aasit ostoksilla kaupassa
Jos aasiakas menee katsomaan tuotetta joka on paketoituna tavalla tai toisella, ensimmäisenä tulee mieleen repiä paketti auki, pyöritellä tavaraa käsissään (harvemminhan tavara on sitä mitä pakkaus antaa ymmärtää; koskee varsinkin elektroniikkaa) ja sulloa se takaisin pakettiin. Jos tämän jälkeen on vielä ostointoa jäljellä, luonnollisesti otetaan se paketti mikä on avaamaton. Ei tule mieleenkään ottaa sitä itse revittyä pakettia.
Kaikki sovitetut vaatteet tuntuu jäävän sovituskoppiin, tai jos ne saa sovituskopista saakka pois, heitetään ne aina joko hyllyn alatasolle tai hyllyn viereen lattialle.
Kakaroita ei jakseta pitää kurissa jos sellaiset on kauppaan mukaan otettu. Jälkikasvu saa mellastaa mielin määrin ja jos joku henkilökunnasta käy huomauttamassa riehuvia kakaroita, auta armias kuinka natsi henkilökunta silloin voi olla.
Jos sattuu että kaupan pääsisäänkäynnin pyörivä ovi on jumiuttunut, aasiakkaan ensimmäisen ajatuksen valtaa heti pikimmiten aggressio. ¿Jos se ovi ei pyöri, täytyy laittaa se pyörimään väkivalloin¿. Samassa tapauksessa ihmetyttää myös aina ne ¿tekniikan ihmelapset¿ jotka varmasti 160% varmuudella tietävät miten oven saa pyörimään ja käyvät hakkaamassa Hätäseis -nappia pohjaan (Hätäseis = Hätäkäynnistys?).
Jos kova virvokejuomahätä on iskenyt, luonnollisesti sen parhaimman pullon saa, kun repii monipakkauksen rikki ja ottaa siitä tuotteen. Yksittäiset pullot/purkit eivät tietenkään ole samanarvoista tavaraa, olivatpa ne hyllyssä nätisti tai ei.
Kaupan vartijoille kuittailu on ehdottomasti suurinta hupia mitä kaupassa asioiva voi harrastaa. Koskee eritoten vanhempia ¿herrasmiehiä¿. Luonnollisesti vartijaa hymyilyttää ne iänikuiset ¿Mitäs teet jos tulee aseistettu rosvo vastaan, hehhehhehh¿ -pullisteluläpät ja ovia avatessa ¿Paljonko narikka on?¿.
Myymälään tultaessa paras paikka kerätä suuret määrät tavaraa on syli. Ei niillä kärryillä ja ostoskoreilla mitään tee. Paljon mukavampaa pudotella viilipurkkeja ja muita yhtä kestäviä tuotteita pitkin myymälää ja hakea niiden rikkouduttua uudet tilalle.
Paras paikka jättää lasten autokärryt on parkkipaikan kauin nurkkaus. Ei niitä kukaan kaipaa kun ei niihin tarvi rahaakaan laittaa. Sama koskee turvaistuimilla varustettuja malleja.
Invapaikat koskevat kaikkia, oli sitten oikeasti invalidisoitunut tai ihan synnyinlahjana saatu järkeä koskeva invalidi.
Jos hetki sitten ja puoliväliin kauppaa kuljetettu tuote ei yhtäkkisesti innosta, on paras paikka sille luonnollisesti se lähin hylly. Tunnetustihan liha-/kala-/maitotuotteet eivät pilaannu lämpimässä.
Kommentit (8)
Kuule, mene putiikkiin ostoksille, taatusti ei tarvitse kannella yhtään mitään sovituskoppiin tai takaisin. Marketeissa ja ketjuliikkeissä vaatteiden hintaan ei ole lisätty niitä asiakkaiden jäljiltä korjaavien työntekijöiden palkkaa.
No vähän eriasia kun suomalaiset asiakkaat jättävät sovittamansa vaatteet myttyyn sovituskopin lattialle ja penkeille!!!!!
Ja ruuhka-aikana kopit käy koko ajan täynnä ja noin vartissa siellä on lattialla läjä vaatteita nurin perin ja sitten joku asiakas kehtaa tulla tiskille " Voisiko tästä valkoisesta paidasta saada alennusta kun tässä on musta kengän pohjan kuva"
Asiakkaat osaavat olla kyllä sikoja toivoessaan palvelua! Voisi ne kuteet jättää koppiin edes henkareihin!
