Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tässä on taas kerran tämä perhetyyppi, jota en oiekasti pysty mitenkään ymmärtämään:
14.02.2008 |
[quote]
Tähän kiinnitin huomioni siksi, että oon ite 9 kk lapsen kanssa kotihoidontuella ja joudun silti maksamaan kaikki omat menoni ja vielä lapsenkin näillä " huipputuloilla" . Mieheni on hyväpalkkaisessa työssä, mitään tukia elämiseemme emme saa ( kotihoidontuen lisäksi ).
Mies ei kuitenkaan osta juuri mitään ruokaa, ei edes vauvalle. Sanoo aina vaan että on paljon laskuja... Ei ole ikinä selittänyt mitä laskuja, ei kuitenkaan omista esim. autoa ja velkojakin pitäisi olla ainoastaan pieni opintolaina. Ja tulot siis ovat lähemmäs 3000 e.
Mä jouduin luopumaan kaikesta jäädessäni hoitamaan lastani kotiin. En käy kahviloissa, en shoppaa mitään, hyvä kun rahat riittävät lapsen sapuskaan ja vaippoihin. Monesti oon ollut päivän ilman lämmintä ateriaa, esim. tänään. Miehen mielestä mun pitäis vaan mennä töihin eikä valittaa.
Teen tän vaan siksi että lapsellani on varmasti paras olla vauva-aika kotona...
Mutta siis nytpä kuulitte tämänkin, joku kaheli nainen maksaa kaiken ja elättää korkeakoulutettua miestäänkin kotihoidontuella.
[/quote]
Onko joillakuilla mennyt ihan överiksi itsenäisyystarve; miten kukaan äiti suostuu siihen että miehellä on täysin erillinen talous muuhun perheeseen verrattuna? Erilliset rahat voi olla, mutta jos mies ei osallistu kotona yhteistä lasta hoitavan naisen ruokakuluihin, niin JOSSAIN MÄTTÄÄ ja pahasti.
Kommentit (71)
Ei tollanen käytös voi tulla yllätyksenä...
Paremmin tulisitte toimeen yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei lukuisista keskusteluista huolimatta muuta kantaansa ja käytöstään, niin totta helvetissä ero on silloin ratkaisu. Ja lapsia ei moiselle sialle kannata antaa kuin käväisemään - mistä sen tietää, suostuuko ostamaan niile ruokaa eron jälkeenkään.
Tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat. Meilläkin oli ennen lapsen syntymää lähes 10 vuotta kestänyt tasainen, onnellinen avioliitto (sitä ennen muutama vuosi seurustelua). Lasta odotettiin monta vuotta ja kun vihgdoin syntyi, niin miehen hermot alkoivat pettää. Aikaisemmin en ollut huomannut pienintäkään väkivaltaisuutta tai mitään siihen viittaavaa. Lapsen synnyttyä alkoi hirveä (minun) alistaminen, huuto ja väkivaltainen käytös.
Jos olisi seurustellut miehen kanssa vaikka vain vuoden ennen lapsen syntymää, niin ero olisi ollut paljon helpompi tehdä. Sen sijaan omassa tilanteessamme jaksoin ja jaksoin vain uskoa, että kyseessä on poikkeustila ja että tilanne palautuu taas entiselleen. Näin ei tosin meidän kohdallamme valitettavasti käynyt.
seurustelin ennen miehen kans, tai sanoisinko pojan kans, aika nuoria silloin oltiin, siinä 20 korvilla molemmat. Lapsia ei onneksi ollut, joten ero oli paljon helpompi kuin olisi ollut jos lapsia kuvioissa...
No joka tapauksessa, tämä mies oli raha-asioista todella tarkka, varsinkin omista rahoistaan. Koko 2v seurustelun aikana hän ei kertaakaan maksanut esim. pitsaani tai leffalippuani, kaikki piti aina maksaa itse. Jos tarvin lainaan rahaa niin piti helvetin tarkat selitykset antaa mihin se menee. Joka kerta muistutti maksupäivää edeltävänä päivänä että muistathan huomenna siirtää sen rahan mulle tilille jne... Oli myös vaatimassa minulta bensarahaa jos käytti minua autolla 10km päässä apteekissa ostamassa e-pillereitä, mutta eipä itse osallistunut pennilläkään ehkäisyyn. Jos tuli käymään minun luona opiskelupaikkakunnalla niin ei osallistunut ruoka-kuluihin, kotiin päin ajaessa piti taas maksaa bensarahaa hänelle...
Vieläkö joku meinaa ettei ole sairasta ja ettei ero ollut oikea ratkaisu. Ja hei, siinä vaiheessa kun asutaan erillään ja vasta " seurustellaan" niin ymmärrän erilliset rahat mutta sitten kun asutaan saman katon alla ja varsinkin jos on lapsia...
