Parisuhteesta
En tiedä reagoinko liian voimakkaasti, vai onko tämä ihan normaalia? Itsestä tuntuu että parisuhteemme on kaatumassa miehen välinpitämättömyyteen. Rakastan miestäni, mutta tuntuu siltä, että ei näinkään jaksa. Meillä on mennyt aikaisemmin hyvin, mutta vuosien saatossa asiat ovat luiskahtaneet pahasti sivuraiteelle ja loppua ei näy.
Ongelmamme on se, että mies ei kuuntele / välitä. Jos sovimme jonkun asian yhdessä, niin mies ei voi pitää siitä kiinni. Olemme aina keskustelleet yhdessä paljon ja minä olenkin vaatinut aina keskustelua ja riitojen selvittämistä kunnolla. Tuntuu vaan nykyään siltä, että on ihan sama mitä puhun. Selitän samat asiat ja tunteet vähän väliä uudestaan miehelleni, ja hän muka ymmärtää ja haluaa korjata asiat, mutta todellisuudessa saman tien unohtaa?, koska samasta tai ihan samankaltaisesta asiasta tulee heti uudestaan riitaa ja saan aloittaa tunteideni ja asioiden selvittämisen alusta. Kaava on nykyään se, että jostain asiasta tulee kinaa / riitaa ja sitten sitä selvitetään ja mieheni lupaa korjata asioita ja sovimme. Minulle jää kuitenkin nykyään joka sovinnosta vähän paska maku suuhun, kun ei osaa enää edes toivoa, että oikeasti tulisi jotain muutosta tapahtumaan. Itse kun on yrittänyt kaikenlaisia eri toimintamalleja asioiden saamiseksi kuntoon, mutta ei ole ollut mitään vaikusta.
Itsellä rupeaa olemaan pinna niin kireällä tähän, että kaikesta pienestäkin asiasta tulee kamala riita, koska mieheni on luvannut niin monet kerrat korjata käyttäytymistään, mutta ei ole tehnyt niin. Jotenkin oletan, että aikuinen mies osaa kyllä tehdä samat asiat kuin nainenkin kodin siisteyden suhteen (tarkoitan ihan sitä, että ei esim. pöydän pyyhkiminen voi olla niin vaikeaa, että vaikka kuinka pyyhkii kaikki tahrat jää ja hän on todella, todella hyvin muka pyyhkinyt! Eikö oikeasti mies osaa katsoa nenänsä eteen, että mitä on tekemässä?). Samoin kuin luulisin, että jos kerron miehelleni, että minua loukkaa jokin asia, että tosiaan aikuinen mies tajuaisi sen ja pyrkisi todella pois sellaisesta käytöksestä. Minua on ruvennut ärsyttämään toden teolla sekin, että hän ei koskaan kuule mitä sanon, vaan kaikki pitää toistaa useampaan kertaan. Onhan se tietenkin vaikeaa tajuta, että hänellekin voidaan puhua omassa kodissaan, missä ei ole kun me ja parivuotias lapsi.
Parisuhteemme hoito on kokonaan minun harteillani, mutta tuntuu että kaikesta kinastelusta ja riitelystä johtuen olemme niin erkaantuneet, että minäkään en oikein ole halukas parisuhteen eteen tekemään töitä. Asia olisi eri, jos mieheni yrittäisi jollain tavalla myös huolehtia parisuhteestamme, mutta ei niin ei. Olen siitäkin puhut hänelle useammankin kerran, mutta asia ei tunnu menevän jakeluun ollenkaan.
Haluaisin nyt saada kommentteja, että miltä tämä kuulostaa teidän mielestänne
Kommentit (10)
auttaa asiaa siinä mielessä, että meidän perheessä minä olen huolettomampi ja mies tarkka siisteydestä, ja onkin tehokas siinä mitä tekee, vaikka suuremman osan mä teen, se menee nyt näin. Ei ole pientä lasta jne. Mutta olen huomannut meillä että ajattelutavat on erilaiset ja keinot miten viestiä asiasta. Mieheni on sanonut mulle, että pyydä ihmeessä tekemään joku asia, ei sitä haittaa vaikka vieraiden kuullen pyydän esim laitatko lapset nukkumaan, tai kattaisiksää pöydän...Hän mielellään tekee, kun ei välttis muuten hoksaa. Mutta kun ei viittis olla " naukumassa" , sitä se ei ole hänen mielestään.
