Tässä on taas kerran tämä perhetyyppi, jota en oiekasti pysty mitenkään ymmärtämään:

Oli tarkoitus jatkaa, että ollaan miehen kanssa molemmat opiskelijoita opintotuella (yhteensä siis 500¿ opintotukea kuussa + opintolainat 520¿) lisäksi saadaan lapsilisät kolmesta lapsesta.



Näillä tuloilla sitten maksetaan asuntolainaa ja ylläpidetään isoa omakotitaloa, kahta autoa, kolmea lasta ja kolmea koiraa, ostetaan koulukirjat... Että 3000¿ bruttona+ vaikka minimi äippäraha/kotihoidontuki kuulostaa musta rikkaiden elämältä. Toivoa vaan voi, että puolentoista vuoden päästä mekin edes nähtäisiin tuollaiset rahat kun valmistutaan.

Ex- miehestäni voisin kirjoittaa 500 sivuisen kirjan, siis hänen huonoista puolistaan. Kuitenkin hänessä oli yksi hyvä puoli, rahasta hänen kanssaan ei tarvinnut tapella, vielä puoli vuotta eron jälkeen meillä oli yhteiset tilit.

Mä olisin lempannut niuhottajan jo alkumetreillä!



Itseasiassa jätinkin yhden tyypin kun joskus 16v käytiin silloin tällöin kahvilla. Koskaan tyyppi ei tarjoutunut maksamaan. Ei koskaan. Ja kerran jouduin lainaamaan häneltä pari markkaa, niin tyyppi kyseli sen perään heti seuraavana päivänä! Kaivoin sille ne rahat ja lopetin suhteen hyvin pian.



Ei ole kyse siitä että miehen kuuluisi aina maksaa, mutta tuo kertoo jo kaiken.

kun lapsi syntyy. Niin monet asiat muuttuvat, sekä " paljastuvat" vasta silloin. Tuskinpa seurusteluaikana ensimmäiseksi ruvetaan utelemaan kumppanilta raha-asioista ja rahankäytöstä. Paitsi jos seurustelukumpppaniksi ei edes kelvannut muu kuin " rikas" mies... miten on av-mammat?

äitiys ei olisi muuttanut heitä mihinkään suuntaan. Miksi sitten on niin vaikea uskoa, että isyys ei olisi muuttanut miehiä?

Ikävä tosiasia vaan on, että kaikkia ihmisiä äitiys / isyys ei muutakaan parempaan suuntaan niikuin luulisi, vaan huonompaan. Raha-asiat on nyt keskustelunaiheena, valitettavasti uutisista kuulemme niin usein vielä paljon ikävämmistä tapauksista mitä perheissä tapahtuu.

Mutta voihan sitä elää " irti todellisuudesta" , vaikka sädekehä pään päällä niinkuin tuo 64.

Ja noita tapauksia on PALJON.



Totuus kuitenkin on se, että suomalaiset naiset ovat siinä mielessä tossukoita, että valitsevat tuollaisia " renttu" miehiä kumppaneikseen. Renttu voi tässä yhteydessä olla sivistynyt, korkealle kouluttautunut (ja usein hän sitä onkin!) juppi, joka on tarkka omista oikeuksistaan (rahoistaan jne.) ja laittaa oman etunsa perheen edun edelle. Tämä on aivan varmasti ollut (naisella) tiedossa jo ennen lasten hankkimista; ja se on vain ja ainoastaan naisen vastuulla minkälaisen puolison itselleen perheen perustamiseen kelpuuttaa / valitsee.



Miksi niin moni nainen valitsee niin huonosti?

Tätä minä en ymmärrä.



Ps. Oma mieheni asettaa aina perheen edun omansa etusijalle, on aidosti kiltti ja huomaavainen. Meillä on yhteisymmärrys perheen lapsiluvusta (mieheni ei pyri sitä omavaltaisesti hallitsemaan), ja myöskin siitä, että lapset pyritään pieninä hoitamaan mahdollisimman pitkään kotona. Sanomattakin on selvää, että meillä on yhteistalous.



