säälittää nuo miestensä elätit, kotihuorat

yh kovin negatiivinen konnotaatio (joku mainitsi, että tämä on henkisesti köyhien yh-äitien tms. kokoontumisajo tms..) Itse olen henkisesti varsin rikkaaksi itseni mieltävä yh. Lapsen isän kanssa hyvät välit, hän huoltaa tarpeen tullen autoni ym. Itselläni ihana miesystävä ja kiva harrastus. En todellakaan kaipaa tälllä hetkellä ketään miestä vakituisemmin elämääni. Muiden onnellisesta parisuhteesta olen iloinen, en katkera. Rahattomuudestakaan en kärsi. Useammin olen törmännyt katkeriin avioliitossa oleviin perheenäiteihin kuin yksinhuoltajiin..

Tässäpä sulle vain yksi luku tosta laista... loput saat etsiä itse:



http: //www. finlex. fi/fi/laki/alkup/1929/19290234



4 luku

Perheen elatus.

46§



Puolisoiden tulee kykynsä mukaan rahavaroin, toiminnallaan kodissa tai muulla tavoin ottaa osaa perheen elatukseen.



Perheen elatukseen on luettava mitä, puolisoiden olojen mukaan, yhteistä taloutta ja lasten kasvatusta varten sekä kumpaisenkin puolison erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi tarvitaan.

47§



Kumpaisellakin puolisolla on oikeus, sen mukaan kuin on tavanmukaista, hankkia yhteiseen talouteen ja lasten kasvatukseen tarpeelliset tarvikkeet. Mitä puolison erityisten tarpeiden tyydyttämiseksi on tarpeen, olkoon hänen hankittavanaan.

48§



Jos se, mitä puolison on perheen elatusta varten rahassa suoritettava, ei riitä niihin, menoihin, joista hänen on huolehdittava, olkoon toinen puoliso velvollinen sopivin erin antamaan hänen käytettäväkseen tarpeellisia varoja.

49§



Jos puoliso ilmeisesti laiminlyö velvollisuutensa ottaa osaa perheen elatukseen tai antaa rahaa toisen puolison käytettäväksi, voi oikeus velvoittaa hänet antamaan tälle kuukausittain, viikoittain tai muuten sopivin ajoin varoja niihin elatusmenoihin, joista tämän on huolehdittava tai jotka oikeus olosuhteisiin katsoen harkitsee olevan syytä uskoa hänen huolehdittavikseen.



Kantajan pyynnöstä voidaan sellaisessa asiassa, josta 1 momentissa puhutaan, antaa päätös, siksi kun asia on tuomiolla ratkaistu.

50§



Niistä menoista, mitkä puolisolla kalenterivuoden aikana mahdollisesti on ollut perheen elatukseen yli sen, mitä hän olisi ollut velvollinen suorittamaan, älköön hänellä olko valtaa hakea toiselta puolisolta korvausta, paitsi milloin liikamenot ovat olleet melkoiset ja vaatimus on olosuhteisiin katsoen kohtuullinen.



Korvauskannetta älköön tehtäkö sen jälkeen, kun vuosi on kulunut kalenterivuoden päättymisestä.



Korvausta älköön hakeko muu kuin korvaukseen oikeutettu puoliso.

51§



Siinäkin tapauksessa, että puolisot välien rikkoutumisen vuoksi asuvat erillään, tulee puolison 46 §:ssä säädettyjen perusteiden mukaan ottaa osaa toisen puolison ja niiden lastensa elatukseen, jotka ovat tämän huollettavina; älköön kuitenkaan, milloin toinen puolisoista on pääasiallisesti syypää yhteiselämän lopettamiseen, toista puolisoa velvoitettako antamaan hänelle elatusapua, ellei siihen ole erittäin painavia syitä. Puoliso voidaan myöskin velvoittaa antamaan toisen puolison käytettäväksi sellaista omaisuutta, joka kuuluu heidän yhteisesti käytettäväkseen tarkoitettuun asuntoirtaimistoon tai on toisen puolison työvälineitä taikka on tarkoitettu lasten henkilökohtaista käyttöä varten. Milloin puolison omaisuutta täten on annettu toiselle puolisolle, älköön sopimus, jonka omistaja kolmannen henkilön kanssa siitä tekee, rajoittako sanottua käyttöoikeutta.

Vierailija:

Kaikilla kotiäideillä, joita tunnen (itse en enää ole kotiäitinä) on kyllä 50% omistus perheen omaisuudesta..

Tämä kommenttina siihen " miehen omistama talo" -juttuun. .

Olen kotiäitinä perheemme yhteisestä päätöksestä. Mies maksaa lainat ja kulut, mutta minulla on omistusosuus. Yhteistä kaikki.

olen kotiäiti ja omistan 50% esim. tlostamme. Velka on tietenkin myös yhteistä. Velkaa nyt n. 110 000 ¿ ja talon arvo n. 400 000 ¿. Eron sattuessa en ihan tyhjänpäälle jäisi. Sitähän täällä aina lällätetään, että tyhjänpäälle jäätte kun mies kyllästyy ja lähtee...

Vierailija:

Vierailija:

Kaikilla kotiäideillä, joita tunnen (itse en enää ole kotiäitinä) on kyllä 50% omistus perheen omaisuudesta..

Tämä kommenttina siihen " miehen omistama talo" -juttuun. .

