Pojan kaveri vieläkin meillä
Pääsivät koulusta klo 13 ja tulivat meille. Kaveri soitti kotiin omalla puhelimellaan, että jää meille. Oma poikani otti välipalaa ja nyt sitten lähtivät ulos. Kaverin reppu on vielä tuossa eteisessä, joten kai tulee vielä meille. Ärsyttää tuollainen. Itselle on selvää, että koulusta tullaan suoraan kotiin ja otetaan välipalaa ja sen jälkeen on kavereiden aika. Itse olen yrittänyt opettaa lapsille, että kylässä sopii olla pari tuntia kerrallaan ja sen jälkeen pitäisi käydä näyttäytymässä kotona. Meillä on puolen tunnin kuluttua ruoka. Kai se kaveri on hätistettävä kotiinsa, jos meinaa jäädä vielä kylään.
Kommentit (7)
siihen asti sa aolla leikkimässä.
Suosittelen sanomaan ihan suoraan sillle lapselle, että nyt täytyy lähteä, teidän perhe ryhtyy muihin hommiin. Turha puhista itsekseen, ei muiden perheillä ole samat säännöt kuin teillä!
ihan vaan asiallisesti sanot, että kaverin on aika lähteä omaan kotiin.
Vierailija:
Kaveri soitti kotiin omalla puhelimellaan, että jää meille. Oma poikani otti välipalaa ja nyt sitten lähtivät ulos.
Etkö antanut kaverille välipalaa?
Eihän tuo tilanteena ole niin ihmeellinen. Minustakin on kiva, että aina tultais suoraan kotiin, välipala ja läksyt, mutta ei se mikään laki ole. Kun lapsi soittaa, että tulin suoraan koulusta kaverille, niin saatan hyvinkin luvata. Muistutan vaan, että läksyt pitää muistaa tehdä. Välipalaa saa usein kavereilla, samoin kun kaverit meillä. Ei noi vielä vararikkoon ole saanut meitä syötyä, siivu ruisleipää yleensä aina löytyy ja maitomuki.
on kaikki yhteisvastuullisuus ja " koko kylä kasvattaa" meininki.
Ettei edes välipalaa tarjota ekaluokkalaisen kaverille?
Voi aikoja voi tapoja!
ei myöhemmin vaan koulua koulun perään. tuntuupa julmalta. itse sain lapsena tehdä vasta myöhemmin, koska taukokin on paikallaan hyvänen aika!!
Lukiolainen voi olle jo vähän eri asia, kun ensin käy harrastamassa ja sitten pänttää yötä myöten kokeisiin.
Kavereita voi tavata myöhemmin.