" mikset sä ikinä ja " aina sä" aloitukset on kenelle vaan niin kurjia, että piikit nousee pystyyn. Vaan aloittaa, " siistiä, mä huomasin, että olet aloittamassa siivoamaan" tai " vähän tuntuu kivalta kun täällä on kahvia mullekkin" tms. Voi olla että tuntuu äitelältä, mutta kumma kyllä tällasella positiivisella aloituksella voi olla ihmeitä tekeviä vaikutuksia.
Olen ajatellut sitä, että tepsiskö jollekki vihjailut kodin töiden jakamisesta niin, että kerta kaikkisesti jättää toiselle aivan kaikki, tiputtaa toisen siihen vastuuseen siitä kaikesta, tilanteeseen missä toinen on asemassasi ja vielä enemmän, niin, ettet itse laita tikkuakaan ristiin....?
Tulee niin elävästi mieleen, miten vielä muutama vuosi sitten sain kerta toisensa jälkeen jauhaa miehelleni sitä, että meidän pitää siivota joka lauantai viikkosiivous ja hänenkin pitää siihen osallistua. Oltiin oltu jo sitä ennen vuosikaudet yhdessä ja tuntuikin ihan hullulta, että vuodesta toiseen, kuukaudesta toiseen, viikosta toiseen sain jauhaa samoja asioita yhä uudestaan, uudestaan ja uudestaan... Hän kyllä aina suostui siivoamaan lopulta oman osuutensa eli imuroi viikonloppuisin, mutta jouduin joka ikinen lauantai siitä muistuttamaan ja hän vitkutteli hommaa aina lauantai-iltaan tai sunnuntaihin asti, kun minä olisin halunnut, että siivoushommat hoidettaisiin puolenpäivän aikoihin sutjakkaasti, että loppupäivästä voisi vapaasti tehdä muita juttuja. Oli todella rasittavaa riidellä aina ja yhä uudelleen perustella jotain yksinkertaista perusasiaa kuin siivoamista! Mieheni pompotti minua, ehkä hän ei tajunnut sitä itsekään. Joskus kun asia raivostutti minua, kirjoitin asiat paperille, sillä tuntui, etten kerta kaikkiaan jaksa puhua siitä. Mieheni vimmastui siitä kirjeestä, en muista mitä sanoi kun siitä on niin pitkän aikaa. Nyt jälkeen päin en käsitä, miksi ihmeessä me pysyttiin yhdessä. Olisinhan voinut erota ja sillä taisin uhkaillakin, mutta muutoksen pelko kai piti meidät yhdessä.
Onneksi sinun miehesi tajusi näistä viesteistä, miten rankka asia on sinulle. Meidän kohdalla muutos taisi lähteä siitä, kun kerroin keskustelleeni asiasta erään ystävän kanssa ja kerroin hänen näkemyksensä miehelleni. Aloin myös ponnekkaammin vaatia " pompottamiseni" lopettamista. Suuri ihme kyllä, mieheni on todella muuttanut tapansa. Nykyään hän hoitaa imuroimisen joka lauantai ja puhuu jo aamupäivästä, kun suunnitellaan päivää, että hänen pitää myös imuroida. Imurointi saattaa viivästyä niin, että hän hoitaa sen vasta illalla, mutta kuitenkin ennen saunomista. Se ei ole nyt suuri ongelma, kunhan tiedän, että hän hoitaa sen eikä minun tarvitse sitä vaatimalla vaatia.
