Lue keskustelun säännöt.
Nyt tää mamma luovuttaa! Kasvakoon kieroon uhmis ihan rauhassa.
18.02.2008 |
Alle 3 vuotta neidillä ikää ja mä en enää osaa kasvattaa sitä.
Joka päivä juostaan karkuun, kiskotaan vaatteet kaapista, joka asiaan ei eie ei ja mikään ei kelpaa, kaikki on aina väärin päin, ei mennä saunaan ei mennä pois saunasta. Varsinkaan vessaan ei mennä. En kerää leluja, en juo maitoa, en syö puuroa, en mene nukkumaan, en pue haalaria.
Ja joka päivä mä menetän hermoni. Kohta en enää välitä. Kulkekoon alasti, olkoon nälässä tai kiivetköön vaan rauhassa jääkaapille ja tyhentäkööt sieltä ketsupit lattialle. Eläköön ihan miten lystää mutta en enää sano tolle enää mitään. Ei sitten mennä pihalle jos on niin mahotonta totella. Ei enää ikinä mennä kauppaan. En enää ikinä vietä ton pennun kanssa viikonloppua pitempää aikaa kahdestaan. En varmana. Keksin jotain ettei tarvii 10 vuoteen pitää itekään lomaa.
Helvetti tästä äitinä olemisesta ei tule yhtikäs mitään. Jätän kasvatusvastuun päiväkodille. Olkaa hyvä ja anteeks.
Kommentit (22)
Turha valittaa, jos ei edes YRITÄ ratkaista ongelmaa. Lasten kanssa pärjää pitkälle ongelmanratkaisutaidolla.
Jos lapsi vetää tavaroita hyllystä, nosta tavarat pois. Jos lapsi haluaa sotkea leluja, annan sotkea. Jos lapsi juoksee pakoon kun olette lähdössä ulos, kiellät jotain kivaa.
Olen yh, ja pärjäsin sillä, että olin ovelampi. 3-vuotiasta on helppo olla ovelampi. 3 vee ei ole vielä järin viisas.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mulla pian 3 vee ja kaiken kruununa 2 kk vauva ;) josta uhmis saa pontta kun ei äidin huomio todellakaan riitä kun en voi vauvaakaan nälässä huudattaa.
Onko sulla tosiaan mitään apuvoimia? Mulla mies tai sukulaiset ottaa uhmiksen ja tai vauvan, saan olla omissa ajatuksissani hetken ja taas jaksaa.
Toi kodin kaappien ym. ennaltaehkäisy toimii meillä. Kaikki veitset ym. vaaralliset jutut plokattu pois käden ulottuvilta niin ylös ettei pääse edes jakkaralta ulottumaan , saa ihan vapasti aukoa kaappeja kun niihin on lupa mennä. Eli eipä paljon availe ovia kun on " lupa" mennä eikä haloota äidin puoelta tule.
Mä yritän tässä aina tsempata ja ajatella murkkuikää, silloin on hiukka hankala asettaa rajat, jos nyt jaksaa rimpuilevaa lasta kanniskella niin jospa se menis helpommin...
tiedän kyllä tunteen! Tsemppiä, päivä vain ja HETKI kerrallaan on mun mottoni!