Onko oikein että toista miestä aletaan kutsua isiksi?

Uskon varmasti että on perheitä joissa se kestää, esim. oma isäni on siskoni ja veljeni isä ihan yhtälailla kuin minunkin, ollut aina, ennen minua ja eron jälkeenkin. MUTTA, tässä tapaus, jossa kumpikaan ei ole ennen seurustellut, ikää +20 ja nyt sitten suinpäin rynnätään tähän.

Ei se vaan voi kestää kauaa, mies huomaa e ei tää seurustelu olekkaan niin hienoa, ja loppuu siihen. Valitettavasti.

että on edes vaikka muutaman vuoden ajan isi, kuin että ei koskaan ole ketään isinkorviketta. Ja lapsenko pitäisi elää koko elämänsä ilman isähahmoa vain siltä varalta että äiti ja uusi mies eroavat joskus.



Mukavampi molemmille lapsille että on sekä äiti että isä, ettei tarvitse koko ajan pitää mielessä että joku onkin jollekulle ulkopuolinen ja toinen taas ihan oikeasti perheenjäsen.

Lapsi ei ole biologisesti miehen, mutta mies on asunut lapsen ja tämän äidin kanssa alusta asti ja ollut lapselle isä tämän syntymästä lähtien (8 vuotta käsittääkseni asui yhdessä lapsen kanssa ja kasvatti tätä " omanaan" ). Ei ole tullut ystävälleni mieleenkään nyt heidän suhteensa aikana alkaa nurista tästä tai kyseenalaistaa miehensä isyyttä tähän tyttöön. Ystäväni auttaa tyttöä kotiläksyissä, vie leffaan ja ostaa omilla rahoillaan vaatteita täle. Tyttö vierailee heillä säännöllisesti ja ystäväni on kovin kiintynyt häneen. Ystäväni onkin naureskellut, että hän on kolmekymppisenä teinin äitipuoli...Että ihan se on kyllä kiinni ihmisten luonteen suuruudesta (tai pikkumaisuudesta), kuinka he osaavat tällaisiin tavallisuudesta poikkeaviin perhemalleihin suhtautua.



Minusta on surullista, että löytyy näitä äitipuolia, jotka eivät hyväksy miestensä menneisyyttä. " Eihän se sun lapsi OIKEASTI ole" ...Onneksi löytyy vielä miehiäkin, jotka antavat piut paut näille kammonaisille, ja etsivät rinnalleen jonkun, joka ystäväni tavoin ymmärtää, että todellakin on ihan oikeasti hänen lapsensa.



ps. näyttää muuten monelle äitipuolelle olevan aika vaikea hyväksyä ne miehensä entiset ihan " oikeat" ja biologisetkin lapset

olen minä nähnyt sellaisiakin eroja, joiden jälkeen ihan biologinen isä ei pidä enää yhteyttä lapsiinsa, joten ei tässä mitään takeita kai ole siitä, kuka kuvioissa säilyy ja kuka ei.

Suinpäin suhteeseen, lapselle opetetaan isäksi.

Suinpäin suhteesta suinpäin eroon ja lapsi taas ilman isää.

Eihän se ole lasta kohtaan oikein??

Kyllä meidän yhteisen tyttären isä jolla jo uusi vaimoke ja kaksi lasta niin silti pitää minun esikoistani omana lapsenaan koska biologinen isä viis veisaa... se siitä sun nähty on kommentistas

Lapsi on saanut alkunsa ns. seksisuhteesta, eikä biologista sää koskaan kiinnostanut. Lapsen äiti ei koskaan pakottanut biologista isää mihinkään, olihan lapsen pitäminenkin vain hänen päätöksensä.

Tämä miesystävä tuli kuvioihin lapsen ollessa vähän alle vuoden. Miehellä ei ole omia lapsia. Isä hän tuolle pienelle pojalle on, on aina ollut... eihän poika edes muista aikaa ennen " isiä" . Nyt mies tahtoisi adoptoida pojan :)

Näin siis ihannetapauksessa.

Valitettavasti tunnistan myös tuon " perhetyypin" , jossa se " isi" vaihtuu vähän väliä... nuo naiset eivät kaiketi tajua lastensa parasta. Uusi oma onni menee kaiken muun edelle.

mahdollisen eron tullessa. Aika moni biologinen isäkin on lapsensa hylännyt joten miksipä ei siis sellainen mies joka ei " oikeasti" ole lapsen isä. Lisäksi harva pariskunta voi eron tullessa säilyttää asialliset välit. Et siis mitenkään voi tietää...

