Kuinka uskaltaa yrittää uutta raskautta sairaan sikiön ja km:n jälkeen?
Takana on juuri sattunut vaikea keskenmeno. Vauvamme todettiin np-ultrassa vaikeasti sairaaksi ja meidän pitkä odotus lapsivesipunktioon alkoi. Olin musertua huolen alla ja en olisi kestänyt järjissäni tuota kokonaista viittä viikkoa tuloksen varmistumiseen. Vauva nukkui itse pois reilu viikko ultran jälkeen.
Lääkäri kehoitti meitä yrittämään uutta raskautta, mutta mistä uskallus? Miten jaksan, jos joudumme käymään tämän kiirastulen uudelleen läpi? Lääkärien mukaan tapaukesen, joka meille sattui, ei pitäisi kuulemma toistua, mutta tämän kaiken jälkeen sitä on vaikea uskoa.
Miten te, jotka olette kokeneet saman, olette psyykanneet itsenne ja rohjenneet yrittää uudelleen? Tällä hetkellä pelkkä huomisen päivän eläminen pelottaa.
Kommentit (5)
Meidän vauva todettiin myös np-ultrassa sairaaksi ja istukkatutkimuksessa lisää ongelmia. Ennenkuin kerettiin tehdä lapsivesitutkimusta sikiö kuoli. Ei kumminkaan tullut itse ulos vaan rv 16 käynnistettiin.
Miten teillä, alkoiko keskenmenona, vai miten huomattiin että vauva oli kuollut?
Nyt jälkitarkastuksessa muutama päivä sitten, otin tähän väliin ainakin pilleriehkäisyn, ei tarvi vielä alkaa miettiä uutta raskautta, sen aika on jos on sitten joskus myöhemmin. Kun kroppa ja mieli on vähän tasaantunut tämän surun jäljiltä.
t:Khu
Vauvan kuolema huomattiin ylimääräisessä ultrassa, johon pääsin sattumalta. Vauva oli nukahtanut ilmeisesti edelisenä yönä, silllä illalla tunsin vielä liikkeitä, mutta yöllä herätessäni ja aamulla oli jo hiljaista.
Suru on edelleen sanoinkuvaamaton.
Ihan ensiksi pahoitteluni vaikeiden kokemusten vuoksi!
Meillä takana 2km, ku, josta menetin oikean munatorven sekä geneettinen keskeytys (pikkuiseslta enkelivauvalta puuttui kaikki kulmakarvojen yläpuolelta ja sanomattakin selvää, ettei pikkuinen olisi ollut elinkelpoinen). Tähän ja tätä seuranneeseen lapsettomuushelvettiin kului aikaa n. 4 vuotta. Tänä aikana ryvettiin pohjamudissa ja keskusteltiin jo erostakin. Itse asiassa asuimme hetken eri osoitteissa, kun parisuhde oli mitä oli :(
Emme enää jaksaneet edes ajatella koko perheenllisäystä ja ensimmäisen epäonnistuneen hoidon jälkeen päätin syödä pillereitä ainakin muutaman kuukauden, ettei tarvitsisi murehtia koko raskaus/vauva-asiaa. Usko koko touhulle oli siis jo totaalisesti menetetty ja ajattelimme ettei meille sitä vauvaa edes tule ?:| Söin pillereitä 2kk, seksiä harrastettiin tasan kerran ja tuloksena päiväunilla nukkuva kohta 3 vuotias pikkuprinsessa.
Meilläkin geneettinen vika ei ollut perinnöllinen mutta silti jotenkin oli tunne, ettei enää jaksa. Ei halua yrittää eikä ehkä edes koko lasta halua. Olimme siis luopuneet kokonaan toivosta! Mutta niin siinä sitten kävi, että kun olimme luovuttaneet, niin pikkuinen ilmoitti tulostaan. Raskausaika ei ollut helppo niin fyysisesti kuin henkisestikään, mutta kuitenkin selvittiin. Alussa en uhrannut ajatustakaan pikkuiselle ja koko ajan huoli oli kova. meitä kuitenkin tutkittiin tarkemmin ultrissa keskussairaalassa, joka helpotti hieman oma oloa.
Nyt perheessämme on jo pikkuveikkakin :)
Surkaa surunne rauhassa ja kun yhtään siltä tuntuu, niin yrittäkää uudelleen. Tie on raskas, mutta palkinto sitäkin ihanampi! Kyllä se aurinko paistaa vielä risukasaankin, usko pois B-)
vaikka tilanteemme ei ole aivan samankaltainen, huomaisn liikkeiden loppuneen rv 15+3 vaikka pari päivää aiemmin ne olivat tosi voimakkaita. Pienokaisestamme ei ruumiinavauksessa eikä kromosomitutkimuksissa löytynyt mitään vikaa. Ei ollut napanuoraan tai muuhun kietoutunut. Hänen menetyksensä on meille suuri kysymysmerkki. Kai sillä jokin korkeampi tarkoitus on, itse sitä ei vain tiedä.
Uuden vauvan yritykseen on ollut kaksi lähtökohtaa:
Nyt tai ei koskaan enää, pelko kasvaa mitä pidempi aika keskenmenosta kuluu, kun tunnen itseni.
Toinen on, jos pelkään en uskalla enää elää täysillä ja tämä elämähän meille on annettu lahjana. Jos olen tästä menetyksestä "selvinnyt" niin jos jotain pahaa tapahtuu ehkä selviän siitäkin oman turvaverkkoni kanssa. Emmehän koskaan tiedä mitä huominen meille tuo vain täm päivä on meille annettu.
Lämmin osanotto Sinulle ja voimia. En tiedä onko jorinastani apua, mutta näin olen pienessä päässäni pähkäillyt.
Mammariini
mutta kaksi keskenmenoa peräkkäin. Kyllähän se raskauden onnistuminen jatkossa pelottaa, varsinkaan kun ei tiedä mistä km:t johtuivat. Mutta vauvan kaipuu on niiiiiiin kova, että pelko ei pysty yritystä estämään. Jostain sitä voimaa vaan tulee. Ajattelen että jos ei yritä, niin sitten ei ainakaan lasta saa. Luotan kuitenkin että kyllä meille vielä toinenkin lapsi tulee.
Toivottavasti sullakin pelko ajan myötä helpottaa.