Miten usein miehesi tai sinä käyt kotipaikkankunnallasi?

Ja teille on pieniä lapsia enemmän kun yksi? :O Kai te itsekkin saatte olla kerran kuussa vaikka hotellissa vk-lopun?

tapaamme niissä asuvia kavereitamme noin 1-2 kertaa vuodessa ja nekin yleensä niinpäin, että kaverit tulevat meille, koska heidän on helpompi liikkua kun lapset on isompia.

Jos nyt muuttaisitten pois paikkakunnaltanne, esim. 200km päähän niin miten usein kävisitte moikkaamassa tuttujanne? Tai päästäisitte miehenne käymään kavereillaan?

Oma kotikaupunkini 90 km:n päässä. Käydään/käyn vaihtelevasti 1-4 kertaa kuukaudessa. Usein viikonlopun verran, joskus jään pidemmäksi aikaa. Pari hyvää ystävää asuu vielä siellä ja tiiviisti ollaan tekemisissä ja mun vanhemmat, mummu, sisko ja veli perheineen ovat siellä myös.

Olemme samalta paikkakunnalta ja käymme lähes aina koko perheen voimin. Joskus todella harvoin yksinään. Matkaa on yhteen suuntaan 300 kilometriä.



Joskus on ollut riitaa siitä, että mummolareissuilla mies liesuaa kaikki illat kavereitten tykönä ja minä jään vahtimaan nukkuvaa lasta. Minusta ei aina oikein tunnu reilulta, että olen aina se, joka jää, mutta toisaalta ei minulla ole siellä perheettömiä kavereita, joten ei olisi ilta-/yöliesuille tarvettakaan.

jos ei olis perhettä siellä, niin en kävis niin useasti. Varmaankin saman verran, mitä nyt käyn muilla paikkakunnilla asuvien ystävien luona eli 2-3 kertaa vuodessa.

nyt asuttu taas kotikonnuilla 5 vuotta ja en enää lähtisi täältä pois. Lapsilla isovanhemmat (kaikki neljä ja muutama naapurin varaisovanhempikin) lähellä että voivat yökyläillä ja piipahtaa ihan ohimennenkin.



Kun asuimme pois kotipaikalta olimme lapsettomia joten kotikaupungissa käytiin 1krt/kk ilman tai puolison kanssa. Ja koko viikonloppu viivyttiin

parin kuukauden välein. Vanhempani asuvat siellä. Muuten ei olisi sinne mitään asiaa.



Mies on kotoisin naapuripaikkakunnalta, mutta hän ei ole käynyt siellä vuosiin, koska siellä ei asu enää sukulaisia tai ystäviä.

Meillä kolme pientä lasta ja mies on sitä mieltä että hänen tulisi saada käydä tapaamassa kavereitaan kerran kuussa.



Ongelmana on se ettei meillä ole rahaa tälläiseen matkusteluun ja toisaalta en käsitä miksi aikuisen miehen pitää yhtäkkiä saada olla kavereitten kanssa näin usein? Kavereillakin jo perhettä yms. Olen sanonut miehelle että nyt eletään tälläistä elämäntilannetta että asutaan täällä ja kaverit jäi sinne 250km päähän, sit kun lapset kasvaa jne. niin on taas enemmän aikaa ystäville.



Mies vaan sanoo että ikävöi heitä ja haluaa nähdä niitä kerran kuussa tai 2kk välein.

Asutteko siis sinun kotipaikkakunnallasi? Eli sinun kaverit ovat lähellä?



Mun mielestä toi 2kk välein on jopa ihan kohtuullinen... Ihmetystä tosin herättää se, jos miehesi on nyt yhtäkkiä keksinyt, että hänen pitää tavata kavereitaan... eikö aiemmin ole heitä kaivannut?

Mutta omat kaverini ovat lähempänä kyllä ja heitä tapaan n. 3kk välein ja yleensä niin että he tulevat käymään meidän luona.



Mieheni kaverit eivät tulisi koskaan tänne päin, joka on minusta todella ihmeellistä. Silti pyytelevät miestäni sinne päin.



Ei ole uusi keksintö tämä, on puhunut asiasta pitkään ja on nähnytkin kavereitaan n. 3kk välein. Rahaa ei olisi moiseen, minusta voisi keskittyä perheeseen kavereiden sijaan.

huomasin vasta nyt tuon rahapointin.

Tietenkään ei rampata noin usein, jos ei ole siihen rahaa. Miksei miehesi kaverit tule teille? Onko siihen mitään syytä? Vai onko kyseessä vai lauma sinkkumiehiä, jotka eivät tahdo lapsiperheen arkea nähdä? Onko mies koittanut pyytää kavereitaan teille, kertoen kavereilleen, ettei hänen nyt ole niin helppo aina käydä heillä?

Meillä tilanne on päinvastoin... mun kaverit on kaukana ja miehellä osa kavereista tässä lähellä. Mun kaverit on toistaiseksi käyneet meillä, koska ymmärtävät sen, etten pienen lapsen äitinä nyt lähde kohkaamaan minnekään kauas. Mies sitten katsoo enemmän vauvan perään silloin, kun minulla on kavereita, jotta saan heidän kanssaan höpistä... Vastaavasti taas sitten, kun miehen kavereita poikkeilee kahville, niin annan heidän " olla rauhassa" , enkä vingu miestäni lapsenhoitoapuun juuri silloin.

koska ollaan töissä sieltä mistä ollaan kotoisin. On vain muutettu naapurikuntaan töihin. Matkaa noin 15km. Eli ei sen pitempi.

Minusta sillon kun on pieniä lapsia ja rahaa ja sitä aikaa vähän niin pitäisi luopua ystävistä. Ei kokonaan, mutta siksi aikaa että tilanne on parempi.



En minä ymmärrä sitä että aikuisen ihmisen pitää jatkuvasti olla kylkikyljessa kavereitten kanssa. Sillon on omassa perhe-elämässä kyllä jotain mätää. Kerran viikossa on ok jos kaverit asuu samalla paikkakunnalla ja pääsevät kahville, mutta jos ne asuu satojenkilometrien päässä niin sitten saisivat siellä asuakin. Puhelin on keksitty.

Välimatkaa entiseen kotipaikkaan 140km molemmilla. Siellä asuvat lasten isovanhemmat ja käydään noin kerran kuussa. Mutta ei ystäviä tapaamassa, vaan noita isovanhempia. Vanhoja kavereitaan sieltä paikkakunnalta mies tapaa pari kertaa vuodessa. Hänellä on kuitenkin uudet kuviot täällä missä nyt asutaan, työkavereita, harrastuskavereita, yhteisiä perhetuttuja... Ei siis kovin kaipaile ja haikaile entisten kavereiden perään. Näin niin kuin normaaliarjessa, toki siis mielellään heitä pari kertaa vuodessa tapaa ja vaihtaa kuulumisia.



Itse tapaan omia vanhoja kavereita vielä harvemmin, sillä suurin osa muuttanut ihan eri puolelle Suomea. Yhteyttä pidetään, mutta harvoin nähdään. Ja tosiaan uusia ystäviä olen hankkinut täältä missä nyt asutaan.