Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Haastava 5v tyttö

23.02.2008 |

Minulla ei ole erityistä kysymystä, mutta vaihtaisin mielelläni ajatuksia haastavista noin viisivuotiaista lapsista. En tiedä mihin vielä päädymme tyttömme kanssa. Lapsi on normaaliälykäs, näppärä kielellisesti, leikkitaitoja kehuttu kaksivuotiaasta asti, jolloin aloitti päivähoidon. Enimmäkseen käyttäytyy tarhassa kunnolla ja on kavereita tarhassa ja kotipiirissä. Kotona joudumme vääntämään joka asiasta. Oikeastaan vain nukahtaminen iltasella sujuu ilman ongelmia.



Esimerkkejä 1) näemme harvoin isääni. Hiljattain pappa kysyi tytöltä, osaako laskea 3+3, johon tyttö heitti vastaan osaatko sä häipyä. 2) Kun komennan siivoamaan ulkoilun jälkeen vaatteet paikalleen, käy piilottamassa ne eteisessä, mutta ei siis järjestä niitä oikeille paikoille vahtimatta. 3)Kauppareissulla ärsytti loputtomiin isoveljeään. Kolmen-neljän kiellon jälkeen ilmoitin lapsen menettäneen luvatun matkalukemisen (ostamme pidemmille reissuille akukirjan tms). Kun sanoin, että jos ei lopeta riekkumista, ei saa myöskään karkkipäiväkarkkeja, lapsi lopetti ja oli kunnollla lopun ajan. Ensin yritti uhata, että huutaa koko matkan, jos ei saa lukemista, mutta lopetti nopeasti, kun sanoin hankkivani lapselle hoitajan matkan ajaksi, koska ei ole kiva että hän pilaa niin oman kuin toistenkin matkan. Lapsi yritti neuvotella lukemista paluumatkalle, mutta ei nostanut äläkkää, kun selitin, että huonolla käytöksellä menetetty on lopullisesti menetetty.



Tällaisia tilanteita tulee jatkuvasti ja inhoan, että lapsi ei usko ilman uhkailua. Toisinaan tyttö on tosi ihana, tykkää auttaa keittiöhommissa ja pikkuveljeään leikittää mielellään. Sanallisesti hakee hyväksyntää, hellittelyä. Loman aikana sanoi, että äiti sinun pitää lelliä minua enemmän. Kun ongin taustaa, selvisi, että tarkoittaa hellittelyä. Selitin kovin, että on vaikea olla mukava, jos joutuu taukoamatta käskemään arkisissa asioissa. Toki sylitellään päivittäin ja meillä on melkoiset iltarituaalit hyvän yön toivotuksissa. Loman jutustelun jälkeen olen pari kertaa huomauttanut tilanteen tullessa kohdalle, että nyt käy taas näin, että äiti joutuu suuttumaan, kun sinä et tottele. Tyttö on yllättäen totellut.



Miten muut viisivuotiaat osaavat toimia iltasella? Onnistuuko, jos sanot että käy suihkussa ja pue yöppäri päälle ja sitten iltapalapöytään? Minä kun oletan, että onnistuu. Meillä on siis 7v, 5v ja pian 2v vanhat lapset. Aika ei riitä vahtimaan kaikkien toimia koko ajan. Tyttö osaa nuo hommat kyllä, mutta menee häsläykseksi toistuvasti. Ja minua harmittaa. Kun ei monen kehotuksen jälkeen saa asioita hoitumaan, ollaan usein vanhimman ja nuorimman kanssa jo iltasadulla, kun tyttö vielä hommailee omiaan. Jää siksi usein iltasadutta, mikä taas harmittaa minua varmaan eniten, koska se on meillä perinteisesti hellittelyn aika ja huomiota jokaiselle.



Kirjoitelkaa kiltit omia ajatuksianne.

Kommentit (5)

Vierailija
1/5 |
24.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juuri tuossa äsken komensin vaikka aamu vasta alussa :(



Poika on perheemme kuopus ja siten monessa asiassa varsin osaavainen koska matkii isompia. Mutta henkiseltä puoleltaan parhaiten kuvaava sana olisi varmasti ilkeä. Eli sotkee isomman leikkejä, tönii, rikkoo tavaroita jne. On melkoisen kovakourainen ja voimakas joten voi satuttaa isompiakin.



