äiti hermona, vauva hermona?
Olen kohta 12.viikolla raskaana. Mummoni sanoi raskausuutisen kuultuaan nämä sanat:
" Kun äiti on rauhallinen eikä hermoile raskausaikana, tulee vauvastakin rauhallinen ja tyytyväinen." Kuinka paljon tällä vanhalla viisaudella on totuuspohjaa? Olen aika hermoheikko, huolehdin asioista, pelkään aina pahinta, sairastan masennusta (hoidossa on) ja tosiaan mua on peloteltu nyt niin paljon niin ulkopuolelta kuin itsenikin puolesta (vauvat vaan huutaa ja kakkaa ja syö eikä koskaan nuku tuntia kauempaa öisin), tää on eka vauvani ja oon nyt ihan paniikissa nyt sitten siitä että kun olen paniikissa, vauvasta tulee koliikkitapaus ja hermoileva, ahdistunut lapsi niinkuin äitinsäkin on nyt :(
Onko mahdollisesta saada ihana aurinkoinen helppo lapsi, vaikka itse pelkäisi raskausaikana kaikkea mahdollista äitiyteen liittyvää?
Kommentit (8)
tämä menee nyt ihan " musta tuntuu" -kirjoitteluksi (vaikka varmaan tutkittuakin tietoa saattaisi löytyä). Mä siis uskon, että vauvat (kuten vanhemmatkin lapset) vaistoaa äidin epävarmuuden/hermostuneisuuden. Pieni vauvahan on niin riippuvainen äidist, että jos äti on hermona, niin vauvakin luulee että nyt on joku hätä. Eli vauva käy tietynlaista " eloonjäämistaistelua" vaikkei oikeaa, konkreettista hätää ole. Itse, henk.koht., en usko että äidin hermostuneisuus tai yliherkkyys raskausaikana vaikuttaa lapsen temperamenttiin tai luonteeseen.
" Helppo lapsi" on minusta epämääräinen, ehkä jopa huono, käsite. Itse ajattelen niin, että vauva on oma itsensä, ja on vanhempien velvollisuus oppia tulkitsemaan oman lapsen tarpeet. Kun niihin tarpeisiin voi vastata, niin sillonhan vauvakin on " helppo" , eikö? Jotkut vauvat ehkä kuitenkin vaatii enemmän/nopeampaa/tarkempaa tulkintaa ja vastausta tarpeilleen, ja nämä vauvat sitten tulkitaan " vaikeiksi" vauvoiksi.
Toivottavast jaksat nauttia raskaudesta. Kaikki me äidit, niin odottavat kuin jo synnyttäneet, olemme huolissamme yhdestä jos toisesta asiasta. Itse ajattelen niin, että a) tieto lisää tuskaa, mutta b) on hyvä tietää mistä tietoa tai apua löytyy, sitten jos sitä tarvitsee. Netin ihmeellisessä maailmassa kun seikkailee, löytyy jokaiselle kysymykselle vähintään kolme erillaista vastausta, kaikki kuitenkin asiantuntijoilta tai tutkimuksiin perustuvia. Pidä siis maalaisjärki mukana, ja kun vauva syntyy, rauhoita ekat viikot, ja opetelkaa miehenne kanssa tuntemaan ikioma kullannuppunne. Kyllä hän teille kertoo mitä tarvitsee, kunhan vain kuuntelette :-)
Näin ajattelee,
Sokeritoppa (2 lasta,12-v ja 2v, kolmas syntyy päivänä minä hyvänsä, rv 41+1)
olet kaksi vastausta saanut, eka vastaaja (Koivunlehti?) näyttää uskovan tuohon, minä taas suhtauduin skeptisemmin ;-)
t.Sokeritoppa
...josta vietin nelisen kuukautta vuodelevossa/sairaalassa, ensi _erittain korkean_ verenpaineen (190/120), sitten ennenaikaisen synnytyksen uhkan takia. Pelkasin koko ajan ekaksi itseni ja vauvan, sitten vaan vauvan, hengen ja terveyden puolesta, ihan syysta. No, kaikki meni (lahinna laaketieteen ansiosta) lopulta hyvin ja terve poika syntyi vkolla 37 eli taysiaikaisena, ja ennenkaikkea _rauhallisena_ (paljon rauhallisempana kuin esikoinen jonka raskaus oli suht. helppo verrattuna tahan kakkoseen) vauvana. Itsekin olen viela kaiken huipuksi ihan normaalioloissakin kova hermoilemaan. Eli en usko etta on muuta kuin " old wives tales" .