Yrittäkää olla (mielellään ajoissa!) pikkuisen fiksumpia - kiitos.

Vierailija:

no mitä käytännössä tekisitte sitten, kun ette kerran suostuisi? Millä tuon miehen voi muka pakottaa antamaan rahaa ruokamenoihin? Tuossa on jo perheen äidin terveys vaarassa, jos ei itse saa terveellistä ruokaa, ja vauvaa pitäisi jaksaa hoitaa - kenties vielä imettää, en tiedä.

Meillä oli vähän samanlaista, ehkä vähän lievempänä. Mitään mikä sanoin, ei tepsinyt. Mies pisti rahat harrastuksiinsa. Nyt olen osa-aikatyössä, ja vaikka tienaan puolet vähemmän kuin mies, maksan silti puolet kaikesta, ja usein suurin osa ruokaostoksista on mun kontolla. Meillä vain yksi lapsi, mutta suoraan sanoen, toista en uskalla oikein edes harkita.

" NO MITÄ SITTEN KÄYTÄNNÖSSÄ TEKISITTE?"

Sano minulle, ettet ole tosissasi (!!)?

Käytännössä LOPETTAISIN suhteen jo alkumetreillä; en todellakaan hankkisi jälkikasvua tuollaiselle miehelle - ja ymmärtäisin sen, että minä itse kannan vastuun ratkaisuistani. Samalla pitää myös tiedostaa se, ettei ketään ihmistä voi muuttaa - toinen on sitä mitä hän on, ja tulee aina olemaankin sellainen. Pitää AINA itse miettiä tarkkaan omalta kohdaltaan, että pystyykö elämään sen toisen ihmisen huonojen puolien kanssa KOKO ELÄMÄNSÄ ja KAIKISSA TILANTEISSA (mm. juuri siinä elämäntilanteessa, että tullaan yhdessä vanhemmiksi - lapsi syntyy perheeseen).

Kyllä ihmisen vaiston pitää sanoa sen verran (kunhan sitä vain herkistyy kuuntelemaan!), että tajuaa luovuttaa tuollaisen ukon kanssa, ja vaihtaa johonkin helpompaan tapaukseen. Ei saa olla sokea " rakkaudesta" / hullaantumisesta / ihastumisesta - jonkinlainen järki ja aikuisen ihmisen vastuu pitäisi pystyä myöskin säilyttämään siinä rinnalla!

Vierailija:

kun lapsi syntyy. Niin monet asiat muuttuvat, sekä " paljastuvat" vasta silloin. Tuskinpa seurusteluaikana ensimmäiseksi ruvetaan utelemaan kumppanilta raha-asioista ja rahankäytöstä. Paitsi jos seurustelukumpppaniksi ei edes kelvannut muu kuin " rikas" mies... miten on av-mammat?

Kyllä - itseasiassa - on ihan hyvä jutella näistä asioista yhdessä miehen kanssa, ennenkuin tekee niin ison harppauksen suhteessa, että ryhtyy yhdessä lapsen vanhemmiksi - SITOO SIIS SITEN ITSENSÄ MIEHEEN LOPPU ELÄMÄKSEEN; kannattaa kyllä olla perillä siitä, mihin on ryhtymässä. Rikkaudella ei ole tämän asian kanssa mitään tekemistä. Miehen luonteella, persoonallisuuden piirteillä ja asenteilla sen sijaan on kaikki merkitys.

Ja TAATUSTI sen toisesta tietää / pystyy tietämään, mikä tämä on " miehiänsä" ennen lapsen hankkimista - jos ei tiedä, niin sitten ei ole halunnutkaan koskaan ottaa vastaan pieniä merkkejä, jotka viittaavat siihen suuntaan, ettei toinen ole välttämättä luotettava tms. Voithan aina seurustella 15 vuotta ennen lasten hankkimista, jos et lyhyemmässä ajassa pääse toisen persoonasta perille.

