Mikä hitto tää down-härdelli täällä oikein on?

Vierailija:

Mutta sitä ihmettelen että jos joku downin äiti kaikkien maalailtujen uhkakuvien ja aborttiivouhotuksen jälkeen kertoo etttä heidän lapsensa nauuttii elämästä, on heille rakas ja tärkeä eivätkä koe vamman tehneen perhe-elämästä helvettiä. Aikaa jää myös sisaruksille, harrastuksille ja hauskanpidolle, eikä kaikki down-lapset edes ole sairaita (ymmärrätte varmaan mitä tässä tarkoitan sairaalla?). Sitä ei voida millään hyväksyä, vanhempien pitää oolla väsyneitä ja katkeria ja lapsen heille pettymys.

Miksi näin? Miksi näiden vastaajien on vaikea uskoa että joku rakastaa myös erityislasta ja nauttii elämästä tämän kanssa. Vai onko kysymys siitä että kyseinen ihminen on itse väsynyt jakatkera kun omat voimat ei riitä edes yhdestä terveestä lapsesta huolehtimiseen ja siksi ei haluata uskoa että joku jaksaa nauttia elämästä vielä isomman " taakan" kanssa?

Kun joku kertoo, vaikka ihan neutraaliinkin sävyyn, että heidän elämänsä vammaisen lapsen kanssa on normaalia, tulee ensimmäisenä mieleen ajatus, että hän yrittää lytätä niitä vammaisten vanhempia, joilla ei mene hyvin. En todellakaan tiedä, miksi tuollainen ajatus tulee. Vähän sama tunne minulle tulee, kun joku kertoo helposta synnytyksestä. Silloin tuntuu pahalta kaikkien niiden puolesta, joilla ei ole käynyt yhtä hyvä tuuri.

Kai sitä on saanut kuulla niin paljon kuulijoita, jotka ovat yhden tarinan perusteella todenneet, että kaikki muut vain liioittelevat kärsimyksiään.

Ajatteletteko te terveistä lapsistanne jatkuvasti minkä piirteen tai asian takia he ovat teille rakkaita ja mitkä asiat ovat ehissä ei-toivottuja?



Minulla on mulattitytär, aika tummaihoinen. Asumme suhteellisen pienellä paikkaukunnalla jossa tummaihoisia ei juuri ole ja vanhan kansan asenteet sitä ja tätä. Varmasti tyttärelläni olisi helpompaa jos hän olisi samanvärinen kuin muutkin. Hän on jo nyt (7v) saanut kuulla paljonn ilkeilyä taustastaan ja on asioita joiden selittäminen hänelle tekee kipeää.



Rakastan häntä kuitenkin kokonaisuutena, tuollaisena mitä hän on enkä esimerkiksi ajattele että rakastan häntä ihonväristä huolimatta ja että tekisin mitä tahansa jos saisin vaihdettua hänet vaaleahiuksiseen ja sinisilmäiseen tyttöön. Täytyy vaan etsiä ne positiiviset asiat hänen ihonväristään ja minun mielestäni hän on tuollaisenaan todella kaunis, suurisilmäinen ja paksuhiuksinen tyttö.

Jos sinulla ei ole värillistä lasta, et voi tietää kuinka raskasta se todella voi olla, idioottimaisen ympäristön vuoksi. Ennakkoluuloiset, aivottomat näkevät asiat juuri sillä tavalla, että kun lapsessa on joku " vika" , oli se sitten vamma, ihon väri, luonne jne. lapsi pitäisi siitä syystä laittaa vaihtoon. Te, joilla ei ole " erilaista" lasta, älkää jauhako niiden puolesta, joilla on, koska ette todellakaan voi tietää, mitä itsekukin " erilaisen" lapsen vanhempi lapsestaan ajattelee. Joillekin se voi olla taakka, jollekin toiselle rikkaus, monelle jotakin siltä väliltä.