Tottelematon. Meillä käytössä varoitukset ja rangaistukset: karkkipäivän on menettänyt monta kertaa :( Ei usko kerrasta, vaan aina pitää uhkailla ennen kuin tottelee. Olen yrittänyt monta kertaa rauhallisesti jutella käyttäytymistavoista ja tuntuu että kuuntelee. Käytännössä sitten tekee kuitenkin samat tempaukset kuin hetkeä aiemmin. Ja äiti uhkailee...



Anteeksi osaa kyllä pyytää ja sovitella. Halauksia ja suukkoja ei säästellä.



Päiväkodissa on suosittu kaveri ja toimii hyvin ryhmässä. Ajoittain on ollut puhetta siitä, ettei aina haluaisi osallistua tehtäviin. Kun sitten lopulta osallistuu, on innostunut ja tekee mielellään.



Ap:n mainitsemat suihkurituaalit onnistuvat periaatteessa, muttei käytännössä. Lelujen kerääminen leikkien päätyttyä on kuin kirosana. Ei todellakaan suostu vaan sitten kädestä pitäen laitan keräämään.



Eli iloinen ja hauska, aikaansaava mutta välillä niiiiin rasittava poika. Helpompaakin voisi olla ;-)

Vierailija
2/5 |
24.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Viestisi olisi voinut olla minun kirjoittamani. Meillä siis myös tyttö 5v, ja on mielestäni aina ollut tietyissä asioissa ns. haastava. Osaa olla myös tosi ihana, ja hoitopaikasta saa aina todella hyvää palautetta. On myös kielellisesti lahjakas. Mutta kotona on varsinkin minulle välillä tosi rasittava: kiukuttelee pienimmästäkin asiasta, saa välillä raivareita, ei usko mitään ensimmäisestä pyynnöstä eikä toisestakaan. Varsinkin siirtymävaiheet on aina olleet vaikeita, kuten uloslähtö, nukkumaanmeno jne. Myös päivähoidon jälkeinen kotimatka on yleensä todellista takkuamista, tosin silloin on tietysti väsynytkin. Pikkusiskolleen 1,5v. oli varsinkin alussa tosi mustasukkainen, löi tätä lähes päivittäin jne. Nykyään ei onneksi enää ole väkivaltainen pikkusiskolle, ja leikitkin sujuvat välillä yhdessä ihan mukavasti, eli tässä suhteessa on edistystä tapahtunut paljonkin. Tyttö on myös tosi hellyydenkipeä, halimme ja pussailemme paljon ja tyttö kertoo usein, miten paljon rakastaa. Minäkin kerron sen hänelle usein, vika on vain siinä, että menetän hermoni aika usein tytön kanssa ja huudan, mikä tietysti on väärin ja lisää syyllisyydentunteita. Tosin pyydän sitä aina anteeksi, ja yritän myös sanoa silloin tytölle, miten paljon helpompaa kaikki olisi, jos hän tottelisi jo silloin kun sanon nätisti. Tyttö pyytää aina anteeksi ja sanoo yrittävänsä muuttua, mutta sitten taas tulee seuraava kerta. Ymmärrän tietysti, että täydellistä tottelemista ei voi vaatia ja toisaalta on mielestäni hyväkin, että tyttö näyttää tunteensa. Välillä vaan tuntuu, että kaikki reaktiot ovat äärimmäisen voimakkaita. Tilannetta ei helpota se, että olen aika paljon yksin lasteni kanssa kotona, ja varsinkin työpäivän jälkeen olen monesti tosi väsynyt ja pinna on kireällä, enkä jaksaisi millään vääntää joka pikku asiasta.



No, onneksi on myös hyviä hetkiä ja mielestäni kuitenkin monessa asiassa menee paremmin kuin esim. kaksi vuotta sitten. Olen myös jutellut jomkin verran tytöstä neuvolassa eikä siellä ole käytöstä pidetty huolestuttavana, joten uskon, että tyttömme on vain harvinaisen voimakastahtoinen lapsi, ja kuten sanoin, toisaalta se on mielestäni hyväkin. Mutta välillä se on väsyttävää! Mutta oli tosi helpottavaa lukea, että on muitakin samassa tilanteessa. Jaksamista meille kaikille!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/5 |
24.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Näitä ihania haastavia lapsia kun tuntuu monilapsisista perheistä löytyvän aina vähintään 1 kpl. Niin myös meiltä, mutta aivan kuten ap:llä, kyseessä on keskimmäinen... Itselläni on kolme poikaa ja ikähaitari on hieman laveampi kuin ap:llä. Keskimmäinen oli " jo" 4v, kun kuopus syntyi (ja esikoinen 7v.), että sikäli vähän eri kuvio. Mutta mustasukkainen oli kyllä ja aika tavallakin - jo vauvan kotiutumisen ensi hetkien valokuvista isonveljen kanssa kyllä veljen ilmeistä näkee, että vauvaveljen voisi oikeestaan palauttaa sinne sairaalaan... ;o)