Vierailija:
Tiedän täsmälleen, mitä tarkoitat. Meilläkin oli ennen lapsen syntymää lähes 10 vuotta kestänyt tasainen, onnellinen avioliitto (sitä ennen muutama vuosi seurustelua). Lasta odotettiin monta vuotta ja kun vihgdoin syntyi, niin miehen hermot alkoivat pettää. Aikaisemmin en ollut huomannut pienintäkään väkivaltaisuutta tai mitään siihen viittaavaa. Lapsen synnyttyä alkoi hirveä (minun) alistaminen, huuto ja väkivaltainen käytös.Jos olisi seurustellut miehen kanssa vaikka vain vuoden ennen lapsen syntymää, niin ero olisi ollut paljon helpompi tehdä. Sen sijaan omassa tilanteessamme jaksoin ja jaksoin vain uskoa, että kyseessä on poikkeustila ja että tilanne palautuu taas entiselleen. Näin ei tosin meidän kohdallamme valitettavasti käynyt.
Olen miettinyt aivan tuota samaa, että mahdollisesti nuorempana ja paljon lyhyempikestoisesta suhteesta olisi helpompi lähteä.
Olen myös miettinyt muuttuuko mies enää koskaan entiselleen, mutta siitä ei meilläkään mitään merkkejä ole.
Saanko kysyä minkä ikäinen lapsi teillä on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miehen maksamaan.
Sairasta touhua.
Kenelle tahansa voi tapahtua mitä tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten mies sairastui psyykkisesti ja kaikki meni pieleen, elämä ihan ylösalaisin.
Hankkiutukaa pikaisesti moisista hirviöistä eroon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten voi olla mahdollista, ettei ukko osta ruokaa tai mitään muutakaan lapselleen ? Tai lapsensa äidille ? Voiko tässä nyt sitten edes perheestä puhua ?
Alue: Aihe vapaa
Minusta sinä olet juuri sitä tyyppiä oleva nainen, joka lähtiessään tästä huonosta suhteesta, ajautuisi vain uudestaan huonoon tilanteeseen toisen (vastaavanlaisen) miehen kanssa - koska sinä et selvästikään ota yhtään vastuuta itsellesi nykyisestä tilanteestasi; " ethän sinä voinut tietää millaiseksi miehesi " muuttuu" lapsen synnyttyä" .
Se, mikä sinut - ja ajatusmallisi - paljasti oli tuo sana " syyllistäminen" ; puhuit siitä miten naiset syyllistävät toisiaan - ja miten se, jota syyllistetään pitäisi olla se huonosti kohteleva mies. Minä en ole kanssasi samaa mieltä, moneltakaan osin. Ensinnäkin se on kyllä se nainen, joka VALITSEE tehdä lapsen suhteeseen, joka ei ole kaikilta osin ihanteellinen - IHAN 100% VARMASTI merkit (miehen käytöksessä) ovat olleet jo olemassa ennen lapsen syntymää / päätöstä raskautua. Oliko hän paljon omissa harrastuksissaan? Olitko sinä jo silloin hänelle toissijainen? Tunsitko aitoa välittämistä ja hyväksyntää hänen taholtaan; silloinkin, kun tunsit olevasi heikoilla? Enpä usko, että näin oli. Silti sinä haluasit tuoda lapseen suhteeseen; ajattelitko muuttavasi miestä lapsen kautta?
Toiseksi en ole samaa mieltä kanssasi syyllistämisestä käsitteenä. Minun mielestäni tosiasiat tulee kohdata, ennenkuin saadaan aikaan muutosta parempaan suuntaan - joskus tosiasioiden kohtaamiseksi tarvitaan " syyttämistä" ; eli ihan vain sitä, että joku antaa sinulle suoraa palautetta tekemistäsi virheistä. Mitä sitten, jos ja kun olet tehnyt virheen? Et ole huono ihminen, sinä vain valitsit huonosti - nyt sinulla on mahdollisuus menneisyydessäsi tekemäsi virheet, ja korjata asennoitumistasi! Voit tehdä sen jo tänään :-). Silloin sinulla on toivoa. Syyllistymällä sitä toivoa ei valitettavasti ole - ensin tulee kohdata tosiasiat, hyväksyä tekemänsä väärät valinnat / virheet, ja sitä kautta ottaa vastaan kivulias muutos. Muuta tietä ei ole.
Mieti nyt itse mitä haluat. Haluatko sinä (oikeasti) olla kunnioittavassa parisuhteessa? Saada osaksesi arvostusta, ja oikeanlaista kohtelua? Sitten sinun pitää ymmärtää se, että sinä itse olet omasta onnellisuudestasi vastuussa ja oman elämäsi aktiivinen toimija.
Onnea valitsemallasi tiellä!