Aborteilla parempi yhteiskunta
Abortin vastustajille uusi näkökulma pohdittavaksi..
Monet taloustieteilijät, sosiologit ja yhteiskuntatieteilijät ovat sitä mieltä, että sallivampi suhtautuminen abortteihin parantaa olennaisesti yhteiskunnan tilaa laajassa mittakaavassa.
Esim. taloussosiologi Steven D Levitt on tutkimuksissaan todennut, että aborttien lisääntyminen vähentää rikollisuutta.
Huomattavan suuri osa taparikollisista on ei-toivottuja lapsia. He syntyvät usein vähäosaisiin, matalasti koulutettuihin perheisiin, saavat huonomman kasvatuksen ja ajautuvat jo nuorina rikollisille poluille.
Jos nämä ei-toivotut lapset olisi aikanaan abortuitu, ei heidän tekemiään rikoksia olisi koskaan tapahtunut.
Järjellä ajatellen: tämähän on aivan totta!
Ja kenenkään fanaattisen av-mammelin on ihan turha tulla nyt vouhkaamaan, että hänenkin Nico-Petterinsä Kontulan lähiöstä on vahinko-lapsi ja silti kuuluu Punaiseen Ristiin, Pelastusarmeijaan ja AA-vapaaehtoisiin. Tietenkin poikkeuksia löytyy!
Tässä aloituksessa pohditaankin nyt asiaa laajassa mittakaavassa, yksittäistapauksia huomioimatta.
Minä ainakin kannatan tätä teoriaa.
Tässä aloituksessa
Kommentit (37)
Jos syntymättömiä vauvoja kohdellaan näin ja yhteiskunta määrittelee kenellä on lupa syntyä ja kellä ei, niin luuletko, että vanhuksia kohdellaan tällaisessa yhteiskunta sen paremmin. Pääseehän heistä eroon vaikka insuliinilla.
Ihmisarvoinen elämä on yhteiskunnissa, joissa kunniotetaan ja arvostetaan elämää ja yhteiskunta, joka murhaa puolustuskyvyttömiä ei ole sellainen yhteiskunta.
Niin makaa kuin petaa ja kaikki rikollisuus ja muut ongelmat ovat seurausta yhteiskunnan henkisestä tilasta.
Jos aborttiin suhtauduttaisiin tiukemmin, ei syydettäisi kaiken maailman pornoa ja väkivaltaa lasten silmille, parisuhdetta, avioliittoa ja lapsiperheitä pidettäisiin arvossa (eikä markkinoitaisi yhden illan suhteita ja kaikenmaailman homoliittoja sen sijaan), varoiteltaisiin esiaviollisista suhteista, alkoholipolitiikka olisi tiukempaa ts. sanoen elettäisiin kristillisten periaatteiden mukaan, niin sellainen yhteiskunta olisi jo itsessään sellainen, että rikollisuutta ja muita yhteiskunnaliisia ongelmia olisi vähän.
Yhteiskunta ei tee abortteja, naiset tekevät.
Vierailija:
Jos syntymättömiä vauvoja kohdellaan näin ja yhteiskunta määrittelee kenellä on lupa syntyä ja kellä ei, niin luuletko, että vanhuksia kohdellaan tällaisessa yhteiskunta sen paremmin. Pääseehän heistä eroon vaikka insuliinilla.Ihmisarvoinen elämä on yhteiskunnissa, joissa kunniotetaan ja arvostetaan elämää ja yhteiskunta, joka murhaa puolustuskyvyttömiä ei ole sellainen yhteiskunta.
Niin makaa kuin petaa ja kaikki rikollisuus ja muut ongelmat ovat seurausta yhteiskunnan henkisestä tilasta.
Jos aborttiin suhtauduttaisiin tiukemmin, ei syydettäisi kaiken maailman pornoa ja väkivaltaa lasten silmille, parisuhdetta, avioliittoa ja lapsiperheitä pidettäisiin arvossa (eikä markkinoitaisi yhden illan suhteita ja kaikenmaailman homoliittoja sen sijaan), varoiteltaisiin esiaviollisista suhteista, alkoholipolitiikka olisi tiukempaa ts. sanoen elettäisiin kristillisten periaatteiden mukaan, niin sellainen yhteiskunta olisi jo itsessään sellainen, että rikollisuutta ja muita yhteiskunnaliisia ongelmia olisi vähän.
Maissa, joissa abortti on kielletty, on naisen asema erittäin huono.
Siellä kaikki onkin niin auvoista.
Mutta on maita, joissa elämää pidetään arvossa ja maita, joissa sitä ei pidetä arvossa. Ne maat, joissa elämää pidetään arvossa ovat arvopohjaltaan kristillisiä.
abortteja tekevät lääkärit ovat murhaajia? Ei taida olla tädillä pokeria mennä sitä naamatusten sanomaan?
Kyllä jossakin Intiassa ja Kiinassa, joissa tyttölapsia abortoidaan miljoonia, naisen asema on paljon kehnompi. Näillä naisilla ei ole edes vaihtoehtoa päättää syntymättömän lapsensa puolesta, vaan yhteiskunta päättää heidän puolestaan.
Vierailija:
Mutta on maita, joissa elämää pidetään arvossa ja maita, joissa sitä ei pidetä arvossa. Ne maat, joissa elämää pidetään arvossa ovat arvopohjaltaan kristillisiä.
Vierailija:
Mutta on maita, joissa elämää pidetään arvossa ja maita, joissa sitä ei pidetä arvossa. Ne maat, joissa elämää pidetään arvossa ovat arvopohjaltaan kristillisiä.
Muslimimaissako elämää ei arvosteta (mitenköhän korkeat aborttiluvut sielläpäin on, sehän sun mukaan kuvastaa miten korkealle elämää arvostetaan?), tai esim. niissä Aasian maissa, missä buddhalaisuus on valtauskonto?
mutta kyllä minusta abortti on selkeä murha, mitä muuta se on kuin syntymättömän lapsen murha? Täysin tietoisesti ja tarkoitushakuisesti tapetaan syntymätön lapsi!
ja sen mukaan me täällä elämme. Sinun moraalisi mukaan se on murha, mutta minun ei. Minun moraalini mukaan sinä olet tiukkapipo, mutta mitä sitten. .
tehdä se tiettyyn ikään asti? Teettekö kaiken sen mukaan mitä laki hyväksyy?
niin mitä muuta se on kuin murha. Se, että kyseessä on laillistettu murha ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että kyseessä on tietoisesti ja harkitusti tehty ihmishengen riistäminen eli murha.
en tee. En usko, että kovin moni tämänkään ketjun pro-choice-äideistä olisi aborttia tehnyt. Laki vain sattuu olemaan laki, ja jos joku haluaa abortin, hän sen saa Suomen lain mukaan. Jos asuu Suomessa, on hyväksyttävä sen laki.
muakin alkoi kiinnostaa. Vai eikö niitä olekaan oikeasti olemassa, joku uskis vaan provoaa?
Aborttiin sallivasti suhtautuvissa länsimaissa (lue EU-maat) nimenomaan ei ole kuolemanrangaistusta käytössä. Jenkkilää en laske tähän joukkoon mukaan.