Vierailija:

Oma mieheni ei taatusti hylkäsi esikoislastani, jos tulisi ero. Ehkä tämäkään mies ei ole sitä sorttia, että tekisi niin..

äitini löysi uuden. Vaikka ovat olleet yhdessä yli 20 vuotta, tämä mies ei ole isäni, joten en kutsu häntä isäksi.

aletaan kutsua uutta puolisoa isiksi tai äitiksi, mutta jos 2kk jälkeen sanotaan jo äiti tai isi, niin ei ole asioita loppuun asti ajateltu. Noin lyhyen seurustelun jälkeen ei mitenkään voi toista tuntea niin hyvin että voisi sanoa että joo tuo ihminen seisoo rinnallamme vielä vuodenkin kuluttua. Ja toisesta voi paljastua vaikka ja mitä...



Minä olen sitä mieltä että kannattaa katsoa vuosi pari ennenkuin alkaa kutsua isiksi tai äitiksi...

MEidän lähipiirissä lapsi, 3v. alkoi itse kutsua äidin uutta miestä isäksi, koska olivat niin paljon lähentyneet ja oma isä ei halunnut olla kuvioissa. Mutta jos uusi isä kokee myös olevansa lapselle isä, niin mihin se isyys loppuisi jos ero tulee?

Meillä myös uusioperhe, ollaan sovittu että ihan nimeltä vaan.

Näiden " liitto" tuntuu olevan aikalailla " teiniliitto" (kumpikaan ei ei ole ikinä ennen kunnolla seurustellut, tai miehestä en tiedä, nainen tuli raskaaksi seksisuhteesta) ja mitäs jos mies huomaakin että kun se oma lapsi tulee, ei elämä olekkaan välttämättä niin siistiä.

2 lasta elätettävänä, elämä edessä ja jatkuvasti nalkuttava ja komenteleva nainen (nainen oikeasti tuollainen).

En ymmärrä miksi pitää kiirehtiä, miksi samantien pitää tehdä lapset uusille miehille ja opettaa niitä isiksi?

Vierailija:

Entäs ku ero tulee ja " isiä" ei tyttö kiinnostakkaan enää sen jälkeen, oma lapsi vain?

Oma mieheni ei taatusti hylkäsi esikoislastani, jos tulisi ero. Ehkä tämäkään mies ei ole sitä sorttia, että tekisi niin..

kanssa syntyy uusi lapsi. Älkää nyt oikeasti olko naiiveja, ja kuvitelko, että mies tai hänen uusi puolensa jaksaisi katsella ex-puoliosn lapsia eron jälkeen, jos on omiakin/puolisolla lapsia tai sitten niitä uusia yhteisiä.



Miettikääpä itse: haluaisitteko, että miehenne jotenkin jäisi huomioimaan ex-puolisonsa lapsia, jotka eivät ole miehelle mitään sukua? Käyttää niihin rahaa, tai sitä aikaa, jonka voisi käyttää uuteen perheeseensä?



Nimim. nähty on.

Jos sillä olisi uusi puoliso, niin luuletko ihan oikeasti, että edes se uusi puoliso katselisi SINUN lastasi tai hoitaisi sitä silloin kun isä tapaa omaa lastaan? Ihan oikeasti?

Vierailija:

Vierailija:

Entäs ku ero tulee ja " isiä" ei tyttö kiinnostakkaan enää sen jälkeen, oma lapsi vain?

Oma mieheni ei taatusti hylkäsi esikoislastani, jos tulisi ero. Ehkä tämäkään mies ei ole sitä sorttia, että tekisi niin..

Miestäni, joka on asunut kanssamme siitä asti kun lapsi oli 1v6kk. Miehellä ei ollut omia lapsia ennen liittoamme, nyt meillä on kaksi yhteistäkin. Meillä on kutsuttu myös etunimellä (itse olen kutsunut omia vanhempiani koulun aloitettuani etunimillä), mutta mies haluaa mieluummin, että lapset kutsuvat häntä isäksi. Pitää tätä minunkin lastani kuin omanaan ja käytännössä hän on ainoa isä lapselleni. Bio isää näkee vaihtelevasti, joskus 2p/2viikossa, joskus 2p/vuodessa. Tuo isän oman kiinnostuksen mukaan.

