Miksi akateemisesti koulutettua, vapaaehtoisesti kotirouvaksi jättäytyvää naista pidetään kummajaisena Suomessa?

siitä, että joku voi tehdä niin.



Kuitenkaan suurimmalla osalla suomalaisista ei ole sellaista mahdollisuutta. Harvan puolisolla on niin suuret tulot, että pystyy yksin perheen elättämään, puhumattakaan että haluaisi.



Ei mielestäni ole kuitenkaan perheen etu sekään, että mies tekee kutakuinkin ympäripyöreää päivää, tehden paljon ylitöitä, ollen tuskin koskaan kotona, jotta vaimo saa olla kotona " elättinä" .



Tosi ole vain kotona, äläkä välitä muiden mielipiteistä, jos se teidän perheessä on mahdollista. Ihmiset on vaan kateellisia, koska heillä itsellään ei ole sitä mahdollisuutta.





Terv. Erittäin onnellinen keskiluokkainen työssäkäyvä akateeminen, jonka suurperhettä ei ainakaan elätettäisi, jos olisi vain yhden henkilön tulot

Itse en ymmärrä sitä että uhraa aikaa ja energiaa korkeaan koulutukseen jos ei aio sitä hyödyntää. Ja ajattelen asian myöskin niin että kun hankkii yhteiskunnan varoilla itselleen koulutuksen niin täytyisi myöskin maksaa se takaisin. Näinhän ei muissa maissa välttämättä ole, vaan opintoja täytyy rahoittaa huomattavasti enemmän itse kuin Suomessa. Ja se tehdään esim. siksi että saadaan koulutettu aviomies ja sillä turvataan se kotirouvan elämä ja miellyttävä elintaso.



Suomessa ei myöskään varmaan kovin moni mies hyväksy sitä että vaimo jää kotirouvaksi, yhden vanhemman tuloilla on Suomessa hyvin vaikea pitää yllä hyvää elintasoa. Monissa maissa tätä tuetaan mm. perheverotuksella.



Henkkoht minusta on erittäin hienoa että Suomi on näinkin tasa-arvoinen maa, että vanhemmat ovat edes jokseenkin yhtäläisessä asemassa lasten kasvattajina ja työelämässä. Paljon on tehty töitä sen eteen että siitä naiset ovat päässeet työelämään eikä yleisesti ajatella että naisen paikka on kotona. Joten toivon todella ettei kotirouva-ajattelu yleisty enempää.

Eikö silloin voitaisi ajatella, että hän tavallaan " hyvittää" yhteiskunnalle sen mitä minun koulutukseni on tullut maksamaan?



Sitten toisekseen, sitä ei voi aina tietää miten elämä menee. Opiskeluaikoina vielä halusin kovasti työelämään, todellisuus kuitenkin näytti ettei se sopinut minulle. Paineet olivat liian kovat.



Olen perinyt jonkin verran omaisuutta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani, siksi pystyn tekemään tällaisen valinnan, en ainoastaan mieheni korkeiden tulojen takia. Niistä perinnöistäkin on kovat verot aikoinaan maksettu.



En ole riippuvainen yhteiskunnan tuista, joten enkähän tule oman koulutukseni maksamaan takaisin sitäkin kautta.



Minusta tasa-arvoa ei ole se, että toisia valintoja pidetään parempina kuin toisia. Tässä tapauksessa todellista arvoa ei ole se tapa, millä suomalaisia naisia painostetaan sekä tekemään uraa että hankkimaan perheen ja syyllistetään esimerkiksi siitä jos he päättävät jäädä kokonaan kotiin " miehensä elätettäviksi."

niin varmaan itsekin arvaat että tilanteesi on on niin kaukana meidän tavallisten kuolevaisten elämästä että eiköhän tuo ole ihan kateutta.

Musta on turha miettiä, mitä muut ajattelevat, jos sekä sinä että perheesi olette sinut ratkaisusi kanssa.



Itselleni henkilökohtaisesti työssäkäyminen on tärkeä osa identiteettiä - joten en voisi kuvitella jättäytyväni kokonaan kotiäidiksi, vaikka olinkin nelisen vuotta kotona lasten kanssa.

