Onko kokemusta; 2vkon loma, pienet lapset jäävät kotiin?
Lähdettäisiin miehen kanssa kaksin reissuun. Kotiin jäisi 2,5v ja 11kk lapset tuttujen ja turvallisten isovanhempien kanssa. Hiukan hirvittää että miten muksut reagoivat...? Onko kokemusta? Mitä odotettavissa?
Kommentit (39)
voi pitää pienen loman vaikka Pariisissa tai Roomassa.
Kaksi viikkoa? Miski? Pitääkö teidän päästä jonnekin kaukomaille vai?
Ja lapset olisivat 1v8kk ja 4v? Tuon pidempää reissua en pystyisi ajattelemaankaan (no ehkä max viikko jos olisi vain tuo vanhempi, ja silloinkin haluaisin että isä hoitaa...). Jääkö nuoremmalle tästä 4vrk:n reissusta jotain traumoja? Tekisi niiiiiiiin mieli lähteä kavereiden kanssa pidennetylle vkonloppureissulle, kun edellisestä matkasta on varmaan 6-7 vuotta eli ikuisuus.
Totta, ei parisuhteen hoitoon tarvita kahden viikon lomia, vähempikin riittää. Me nyt vaan päätimme toimia näin, henkilökohtaisista syistä. Parisuhteemme toimii hyvin emmekä juurikaan riitele, eli emme käy korjaamassa vuoden vahinkoja etelänmatkoilla.
Lapsia emme tälle reissulle ottaneet mukaan useastakin syystä. Koululaiselle kahden viikon poissaolo ja paluun jälkeen aikaerorasitus olisi ollut liikaa. Makasimme kauas ja pienemmälle vuorokauden matkustus (kotiovelta määränpäähän) olisi ollut ylivoimaista. Matkustamme myös lasten kanssa heille paremmin sopivina ajankohtina lähempänä sijaitseviin paikkoihin.
Arvasinkin, että joku älähtää. Medän toimintatapamme sopii meille ja tiedän varsin hyvin, ettei se sovi kaikille.
lomamatkoja tehtin tyyliin 4 päiväksi Hauholle ja Tukholmaan. Vähitellen alkoivat ihmiset tehdä matkoja myös Kreikkaan ja Keski-Eurooppaan, kuitenkin yleensä vain viikoksi.
Nykyään tuntuu että lomamatkaksi kelpaa vain 2-3 viikkoa Malediiveilla tai Thaimaassa.
Ihan oikeasti, miksi?
menkää lomalle vaan ja nauttikaa.
'
Tämä palsta on niin helvetin tekopyhä. 2 vkoa on liian pitkä aika, mutta täällä vähän aikaa sitten oli juttua äidistä joka oli 6 vkoa erossa lapsestaan ja lapsella nyt ikää 11kk. Lapsi oli eri maassa, netin kautta keskustelivat. Nämä samat jeesustelijat vastasivat, voi voi elämässä joskus täytyy tehdä valintoja!
mitään vikaa ole, kunhan ottaa ne lapset mukaan. Silloin juuri esim. Thaimaa on hyvä kohde, koska sinne on vielä kohtuulliset lennot (10 tuntia) ja siellä on kohtuullisen siistiä ja turvallista. Mutta en todellakaan ymmärrä sitä, että miksi pienten lasten vanhempien pitää valita sellaisia matkakohteita, jonne ei muka voi lapsen kanssa matkustaa...
Toissa vuonna käytiin Italiassa ja Nykissä, viime vuonna Ikaalisissa ja Tukholman risteilyllä, tänä vuonna mennään Kiinaan ja Thaimaahan. Fiilisten ja tilanteiden mukaan.
Miksi ette voi ottaa lapsia mukaan?
Tämä palsta on niin helvetin tekopyhä. 2 vkoa on liian pitkä aika, mutta täällä vähän aikaa sitten oli juttua äidistä joka oli 6 vkoa erossa lapsestaan ja lapsella nyt ikää 11kk. Lapsi oli eri maassa, netin kautta keskustelivat. Nämä samat jeesustelijat vastasivat, voi voi elämässä joskus täytyy tehdä valintoja!
Itse ainakin mielessäni ihmettelin suuresti, miten kukaan täysjärkinen äiti tai isä voi olla pienestä lapsestaan niin kauan vapaaehtoisesti erossa yhteen putkeen. VAIKKA lapsi olikin isänsä kanssa. Päätin kuitenkin olla hiljaa, koska päätökseen ei voinut vaikuttaa.