Olen kotiäitinä perheemme yhteisestä päätöksestä. Mies maksaa lainat ja kulut, mutta minulla on omistusosuus. Yhteistä kaikki.

Siis luuletteko todellakin,e ttä kaikki on puoliksi avioliiton aikana?



Ei todellakaan vaan jokainen omistaa oman omaisuutensa ja VASTA kun avioliitto pättyy niin tavarat jaetaan tasan... Oli se sit kuolema tai ero...



Koskee myös avioehdollisia... Avioehtohan on voimasa vain jos liitto purkaantuu.... Ei sen aikana... Oli siinä sovittu mitä tahansa...

Sama juttu autoissa, papereissa on molempien nimet.



Kuka tässä mistään perinnöistä on puhunut?

Olen niin monia eroja nähnyt, joissa sopuisasti ei ole kyettty omaaisuutta jakamaan. Vuosikausien riidat käräjillä jne. Luojan kiitos omistan oman - tosin vanhan - taloni aivan yksin, ei tarvitse kenenkään kanssa jakaa.

Ei tunnu kovin helppoa olevan monille, vaikka omistukset puoliksi. Kaikkea kivaa vastaanhangoittelua voi keksi eron tuoksinassa.

Sitten paasaavat kuinka kotiäitiys on työtä 24/7. Me ei kotihorot teemme palkkatyön muuallla ja jatkamme vuoroa kotona. Kokeilin olla kotona, ei onnistunut kun muut mammat just näitä " lapsille mukavaa" tyyppejä. Suurin osa työtävieroksuvia tai ei uskalleta mennä työhön enää kotivuosien jälkeen. Päivärytmi ihan sekaisin, herätään klo 10, päiväunille klo 14, jne.



Ei kiitos, vaikka taloutumme olisi sen kestänytkin. Lapsille ei ole parempi olla kotona, jos äidit ei tarjoa virikkeitä, vaan kahvittelevat ja juoruavat mammakerhoissa. Kerran viikossa muskarissa ei ihan riitä.

Itse en ole eronnut, mutta tuttavapiirissä kaikki erot sujuneet jotakuinkin sivistyneesti (ei ole todellakaan käräjöillä omaisuutta jaettu).

Mun mies omistaa tän talon, ja so what? Ei sitä tarvitse mun takia myydä, enkä mä itse mitään suurta lainaa kaipaa, mutta yhdessä asutaan ja hyvin menee. Jos ero tulee, niin mä muutan, se on jo ollut selvä silloin kun tänne muutin.

Mutta rakkautta on ainakin toistaiseksi riittänyt, ja en eroa sen takia, että mieheni nyt sattuu omistamaan omakotitalon.

Yhdessä on myös päätetty, että niille on parasta kotihoito pienenä. Miehellä on sellainen työ joka kärsisi pitkästä poissaolosta.



Ihminen, joka käyttää kanssasisarestaan huora-nimitystä on kehittymätön ja lapsellinen - ja armottoman kateellinen.



Olisiko kannattanut ennen niiden lapsien hankkimista miettiä, onko varaa jäädä kotiin niitä hoitamaan?

että nyt on aika tehdä lapset. Nyytti nukkuu sängyssään ja sisarusta aletaan yrittämään kun mahdollista. Aikansa kutakin sanon minä.

Ennen lapsia mulla oli yritys joka elätti meidät suurimmaksi osaksi. Nyt on miehen vuoro ja minä olen lapsen/lasten kanssa kotona ja kun siltä tuntuu niin takaisin töihin.



Kaikkea aikansa, tässäkin asiassa.



Ps: Oliko mies minun oma pikku koktihuorani kun oli pääsääntöisesti kotona kun minä olin töissä? =)

Vierailija:

en miestä joka maksaa, enkä naista joka ottaa vastaan. Jos olisin mies, haluaisin naisen olevan fiksu ja omillaan pärjäävä ja naisena en voisi ottaa jatkuvia almuja mieheltä..

En minä ainakaan tunnista itseäni tuosta, vaikka kotiäiti olenkin.

Mutta mitä ihmettä ketään hyödyttää, että sinä haukut toisia naisia huoriksi? Taidat olla sisäisesti aika ruma ihminen(ja ulkoisestikin kun olet noin katkera) tai sitten olet joku keskenkasvuinen teini.

Pitäiskö nyt ap:een mieliksi lähteä työelämään, ja laittaa noi nuorimmat päiväkotiin, ja miehen vois tietty samalla pistää vaihtoon, kun on niin kusipää että viittii tienata ruokarahaa, ja vieläpä mielellään sen tekee.



Ei, ei nyt sitten kuitenkaan. Ap voi jatkaa sääliään :)

Vierailija:

Mutta mitä ihmettä ketään hyödyttää, että sinä haukut toisia naisia huoriksi? Taidat olla sisäisesti aika ruma ihminen(ja ulkoisestikin kun olet noin katkera) tai sitten olet joku keskenkasvuinen teini.

Mistäs ap tietää etteivät nämä kotiäidit tienaa mitään?

Ja että ukon siivellä eletään..



Tämä siipeijijä eläisi kyllä pääomatuloillakin ilman ukkoakin ja ilman työtäkin.

ap, ihan vilpittömästi.

autokin on minun. Silti olen onnellisesti kotiäitinä nyt kolmatta vuotta. Oman varallisuuteni ja ansioideni avulla elelen oikein leveästi. Mies käy pienempipalkkaisessa työssä.