halu eristäytyä - pitäisikö huolestua?

Tunnistin viestistäsi samoja piirteitä kuin itsellä on. En todellakaan voisi ajatella käyväni missään " vauva-aktiviteeteissa" , en ole koskaan ollutkaan sen luonteinen että tykkäisin olla isossa porukassa.



Toki tilanteeseesi voi vaikuttaa synnytyksen jälkeiset hormonaaliset muutokset jotka vaikuttavat myös mielialaan.



Itsekin olen aivan sulkeutunut kodin " suojaan" (minulla 3 lasta). En viihdy leikkipuistossa jos siellä on paljon muitakin, mielummin menen sellaiseen aikaan kun siellä on vähiten porukkaa. En ole koskaan ollut " sosiaalinen luonne" enkä osaa tutustua helposti uusiin ihmisiin.



En olisi huolestunut tilanteestasi (tai en ole huolestunut ainakaan omasta), mutta ehkä sinulle tekisi hyvää päästä vähän vaikka kaupoille, kenties? Ei niistä ihmisten kommenteista kannata välittää, vaikka vauva vähän itkisikin. Mitäpä jos kävisit vaikka yksin kaupassa ja miehesi olisi sen tunnin verran vauvan kanssa vai odotatko suosiolla siihen asti että vauva on isompi?



Entä ystäväsi, haluatko unohtaa hänet kokonaan. Yrittäisitkö pitää häneen yhteyttä, niin ette erkanisi lopullisesti hänen kanssaan? Itse tein sen virheen että en pitänyt omalta puoleltani yhteyttä suurinpaan osaan ystävistäni ja nyt huomaan että olen menettänyt muutaman ihanan ystävän. Silloin en heidän seuraansa kaivannut vaan olin niin uppoutunut omiin lapsiini etten muistanut ystäviäni ollenkaan. Nyt minua harmittaa se :(



Mutta mielestäni tärkeintä on, että teet niinkuin sinusta itsestäsi tuntuu hyvälle. Varmasti ehdit tehdä paljon asioita sitten kun vauvasi kasvaa isommaksi ja pärjää isänsä kanssa (tai jonkun muun aikuisen kanssa) vähän kauemman aikaa.



Tulipa sekavaa tekstiä, mutta toivottavasti pääsit edes vähän jyvälle :)

En ollut itsekään innokas vauva-aktivisti aikoinaan.



Ulkoilimme paljon, teimme tuntien vaunulenkkejä (vauvan syöttäminen on vielä tuolloin helppoa ;)



3,5 kk ikäisenä lapseni aloitti harrastuksen, joka on hänen suuri rakkautensä vielä 5-vuotiaana. Menimme vauva-uintiin ja sitä en todellakaan ole katunut. Nyt kotona on 5-vuotias uiva ja sukelteleva vesipeto. Todella toivon, että tuo into säilyy, onhan monta lajia, joita voi uimaseurassa aikanaan harrastaa (uinnit, vesipallo, uppopallo jne).



Tuonikäisen terveen lapsen itkuista muuten 95 % johtuvat nälästä tai märästä vaipasta. Silkkimyssy tms päähine kannattaa pitää vauvalla tuonne vuoden ikäiseksi asti. Aukileen kohdalla vain sidekudos suojaa aivoja. Pään kautta karkaa lämpö ja myssy tuo turvallisuudentunnettakin. Onhan vauva tullut lämpimästä, pehmeästä ympäristöstä.

ulkoilua pidän tärkeänä. Kotiin on " helppo" jäädä, ja joskus voi olla sieltä aika vaikea lähteä ihmisten ilmoille. Itseäni tuossa vaiheessa virkisti reippaat kävelylenkit. Niin, vauva ei nukkunut kuin liikkuvissa vaunuissa, mutta näin jälkeenpäin se oli minun onni. Oli pakko lähteä reippailemaan.