Kuka tahansa tajuaa, että etenkin vielä alle 3-vuotiaalle jo yksikin viikko on ikuisuus, koska aikakäsitys ei ole kehittynyt samalla tavalla kuin isommilla lapsilla. Lapsi saattaa jopa " unohtaa" vanhempansa sinä aikana kestääkseen ikäväänsä paremmin. Totuus on, että vaikka lapsi olisi koko reissun ajan reipas eikä ulospäin ikävöisi vanhempiaan, on se hänelle kova paikka. Reppana luulee jääneensä loppuiäkseen ilman vanhempiaan :( Ei ihme, jos eron jälkeen kiukuttaa.
Itse en ikimaailmassa olisi kahta viikkoa erossa ap:n esimerkin ikäisistä lapsista, vaikka he jäisivät mieheni kanssa kotiin siksi aikaa. Työmatkatkin ollaan typistetty minimiin, vaikka lapset on sillä aikaa sentään joko äitinsä tai isänsä kanssa kotona. Ero MOLEMMISTA vanhemmista samaan aikaan on pienille lapsille rankkaa! Siksi on suositeltu, että " niin monta yötä kuin ikävuosia" . Sitä kannattaa edes yrittää noudattaa, edes jokseenkin fiksusti... Tai ainakin kannattaa punnita tarkkaan, mikä on aiheutetun kärsimyksen arvoista.
ja paineli miehensä kanssa kahdeksi viikoksi lomalle. Tämä 8 kk ikäinen nykyinen 3-vuotias on todella hankala lapsi..en tiedä onko matkalla osuutta asiaan. Melkein kaikki vkonloputkin hoidossa jo pienestä asti..
Miettikää jokainen itse: kaksi viikkoa lastenlasten kanssa ja toinen vielä niin pieni! Isompien kanssa onnistuisi paremmin koska heidän kanssaan on muutakin kuin perushoivan tarve.
Me olemme olleet kolme kertaa - max viikon reissuilla - alkaen siitä kun esikoinen 1v.
Tämä oli minusta kaikista kummallisin kuulemani lomailu. Puolet lapsista jää mummolaan ja puolet otetaan mukaan. En voi ymmärtää!!!
9, 7, 5 ja 2-vuotiaiden äiti joka reissaa pitemmät reissut aina lasten kanssa ja on tehnyt 1-2 yön reissuja joskus miehen kanssa kaksistaan.
Vierailija:
ja 1v & 8v lapset jäivät siksi aikaa mummin kanssa kotiin. Kaikki oli mennyt loistavasti eikä kyllä isompaa ikävää tainnut olla muilla kuin äidillä :o)Meillä oli mukana 3v ja 5v lapset. Ollaan jo sovittu, että enstalvena tehdään reissu kuopuksen ja esikoisen kans, keskimmäiset jää sitten mummin hoiviin.
Oli mennyt hyvin. Kun tulimme takaisin, niin lapsi oli hetken selvästi loukkaantunut meille, mutta se meni pian ohi.
On nyt pian 4.v ihan normaali iloinen lapsi, ei mitenkään erikoisen uhmakas. Ollut yökylässä molemmilla isovanhemmillaan sen jälkeenkin, tosin vain yksi yö kerrallaan.
ystäväperheemme oli lomalla 2vkoa siten että esikoinen 4.v oli mukana, vauva 1.v (siinä paikkeilla) oli isoäidillään. Oli mennyt hyvin, ja tämä vauva on nyt 2.v täysin normaali tyttö.
Ainut pidempiaikainen seuraus tuosta meidän häämatkasta oli että sille isoäidilleen lapsemme ei halua jäädä yökylään kuin yhdeksi yöksi, ja silloinkin tarkkaan selitetään koska haemme hänet. Eli ei halua olla siellä yksin pidempään. Tosin olemme häntä sinne viemässäkin todella harvoin koska asumme nykyisin niin kaukana. Toiselle mummilleen lapsi menisi koska vaan ja olisi varmaan vaikka kuinka kauan.
Näin me. Tiedän sen olevan täällä palstalla täysin tuomittu teko, mutta minua matkamme ei kaduta yhtään. Mutta riippuu tietysti paljon vanhemmistakin, monellehan viikonloppu ilman lapsia on jo katastrofi, vaikka lapset olisivat isälläänkin.
Vierailija:
Arvasinkin, että joku älähtää. Medän toimintatapamme sopii meille ja tiedän varsin hyvin, ettei se sovi kaikille.