Hyvänen aika, jotkut ihmiset jopa adoptoivat vammaisia lapsia! Jopa ihan down-lapsia. Vaikka teille vammaisuus on jotakin aivan kauheata, kaikille se ei sitä suinkaan ole.

Vierailija:

36 miten edes voit verrata ihonväriä vammaisuuteen? minusta ihonväri (oli se mikä tahansa) ei ole ei-toivottava ominaisuus.

Down-lapsi ei koskaan tule esim. pärjäämään täysin omillaan, niin kuin normaaliälyiset lapset tekevät.

uskokaa pois. Ei ollut tarkoitus laittaa noita samalle viivalle vaan ihan eritasoisina " ongelmina" . (onko muuten tullut mieleen että ne down-lapsetkin ovat eritaosisia; heidän kanssaan elämisen raskaus voi olla ihan erilaista perusterveellä, iloisella pikkudownilla kuin vakavasti sairaalla, syvästi kehitysvammaisella?)



Täällä vaan kun hoetaan ettei kukaan halua aiheuttaa lapselleen lisävaikeuksia elämässä ja siksi vammaisten lasten äideiltä on julmaa sanoa että rakastaisivat lastaan tuollaisenaan eikä halua vaihtaa häntä terveeseen. Vaikka myöntävätkin että joskus terveellä olisi helpompiaa.



En minäkään lapselleni lisävaikeuksia kaipaa, mutta väkisinkin niitä ihonvärin myötä tulee. Ihan oikeasti löytyy vanhempia jotka eivät anna lapsensa leikkiä lapsemme kanssa, päästä lastaan meille kylään tai ota meidän tyttöä heille. Kuitenkaan en ajattele että rakastaisin lasta hänen ihonväristään huolimatta tai että haluaisin ylikaiken tuon värin pois.

Vierailija:

mutta ei hän ole sitä downin takia vaan lähinnä SIITÄ HUOLIMATTA. Eli down on ei-toivottu piirre jonka osa vanhemmista oppii lapsessaan hyväksymään, joku paremmin ja joku heikommin. Kuitenkin varmasti jokainen downin vanhempi halusisi lapsensa olevan terve ja tuntee ainakin ajoittain katkeruutta terveiden lapsien vanhempia kohtaan.

Siksi nuo lässytykset kuinka meidän downin on niin maailman suloisin ja ihanin ja aurinkoisin lapsi enkä mistään hinnasta vaihtaisi häntä pois ovat säälittäviä. Rehellisempi on sanoa että downistaan huolimatta lapsi on meidän mielestä suloinen, ihana ja aurinkoinen, mutta antaisimme mitä tahansa jos voisimme vaihtaa hänet terveeseen lapseen. Tämä ei vaan ole mahdollista joten on hyväksyttävä että meillä on tällainen lapsi ja opittava elämään sen kanssa.

Mutta se sun tyttösi voi vaikka joskus muttaa sellaiseen paikkaan missä kukaan ei piittaa sen ihonväristä ja ongelma nollautuu. Down ei nollaudu vaikka mitä tekisit. Vanhemmat tietävät ettei lapsi lennä koskaan pesästä samalla lailla kuin terve.

Me ollaan yksi perhe josta kehitysvammaisen, erityisesti down-lapsen adoptoiminen tuntuu lähinnä houkuttelevalta ajatukselta.



Meillä on kaksi tervettä pientä lasta, mutta takana kaksi vaikeaa raskautta ja sektioa joiden perusteella lääkärit ei enää suosittele uusia raskauksia. Ei niitä pidetä täysin poissuljettuina mutta riskit ovat sitä luokkaa että joutuisin olemaan tiukassa tarkkailussa ja levossa käytännössä koko raskauden ajan, kohdun repeämisen riski suuri ja vauva jouduttaisiin parhaassakin tapauksessa ottamaan keskosena ulos. Ei oikein halua vanhempien lastenkaan takia tuollaista raskausaikaa jolloin joutuisin käytännössä hoidattamaan heidät muilla. muutenkaan emme pidä biologista sidettä niin tärkeänä, lähikokemusta adoptioista on ja varmasti tuollainen lapsi olisi meille ihan yhtä rakas kuin biologinen.