Meillä ongelma keskittyi tuohon imurointiasiaan, sillä minulle on ok, että muut siivoamiset hoidan pääsääntöisesti itse. Välillä kyllä sanon, että myös mieheni voisi täyttää tai tyhjentää tiskikonetta, ripustaa pyykkejä, siivota pöytää, järjestellä leluja lattialta, laittaa ruokaa jne. Hän tekee niitä suhtkoht vaivattomasti pyynnöstäni, ei juurikaan sanomatta ja minä teen niitä miestäni enemmän. Tämä on sopinut minulle. Moni muu ei varmaan jaksaisi tällaista järjestelyä, mutta mulle on ihan ok.
Nykyään ongelmaa meillä on lähinnä siinä, ettei mies kuuntele minua. Tuttua siis sekin! Joudun sanomaan asioita useaan kertaan. Harmittaa tosi paljon, kun haluaisin jutella niitä näitä hänen kanssaan, mutta hän ei tahdo koskaan olla kuulolla. Sitten selittää, ettei hän voi tietää, milloin puhun lapsille ja milloin hänelle. Ärsyttävää, kun luulen hänen esim. saman pöydän äärellä istuessamme kuuntelevan, kun kerron jotain ja sitten vasta jutun jo selitettyäni huomaan, ettei hän kuunnellut mitään tai vaan pari sanaa. Ja monesti myös niin, että vaikka hän kuulisi asiani, hän ei sano siihen mitään. Ei edes myhäile tms. kuuntelemisen merkiksi. Se on loukkaavaa, enkä tiedä, miten asiaa voisi muuttaa.
Olisi mukava kuulla, miten teillä jatkossa menee. Ottaako miehesi nyt todella opikseen vai kuinka käy. Toivottavasti jotain muuttuu paremmaksi!
meillä ihan samanlaista ja olen sanonut nätisti niistä että toivoisin että pyyhkisit sinäkin kulta tuota pöytää ja perustellut että miksi. ei tehoa pahemmin milloinkaan vaikka aina nätisti asioista sanon ja sitten kun ne ongelmat jatkuu ja jatkuu niin itken lopuksi kun kuitenkin kaikki minun hoidettavaksi. olen monesti sanonut että keksitään yhessä asioihin ratkaisua ja mies sanoo et keksitään mutta silti se on minun tehtävä. ja sitten kun joku esim se pöydän pyyhkiminen että monta kertaa nätisti siitä sanon niin lopuksi en jaksaa olla enää kiltti vaan kiukkuilemalla sen sanon itku kurkussa. olen vakavasti masentunut ja itsetuho ajatukset vaivaa paljon ja valvon öitä. nyt saan onneksi lääkeet olooni ja mieheni suostui tulemaan mukaan minun ja ammatilaisen keskusteluun. jos se avaisi mieheni silmiä. ollaan erottu kerran ja vuosi oltiin erossa ja tyttäremme siitä kärsi kun mieheni joi 7pv viikossa ja unohtu että hänellä on tyttökin joten palattiin tytön takia yhteen ja sama helvetti vaan on nyt jatkun vuoden . mikään ei ole muuttunut ja ero puheet jo heti alusta lähtien kun ruvettiin yhteen uudestaan. pakkasin jo kesällä hänen tavaransa ja pyysin että hän lähtisi että vihaan häntä ja en halua olla hänen kanssaan mutta nii se vain jäi löhömään sohvalle ja kattoo tvtä. ja seuraavana päivänä hän tuli töistä ihan niin vaan kotia kun ei ois ollu mitään ja raahasi minut hakemaan tavaransa autosta takaisin . että mitäpä siinä voi enää tehdä kun väkisin olla toisen kanssa. ain aolen masentunut ja ahistunut kun olen mieheni kanssa ollut mutta eron aikana olin onnellinen ja olin vapaa tekemään mitä vaan. en rakasta miestäni mutta silti yritän jatkaa suhdetta jos joskus olisikin onnellinen.