Kyseinen kuopus taas on nyt jo 5v., eli toivotuissa taidoissa tyttösi kanssa samoilla viivoilla ja niinpä täytyy kommentoida, että en kyllä odota omalta 5-vuotiaaltani vielä esim. omatoimista peseytymistä... Ihan mahdollista, jopa todennäköistä, että pienintämme " vauvitellaankin" ym., mutta vaikka perheessä on pienempiäkin sisaruksia, niin ei se 5v vielä nyt niin kauhean iso kuitenkaan ole... (Eikä oikeastaan 7-vuotiaskaan, vaikka 7veeltävoi toki jo odottaa itsenäistä peseytymistä ym.!) Eli tuli kyllä vähän mieleen, josko odotukset olisivat kuitenkin vähän korkealla?



Mutta sitäkin enemmän ajattelin heti kirjoitustasi lukiessani, että joo-o, " keskimmäisen lapsen syndrooma" ... Nimittäin oma keskimmäiseni " kärsii" juuri siitä. Ja meidän tapauksessamme varmasti ihan syystäkin monissa asioissa, sillä olen 3 lapsen yh ja vaikka miten yrittäisin järjestää aikaa kullekin, niin eihän niitä tunteja vuorokaudessa vain ole tarpeeksi! Oma keskimmäiseni on nyt siis jo 9v., mutta käytösongelmia on enempi vähempi ollut ja on koko ajan, vähän vaihtelevasti. On niin ikään verbaalinen ja " akateemisestikin" ihan lahjakas + muutenkin älykäs poika ja ennen kaikkea aina ollut kodin ulkopuolella varsin sosiaalinen - aina pidetty kaveri niin päiväkodissa, eskarissa kuin koulussakin. Mutta kotona tarina on aivan eri... Juuri mitään ei tottele ja kulkee tasan tarkkaan omia polkujaan - jopa laittomuuksia hipoen. Käsirysyssä koko ajan sekä ison-että pikkuvelejen kanssa jne. (tosin kaikki kolme ovat nahsiteluun syypäitä ja kukin ärsyttää toista aina tilaisuuden tullen!). Perheneuvolassakin olemme olleet, mutta sieltä ei apua juuri herunut, kun pojassa ei ole mitään varsinaista " vikaa" .



Ainoa, mitä perheneuvolasta suositeltiin ja minkä jo itsekin tiesin, mutta en vain kerta kaikkiaan kykene käytännössä toteuttamaan, on kahdenkeskinen aika pojan kanssa. Ja sitä nyt tarjoaisin teillekin tyttönne kanssa... Esikoiseni haukkuu minua syystäkin siitä, että " leillin" keskimmäsitä, ts. en vaadi häneltä yhtä paljon, ja se tosiaan pitänee paikkansakin, mutta en voi olla ajatelematta niinkään, että vanha totuus " joka kerran keksitään, sitä aina epäillään" pitää oikeasti paikkasa. Toisin sanoen, ihan kotipiirissäkin on helppo ajautua siihen oletusarvoon, että joku lapsista on " pahis" ... Itse ainakin olen syyllistynyt siihen, tiedän sen. Niinpä yritän parhaani mukaan lähteä aina " puhtaalta pöydältä" huonon käytöksen suhteen enkä aina ottaa mukaan vanhoja " syntejä" ... *Yritän*, siinä läheskään aina onnistumatta... :-( Mutta ymmärrät varmaan, mitä ajan takaa? :-)