Tuntuu vaan siltä että kaikki (= sukulaiset ja neuvolantädit) pitäisivät minua jotenkin huonona äitinä kun en käy vauvatapaamisissa... Jonkun verran varmasti vaikuttaa se että minulla on paha ihosairaus enkä juuri kehtaa näyttäytyä ulkona ilman meikkiä. Mutta enpä ole koskaan ollut sosiaalinen.



Ulkoiluun sain juuri hirveän kammon kun vauva ei enää tunnu viihtyvän vaunuissa vaan huutaa vaikka olisi syötetty, puettu ja vaipat vaihdettu. Kantoliinan kanssa olemme käyneet koiraa ulkoiluttamassa mutta alkaa olla jo sen verran iso mies etten jaksa kantaa siinä montaa tuntia.



Pelkään pilaavani lapseni elämän sillä etten hanki hänelle kavereita ja harrastuksia. Eikä sekään varmaan ole hyväksi että mies on melkein ainoa aikuiskontaktini.

En mäkään ole koskaan käyny missään vauvatapaamisissa. Ei kaikki vain ole sen tyylisiä.



Olisi kyllä varmasti hyvä että sinulla olisi jotain muitakin ihmiskontakteja kuin vain miehesi. Mutta lapsesi tarvitsee kavereita vasta hieman myöhemmin. Sinä ja miehesi riitätte lapselle vielä pitkäksi aikaa seurakaveriksi.



Nauti vain rauhassa tästä ajasta kun lapsesi on vauva, se aika menee niin nopeasti ohi. Ja vauvan ehdoillahan sitä on mentävä.

Asuin pk-seudulla enkä tunne termiä. ainoat " vauvatapaamiset" olivat leikkipuistossa...

Taisi olla itse keksimäni termi :) Miehen sisko käy kaikissa mahdollisissa vauvajutuissa: vauvajumpassa, vauva-uinnissa, vauvajoogassa ja tapaa lisäksi kymmentä kaveria joilla on vauvoja ja koko ajan sanoo että kyllä minunkin pitäisi. Ärsyttää oikein että mitä se hänelle kuuluu.

Minunkin on pakko kirjoittaa oma vastineeni :)



Minä olen sosiaalinen ihminen, minun työni on asiakaspalvelua suuressa matkailukohteessa, minulla on paljon työkavereita joita tapaan päivittäin työpisteessäni. Olen siis infossa töissä jonka ohi kulkee vaikka miten paljon ihmisiä ohi. Ja oikeasti tykkään työstäni, tykkään opastaa ihmisiä ja olla kanssakäymisissä monien ihmisten kanssa.



Mutta kun tulen kotiin, vietän kaiken aikani perheeni kanssa, vapaa päivät, illat yms. Minä en enää juurikaan kaipaa sitä häslinkiä mitä työssäni saan päivittäin, enkä todellakaan kaipaa enää ihmiskontakteja vapaa ajallani. Haluaisin siis viettää kaiken vapaa aikani perheeni kanssa, shoppailla, matkustella, vaellella, ulkoilla, harrastaa harrastuksiani vain ja ainoastaan heidän kanssa.



Joskus tietenkin järkkään treffejä ystävieni kanssa, huomaan että vain ne parhaat on jääneet jäljelle, ne jotka minua ymmärtävät ja minun seurassa viihtyvät ja he joiden seurassa saa olla oma itsensä. En kyllä kaipaakkaan pintaliitäjiä.. Aina treffeille lähtiessä tai kun he tulevat meille koen ahdistusta, mutta kun tapaan ystäväni nautin tilanteesta, minusta on mukava sitten kuitenkin olla heidän kanssa ja juoruta kaikkea.



