No niin. Meillä on perustavanlaatuinen parisuhderiita. Minä itken ja mies haukkui. Nyt pakenin arvostelua tänne.

Minusta ei.

Miten tuosta voi riita tulla? Olitko " viikannut väärin" vai oliko mies jättänyt viikkaamatta. Meillä kun ei mies huomaa koko viikkaustilannetta koskaan tapahtuneen..

Tunnen syndrooman, jos em. asioista oli kysymys...

Nyt puoleen vuoteen ei ole tarvinnut kuunnella haukkuja kuin muutaman kerran ex-miehen toimesta. Erosta on kulunut tuo puoli vuotta. Elämä hymyilee eikä tarvii kuunnella jatkuvasti haukkumista ja v*ttuilua.

En koskenut niihin ja ovat olleet siinä jo viikon.

Menin koneelle ja mies viikkasi pinon kaappiin.

Omaa parisuhdetta kun täsäs on nyt vatvottu edestakaisin niin sympatiseeraan kovasti sinua ap.



Meillä ongelmat ovat syvällä. Mie son perustyytymätön koska seksielämämme on suhteellisen kuollutta. Kolme lasta, minun väsymykseni ja täydellinen hoitovaun puute etenkin nyt kun pienin on 7kk, ovat ajaneet meidän parisuhteen tilaan jossa voisi sanoa, että meillä ei ole PARIsuhdetta.



Mies tiuskii, murjottaa, äyskii ja syyttää minua siitä, että minä teen sitä mitä hän :-(. Kovasti olen tehnyt töitä positiivisen ajattelun eteen ja siinä mielestäni onnistunutkin. En todellakaan huuda ja meuhkaa, en edes viitsi huomatella tekemättömistä asioista vaan annan niiden vaan olla enkä enää jaksa edes vittuuntua niistä.



Minua ei voisi vähempää kiinnostaa seksi murjottavan ukon kanssa ja ilman sitä sekisä ukon murjotus vaan syvenee. Joko ukko alkaa positiivisemmaksi tai minä alan sekstailla ilman haluja, siinäpä meidän tilanteeseen ratkaisu.



Koskapa meillä tilanne on sellainen, että tässä voi vene keikahtaa vaikka eron puolelle, niin mieskin on alkanut toimia. Nyt yritetään siis olla positiivisia ja lakataan syyttämästä toista omasta huonosta olosta ja katsotaan johtaako se siihen, että lakanoiden allakin alkaa taas vilske. Jos näin ei käy, niin ainakin on yritetty.



Tsemppiä ap!

olemme tilanteessa, että mies ei kuulemma jaksa, että valitan hänelle aina kuin lapselle. Pyykeistä ei olisi saanut sanoa. En valita aina, joskus huomautan, mutta sitä mies ei kestä. Mun itkusta se ei välitä, joskus jopa tuntuu nauttivan, kun saa jahdata mua ja itkettää lisää. Me olemme se maakunnan onnellisin pariskunta enkä mä voi puhua kenellekään. Siksi kirjoittelen tänne, koska mä olen joskus niin yksin. -ap

9...

meillä sama tilanne vauva-aikana. eikä meinaa loppua, vaikka vauva on jo 7 v...



parisuhdeterapioita olen tilannut...mies ei lähde niihin istuntoihin...