Tyttönne on vasta viisi, joten kuvaamasikaltainen käytös on kieltämättä aika hurjaa... Meillä ei ihan vielä 5-vuotiaana esiintynyt vastaavaa, joskin veljiään haastavampi keskimmäiseni on ollut oikeastaan aina. Mutta tuli mieleeni, että 5v on vielä sen verran pieni, että positiivinen huomio saattaisi hyvinkin tuottaa tulosta. Vai oletteko kenties jo kokeilleet jonkinlaisia + ja - taulukoita tai tarra-/kukkatauluja, jolloin hyvästä käytöksestä palkitaan sen sijaan, että huonosta toruttaisiin? Itse en useista yrityksistä huolimatta ole vastaavissa kovin hyvä enkä ole saanut niitä toimimaan, mutta se on oma syyni (jaksamattomuutta, kärsimättömyyttä jne...), ei lapsen. Positiivisesta palkitsemisesta on etenkin pienten kanssa ihmisillä paljon hyviä kokemuskia, joten voisi olla kokeilemisen arvoista! Asianmukaisesti ripustetuista ulkovaatteista ja menestyksekkäästä pesullakäynnistä saisi aina yhden plussan, kukan tai tarran jne. ja kun niitä on sovittu määrä, niin palkinto voisi olla kahdenkeskistä aikaa toisen vanhemman kanssa, mikäli se on toteuttamiskelpoinen ajatus tapauksessanne. Jos lasteni isä asuisi kanssamme, niin noin olisin toiminut itse, sillä tiedän, että oma keskimmäiseni olisi halunnut omaa aikaa kanssani varmaan enemmän kuin mitään muuta... Palkinnoista voisi keskustella yhdessä tytön kanssa, mutta ne voisivat olla vaikkapa kahdenkeskinen kahvilareissu, tai ihan vain vaikka kahdenkeskinen kirjastoretkikin (!), puhumattakaan uimaan tms. pääsemisestä, mikä olisi jo ihan mahtavaa varmaankin! Ideoita varmasti riittää...! ;-)



Sen vähän, mitä itsekin olen positiivista palkitsemista jaksanut ja saanut kokeiltua, niin kyllä se vaan toimii paremmin kuin negatiiviseen puuttuminen - ainakin pienemmillä ihmisillä. Isommilla alkavatkin sitten rangaistukset ja etuuksien vieminen (Pleikat, viikkorahat, harrastukset, kotiarestit ym.) olla tehokkaampia - joskaan meillä ne tehoavat vain esikoiseen. Keskimmäisestäni on kerennyt kasvaa todella paksunahkainen, niinpä kehotankin teitä kokeilemaan " hyvällä" vielä niin kauan kuin tyttönne on pieni. Omalle pojalleni se ei enää ihan yhtä lailla tehoa... Vaikka totuushan on, että emmeköhän me kaikki ihmiset ikään katsomatta toimi mieluummin kiitoksella kuin haukkujen uhalla... Ajatelkaa itseänne vaikkapa ihan työympäristössä tai parisuhteessanne - jos saa koko ajan haukkuja palkakseen ja negatiivista palautetta, niin kovin kauaa ei jaksa yrittää tai rupeaa peräti panemaan santaa rattaisiin... Toisaalta todella rumasta käytöksestä on minusta aiheellista kyllä sitten rangaistakin - esim. papalle rumasti puhuminen 5veeltä on aika paha rike... :-( (Voisihan niitä plussia/kukkia/tarroja sitten menettääkin...?)



Toivon mukaan saatte helpotusta tilanteeseen! Tiedän itsekin kokemuksesta, miten yllättävän paljon kaikki tällainen syö koko perheen voimavaroja ja hyvää oloa... Tsemppiä!

Vierailija
4/5 |
24.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ihanaa kun olette jaksaneet kirjoittaa pitkästi ajatuksianne. Lisäilen vielä juttua. Tyttö oli pitkään meidän vauva, mutta hän ei ole selkeästi reagoinut menettämäänsä asemaan. Pikkuveli on rakas ja hellyyden kohde, ei siis juuri osoita mustasukkaisuutta. Isoveljen kanssa on sitten pahin kilpailija ja riitapukari. Ehkä muutos vauvasta omatoimiseksi on ollut liian nopea (esim suihku). Toisaalta tarvittaessa tyttö laittaa itselleen voileipää ja ottaa maitoa, kuorii päärynää. Viime kesän laittoi itselleen eväitä päivittäin, kun halusi eväsretkelle.