Kirjoituksesi oli kuin minun kirjoittamani. Olen niin väsynyt samaan tilanteeseen. Joten vinkkejä en osaa antaa:(
Annikalle:
Asiahan ei tietenkään ole niin, että mieheni pitäisi tehdä juuri niin, kuin minä tekisin. En siis puhu siitä (otetaan nyt vaikka sitten kärjistetysti esimerkiksi tämä pöydän pyyhkiminen), että mieheni pitäisi pyyhkiä pöytä vasemmalta oikealle, eikä oikealta vasemmalle, niinkuin haluaisi tehdä! Tarkoitin sitä, että voiko miehelle todella olla vaikea pyyhkiä pöytä puhtaaksi, niin että esim. kastikeläikät lähtevät?? Kun tuntuu, että esim juuri sitä pöytää pyyhitään niin, että laitetaan silmät kiinni ja heilutetaan sitä rättiä vähän siellä pöydän suunnalla... Komentoora esittikin asian juuri niinkuin pitääkin, mitä väliä sillä on missä järjestyksessä ja millä tavalla asiat tehdään, kunhan ne tehdään! Enkä tosiaankaan vierestä kyttää...silloinhan voisin tehdä asian samalla itsekkin!
Näytin miehelleni tekstin ja vastaukset, kun vastauksia oli tullut kaksi. Teksi oli IHAN KAUHEA JÄRKYTYS, vaikka olen ihan saamaa juttua hänelle useasti puhunut, mutta kirjoitettuna palstalle se ilmeisesti vähän niinkuin osui ja upposi! Eli ensi järkytyksestä päästyään, pystyimme puhumaan asioista rakentavasti. Haluan ajatella, että nyt hän tosiaan tajusi asian. Emme juurikaan ole riidelleet näistä asioista sen jälkeen, mutta emmepä liiemmin puhuneetkaan. Parisuhteen hoito tuntuu edelleen olevan melkein kokonaan harteillani. Jotain parannusta ehkäpä on tullut, tai sitten kevät vain tuntuu nostavan mieltä niin hyvin?!
Nautitaan keväästä ja toivotaan parasta...
ja siltä, että jonkun olisi aika jotenkin herätellä sitä sinun miestäsi vähän..
Itselläni on joskus taipumusta siihen, että jos tiedän tiettyjen äänensävyjen tai tiettyjen asioiden sanomisen lopettavan inhottavan riidan, käytän näitä keinoja kuitenkaan täysin sisäistämättä mitä sanon tai lupaan.
En itse tajua näin tekeväni enkä tee sitä tahallani tai pahuuttani, vasta kun siippa huomauttaa, että viimeksikin sanoit näin eikä mitään tapahtunut, tai että muistatko että lupasit näin, tajuan että oho.. Tai sitten katson siippaa ja näen, että asia häntä painaa, ja silloin todella yritän tehdä jotain sille.
Minusta tuo teidän tilanne kuulostaa siltä että miehelläsi on samoja taipumuksia kuin minulla, mutta hän on lakannut " heräämästä" niiden vaikutuksiin (= ei jaksa katsoa ja nähdä sinua ja tarpeitasi). Hän tarvitsisi nyt jostain jotain ravistelua ja herättelyä, ja sen on vähän paha tulla sinun taholtasi koska sille hän lienee tässä kohtaa " immuuni" . Perheneuvola? Joku ystävä, joka puhuisi hänelle järkeä? Muu mikä?
Minusta parisuhteen pitäisi olla tiimityötä, jossa kumpikin kuuntelee, näkee ja auttaa toisiaan jaksamaan (myös kotitöissä). Myös silloin kun on hankalaa tai molemmat ovat uupuneita eivätkä jaksa panostaa suhteeseen täysillä.. Kysy vaikka McLaren-formulatallilta, tiiminä tekeminen on paljon hyödyllisempää kuin kahden keskenään kilpailevan yksilön kilpailu siitä kumpi saa paremmat edut ja avut. ;) (jos miehesi on yhtään formulamiehiä ja seurasi viime kauden tapahtumia, hän kyllä ymmärtää tämän vertauksen..)
tuntui tuo juttu aika samalta missä minä elän tällä hetkellä!en tiedä kanssa mitä ennään tekisin alan olemaan aikas väsynyt tähän samaan jankutukseen!olen ollut avomieheni kanssa 10 vuotta ja meill on 3-vuotias tyttö.seksi taitaa olla meillä se vaikein asia..tai siis sen ei ole mitään seksiä ollut odotus ajasta tähän päivään ja se johtuu miehestäni hänellä ei kuulemma ole mitään haluja minulla kyllä olisi!hänen ei tee kuulemma ketään mieli?olemme molemmat työelämässä j aolemme reilusti alle 40-vuotiaita siis minä 29 ja mies 37...onko tässä se ongelma?ikä?enkä nyt tarkoita että tarvis saada joka päivä vaan edes kerran kuussa.-apua kauheaa........vaikka vain kerran kuussa!laittakaa nyt joku jotain mielipidettä!