Vierailija:
Jos aasiakas menee katsomaan tuotetta joka on paketoituna tavalla tai toisella, ensimmäisenä tulee mieleen repiä paketti auki, pyöritellä tavaraa käsissään (harvemminhan tavara on sitä mitä pakkaus antaa ymmärtää; koskee varsinkin elektroniikkaa) ja sulloa se takaisin pakettiin. Jos tämän jälkeen on vielä ostointoa jäljellä, luonnollisesti otetaan se paketti mikä on avaamaton. Ei tule mieleenkään ottaa sitä itse revittyä pakettia.Kaikki sovitetut vaatteet tuntuu jäävän sovituskoppiin, tai jos ne saa sovituskopista saakka pois, heitetään ne aina joko hyllyn alatasolle tai hyllyn viereen lattialle.
Kakaroita ei jakseta pitää kurissa jos sellaiset on kauppaan mukaan otettu. Jälkikasvu saa mellastaa mielin määrin ja jos joku henkilökunnasta käy huomauttamassa riehuvia kakaroita, auta armias kuinka natsi henkilökunta silloin voi olla.
Jos sattuu että kaupan pääsisäänkäynnin pyörivä ovi on jumiuttunut, aasiakkaan ensimmäisen ajatuksen valtaa heti pikimmiten aggressio. ¿Jos se ovi ei pyöri, täytyy laittaa se pyörimään väkivalloin¿. Samassa tapauksessa ihmetyttää myös aina ne ¿tekniikan ihmelapset¿ jotka varmasti 160% varmuudella tietävät miten oven saa pyörimään ja käyvät hakkaamassa Hätäseis -nappia pohjaan (Hätäseis = Hätäkäynnistys?).
Jos kova virvokejuomahätä on iskenyt, luonnollisesti sen parhaimman pullon saa, kun repii monipakkauksen rikki ja ottaa siitä tuotteen. Yksittäiset pullot/purkit eivät tietenkään ole samanarvoista tavaraa, olivatpa ne hyllyssä nätisti tai ei.
Kaupan vartijoille kuittailu on ehdottomasti suurinta hupia mitä kaupassa asioiva voi harrastaa. Koskee eritoten vanhempia ¿herrasmiehiä¿. Luonnollisesti vartijaa hymyilyttää ne iänikuiset ¿Mitäs teet jos tulee aseistettu rosvo vastaan, hehhehhehh¿ -pullisteluläpät ja ovia avatessa ¿Paljonko narikka on?¿.
Myymälään tultaessa paras paikka kerätä suuret määrät tavaraa on syli. Ei niillä kärryillä ja ostoskoreilla mitään tee. Paljon mukavampaa pudotella viilipurkkeja ja muita yhtä kestäviä tuotteita pitkin myymälää ja hakea niiden rikkouduttua uudet tilalle.
Paras paikka jättää lasten autokärryt on parkkipaikan kauin nurkkaus. Ei niitä kukaan kaipaa kun ei niihin tarvi rahaakaan laittaa. Sama koskee turvaistuimilla varustettuja malleja.Invapaikat koskevat kaikkia, oli sitten oikeasti invalidisoitunut tai ihan synnyinlahjana saatu järkeä koskeva invalidi.
Jos hetki sitten ja puoliväliin kauppaa kuljetettu tuote ei yhtäkkisesti innosta, on paras paikka sille luonnollisesti se lähin hylly. Tunnetustihan liha-/kala-/maitotuotteet eivät pilaannu lämpimässä.
Ja en mä marketissa juokse viemään jotain takaisin kilometrin päähän, jos en tuotetta otakkaan.
Tosin yksi merkittävin aasiakas unohdettu: ostoskärryjen kanssa jäädään vaikka keskelle käytävää, mielellään juttelemaan tuttujen kanssa joilla myös sopivasti kärryt varmistamassa ohipääsyn mahdollisuuden. Keskelle kulkureittiä on jähmetyttävä varsinkin silloin kun esim. on soitettava tarkistussoitto kotiin että mitäpä puuttuikaan kauppalistalta. Ei mennä sivummalle että muut pääsisi kärryineen jatkamaan matkaa käytävällä jouhevasti.
Nimitämme mieheni kanssa näitä tukkijoita pönöttäjiksi.
Älä jauha peetä... se rekkikään ei auta asiaa, TODETTU ON! Ja monta kertaa!
" Paras paikka jättää lasten autokärryt on parkkipaikan kauin nurkkaus. Ei niitä kukaan kaipaa kun ei niihin tarvi rahaakaan laittaa. Sama koskee turvaistuimilla varustettuja malleja."
Tunnusta, minä teen näin. Ja syy vain se, että parkkihallissa on kärryjen keräyspisteet iha liian kaukana. Vauva ja taapero mukana en kävele siellä huvikseen ristiin rastiin ja autoon en yksin heitä jätä. Anteeksi, mutta näin se vain on...
ainakin ulkomailla olen näihin törmännyt. Hyvää asiakaspalvelua!