Lue keskustelun säännöt.
3-v ja uhma. Miten toimitte vastaavassa tilanteessa?
13.02.2008 |
Eli siis: poikamme, ihanainen, pian kolme vuotta ja täynnä uhmaa. Tänään paloi taas hermot aivan täysin äidiltä, kun kyseessä on vastaan väittäminen.. voi luoja, vaikka kuinka yritin itseni hillitä, en voinut muuta kuin lopulta räjähtää. Ja nyt on paha mieli äidillä ja lapsella.
Esimerkki tilanteesta: Ollaan syömässä, ja poika keikkuu tuolillaan, pelleilee yms. Sanon: " istu kunnolla pöydässä, kun syödään." Poika vastaa: " En istu." Minä sanon : " jos ei onnistu istuminen, voit poistua pöydästä." Poika vastaa: " en poistu" .. ja lopulta tilanne kärjistyy siihen että poika poistetaan pöydästä ja sitten alkaa itku, että mä osaan olla kunnolla ja haluan syömään. Tilanteesta riippuen annetaan uusi mahdollisuus.
Tänään siis monesti olemme keskustelleet asiasta, ja olen sanonut pojalle että vastaanväittäminen saa luvan loppua, että joka ikiseen asiaan ei tarvitse sanoa vastaan. Illalla alkoi taas sama jankutus ja suutuin kunnolla, laitoin lapsen nukkumaan ja ihan hirveällä huudolla sinne lopulta jäi. Ei tullut iltasatuja, eikä unimusiikkeja.
Kuinka te muut tämän ikäisen äidit hoidatte nämä inttämis tilanteet?
Pystyttekö hillitsemään itsenne ja olemaan menemättä mukaan väittelyyn?? Milloin tuo loppuu??
T: mene vessaan pissalle. - En mene. - No, pissaa sitten housuun. -En pissaa housuun. - Jos et mene vessaan niin sitten tulee pissat housuun, - Ei tule pissat housuun... ja jatkuu ja jatkuu..
Kommentit (16)
Inttämistä en ota kuuleviin korviin ja ainakaan tuollaiselle " pissaa sitten housuun" -meininkiin en alennu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin annan yhden varoituksen, ja sitten pois pöydästä, sanomatta sanaakaan, ja lautanen keittiön tasolle. Ei mitään syömistä ennen välipalaa. Ruoan saa takaisin jos pyytää nätisti, mutta jos pelleilyt jatkuu niin heitän roskiin. Ei usein pelleile koska tietää etten sitä kuuntele.
tehoaa joihinkin lapsiin todella hyvin.
Joo, on taas hermoja repivä päivä taaperon kanssa takana. Olen huomannut ettei meillä ainakaan käskyt toimi. Uhkailu ja lahjonta parhaiten, vaikka aina hoen, että mitä äiti sanoo, niin tehdään. Aina tuntuu vain lapsi olevan kanssani eri mieltä. Mua vielä ärsyttää kiellon tai esim. pöydästä poistamisen seurauksena tuleva hirveä kitinä ja itku. Sitä en tahdo jaksaa.
Jos ei poika istu kunnolla (ja opi sietämään pientä keikkumistakin...) niin sanot kerran. Jos ei onnistu niin siitä seuraa rangaistus (jäähy??). Tätä toistat noin miljoona kertaa niin eiköhän ala oppi mennä perille. Älä mene mukaan " eipäs-joopas" -väittelyihin silloin asetut lapsen tasolle. Yksinkertaisia toimia, mutta tehokkaita! Pysy itse aina päätöksissäsi ja mikä on kerran kiellettyä on aina kiellettyä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
jäähypenkille ja siinä oli ruokailut (ei takaisin paluuta)
Iltapalalla olisin tehnyt samalal tavalla kun sinä, mutta vieläkään ei huutamista.
Huutamisesta mulla niin kauheat kokemukset. 1000 kertaa mieluummin olisin vaikka ollut lyötävänä, kun huutamisen kohteena (tosin meillä huutoon ei välttämättä ollut edes syytä). Siis tämä minun lapsuudenaikaan
minä pyydän ensin nätisti " nyt pissille" -ei pissitä
" nyt pissille, ettei pissitä sitten pihalla" -en tule ei pissitä.
" sittten jäät sisälle" -ei...jankataan, korotetaan ääntä, joskus huudetaan, pyydetään anteeksi ja taas huudetaan.
Joskus menee paremmin ja joskus huonommin.
esikoinen on 5 ja kuopus 3. Ajattelen että selvisin jotenkin, rimaa hipoen tuon ekan vekaran kanssa niin kai tämä vaihe menee joskus ohi ja sitten on jo uudet murheet.
