Onko se työllistyminen 3-kymppisenä kotiäitivuosien jälkeen todella niin vaikeaa kuin koko ajan pelotellaan?

En minäkään ottaisi töihin kolmekymppistä, jolla ei ole työkokemusta, oli koulutus mikä tahansa.

en nyt pohjalla tarkoita mitään tarjoilijan tai kahvinkeittäjän hommia, vaan erilaisia pätkiä ja sijaisuuksia sen sijaan, että tähtää vain virkaan. Kunhan on omaa alaa ja mielekästä. Olen ihan varautunut tekemään useita vuosia erilaisia pätkiä - jos mitään virkaa koskaan saankaan.



3

niin sehän näkyy...

Vierailija:

Saako ap udella tarkemmin sun alaa? Kulttuurien tutkimus, kielet, hissa, ope, mikä? Mulla on yksi vinkki.

3

Työmarkkinoilla on pilvin pimein merkonomeja, tradenomeja jne., joiden kuvitellaan pidemmän päälle tyytyvän vähän vaatimattomampiinkin hommiin, toisin kuin maisterien. Kukaan ei halua töihin ihmisiä, joiden kuvittelee lähtevän haastavampiin töihin heti kun mahdollista (vaikka tämä ei edes pitäisi paikkaansa).



t. 23 joka todellakin on valmis vaikka niitä kahveja keittelemään, mutta on monta kertaa saanut kuulla olevansa ylikoulutettu ja ylipätevä (on kyllä muutama vuosi oman alan työkokemustakin)

ja pikkulasten sairastelut on vasta edessä. Vai?



Itse olen hoitoalalla, 3 alle kouluikäistä lasta. Kotivuosia takana lähes 6, ikää 31. Työkokemusta ajalta ennen lapsia 2v. Nyt teen paluuta työelämään ja työpaikan saa ihan vapaasti valita.

työkokemusta kyllä mutta kaikenmaailman harjoittelupaikkoja jne.



työkkärin lisäkoulutuksen kautta sain sitten töitä. ja nyt tuntuu ettei ole töistä pulaa-



mutta meni tosiaan aluksi vuosi ja olin jo epätoivoinen. hyvin työllistetylle alalle olen vielä erikoistunut.

Päälle kakskymppinen lapseton ihminen voi itse päättää työaikansa, tehdä ylitöitä vapaasti, reissata, tyytyy huonoonkin palkkaan, ei niin helposti puutu epäkohtiin, ei ole poissa kuin omien sairastelujensa takia.. Tiedän, koska olen ollut tällainen ennen lapsia.



Kolmikymppinen pienten lasten äiti yleensä on kyllä tunnollinen ja tehokas, mutta hän ei ole valmis laittamaan työtä sijalle 1 elämässään (minä en ainakaan!).



Viisaat työntajat toki arvostavat myös elämänkokemusta, mutta usein päätökset tehdään vähän muillakin perusteilla (=taloudelliset realiteetit).

Minä olen kolmekymppinen kolme vuotta kotiäitinä ollut KM, jolla muutaman vuoden työkokemus takana. Kesästä asti olen töitä etsinyt enkä yhteenkään haastatteluun ole edes päässyt. Hakemus ja CV kunnossa ja varmasti jos haastatteluun pääsisin olis minullakin mahdollisuuksia. Hain työvoimakoulutukseen, enkä päässyt edes sinne, joten nyt todella masentaa. Tuntuu että olen töihin joko ylikoulutettu tai sitten minulla on liian vähän työkokemusta enkä ole vielä tarpeeksi asiantuntija.

Itse hyppäsin työelämään hetkeä ennen kun täytin 31. Mitään ongelmia ei ole ollut. Mitä nyt pientä loppuunpalamista kun olin ja tulen olemaan paljon lasten kanssa yksin. Mutta siksi teenkin nyt 50% plus lisätöitä jaksamisen mukaan.

kun alun perin menin firmaan puhelinvaihteen sijaiseksi...

Tai jos tunnetaan, niin ne työt annetaan mieluummin opiskelijoille.

Noinhan se menee. Itse yritän yhden pienen lapsen akateemisena äitinä vaihtaa vakipaikasta toiseen. Haastatteluihin olen päässyt yms, mutta valintaa ei vaan kohdalle osu. Läpi paistaa se, että vaikka kuinka uskottelen olevani valmis tekemään pitkää päivää, matkustamaan jne, mulla on nyt se 2-v " händäri" joka tulee varmasti vaikuttamaan priorisointeihini.



Nykypaikassani yksi esimiehistä on avoimesti vitsaillut siitä, että meillä on täällä töissä tämä aikapommi (3 synnytysiässä olevaa asiantuntijanaista) ja oma esimieheni todennut palkkakeskusteluissa itsestäänselvyytenä, että naisillahan nyt nuo poissaolot vaan on tuollainen uraan negatiivisesti vaikuttava seikka. Todella motivoivaa, ja osin siksi haluaisinkin pois, mutta kun ei vaan tärppää...

kertoa, että miten on kaupallisella alalla esim. ekonomien tilanne? Onko vaikea löytää töitä?

Minä sain vakituisen työpaikan äitiysloman jälkeen (kolme päiväkoti-ikäistä lasta). Olen KTM ja työpaikkani on Helsingissä. Töitä hakiessa huomasin sen, että joidenkin työnantajien kiinnostus loppui kerrottuani lapsista. Toisaalta osa työnantajista piti sitä hyvänä, että lapset oli jo " tehty" .

Itse valmistuin KTM:ksi viime keväänä ja hain töitä n. puoli vuotta. Tuolloin uskoin lapsen olevan syy miksi en työllistynyt.

Tosi asia on kuitenkin se, että ilman työkokemusta on vaikea saada töitä. Ei siinä taida lapsilla olla mitään tekemistä.

Osaamista, kokemusta ja näkemystä rekrytoidaan, ei äitiä, sinkkua tms.

Itse laitan lapsen CV:een ylpeänä, enkä kirjoittele hakemukseen kuinka ura kehitys on lapsen takia ollut olematonta.



Työnhaussa täytyy luottaa itseensä ja arvostaa omaa osaamistaan!

rvallisin mielin lisääntymään...

hakemus tärppäs mulla !

Painotin haastattelussa et kotiäitiys oli mun juttu ja tais olla vaan positiivinen asia sitten.

Ja nyt sen on huomannut kun lapset ja itsekin sairastellu et parmepi olla ekat vuodet kotona =)

Kyllähän tämä ihan tutkittua faktaa on.

ja kun minä äitinä olen kohta ollut 6 vuotta lapsista se päävastaava, niin nyt on miehen kanssa sovittu, että se olen minä, joka saan panostaa töihin täysillä, ja mies joustaa?



Meillä vielä se tilanne, että naapurissa asuu hyväkuntoiset eläkeläis-isovanhemmat, jotka kyllä jeesaavat ihan aina kun tarvista on.