Minkälaisista asioista te sitten puhutte / millaista parisuhteenne on ennen lasten syntymää miehenne kanssa? Onko teidän suhteenne sitten pysynyt niin pinnallisella tasolla, ettei toisesta ole tullut ns. pimeää puolta esiin? Kukaan ei ole täydellinen; meistä kaikista löytyy myöskin se pimeä puoli - kyse onkin siitä kenen, ja millaisen, pimeän puolen kanssa ITSE uskoo pystyvänsä elämään. Minä en usko hetkeäkään, etteikö jonkinlaisia merkkejä potentiaalisesta tulevasta muutoksesta olisi ollut ilmassa jo ennen lapsen syntymää (etenkin, jos ja kun on ollut vuosia yhdessä!) - syy voi olla lähinnä siinä, että te ette ole tahtoneet nähdä niitä miehen puolia oikeassa valossa, ennenkuin ongelma on kärjistynyt niin pahaksi, ettei teillä ole ollut enää muuta vaihtoehtoa. Kukaan ei noin vain napsahda ilman jonkinlaisia ennakkomerkkejä siitä, että tila on menossa huonompaan suuntaan - mutta siinä on suuriakin eroja miten HERKKIÄ me ihmiset olemme huomaamaan näitä muutoksia / toisen ihmisen piirteitä / lukemaan luonnetta / ennakoimaan asioita.



Mutta jatkakaa toki tuolla samalla linjalla: " mies vain muuttui; minussa ei ole mitään vikaa - en olisi voinut tehdä mitään toisin" - niin löydätte itsenne vastaavanlaisesta tilanteesta uudestaan myöskin tulevaisuudessa, voin lähes tulkoon taata teille sen. Ihan omia valintoja nämä ovat.



64

mutta ehkä sun tyyli on nyt hieman hyökkäävä.



Ikävä tosiasia vain on, että biologisesista syistä lapset on tehtävä aika nuorina. Yli 30-vuotias ei voi seurustella 15 vuotta testailemassa, minkälainen mies on joka tilanteessa. Hieman yli 20-vuotiaalla ei taas ole tarpeeksi elämänkokemusta arvioida, minkälainen nuorelle miehelle ihan tavallinen piirre saattaa muuttua sietämättömäksi itsekkyydeksi lapsen synnyttyä. Vaikka JÄLKIKÄTEEN varmaan voi huomata huolestuttavia piirteitä. Tosiasiahan on, että suurin osa miehistä kasvaa itsekkyytendä yli, kun vauva tulee taloon. Mutta osa ei. Samalla tavalla suurin osa äideistä kasvaa äideiksi helposti ja hetkessä, osa ei.



Siksi minusta on vähän hölmä syyllistää ihmisiä siitä, minkälaisen puolison ovat valinneet jäkeläistensä toiseksi vanhemmaksi. Kun nämä valinnat pitää tehdä aikuisiän alkuvaiheessa. Loppuikänsä voi sitten katua. Tai tehdä elämälleen jotain.

Sulla on ilmeisesti illuusio elämän täydellisestä hallinasta ja asioiden aukottomasta ennakoinnista.

Vierailija:

Minkälaisista asioista te sitten puhutte / millaista parisuhteenne on ennen lasten syntymää miehenne kanssa? Onko teidän suhteenne sitten pysynyt niin pinnallisella tasolla, ettei toisesta ole tullut ns. pimeää puolta esiin? Kukaan ei ole täydellinen; meistä kaikista löytyy myöskin se pimeä puoli - kyse onkin siitä kenen, ja millaisen, pimeän puolen kanssa ITSE uskoo pystyvänsä elämään. Minä en usko hetkeäkään, etteikö jonkinlaisia merkkejä potentiaalisesta tulevasta muutoksesta olisi ollut ilmassa jo ennen lapsen syntymää (etenkin, jos ja kun on ollut vuosia yhdessä!) - syy voi olla lähinnä siinä, että te ette ole tahtoneet nähdä niitä miehen puolia oikeassa valossa, ennenkuin ongelma on kärjistynyt niin pahaksi, ettei teillä ole ollut enää muuta vaihtoehtoa. Kukaan ei noin vain napsahda ilman jonkinlaisia ennakkomerkkejä siitä, että tila on menossa huonompaan suuntaan - mutta siinä on suuriakin eroja miten HERKKIÄ me ihmiset olemme huomaamaan näitä muutoksia / toisen ihmisen piirteitä / lukemaan luonnetta / ennakoimaan asioita.