Tiedät vallan hyvin, että teille aikuisille tuo voi hyvinkin sopia.. Harkitsisit edes lapsen näkökulmaa!
Normaali terveälyinen lapsiaan rakastava vanhempi ajattelee asiaa lapsen kannalta. Ja pienen lapsen kannalta pitkä ero vanhemmistaan ei ole hyväksi.
Vierailija:
Oli mennyt hyvin. Kun tulimme takaisin, niin lapsi oli hetken selvästi loukkaantunut meille, mutta se meni pian ohi.On nyt pian 4.v ihan normaali iloinen lapsi, ei mitenkään erikoisen uhmakas. Ollut yökylässä molemmilla isovanhemmillaan sen jälkeenkin, tosin vain yksi yö kerrallaan.
ystäväperheemme oli lomalla 2vkoa siten että esikoinen 4.v oli mukana, vauva 1.v (siinä paikkeilla) oli isoäidillään. Oli mennyt hyvin, ja tämä vauva on nyt 2.v täysin normaali tyttö.
Ainut pidempiaikainen seuraus tuosta meidän häämatkasta oli että sille isoäidilleen lapsemme ei halua jäädä yökylään kuin yhdeksi yöksi, ja silloinkin tarkkaan selitetään koska haemme hänet. Eli ei halua olla siellä yksin pidempään. Tosin olemme häntä sinne viemässäkin todella harvoin koska asumme nykyisin niin kaukana. Toiselle mummilleen lapsi menisi koska vaan ja olisi varmaan vaikka kuinka kauan.
Näin me. Tiedän sen olevan täällä palstalla täysin tuomittu teko, mutta minua matkamme ei kaduta yhtään. Mutta riippuu tietysti paljon vanhemmistakin, monellehan viikonloppu ilman lapsia on jo katastrofi, vaikka lapset olisivat isälläänkin.
Jotkut vaan on niin itsekkäitä, ettei tajua tuota!
Veikkaan, että valtaosa pitkiä reissuja ilman pieniä lapsiaan tekevistä vanhemmista ei vain oikeasti tule ajatelleeksi, miten kamalaa se niille lapsille on. Kun ei tiedä lapsen kehityksestä kovin paljon (ja miksi muiden kuin ammattilaisten toisaalta pitäisikään?), saattaa tulla tehneeksi tosi ajattelemattomiakin valintoja lasten kannalta ilman, että edes sitä itse koskaan tajuaa. Ehkä tässä kuitenkin kannattaisi käyttää ihan maalaisjärkeä: jos AIKUINEN ikävöi jo viikossakin läheisiään, etenkin lapsiaan, miten ihmeessä ikävä voisi tuntua pienestä lapsesta ainakaan vähäpätöisemmältä? Aikuinen sentään tietää varmuudella loman olevan väliaikainen ja tietää siis näkevänsä lapsensa piakkoin jälleen.
Pieni lapsi ei sitä ymmärrä, vaikka kuinka hänelle sen etukäteen yrittäisi selittää, koska hänen kykynsä hahmottaa aikaa ei ole vielä kehittynyt. Hän luulee vanhempiensa hylänneen hänet. Siksi oikeasti kannattaa punnita tosi tarkkaan, mikä reissu on hylkäämiskokemuksen väärti, jos sinne lähtevät molemmat vanhemmat samaan aikaan niin, että pieni lapsi ei mahdu mukaan. Se, että lapsi ei osaa vielä näyttää ikäväänsä, ei tarkoita, etteikö hän osaisi ikävöidä... Ihmettelenkin sitä esimerkkiä, jossa nimenomaan pienin EI päässyt matkalle, vaikka isommat pääsivät. Eirtyisen julmalta kuulosti ajatus, että perheen kaikista pienin jätettiin mummolaan YKSIN pitkän matkan ajaksi, vaikka hän olisi voinut saada lohtuseuraa edes isosiskostaan. Ehkä hänenkään vanhemmat eivät vain tulleet ajatelleeksi asiaa tarpeeksi syvällisesti lapsen näkökulmasta? :(
ollaan miehen kanssa kyllä matkusteltu muutamia kertoja kaksin, jotta saadaan viettää rauhallista kaksinoloa, mutta siihen on meillä riittänyt aina max 4päivää!
häämatkakin tehtiin 4 päivän reissu kun nuorin oli 3v...
eli ei mihinkään pitkälle olla päästy, mutta matkaan kitenkin!
nyt lapset 5 ja 7, ja seuraavaan pidempään matkaan taidetaan lähteä koko perhe, silloin voidaankin olla jo se viikko! =)