Yksinkertaisesti siksi, että Suomessa on vaikea tulla toimeen vain yhden vanhemman tuloilla. Minun äitini teki juuri noin, akateeminen nainen ja meni uudelleen töihin vasta kun nuorin aloitti koulun, mutta tosi tiukkaa oli. Asuttiin kaupungin vuokra-asunnossa 4h+keittiö kuuden hengen perhe. Mutta luulen kyllä, että äiti vain halunnut töihin, en kuitenkaan sano sitä hänelle :-)



Olethan muuten huolehtinut, että miehesi maksaa sinulle myös eläkevakuutusta? Yhteisiä lapsiannehan hoidat kotona, mutta ei siitä pahemmin eläkettä kerry.

Kiitos kommenteistanne!

Kiva se on, jos voi päättää onko kotona vai töissä. Mutta ehkä kannattaa ajatella, never say never... :) Koska voihan se olla, että jonkun vuoden päästä kaipaatkin jotakin muuta kodin lisäksi. Itse akateemisesti koulutettuna myös olin aikonut jäädä kotiin, ajattelin, että perhe vaatii täyden huomion. Niin olikin useamman vuoden ajan, mutta sitten alkoi tuntua, että jos on päivät yksin kotona ja odottelee vaan että tarhasta ja koulusta tulee lapset kotiin, niin ei se oikein riitä elämän sisällöksi niiden odotustuntien ajaksi... eli aloin tehdä osa-aikaisena ihan koulutustani vastaavaa työtä. Eli teen töitä aina sen aikaa kun olen yksin ja sitten on myöhäinen iltapv ja ilta perheelle. Sopii mulle tosi hyvin ja vaikka tulot eivät tässä perheessä päätä huimaa, niin mun mielestä valinta kannatti. Tietenkin vois olla korkeampi elintaso, mutta me (molemmat akateemisia tyyppejä... :)) mitataan sitä vähän henkisemmissä arvoissa kuin omaisuudessa jne. Eli perheelle on enemmän aikaa, mutta samalla ei itseltä lopu kehitysmahdollisuudet ja kiinnostuksen kohteet. Tietysti jos varaa on, niin voishan sitä harrastaa kaikkea kivaa niiden yksinäisten tuntien aikana, mutta mä en varmaan ole sitä tyyppiä, että saisin harrastuksesta, shoppailusta, kotitöistä ja ystävien tapaamisesta niin paljon irti, että se pitäis tyytyväisenä, vaan kaipaan älyllisiä haasteita, joita tuo osa-aikatyö mulle antaa. Kateellisista en sinuna välittäis, mutta katso nyt ensin ajan kanssa vaatiiko se perhe sua loppuikäsi aikana ihan jatkuvasti 100 prosenttisesti, voi olla että itsekin toivot joskus vaihtelua, siks ei kannata lyödä ihan lukkoon tuota suunnitelmaa edes omassa mielessä. :) Ja tuosta koulutuksen " takaisinmakusta" ajattelen, että vaikka siihen usein vedotaan, niin mun mielestä lasten kasvatus on parasta mitä vanhempi voi yhteiskuntaansa sijoittaa... Että siitä ei mulle tulis omantunnon vaivoja. Itse sain kyllä opiskeluun opinto-ja asumistukea, ja jäin pysyvästi kuitenkin ulkomaille, että joku muu kuin Suomen valtio niistäkin minuun sijoitetuista verorahoista hyötyy... :)

IinesA:n kirjoitus oli täyttä asiaa :) Jokaisen täytyy saada elää siten kuten hyvältä tuntuu. Jos tällä hetkellä tuntuu parhaimmalta jäädä kotiin ja tulot antavat siihen mahdollisuuden, niin hienoa :) Ei kaikkea voi rahassa mitata. Itse olen tällä hetkellä kotona lapsen kanssa eikä työelämään ole mikään kiire. Varmasti niitä ehtii tekemään vielä vuosikymmeniä, mutta lapsen kanssa ei enää sitten myöhemmin voi olla samallalailla kuin nyt pienenä. Kateelliset kannattaa jättää omaan arvoonsa. Arvostelijoita riittää aina, koittaa vaan elää niin, että oma mieli on tasapainossa :)

Mä mietin ainakin, että miksi sitten hankkia koulutus, jos ei aio sitä myöhemmin hyödyntää?