Lapsimäärä ei siis tunne täydeltä ja ainakin yhdestä lapsesta vielä haaveilemme ja todennäköisemmin tulemme yrittämään täyttää tuota kiintiöä adoptiolapselle aikanaan. Sitä näin miettiessä on mieleen tullut että miksemme voisi samalla adoptoida erityistarpeisen lapsen? Uskomme että meillä riittää voimia ja rakkautta myös tällaiselle lapselle. Lähtötilannekin on hyvä, sillä oma pikkuveljeni on nyt 20v down-poika ja hänen sekä kaikkien hänen myötään tapaamiemme down-ihmisten myötä olemme saaneet jonkinlaista kuvaa siitä mitä elämä kehitysvammaisen kanssa olisi. Miehen isosiskolla taas on muuten kehitysvammainen nyt 14v tyttö joten hänkin on saanut tuota nähdä omalta osaltaan. Lisäksi mies on opettajana sanut kokemusta myös erityislapsista ja itse sairaanhoitajana olen työni puolesta nähnyt näitä.



Tämän historian varjolla tuntuu että siinävaiheessa kun adoptio alkaisi tuntua ajankohtaiselta ottaisimme myös erityistarpeisen lapsen vakavasti harkintaan.

Toivottavasti otat asioista selvää kunnolla ennen kuin tuollaiseen adoptioon ryhdyt. Se että muutamalla perheellä on täysin terve ja hyvinvoiva, lievästi kehitysvammainen lapsi jonka kanssa ei ole ongelmia ei suinkaan tarkoita ette teille sattuisi sellainen.

Heillä on oikeus syntyä ja elää, kun heidät on alulle saatettu. Downit voivat elää hyvän elämän muuallakin kuin omien vanhempiensa luona. Ajatelkaa joskus vammaista omana itsenään.

Et tiedä mitä on olla downin vanhempi. Tiedätkö sinä mitä on olla down? Kysy heiltä itseltään kärsivätkö he ja toivoisivatko ettei heitä ole. Down on subjekti eikä objekti omassa elämässään.

Toivottavasti olemassa olevat lapsesikin huostaanotetaan sinulta. Saisivat paremman kodin realistisesti ajattelevan äidin luona.

Vaikka sinä et mistään hinnasta haluaisi vammaista lasta, jos mieluummin tappaisit lapsesi kuin antaisit hänen syntyä ja elää vammaisena, joku muu ei silti välttämättä ajattele samalla tavalla.



Ei ihmisen tarvitse itse olla sairas tai vammainen nähdäkseen vammaisen ihmisen ihmisarvon. Vaikka täällä jotkut niin tuntuvat ajattelevankin.

Musta taas tässä keskustellaan ihan turhasta.



Itse ajattelen vammasenkin yksilönä. Siinä missä terveen tai jalattoman. Mutta itse olen ainakin ennen perheen perustamista jo miettinyt mieheni kanssa että JOS sikiö osottautuu vammaseksi niin mitä tehdään: raajan puuttuminen kestetään, siiamilaisuus on jo liikaa, siinä missä down. Tämä ei ole rasistista ajattelua vaan meidän perheen ajattelua.



Meillä on nykysin kaksi tervettä lasta. Vamma voi tulla tänään autoillessa, kotona, ulkoillessa. Mutta abortti on musta sallittua jos näkee tulevaisuuden raskaana, tai muuten ei toivottuna. Tekee ihmiset abortteja oman tulevaisuuden näkymän tai nykytilanteenkin takia, siis terveitäkin raskauksia keskeytetään tältä nähtynä!

Itse vanhempana toivon ettei minun kuoltua lapseni joudu laitokseen.. Se on kai suurin pelko, että lapseni ei olisi koskaan itsenäinen. TIEDÄN, että on downeja jotka pystyy asuun itsekseen, käy työssä. Mutta riski toiseen on olemassa!