Mutta mieluiten tekisin kaiken ja olisin kaiken ajan perheeni kanssa. Minulla on aina kiire kotiin ja lähtö tuntuu hankalalta.. Enkä voi edes kuvitella lähteväni, tai minusta on jotenkin orpo tunne lähteä ilman lapsiani mihinkään. Minulla on oikeastaan aina esikoinen mukana, vauva on vielä niin pieni että en ole oikein vielä ottanut häntä mihinkään (käymme esikoisen kanssa vierailulla pienen päiväuniaikaan, nukkuu kolme h ja mies on vahtimassa kotona).



Elämäni kuulostaa tylsältä mutta se on minun elämä ja oikeasti rakastan tätä. Onneksi miehenikin on tällainen kotihiiri ja perhe-eläjä :)



Kyllä sinä itse tiedät että mikä on sinusta parasta, jos sinusta tuntuu että et kaipaa kodin ulkopuolista elämää pahemmin ja nautit kotona olemisesta, niin ole kotona! Kyllä sinä huomaat milloin pitää lähteä tuulettumaan, jos tuntuu että kotona on paha olla ja seinät kaatuu päälle, silloin kannattaa miettiä onko terveellistä olla kotona.

Vielä tuohon ihmisten huomautteluun. Unohda muiden ihmisten mielipide, kyllä tähän maailmaan lasten itkua mahtuu! Jos olet huolehtinut vauvallesi kaikki perusasiat kuntoon ennen kauppaan lähtöä, syönti yms.. mutta kuitenkin vauvaa asia keljuttaa niin minusta kauppaan lähtöä ei kannata jättää väliin itkun takia.



Sitä paitsi oppiipahan vauva käymään mukanasi kaupassa, ei se aina jaksa itkeä! Elä nyt tuon takia vaan eristäydy tai jätä kaupassa käymättä, antaa ihmisten ajatella mitä ajattelee kun vaan sinä tiedät että vauvalla ei oikeasti ole mitään hätää vaikka hieman protestoisikin kauppareissua. Eikun kauppaan vaan, vauva mukaan vaan!

Olen kyllä vähän eri mieltä siitä, että 95% itkusta johtuisi nälästä, janosta, märästä vaipasta, liian kuumista vaatteista jne...



Koska lapset ovat niin erilaisia. Oma poikani on tyytyväisesti jaksanut istua rattaissa, kun kaikki " perustarpeet" on tyydytetty, tyttöni sen sijaan ei rattaissa suostunut olemaan yhtään ( ei sitterissä, ei turvakaukalossa... ) Eikä myöskään nukkunut rattaissa koskaan. Jouduinkin aina kaupassa käydessäni kantamaan lasta toisella kädellä, ja toisella työntämään vaunuja.

Eikä ollut mitenkään nautinnollista shoppailu.



Välillä, kun vaan " väkisin" pidin lapsen rattaissa, hän tosiaan huusi niin kovaa, että välillä ihmiset tulivat kysymään, onko lapsella kova nälkä. Juu, en ole ruokaa antanut;)



Tätä sitten jatkui niin kauan, kun tyttö 9kk iässä alkoi kävelemään, eikä rattaita sen jälkeen ole käytetty.





Ei vaan kannata välittää ihmisten kommenteista. Jos lapsi on ensimmäisesi, niin saat vielä kuulla vaikka minkälaisia kommentteja, ja varsinkin niitä kauhistelevia katseita, jotka kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Mutta älä välitä. Itse tiedät, mikä on sinulle ja lapsellesi paras.





Itse en ole myöskään yhtään tykännyt käydä vauvatapaamisissa. Täällä Helsingissä on ainakin perhekerhoja, vauva-äiti kahviloita jne.

Kävin pari kertaa, mutta tuntui, että miksi ihmeessä kävisin, kun ainut yhdistävä tekiä noiden äitien kanssa on se, että heilläkin on vauva.

...minua stressasi hanen itkunsa ja tuntui etta jos en saa hanta hiljenemaan, en voi menna " julkiselle" paikalle. Noh, nyt on kaksi lasta ja itkevat kun itkevat, en jaksa enaa miettia milta se muille kuulostaa, ja veikkaan etta sinakin ajan kanssa tulet tahan " tilaan" . Lapsihan itkee kun ei muuten osaa ilmaista itseaan, eli lahes kaikki tunteet ilmaistaan itkulla.