Mulle koulutus on arvokasta itsessään. Siis en ole opiskellut siksi, että saisin siitä ensisijaisesti ulkonaista hyötyä... Varmaan sama käynyt monelle, kun ainakin humanistisissa aineissa tuskin taloudellinen etu voi olla kovin pakottava tekijä. :) Jos koulutus on itsessään arvokasta, niin ei sitä arvoa pienennä se, jos ei ole töissä. Eli se että jäiskin kotiin, ei tee kouluttautumisesta mitenkään arvotonta, vaikka ei kaikkea oppimaansa arjessa käyttäiskään... Tää ei tietenkään ole kovin käytännöllinen näkökulma koulutuksen suhteen, mutta varmaan monet muutkin akateemiset rakastaa tietoa ihan sen itsensä vuoksi. :) :) Mutta onhan sellasia ihmisiä paljon, jotka ensisijaisesti ajattelee, mitä koulutuksesta hyötyy (taloudellisesti/asemaa/arvostusta tms...) Ei sekään huono lähtökohta ole, mutta mun mielestä opiskelu on antoisampaa, jos ei keskity vaan käytännön hyötyihin, vaan näkee koulutuksen arvokkaana sinänsä ja näkee oman kehityksensä arvokkaampana, kuin ulkonaisen hyödyn. Tällä ideoilla usein me ikuiset opiskelijat pakerretaan vielä tutkintojen jälkeen lisäopintoja ja nautitaan kaikesta uudesta jännästä mitä eteen opittavaksi tulee ... :) :)

Ihminen on ihmiselle susi ja etenkin tämä tuntuu pätevän naisiin, valitettavasti. Toisten ratkaisuja on monesti hyyyvin vaikea ymmärtää. Taustalla voi olla epävarmuutta oman ratkaisun oikeudesta/hyvyydestä tai ihan puhtaasti kateutta.



Tasa-arvo näkökulmasta heitän kysymyksen; mitä tasa-arvoa se on, että nainen pakotetaan hankkimaan sekä ura että perhe? Minusta todellista tasa-arvoa olisi se, että halutessaan naisen tai yhtälailla miehen olisi mahdollista jäädä kokonaan kotiin hoitamaan perhettä ja lapsia. Jos meille vain olisi mahdollista niin minä jäisin ihan ilomielin hyvällä omallatunnolla kotiin ainakin niin pitkäksi ajaksi kun lapset ovat ala-asteikäikäisiä, vaikka töissäni viihdyinkin hyvin. Mieheni on sen verran työorientoitunut, että hän ei kotiin kokonaan jäisi, vaikka se olisi mahdollista, mutta kuten sanottu minusta olisi ihanaa olla lapsia vastassa kun he kotiutuvat koulusta, auttaa kotiläksyissa ja olla heidän käytettävissään koulupäivän jälkeen. Valitettavasti elämä on valintoja täynnä ja todennäköisesti minun täytyy tyytyä lyhennettyyn työaikaan sitten kun lapseni kouluun lähtevät (ellemme sitten voita lotossa tässä välissä). ;0D

Tekisin ehkä itsekin niin, jos se olisi perheellemme taloudellisesti mahdollista. Olet onnekkaassa tilanteessa. Hyvää jatkoa!

Mielestäni sinä ja puolisosi teette, kuten teille parhaiten sopii! Se mikä sopii yhdelle perheelle ei sovi toiselle. Jos talous antaa myötä ja haluat jäädä kotiin niin tee ihmeessä se!