Mulla kaksi raskautta takana.
Etenkin ekan raskauden aikana stressasin milloin mistäkin, miehen kanssa tapeltiin enemmän ku varmaan ikinä, kärsin liian varaisista supisteluista, joiden takia en päässyt liikkumaan, mikä vain lisäsi stressiä ja ahdistusta entisestään, kun illat makasin kotona sohvalla. Työni oli erittäin ahdistavaa esikoisen loppuraskausajan, vuoden kiireisin aika sattui juuri tähän, lisäksi työpaikan ilmapiiri ja suhteeni esimieheen oli erittäin tulehtunut. Silti esikoisemme on vauvasta asti ollut oikea päivänsäde, toki osannut itkeäkin, mutta kuitenkin hän oli vauvana niin helposti tulkittavissa, että itkuinen ja huutava vauva saatiin helposti muutettua tyytyväiseksi vauvaksi.
Toisen raskauden aikana toki stressailin myös, kun olen vähän semmosta stressiä ottavaa tyyppiä, mutta kiitos esikoisen, kakkosen odotus meni vähän siinä sivussa. Olin myös huomattavasti paremmassa kunnossa kakkosta odottaessa, pääsin liikkumaan, oli kesä ja senkin takia varmaan mieli valoisampi. Kuitenkin tämä kakkonen on alusta asti ollut huomattavasti " vaativampi" , herkempi ja itkuisempi vauva kuin esikoinen. Esimerkiksi ensimmäiset 4 kk meillä meni lähes kaikki illat vauvan huutoa hyssytellessä ja vauvaa rauhoitellessa.
Yhteenvetona omalta kohdaltani sanoisin, että ei mitään perää, ettäkö raskausajan hermoilut suoraan vaikuttaisivat vauvan " hermoiluihin" . Toiset lapset vaan ovat temperamenttisempia kuin toiset. Meillä lapset ovat perineet temperamenttinsa vanhemmiltaan, esikoinen isältään ja tämä kakkonen äidiltään...
Voisin sanoa, että ei ainakaan ole mun kohdallani pitänyt paikkaansa!!
Esikoistyttöä odottaessa olin itse rauhallisuus, elämä oli tyyntä ja mukavaa! Ja miten kävi, tytöllä oli 3kk koliikki ja oli muutenkin erityisen itkuinen!
Toista tyttöä odottaessa hermoilin ja stressailin, ja kuinka kävi, tyttö on itse rauhallisuus ja tyytyväinen!
Totta on varmasti, että vauvaa aistii masussa äitinsä mielenlaadun, mutta en usko, että sillä voi vaikuttaa mitenkään lapsen temperamenttisuuteen!
Se miten äiti voi vauvan synnyttyä, vaikuttaa tietysti vauvan mielentilaan, eli jos äiti on väsynyt ja stressaantunut kokoajan, on myös vauva stressaantunut ja itkuinen! ELi jos hoidat vauvaasi stressaamatta ja rauhallisesti, on vauva varmasti rauhallisempi...Mutta ei kai vauvan temperamenttisuuteen(geenit) voi vaikuttaa omalla mielenlaadullaan!
nonuli ja tytöt
En nyt voisi ihan yhtyä siihen, että toinen olisi helpompi...
Ylipäätään en usko että äidin stressaaminen raskausajalla vaikuttaisi kamalasti vauvaan, enemminkin se stressaaminen sitten kun vauva on syntynyt. Pieni ihminen on todella hyvä lukemaan äidin tunteita ja meillä ainakin vauva on reagoinut siihen jos olen itse hermostunut (mm. koitan saada vauvaa rauhoittumaan ja alan hermostua kun mikään ei auta... ja sitten se itku vain yltyy...).
