Roosa Meriläinen, kolumni työuumumuksesta?

Se on siinä mielessä perseestä koko työuupumus, kun ei mulla ole varaa uupua vaikka kuinka uuvuttais.

Rosa

Rosa Meriläinen, YTM, on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi. Meriläinen on aiemmin työskennellyt politiikan tutkijana ja poliitikkona. Erityistaidokseen Meriläinen nimeää kovan äänen ja tulennielennän. Lisäksi hän juo mielellään maitokahvia ystäviensä seurassa ja syöttää pienelle lapselleen mustamakkaraa. Päivät rytmittyvät lapsen päiväunien ja puistoleikkien mukaan. Onneksi Meriläisellä on lapsensa kanssa sama lempikahvila.



Kerran uupunut, aina uupunut

27. helmikuuta 2008



Olen tullut siihen ikään, että järkyttävän moni ystävistäni on käynyt läpi työuupumuksen. Osa heistä on jäänyt sairauslomalle omatoimisesti, osa muiden vahvasti kehottamana. Osa on piilottanut asian vapaaehtoisen työttömyyden naamioon.



Itse olin sairauslomalla tovin vuonna 2004, diagnoosina vakava työuupumus ja keskivaikea masennus. Kävin psykiatrilla, söin nappeja ja yritin muuttua paremmaksi ihmiseksi, joka ei koko ajan suorittaisi, vaan osaisi ottaa huomioon omat voimavarat. Ne oli jo todettu rajalliseksi, mielestäni liian vähäiseksi resurssiksi.



Olen sittemmin lueskellut aika paljon erilaisia uupumis- ja masennustarinoita. Lempparini oli ruotsalaisesta feministisestä kirjasta ¿liian tunnollinen¿, joka kertoi erityisesti ikäisteni naisten paineista. Yksi menestyvä kolmekymppinen nainen oli hakeutunut lääkäriin saadakseen apua kyynelkanavien vikaan: hän ei voinut lakata itkemästä.



Yksi ystäväni tässä päivänä muutamana kysyi saako avautua työasioista. Sitten hän vain oli pitkään hiljaa ja itki. Yksi ystäväni kysyi minulta, millaisia olivat uupumukseni ensioireet ja alkoi itkeä. Juuri tuollaisia, sanoin.



Viimeksi luin Yrsa Steniuksen masennustarinan vuodelta 1994. Hän liikkui kahden kulttuurin välissä - Suomessa ja Ruotsissa - antaen kotimaastamme sellaisen arvion, että täällä mielenterveysongelmiin osataan suhtautua huonommin. Ihmiset toivovat, että masentunut jo pian vain ryhdistyisi.



***



Meillä on vahva ¿se on itsestä kiinni¿ -kulttuuri. Ihmiset kiusaantuvat, jos joku suree liian pitkään mennyttä puolisoaan tai ei ole enää se sama rohkea ja reipas vallankäyttäjä kuin viime vuonna. Miehensä toistuvasti hakkaamiin naisiin suhtaudutaan ärtymyksellä: miksei se nyt lähde. Ei ihme, että suomalaisten on eurooppalaisessa vertailussa vaikeinta hakea apua väkivaltaiseen parisuhteeseen. Se kun on ¿itsestä kiinni¿.



Ahdistellun naisenkin pitäisi ottaa vaarin niiden korskeiden ja kauniiden kansanedustajanaisten reippaista tokaisuista, että he kyllä osaavat asettaa rajansa ja sanoa ei, joten ei heitä uskallettaisi ahdistella. Kas, taas se olikin ¿itsestä kiinni¿. Naisen pitäisi osata asettaa rajansa ja sanoa oikealla tavalla ei, kun taas ahdistelu on kuin luonnonvoima, jolle sinänsä ei voi mitään.



Mutta eniten pitäisi uupuneen osata sanoa oikealla tavalla ei ja ottaa itseään niskasta kiinni. Työpaikoilla ei tietenkään tarvitse miettiä toisin tekemisen tapoja. Todellisuutta ei tarvitse säätää, jos vika on peilissä. Kun katson peiliin, näen paljon vikoja, mutta sori vaan: näen niitä myös todellisuudessa. En vain aina enää jaksa muuttaa todellisuutta, joten kai se on sitten ¿itsestä kiinni¿.



***



Nykyään tiedän haurauteni, heikkouteni, voimieni rajallisuuden, enkä jaksa enää taistella niin kuin pitäisi. Uupuminen pilasi minut. Olen pysyvästi viallinen. Yrsa Steniuskin epäilee, ettei kerran masentunut toivu täydelleen koskaan.



Minulla on ikävä entistä minääni. Rohkeuteni ja reippauteni ehkä perustui ymmärtämättömyyteen ja itsepetokseen, mutta oli se nyt ihan hitosti hauskempaa.



Eniten ikävöin itseäni 10-vuotiaana. Olin tosi söpö, nokkela, hauska ja ihana. Sanotaan, että ihminen tietää millainen on viisikymppisenä jos muistelee itseään varhaisteininä. En millään malttaisi odottaa sitä, että olen keski-ikäinen. Haluaisin olla jo.

En tiedä pystynkö palaamaan tuolle työpaikalle vai lähdenkö pois, osastomme on todella ongelmallinen ja minä kärsin siitä.



Onneksi on pitkä aika kerätä voimia kohdata kiusaajani, stressaava työ ja vielä jatkaa terapiaa työhönpaluun jälkeen.

**Jos tajuaa pitää itsestään huolta fyysisesti ja henkisesti, niin ei joudu koskaan kärsimään työuupumuksesta jne. Kaikki todella on itsestä kiinni**

Meriläinen on älykäs nainen, joka käyttää vaikutusvaltaansa oikealla tavalla. Uskaltaa puhua myös ongelmistaan vaikuttamatta epäaidolta.

myönnä se ja rupea hoitamaan itseäsi.

Perfektionistit uupuvat. Omalla työpaikallani kaikki uupuneet ovat olleet sellaisia pilkunviilaajia, jotka eivät siedä itsessään tai muissa pienintäkään ryppyä ja joille sosiaalinen status ja kasvot ovat kaikki kaikessa. Mokaa eivät myönnä, tai edes mahdollisuutta sellaiseen. Ne jotka ovat inhimillisesti viallisia mennä porskuttaa ihan samassa työssä samalla työmäärällä ihan kepoisasti.

16

Vierailija:

Perfektionistit uupuvat. Omalla työpaikallani kaikki uupuneet ovat olleet sellaisia pilkunviilaajia, jotka eivät siedä itsessään tai muissa pienintäkään ryppyä ja joille sosiaalinen status ja kasvot ovat kaikki kaikessa. Mokaa eivät myönnä, tai edes mahdollisuutta sellaiseen. Ne jotka ovat inhimillisesti viallisia mennä porskuttaa ihan samassa työssä samalla työmäärällä ihan kepoisasti.

Jaa, että se on itsestä kiinni? :D

Ymmärrätkö, että mennyt elämä, koetut asiat muokkaavat meistä jokaisesta erilaisia?

Esim. työuupumus on varmasti useimmilla pitkän tapahtumaketjun viimeinen lenkki, jäävuoren huippu.

Eytä ok