Minä olen ollut kotona kahden lapsen kanssa yli viisi vuotta. Kateudelta täällä Ruotsissa olen säästynyt, koska toinen lapsi on erityislapsi ja se on kai " hyväksytty" syy jäädä kotiin. Olemme tosin muuttamassa takaisin Suomeen. Puoliso tienaa kohtalaisesti, mutta ei niin paljon, että emme olisi joutuneet tekemään valintoja. Ei ne suuret tulot vaan pienet menot :) Äitini on kritisoinut yllättäin kaikista kovimmin kotiin jäämistäni. Hänellä on varmaan pohjimmiltaan huoli miten käy esim. eläkkeeni ja jos jotain tapahtuu (avioero, puolison kuolema). Ehkäpä sekin, että hän teki uran (paljon töitä/työmatkoja) on vahvistanut omaa päätöstäni olla kotona.

Mikäli sinulla on hyvä koulutus voithan myöhemmin palata työelämään tai, kun lapset kasvaa niin vaikka järjestötyöhön yms. Naiset ovat kyllä epälojaaleja toisilleen. Eiköhän sitä kannattaisi kritisoida niitä, jotka hukkaavat hyvän koulutukset vetelehtimiseen, huumeisiin tai rikollisuuteen. Tämä varmaan ärsyttää, mutta äidin koulutushan on vielä lasten koulumenestyksen kannalta tutkitusti tärkeää. Hyvää kevättä kotiäideillä ja töissäkäyville äideille!!!

Velmutin:

Paljon on tehty töitä sen eteen että siitä naiset ovat päässeet työelämään eikä yleisesti ajatella että naisen paikka on kotona. Joten toivon todella ettei kotirouva-ajattelu yleisty enempää.

Minusta on hienoa, jos haluaa olla kotona lasten kanssa ja voi sen tehdä, oli uramahdollisuudet mitkä hyvänsä. Itse menen töihin lyhennetyllä työajalla tosin, syksyllä kun kuopus on 1,5 v taloudellisista syistä, vaikka esikoinen aloittaa samaan aikan ekan luokan. Jos olisi taloudellisesti mahdollista, tekisin todennäköisesti pari päivää viikossa töitä harrastuksenomaisesti ja olisin muun ajan kotona.



Miehinen esimerkki koulutuksesta: omalla miehelläni on tasokas pysyvä virka, varma työ ja siedettävä palkka. Hän on kuitenkin opiskellut työn ohessa filosofian maisteriksi (aiemmin oli eri alan amk), vaikka tietää ettei palkka nouse yhtään ja ettei hän uskalla ihan helposti vaihtaa vakituista virkaa mielenkiintoiseen uuden alan työhön jotta saadaan asuntolaina maksettua. Silti hän on opiskellut ja aikoo jatkaakin opintoja vielä -ihan sivistyksen ja oman kehittymisen takia. Ei siis palkan tai mahtavan uran takia. Ei kaikki koulutus tähtää opitun hyödyntämiseen työelämässä. Tarvitsee laajempaa ajattelutapaa muutenkin elämässä.



Antoisia kotivuosia!

Velmutin:" Henkkoht minusta on erittäin hienoa että Suomi on näinkin tasa-arvoinen maa, että vanhemmat ovat edes jokseenkin yhtäläisessä asemassa lasten kasvattajina ja työelämässä."



Käytännössä tämä tasa-arvo tarkoittaa sitä,että ensin nainen tekee yhden työpäivän töissä ja sitten toisen kotona. Minusta se ei ole tasa-arvoa vaan raatamista tai jopa typeryyttä jos itse ei haluaisi näin elää.

Tasa-arvoa on se, että henkilö saa toteuttaa itseään ja perheensä haluja niin kuin heille sopii-ei se, että nainen sekä elättää perheen, että hoitaa lapset ja kodin. Uusimpien tutkimusten mukaanhan työssäkäyvät naiset tekevät edelleen enemmistön kotitöistä. Työssäkäynti ei siis ole " vapauttanut naista kotitöistä" ,vaan lisännyt työtaakkaa.