Minusta on todella hienoa että on vanhempia jotka pyytteettömästi rakastavat ja haluavat tietosesti pitää lapsen joka on vammanen. En näe itseäni rasistina koska tiedän ettei meidän perheeseen mahtuisi down. Kuulostaa ehkä julmalta mutta niin se vaan on.



Kaikille ihmisille -vamma tai ei toivoin hyvää ja aurinkoista päivää.

Että julmaa tosin on sekin että hankitaan lapsi (vammanen/terve) eikä mietitä sitä mihin lapsi syntyy.



Kyllä lapsella pitää ihan ekana edellytyksenä olla perhe jossa sitä halutaan ja rakastetaan. Ei vammasta voi synnyttää maailmaan niin että se elää jossain tyhjiössä. Se tulee kompastumaan tässä maailmassa kiusaamiseen, siihen ettei vaan osaa, ei pääse. Jos tän kaiken alla on perhe jossa vamma on este/häpeä/inhotus tai mitä vaan niin sen lapsen on silloin varmasti todella paha olla.

Johan tervekin tarvitsee perheen jossa rakastetaan ja tuetaan. Niin sitä varmasti tarttee hyvin motivoitunut vammasen lapsen perhe?



Eli annetaan jokasen tehdä omat ratkasut mimmosia lapsia synnyttää ja parannetaan omaa suhtautumista toisiin ihmisiin.



50

Vierailija:

Joku hysteerinen kiihkoilija asialla vai?

ap

Vierailija:

Toivottavasti otat asioista selvää kunnolla ennen kuin tuollaiseen adoptioon ryhdyt. Se että muutamalla perheellä on täysin terve ja hyvinvoiva, lievästi kehitysvammainen lapsi jonka kanssa ei ole ongelmia ei suinkaan tarkoita ette teille sattuisi sellainen.

että veljeni on terve down?

Moniin perheisiin tutustuttuani olen nähnyt ja kuullut kaikenlaisia kohtaloita, joillain menee paremmin ja joillain heikommin. Tottakai olen jo opiskeluideni ja ammattini puolesta tuntenut mielenkiintoa asiaan ja selvitellyt näitä tarkemmin. En todellakaan oleta että down-lapseni olisi täysin terve, aikanaan itsenäistä elämää elävä lapsi. Kaiken tietämäni yhteen laskettuani olen kuitenkin sillä kannalla että me olisimme valmiit ottamaan tuon riskin ja hankkimaan erityislapsen, aika sitten näyttäisi kuinka meille hänen kanssaan käy.

Muuten, kun ottaa huomioon että hankkisimme lapsen adoption kautta niin siinä ainakin karsiutuu ne vakavimmin vammaiset pois (keskenmenot, kohtukuolemat, vastasyntyneen kuolemat).

44

Käy kyllä sääliksi niin lapsiasi kuin miestäsi :/





Jos päädytte vielä sen downin adoptoimaan niin vanhempiasi vielä siihin päälle. Heillä on jo omassa lapsessaan tuollainen taakka kannettavana, nyt joutuisivat kokemaan saman uudestaan lapsenlapsen kanssa koska " terve" tyttärensä haluaa leikkiä kettutyttöä.

Ei todellakaan ole tervettä tuollainen ajattelu.

Onhan tämä down-asia melkoisen vaikea päätettävä jos kohdalle osuu. Itse en tiedä mitä tekisin.



Ainut kokemukseni downeista on työkaveri, jonka perheessä on nyt jo täysikäinen down-lapsi. Isokokoinen, väkivaltainen, erittäin työläs hoidettava, jonka takia heillä on meinannut mennä koko avioliitto paskaksi jne. Kaikilta hermot menneet. Nyt lapsi jo " onneksi" asuu tukiasunnossa. Tarvitsi aikoinaan ympärivuorokautisesti 2 aikuista vahtimaan kun oli nin väkivaltainen; ei riittänyt esim äidin voimat sen kanssa. Ei mitään ruusuista todellakaan.