Naurettavaa, todella.

" oma mieheni ei taatusti hylkäisi esikoistani" , ehkä on erona, oletteko seurustelleet vuosia vai kuten tässä on kyse, vuodessa kihloihin ja raskaaksi, ns. " teiniliitto" (senkin voi määritellä monell tavalla) ja minkäikäisistä lapsista kyse.

Minä haluaisin kanssa tietää mitä liikkuu lapsen päässä kun vuosia isi on kadoksissa, tulee yhtäkkiä, ja jos taas katoaakin.

Onko tuleva uusi mies taas " isi" lapsille?

[/quote]

Oma mieheni ei taatusti hylkäsi esikoislastani, jos tulisi ero...

[/quote]

Eron hetkellä se entinen rakas ihminen muuttuu oikeaksi piruksi, valitettavasti

Ja meillä on muuten keskusteltukin tuosta lasten tapaamisista, mikäli ero tulisi. Meillä oli vuosi sitten paha kriisi ja silloin tuli puheeksi tuo tapaamis asiakin.



Mies kertoi haluavansa lapset luokseen joka toiseksi viikoksi. (Minusta se on lasten riepottelua paikasta toiseen ja en siihen kyllä suostuisi) Mukaan lukien esikoiseni, mikäli minä siihen suostuisin. " Vaikka minulla ei lain puolesta mitään oikeutta sitä olekaan vaatia, mutta haluaisin kyllä että xxx tulisi minunkin luokseni ja haluaisin häntäkin nähdä samalla tavalla kuin muita. Siis, jos se mitenkään sopisi sinulle. Onhan xxx kuitenkin tavallaan minunkin lapseni, tai sellaisena häntä ainakin pidän."

isäpuolen. Tämä mies otti tuolloin 3-vuotiaan ystäväni TÄYSIN omakseen. Minäkin muistan monet kesät, jotka vietettiin tämän ystäväni isän kanssa touhuten, ja hän oli oikea isäsankari meidän kavereiden mielestä. Hauska, osallistuva, vakaa jne. Ystäväni äiti ja tämä isä (ainoa oikea isä, joka ystävälläni on ollut!) erosivat kun olimme 13. Äiti löysi pian uuden kumppanin, joka ehtikin olla kaverini isäpuoli vielä teini-iässä, siis muutti asumaan samaan talouteen. Tästä kakkos isäpuolesta ei tietenkään tullut enää mitään isähahmoa, sen sijaan tämä ensimmäinen isäpuoli käyttäytyi eron jälkeen kuin kuka tahansa biologinen isä, joka malttaa pysyä lapsensa elämässä. Tapasi säännöllisesti, vei lomille, auttoi taloudellisesti opiskeluaikoina, vei sukujuhliin jne, vaikka mitään biologista tai virallista sidettä ei ollut. MYÖS tavattuaan uuden naisen ja perustettuaan perheen tämän kanssa. Ystäväni on jopa todella läheisissä väleissä tämän isänsä uuden vaimon kanssa, joka pitää ystävääni täysin miehensä lapsena.



Voi kunpa ydinperheellisetkin käsittäisivät, ettei se vanhemmuus tosiaan ole biologiaa, vaan sitoutumista, arjen jakamista ja vanhemman rakkautta. Ja että hyvä vanhempi (niin kuin myös huono ja lapsensa erossa hylkäävä!) voi muodostua ihan yhtä hyvin ei-biologiselta kuin biologiselta pohjaltakin. Siihenhän adoptiovanhemmuuskin perustuu.



Itsekin kasvatan lastani muun kuin lapsen bioisän kanssa, ja seiskan kaltaiset kommentit saavat mieheni näkemään punaista. Onneksi emme ole eroamassa, mutta kun meillä pari vuotta sitten oli meneillään vaikeampi jakso, olisi arvon seiskankin ollut hyvä olla näkemässä, kuinka mieheni itki ja vannotti minua kerta toisensa jälkeen, että jos sattuisimme joskus eroamaan, en saisi ikinä erottaa häntä lapsesta (tietenkään en erottaisi!)...Se huono puolihan uusperheen vanhemmilla on, että heillä on parhaimmillaan ihan samat tunteet ja roolit kuin biologisilla vanhemmilla, mutta ei mitään juridisia oikeuksia.