Luulisin, ettei tavallinen, hyvä äiti pysty tätä vaihetta käymään läpi ilman jonkin asteista hermojen menetystä. Nämä supermammat on sitten erikseen...
Olen antanut itselleni anteeksi ja pyytänyt lapseltakin anteeksi, molemmilta joka päivä jotain.
meillä lapset oppii riitelemään. ja sopimaan. Koulutus alkaa 3-vuoden uhmassa.
kai tässä äitikin oppii jotain.
Sen kun haukutte huonoksi äidiksi, lapsilleni olen paras äiti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On palkittu hyvästä käytöksestä, ja jätetty palkitsematta kun ei tottele.
On alennuttu väittelyyn mukaan, ja oltu kuuntelematta. Mutta silti hermot joskus menee.
Miksi lapsi sanoo esim. Ettei halua vaikka unileluaan, ja kun varmistetaan että etkö varmasti halua , vastaa hän että en halua. Mutta kun sen vie pois, alkaa kauhea itku kun haluaakin sen.
Ja taas tilanteesta riippuen saa sen takaisin tai sitten ei.
Jos saa, tilanteesta jutellaan, että miksi sanot ettet halua lelua pitää mutta sitten kun otan sen pois haluatkin sen takaisin. ( ja kun sen sitten saa on tyytyväinen)
.... ah, niin ihana ikä.
- Ap.
Ehkä ne tietää että annat periksi ja siksi tietävät että kannattaa jatkaa jankuttamista. Ehkä (arvaan vain) et ole tarpeeksi tiukka niiden kanssa. Ovatko samanlaisia isälleen? Hankalaahan se on jos on kaksi voimakastahtoista ipanaa jotka ovat ottaneet tavakseen jankuttaa joka asiasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikset vain sano, että näin se on ja sillä siisti. Ne pallottaa sinua ihan täysillä jos noin tosiaan on koko ajan.
Ja kyllä, jäähypenkkikin on meillä käytössä, joskus sitäkin jo tarvittu.
Kerran esim. kauppareissulta jäi kotiin kun ei tullut pukemaan kun pyydettiin. Kun ovi meni kiinni, ja isä poistui kauppaan ilman poikaa, huuto oli KOVA. Voi sitä surkeuden määrää, mutta sen muistaa ja siitä hyvin oppineena ei enää lähdön hetkellä viivyttele. Inttämistilanteet tulee ihan muissa tilanteissa; vessa, istuminen aloillaan, siivoaminen... yms
Muuten niiiiin kultainen ja hyväntuulinen poika on katoamassa johonkin uhman syövereihin..
- vahvana uhman edessä pysyvä Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos temppuilee ruokapöydässä, nostetaan pois pöydästä. Jos lyö tms. menee jäähylle. Ulos ei lähdetä, jos ei ole käyty pissalla. Selitän myös, miksi pitää tehdä niin kuin käsketään.
Meillä tämä on toiminut hyvin ja yleensä kerran tai parin jälkeen uskoo, että olemme tosissamme ja uhmaamisesta ja kiukuttelusta ei ole apua. Aika hyvin on pinna pitänyt, kun hoen mielessäni, että tämä toimii paremmin kun en hermostu.
Useimmiten toistan aina hiukan painokkaammalla äänensävyllä. Monessa kohtaa on ihan hyvä olla keskusteleva vanhempi, mutta 3-vuotiaan kanssa jankuttaminen on loputon suo, jos sille tielle lähtee.
Joskus huomiotta jättäminen voi toimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä, on se vaan myönnettävä että siinä se virhe on että annan vastanväittämisen käydä hermolleni.. Taitaa olla opettelemisen paikka olla kuuntelematta ja menemättä mukaan. Ja niin kuin olemme aina pyrkineet olemaan johdonmukaisia kasvattajia..
Äänen kohoaminen ärtyessäni on toinen aihe missä jo tarvitsen itsehillintää. Sen olen kuitenkin jo pikkuhiljaa oppinut.. nyt kun vielä opin olla menettämättä hermojani.
Olen kuitenkin tunteva ihminen enkä kone.
T: Nyt telkun ääreen lähtevä Ap.
-Voimia kaikille uhmisten kanssa eläville!-
Öitä.
Tätä ketjua lukiessa tajusin, että olen sortunut jälleen väittelemään 3-vuotiaitteni kanssa, inttämään ja huomioimaan liikaa uhmaisen juttuja. En edes ole tajunnut käyttäytymistäni. Mutta nyt silmät taas aukesivat ja uudella tarmolla huomisen uhmaa vastaan :D
T. Tuplauhman uhri (onneksi ne joskus vuorottelee :P)
Pakkoko sinun on jankuttaa takaisin. ;)