Naisia on huijattu! Kotityö on todella tärkeää työtä ja vapauttaa naisen työelämän ikeestä ja miehen taas liioista kotitöistä ja molemmat jatkuvasta kiireestä. Näin jää enemmän aikaa perheelle ja parisuhteelle. Eikä tarvitse elää näin:

Aamulla kiukuttelevat lapset väkisin sängystä ylös, ruokaa ja vaatteet niskaan, ajetaan tuhatta ja sataa tarhaan ja tarhasta ja töistä nälkäisinä ruokakauppaan tai tekemään sapuskaa maha kurnien. Sen jälkeen ehkä hetken ehtii levähtää sohvalla, jonka jälkeen tehdään kotityöt ja ehditään viettää lapsen kanssa vain pikku hetki aikaa. Sitten iltapesut ja sadut ja sama ruljanssi seuraavana päivänä. Ahdistuisin todella pahasti tuollaisessa elämässä.



Velmutin:" Suomessa ei myöskään varmaan kovin moni mies hyväksy sitä että vaimo jää kotirouvaksi, yhden vanhemman tuloilla on Suomessa hyvin vaikea pitää yllä hyvää elintasoa. Monissa maissa tätä tuetaan mm. perheverotuksella."

Minun mieheni taas tukee kotiinjäämistäni ja on onnellinen siitä. Töihin menen sitten joskus tai keksin kotona tehtävää työtä,kun lapset ovat isompia.

Olen myös korkeakoulutettu (lis.) ja olen ollut nyt yhtä mittaa kotona yli viisi vuotta lapsieni kanssa. SYksyllä kyllä olen menossa töihin (ja odotan sitä useasta eri syystä kuin kuuta nousevaksi....).

Olen nauttinut tästä kotonaoloajasta todella paljon. Ja tiesin jo nuorena, että jos lapsia minulle suodaan niin tahdon olla heidän kanssaan kotona, jos mahdollista.



Usein kyllä tuntuu, että meidän (luterilaisessa) maassamme mikään ei ole koskaan hyvä. Jos menet töihin aikaisin (lapsi vielä pieni) niin sitä kauhistellaan. Jos olet koulutettu ja jäät kotiin lasten kanssa niin sitä kauhistellaan (miksei se mene töihin jo kun on koulutuskin hankittu). Aina on huonosti ja aina jollain on valittamista. Ja se vasta kumma on, että (Suomessa) ihmisillä on mielestään oikeus kommentoida toisten perheiden asioita. Mitä se muille kuuluu, miten kukin perhe järjestää asiansa??? Meillä tuntuu olevan oikeus jopa arvostella vauvojen syöttötapoja (imettääkö/eikö imetä/imettääkö liian pitkään/imettääkö liian vähän aikaa), mikä on minusta tosi outoa. Perheen sisäisiä asioita kaikki nämä ovat, mitä ne muille kuuluvat....



Tsemppiä valintaasi ja NAUTI!!!! :)

Kun arvostat itseäsi ja olet tyytyväinen valintaasi, se näkyy. Se vaikuttaa muiden suhtautumiseen sinuun ja valintaasi. Ei ole aihetta selitellä ja puolustella kotiäitiyttä ja miehen uran tukemista. Jos ajattelet olevasi " vain kotiäiti" , myös muut ajattelevat niin.



Ole ylpeänä kotirouva, joka hoitaa kodin ja perheen käytännön huollon, tukee miestänsä tämän uraputkessa, edustaa. hoitaa myös itseään ja on onnellinen ja tyytyväinen.



Turhaan mietit, mitä muut ajattelevat. Pidä huoli, että sulla on aikuisktiviteetteja myös kodin ulkopuolella



Tsemppiä!

" Usein kyllä tuntuu, että meidän (luterilaisessa) maassamme mikään ei ole koskaan hyvä."



Ja mitähän tekemistä tällä on luterilaisuuden kanssa? Ei " luterilaisuuden käsikirjassa" sanota missään kohtaa,että mikään ei ole hyvä. Uskon,että Jumala on siitä mielissään,jos joku tykkää hoitaa lapsiaan kotona. Ja hän on myös varmasti mielissään siitäkin,jos joku toinen taas toteuttaa lahjojaan työelämässä,kunhan se ei tapahdu muiden kustannuksella..