Joku muu kyseli minkä ikäiset lapset saavat ulkoilla yksin. Meillä luottamus on kasvanut puolentoista vuoden aikana hurjasti. Tyttö aloitti kolme ja puoli vuotiaana leikit naapuritalon pihassa. Silloin vielä vakoilin perään ja naapurusto tiesi myös missä menee tyttömme rajat. Viime kesänä eli neljä ja puoli vuotiaana lieka venyi jo noin kolmen sadan metrin päähän. Kerran on rikkonut rajoja pahasti eli ylitti asuinalueemme päätien koulun pihalle. Sai tästä viikon kotiarestin minkä muistaa yhä. Toista kertaa ei ole tarvinnut rajoista puhua. Ollaan miehen kanssa puhuttu, että lapsen turvallisuudesta me ei voida tinkiä, käyttäytyi lapsi muuten miten huonosti tahansa.



Tyttö on äärest sosiaalinen. Monet kerrat naurettu mihin tyttö vielä yltääkään, kun saisi hyvällä ohjattua. Lapsi nauttii, kun saa jutella vieraiden niin lasten kuin aikuistenkin kanssa. Pari viikkoa sitten pääsi Lionsien talvitapahtumassa avustajaksi pelle-esitykseen. Silminnähden nautti esiintymisestä. Toinen lähiaikoina sattunut kuvaava esimerkki on, kun säiliöauto ajoi pihaan ja toi meille öljyä. TYttö veti salamana kengät ja takin päälle ja ryntäsi pihalle kuskia jututtamaan.



TUleeko muilla mieleen tilanteita, joissa viisivuotias saisi vanhemmat äärirajoille sanallisesti? Meillä kun niitä tulee aika-ajoin vastaan. Nyt vain ei tule mieleen esimerkkiä. Joskus tuntuu, ettei lapsi älyä lainkaan milloin lopettaa ärsyttäminen ja toisinaan taas päinvastoin rupeaa suorastaan naurattamaan, kun tajuan, että tyttö nokittaa täysillä.



Positiivista palkitsemista täytyy kokeilla. Vuosi sitten se tehosi hyvin sisarusten keskinäiseen tappeluun. Heidän piti yhdessä elellä sopuisasti ja lopettaa nahistelu kun muistutin. Päivän sopu tuotti pisteen ja tietty määrä pisteitä oikeutti kesällä haskanpitoon. Telttayö, linnanmäki, metsäretki, junalla jätskille (kun muuten aina autoillaan)... Todella auttoi. Olen jatkanut pysäytystä ja varoitusta, että nyt sinä et tottele ja äiti hermostuu ja se on auttanut. Tänään tyttö jopa tuli pyytämään lupaa, saako mennä kaverille sisälle leikkimään. Kehuin maasta taivaisiin!



Jatketaan juttua taas!



Vielä yhdelle kommentoijalle joka sanoi oman pojan olevan ilkeä. Ikävää todeta tuollaista omasta lapsesta, mutta toisinaan tulee meilläkin ajatus vastaan. Esimerkki: naapurin tyttö on poikkeuksetta huonosti puettu, lapsi pyöreä ja vaatteet liian pieniä, toisiinsa sopimattomia ja paikattuja. Meidän tyttö paukautti vuosi sitten että naapurin tyttö on prinsessa ryysynen. Hirvitti.

Vierailija
5/5 |
24.02.2008 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minut pysähdytti jälleen lapsemme käytöstä ajattelemaan siskoni. Hän oli vieressä, kun tyttö ilkeili papalle. Sisko totesi, ettei hän uskalla enää meidän tyttöä komentaa, kun voi saada silmilleen. Tiedän, ettei me hyödytä perheneuvolasta, mutta joku " jarisinkkonen" voisi olla hyödyksi. Ihminen, joka tapaisi lapsen ja sitten antaisi meille vanhemmille ajatuksia lapsen ohjaamiseksi oikeaan. Meillä keskustellaan paljon. Esimerkiksi tuosta prinsessa ryysyläisestä puhuttiin aikanaan. Ensin siitä, miten paha mieli tuosta tulisi, jos naapuri kuulisi. Miltä itsestä tuntuisi, jos haukuttaisiin. Sitten selitin, miten aikuiset tekevät valintoja asutaanko kolmiossa kerrostalossa vai omakotitalossa, ostetaanko kaikki uutena vai kierrätetäänkö jne.