Mutta itse asiaan: en itsekaan juuri koskaan kaynyt lasteni ollessa vauvoja missaan " vauvakerhoissa" tms.; en vain ole " kerhoihminen" . Siina ei ole minusta mitaan outoa, kunhan muuten itsella on hyva olla.

Muistan etta englantilainen ystavani kysyi joskus " mita teen stimuloidakseni vauvaa?" tarkoittaen kaynko vauvajumpassa jne. Totesin siihen etta " en mitaan" , ihan tavallista elamaa eletaan ja vauva kulkee mukana. ;-) Hyvin on vauva " stimuloitunut" ihan siina sivussa, nyt jo kakkonenkin on reipas, iloinen, liikkuvainen ja juttelevainen kaksivuotias, esikoinen jo eskarilainen. :-) Vauvanhoito ei minusta ole mikaan " suoritus" jossa on tarkeaa tehda tiettyja asioita, vaan ihan vain tavallista elamaa (tietysti vauvan perustarpeet pitaa tyydyttaa).

Lapsesihan on vielä tosi pieni. Minä ainakin tarvitsin alussa ihan vaan aikaa siihen vauva-arkeen totutteluun ilman mitään ylinmääräisiä kuvioita. Me kyllä tehtiin vaunulenkkejä ja käytiin lähikaupassa yms. Sitten kun tyttö oli yli 4 kk, koin että haluaisin mennä " harrastamaankin" hänen kanssaan, eli silloin aloitettiin uinti ja ajoittain käytiin myös äiti-lapsikerhon tapaamisessa. Mutta siis minusta ne ei todellakaan ole mikään " must" - ideahan on, että tekee sitä mistä nauttii. Nuo äitien ja lasten tapaamiset on mielestäni kuitenkin enemmän äitejä varten, pääsee purkamaan tuntemuksia jne. Lapsen kanssahan voi yhtä hyvin lauleskella kotonakin, ei hän niitä tapaamisia kaipaa. Kyllä sitä energiaa alkaa jossain vaihessa olla muuhunkin kuin vauvasta huolehtimiseen, liikut sitten.



Ehkä kannattaisi tosiaan joskus vaikka lähteä kaupoille ihan yksin, jättää vauva kotiin miehen kanssa? Eikä niistä ihmisten kommenteista kannata tosiaan välittää, tavallistahan se on, että vauva hermostuu kaupassa. Kevät-kesäilmat varmaan innostaa muutenkin liikkumaan enemmän, ja eihän niitten lenkkien tarttee tosiaan montaa tuntia kestää. Pääasia, että pääsisi kuitenkin raitistakin ilmaa haukkaamaan vähän.



Mulla esikoinen syntyi syksyllä ja siskoni silloin kommentoi ajankohdasta, että tn. jää enemmän aikaa siihen rauhalliseen kotielämään, vauvan kanssa oleiluun ja päikkäreiden ottoon. En nyt muista sanamuotoa, mutta myöhemmin mietin, että hän oli ihan oikeassa. Sopi hyvin meille sellainen syksyinen, sulkeutuneempi elo, kesällähän elämä on usein hektisempää ja sosiaaliset paineet suurempia. Kotiin sulkeutumista katsotaan enemmän kieroon...



Meille on nyt tulossa juhannusvauva, enkä ole kyllä suunnitellut kesälle mitään aktiviteetteja. Tn. mennään maalle ja nautitaan omasta rauhastamme. Jos joku haluaa tulla moikkaamaan, niin on tervetullut, mutta sosiaaliseen elämään palataan muuten vasta joskus syksyllä. Eli ei kiitos mitään kerhoiluja taaskaan ensi kuukausille!



Tsemppiä teille jatkoon!