Mutta jatkakaa toki tuolla samalla linjalla: " mies vain muuttui; minussa ei ole mitään vikaa - en olisi voinut tehdä mitään toisin" - niin löydätte itsenne vastaavanlaisesta tilanteesta uudestaan myöskin tulevaisuudessa, voin lähes tulkoon taata teille sen. Ihan omia valintoja nämä ovat.

64

Ei illuusio, vaan ihan todellisuuteen perustuva tuntuma.



Itselläsi taitaa olla illuusio sen suhteen, että elämä on vain jotakin joka " tapahtuu sinulle" - ja oma onnellisuutesi on riippuvaista siitä mitä sinulle annetaan?



Think again.



64

puhua rahasta, kun aloin vauvaa odottamaan. Siihen asti meillä oli ollut aikalailla eri rahat...

Nyt on jaettu homma aika selkeästi niin, että mä maksan omat laskuni (eli kaikki, jotka posti mun nimellä kiikuttaa, vaikkei ne olisikaan mun henk. koht laskuja) ja mies omansa. Mies maksaa vuokran...

Mies oli aika pihalla hetken, kun tulot meidän perheessä romahti. Hän, kun on tottunut siihen, että aina on rahaa ja voi ostaa, mitä tahtoo... Vähän se häntä hiertää välillä, mutta ei onneksi ole heittäytynyt hankalaksi.

Mä siis maksan laskuja sen, minkä pystyn ja lisäksi maksan ruoat niin pitkälle kuin pystyn. Onneksi mä kuitenkin saan suuni auki (nykyään jo), jos mulla ei ole rahaa... Silloin mies maksaa ruoat sun muut. Omista laskuistani mä olen tähän asti selvinnyt ja se on ollut mulle aika tärkeä juttu.

Tosin, jos mun mies tienaisi lähellekään 3000e / brutto, niin asiat saattaisi olla toisin. Vaan ei tienaa... ei meidän silti tarvii ilman ruokaa olla. Tämä vain tarkoittaa sitä, että kauaa ei meillä hoitovapaalla ole rahaa olla, kun pitäisi se oma kotikin saada rakennettua. Onneksi mä myös haluan palata töihin, miehen ei tarvii pakottaa, ei se kyllä pakottaisikaan... :)



Nyt ap, suu auki. Sanot miehellesi, ettei tämä nyt näin mene. Sitten selkeästi paperille ylös tulot ja menot ja sitten alatte katselemaan, paljonko sitä rahaa pitäisi jäädä kuussa ruokaan yms. Miehesi ei voi toimia noin. Mun mielestä lapsen tullessa viimeistään, pitää raha-asioiden muuttua jonkin verran yhteisiksi, koska äiti jää kotiin... Meilläkin on ihan eri tilit, mutta kyllä me osataan siirtää rahaa verkkopankissa tililtä toiselle, jos tarve vaatii... tai sitten mies yksinkertaisesti käy nostamassa mulle " viikon ruokarahat" jos mä satun olemaan pa. Me nimenomaan tehtiin toi, että lyötiin lapulle ylös ne kiinteät kuukausimenot ja molempien tulot ja sitten ihmeteltiin. Ei ole sen jälkeen tarvinnut rahasta puhua. Tuo selkeytti tilannetta, kun mies näki paperilla sen, mitä mä saan kelasta päivärahaa ja mitä laskuja mulla on. Nyt hän tietää sen, etten mä tienaa enää sillain, kun töissä ja ymmärtää asian oikeinkin hyvin. Meillä ei onneksi tosiaan tarvinnut rahasta riidellä.

joskus ei ole naisella muuta vaihtoehtoa kuin se mitä ap esitteli



- jos mies ei maksa mitään kuluja niin ei maksa...

kun mies maksaa reilusti suurimman osan kaikista menoista. Hän kun on ymmärtänyt että perhe on yhteinen " yritys" tuloineen ja menoineen. Minun äitiyspäivärahoilla kun ei kauheasti juhlita.