Miten niistä on sovittu?
Tiedän kyllä, miten tuollaiset jutut, kuten pöydän huonosti pyyhkimiset, voivat hermostuttaa aivan järjettömän raivon partaalle. Kuitenkin olen itse tulkinnut ainakin itsestäni, että tämän tason raivostumiset johtuvat enemmän omasta päästä ja ahdistuksesta kuin siitä, että se toinen ihminen olisi tosiaan niin absoluuttisen kelvoton. Onni ei ole aina sitä, että saa toiset ihmiset tekemään juuri oman tahdon mukaisesti.
" Onni ei ole aina sitä, että saa toiset ihmiset tekemään juuri oman tahdon mukaisesti."
Tätä minä ainakin olen joutunut opettelemaan ja pikkuhiljaa ehkä oppinutkin jotain... Vuosikaudet olen riehunut ja tosiaan yrittänyt saada etenkin miehen päähän sen, että ne minun käytäntöni ovat niitä oikeita, mutta huomasin, että kun vähän hellitän, niin helpottaa. Kotityöt tulevat ainakin meillä tehtyä silloinkin, kun olen ylitöissä tai reissussa tai minua ei vaan huvita (!) tehdä niitä. Ehkä ne tehdään vähän eri järjestyksessä ja eri tavoin kuin mitä itse tekisin, mutta kuitenkin. Lapset saavat ruokaa ja puhtaita vaatteita, pyykit peseytyvät ja lattiankin joku imuroi. Ehkä ei nurkista, mutta ehkä sitten seuraavalla kerralla?
Meillä on kanssa keskusteltu keskustelemasta päästyäkin, mutta siitä mies sanoi kerran mulle, että lopeta tuo ainainen keskustelu ja sano hänelle suoraan, mitä pitää tehdä. Miehet ei ehkä jaksa loputtomiin asioiden periaatteellista analysointia ja toimintalinjoista sopimista, koska ovat enemmänkin konkreettisen tekemisen ihmisiä. Meillä ainakin mies tykkää siitä, että sanon suoraan, mitä pitäisi tehdä: Imuroisitko, viitsisitkö laittaa pyykit pyörimään jne kuin että kautta rantain vihjailen siivouksesta.
Ei varmaan toimi kaikilla samoin, ja toki on sellaisia miehiä (ja jopa naisia...) jotka on totaalisen laiskoja ja kyvyttömiä tekemään mitään kotihommia, mutta niitä ei tosiaan kannusta se, että niitä siitä sättii ja kyttää vieressä, osaavatko tehdä varmasti hommat niin kuin minä ne tekisin. Kukaan meistä kun ei ole loppupeleissä korvaamaton.
pakko oli hieman vielä kommentoida. Itsellä oli ex-miehen kanssa ihan vastaava tilanne ja sitä jatkui yli vuoden jonka jälkeen olin niin ahdistunut etten enään jaksanut ja erosimme. Nykyään ex-mieheni on uusissa naimisissa ja kun kysyin että mites ne kotihommat nykyään sujuu totesi vaan että heillä vaimo siivoaa ja pesee pyykin ja hän sitten tämän ajan vahtii lapsia yms. koska ei kuulemma osaa siivota. Että silleen on se hyvä että joku jaksaa yksin pyörittää kaikkea ja onhan se ihan kiva jos mies edes lapsia hoitaa, mutta meillä nykyisen miehen kanssa on kyllä tasa jako siivouksessa ja lasten nukuttamisessa yms. eli en millään yksin jaksaisi kaikkea siivota ja hoitaa :)
murmeliitta