Esikoinen meillä erittäin helppo tapaus ollut, niin vauvana kuin isompanakin. Kakkonen käris koliikin, todella itkuinen oli ja on todella temperamenttinen ja tuntuu ettei niin turhaa syytä olekkaan minkä vuoksi ei kannattaisi edes vähän tirauttaa. Kolmas lapsemme taasen ollut niin tyytyväinen ja helppo pakkaus että :)
Väittäisin että varsinkin kolmatta odottaessa pinna oli toisinaan kuin viulunkieli, meillä oli siis silloin kolmannen synnyttyä talossa kaksi vilkasta isoveikkaa, iältään 3,5v ja 1v4kk. Osasivat kyllä koetella hermoja ja saada äidin todenteolla tuskastumaan toisinaan. Kaikesta huolimatta kolmonen on niin rauhallinen ja tyytyväinen ollut. Toista lasta odottaessani en mielestäni ollut mitenkään stressaantunut tms. ja silti tuo kakkonen on ollut niin vaativa ja itkuinen tapaus.
Koskaan en ole sen kummemmin lapsien kanssa stressannut asioista. Olen ottanut sen vastaan mitä annetaan ja koittanut ottaa asiat mahdollisimman tyynesti vastaan. Aina ei ole helppoa, teidän!
Kolmatta odottaessa kyllä oli sellaisia pieniä pelkoja että mitä jos vauva ei olekaan terve... kun oli kaksi kovin pientä vielä kotona ja sitä mietti että vieläkö meille suodaan kolmas terve ihana lapsi. Mutta kyllä suotiin ja siitä olen todella todella onnellinen! :)
Sen olen tässä oppinut, että sitä on ihan turha miettiä etukäteen millainen se vauva sitten on - itkuinen/koliikkia/tyytyväinen/helppo...
Sitä on vaan otettava vastaan se mitä annetaan ja sen mukaan sitten päivä kerrallaan lähdetään elelemään. Kyllähän se itkuisempi vauva vaatii enemmin, mutta...
Oli se vauva sitten itkuinen tai ei, se on ihan yhtä rakas!
t. K@tju ja poikakolmikko
Että jokainen lapsi on niin oma yksilönsä. Toiset ovat vain luonteeltaan vaativimmpia ja toiset vähempään tyytyväisiä. Nyt olen huomannut, kun tuo meidän kakkonen on reilut 2v että hän on selkeästi vieläkin herkempi ärsyyntymään kuin veljensä, tempperamenttia ja omaa tahtoa on vaikka muille jakaa ja hän on luonteeltaan kovin kiivas. Neuvolassa tästä olikin puhetta, ja täti siellä sanoi että osaksi ne vauva ajan itkut ovat varmasti johtuneet luonteestakin. Poika edelleen suuttuu silmittömästi tullessaan väärinymmärretyksi, nyt osaa jo jonkinverran puhua, mutta silloin kun ei osannut vielä oli tämä äiti useaan otteeseen helisemässä :)
Monet äidithän sanovat, että toinen lapsi on paljon helpompi ja aurkinkoisempi tapaus, kun itsekin ovat osanneet ottaa rennommin! Myös meillä oli näiin! Esikoisella oli lisäksi koliikki ja oli muutenkin " vaikea" , joten voi sitä hermoilun määrää... :)
Kyllähän nykyäänkin ohjeistetaan odottajaa lepäämään, ottamaan rennosti ja välttämään pitkäaikaista stressiä.
Mikä sinua sitten eniten " panikoiduttaa" raskaudessa? Jospa nyt vaan keskittyisit nauttimaan raskaudesta ja tulevasta ihanasta vauvasta! Voisit saada apua vaikkapa äitiysjoogasta ja rentoutusharjoituksista, kysypä vaikka kirjastosta!