Jos ei edes autoa ole, niin pitäisi kyetä vaimo ja vauva ruokkimaan.



Meillä oli aivan sama tilanne. En halunnut viedä vauvaa 10-kuukautisena päiväkotiin, joten kituutin sen jälkeen vielä puoli vuotta kotona ja elätin itseni ja lapseni luottokortilla.



Päiväkotien tädit kehottivat olemaan vielä kotona " noin pienen" kanssa ja mies huusi, että " mene töihin laiska lehmä" .



Nyt sitten " tienaan" 2200 e kuussa ja tuskin tulee palkka siitä koskaan hirveästi nousemaan. Olen osastosihteerinä yksityisellä ja 32-vuotias.

Vierailija:

mies huusi, että " mene töihin laiska lehmä" .

Eikö lapsen tuomasta taloudellisesta muutoksesta koskaan puhuttu perheen suunnitteluvaiheessa?

Kymmeneen vuoteen ei ollut minua koskaan, ei koskaan, haukkunut tai uhkaillut.



Lapsen syntymän jälkeen alkoivat haukkumiset sekä uhkaamiset hakkaamisella.



Ei ole kyse huonosta tai väärästä mies-valinnasta. Mieheni muuttui lapsen tulon jälkeen täysin.



On se kumma, miten naiset syyllistävät toisen naisen jopa miehen käytöksestä. Kyllä näissä tapauksissa syyllinen on vain ja ainoastaan mies.

Vierailija:

Vierailija:

mies huusi, että " mene töihin laiska lehmä" .

Eikö lapsen tuomasta taloudellisesta muutoksesta koskaan puhuttu perheen suunnitteluvaiheessa?

Kyllä puhuttiin, eikä mitään ongelmia pitänyt olla. Sain tulosidonnaisen äitiysrahan aina 10-kuukautiseksi asti ihan normaalisti. Sen jälkeen alkoi kotihoidontuki.

Mies vaan ei pystynytkään luopumaan omista menoistaan. Halusi ostaa vaatteita kuten ennen ja harrastaa kuten ennen. Ostaa uuden puhelimen, telkkarin ja läppärin. Muutamia asioita mainitakseni.

mielestäni siinä tilanteessa pitäisi erota ja melko vauhdikkaasti jos perheen huomattavasti enemmän tienaava kieltäytyy antamasta rahaa edes todella tarpeellisiin menoihin, vaikkapa ruokaan ja lääkkeisiin. Sellaisen ihmisen kohdalla kyseessä on silkka julmuus, varsinkin jos sillä enemmän tienaavalla riittää rahaa laitettavaksi kaikkeen " kivaan" , uuteen telkkariin ja läppäriin jne. Sellainen ihminen on SAIRAS, TODELLAKIN SAIRAS. Mietipä nyt kaksi kertaa miksi tällainen ihminen haluaa laittaa toisen elää kituuttamaan ja laskemaan senttejä että raha riittää ruokaan. Ei ole normaalia ja siihen ei keskustelut sun muut auta...

Vierailija:

Juuri tätä tarkoitin, kun alunperin kysyin että mitä sitten tekisitte siinä tilanteessa, kun ette muka SUOSTUISI moiseen? Mitä ap tuossa tilanteessa voi tehdä? Jos mies ei maksa niin mies ei maksa!

Tottakai toivon että he pystyvät keskustelemaan asiasta ja tilanne korjaantuu.

Hyvin hanakasti täällä ollaan tilanteessa kuin tilanteessa hokemassa, että EROA, EROA mutta todennäköisesti se vain pahentaisi äidin ja pienen vauvan tilannetta. Ainakaan meillä ero ei olisi ollut mikään ratkaisu, ollaan kyllä puhuttu ja uskon että asiat paranevat koko ajan pikkuhiljaa.

terv. 15