Voiko 1,5 kk ikäiselle vauvalle antaa riisivelliä?
Sehän ei ole viljaa, mutta pitäisi nälän hieman kauemmin poissa. Neiti kun nukkuu todella huonosti ja söisi koko ajan :/ En imetä enkä ole imettänyt sairaalassaolon jälkeen ollenkaan, mutta älkää siitä moittiko. Ennen vanhaan kiinteät aloitettiin jo tosi aikaisin, minullakin, ja hengissä yhä olen ;-D
Kommentit (21)
(On se metka, että noin pienellä lusikalla varustettu yleensä on pystynyt lapsia tekemään)
En antaisi, vauvan elimistö (suolisto) ei välttämättä pysty käsittelemään sitä. Velleistä ekana saa antaa maissia ja peruna-porkkanaa mutta en antaisi niitäkään tuon ikäiselle. Voitko antaa korviketta enempi kerralla?
Kysypä neuvolasta. Siellä tietävät vauvasi pituus/painokäyrät ja ohjeistavat sen mukaan lisäravinnosta.
Niin, eihän se haittaa nyt eikä tulevina vuosina mutta mitä varhemmin kiinteitä -joihin riisivellikin luetaan- niin riskit monien sairauksien puhkeamisen kasvavat viimeistään aikuisiällä!
tuon ikäisenhän kuuluukin syödä melkein koko ajan eli parin, kolmen tunnin välein ? rintaruokittu vieläkin tiheämmin :)
ajattelitko että 4-5 tunnin välein vastasyntynyt syö ?
1,5kk ikäinen pärjää varmasti korvikkeella tai rintamaidolla.
Vierailija:
En antaisi, vauvan elimistö (suolisto) ei välttämättä pysty käsittelemään sitä. Velleistä ekana saa antaa maissia ja peruna-porkkanaa mutta en antaisi niitäkään tuon ikäiselle. Voitko antaa korviketta enempi kerralla?
ja maissi- ja peruna-porkkanassa alkaen 4 kk? Oisko siinä riisivellissä sit mukana jotain muutaki, johonki kai nuo ikäsuositukset perustuu, niiden mukaan minä ainakin oman vauvani ruokin. Tuskin ne ikäsuositukset ihan huvin vuoksi niissä paketeissa on..
Ja tuohon ennen vanhaan on ihan turha vedota, ennen vanhaan luultiin mm että maapallo on litteä.
Muksu riisivelli
ei sisällä vehnästä, ohrasta, rukiista tai kaurasta peräisin olevia ainesosia
Luontaisesti gluteeniton
Vitaminoitu ja lisätty kivennäisaineita
Ainekset
Vesi, maito, riisijauho 4,5%, herajauhe, riisitärkkelys, kasviöljyseos (palmu-, rypsi- ja auringonkukkaöljy), laktoosi, vitamiinit (C-, E-, D-, A-vitamiini, niasiini, tiamiini, foolihappo, B6-vitamiini), kivennäisaineet (kalsium, rauta).
******************
Muksu maissivelli PLUS sisältää
hiilihydraatteihin kuuluvia oligosakkarideja, jotka vaikuttavat myönteisesti suoliston pieneliöstön koostumukseen ja toimintaan
tarjoavat lapsen ruokavalioon ravitsemuksellisesti hyödyllisiä lisäominaisuuksia kuten enemmän kuitua, vähemmän sokeria tai prebiootteja.
ei sisällä vehnästä, ohrasta, rukiista tai kaurasta peräisin olevia ainesosia
Sisältää prebiootteja
Luontaisesti gluteeniton
Lisätty rautaa ja vitamiineja
Ainekset
Vesi, maito, herajauhe, maissitärkkelys, maissijauho (3 %), prebiootti (oligosakkaridit), kasviöljyseos (palmu, rypsi, auringonkukka), laktoosi, emulgointiaine (kasvirasvahappojen mono- ja diglyseridit), vitamiinit (C, E, D, A, niasiini, tiamiini, foolihappo, B6), kivennäisaineet (rauta).
*********************
Muksu peruna-porkkanavelli
ei sisällä vehnästä, ohrasta, rukiista tai kaurasta peräisin olevia ainesosia
Luontaisesti gluteeniton
Ainekset
Vesi, peruna 11,5 %, porkkana 10,5 %, herajauhe, kerma, laktoosi, rasvaton maitojauhe, kasviöljyseos (palmu-, rypsi- ja auringonkukkaöljy), vitamiinit (C-, E-, D-vitamiini, niasiini, tiamiini, foolihappo ja B6-vitamiini), kivennäisaineet (kalsium, rauta, sinkki). Vitaminoitu ja lisätty kivennäisaineita.
*********************
suosittelen kuitenkin kysäiseen neuvolassa ensin.
Keskosille kuulemma annetaan sairaalassa riisivelliä, jotta pikkuiset jaksaisivat kasvaa paremmin.
Noin pienen vauvan ainoa ravinto on vielä MAITO!!!
Odota sinne vähintään 4kk ikään asti. Kyllä se maidolla kasvaa.
käypä tarkentamassa yleistietoasi, olisi ehkä tarpeen :)
voi jos haluat tuhota sen suoliston ;D
mikä ihme kiire sinne on tunkea jotain mikä sinne vielä ei kuulu!? täällä porskutellaan viisikuisena ja mitään muuta kun maitoa ei vielä oo suuhun pistetty ja hyvä niin!
Mutta normaalitilanteessa en antaisi, lisää roimasti allergioiden riskiä. Tuon ikäisen suolisto on vielä hyvin kehittymätön.
Itkuisuus voi johtua paljosta muustakin kuin nälästä. Onko koliikkia, vatsavaivoja, kipuja tms.? Kannattaa selvittää sellaiset asiat ensin. Jos lisämaito ei auta, kokeilisin ennemmin vaikka panadol-suppoa, josko se auttaisi. Tarvittaessa veisin lääkäriin, että siellä voitaisiin tehdä tarkastus, onko jotain vinossa.
Mitäs se sitten on? =D
Viljoja vasta 5kk eteenpäin. tuon ikäinen on tosiaan niin pieni, että sen kuuluukin haluta syödä vaan koko ajan. Älä ota ressiä vaan nauti tästä lyhyestä ainutlaatuisesta ajasta pienen vauvasi kanssa.
Muuten et tarvitse muuta kuin korviketta tuon ikäiselle, jos et kerran imetä. 1½-kuukauden ikäiille on tyypillistä, että he syövät usein ja nukkuvat yöt monesti heräillen.
Miten usein syö? paljonko?