Lue keskustelun säännöt.
Jos teillä olisi kehitysvammainen lapsi esikoisena, tekisittekö
10.02.2008 |
hänelle sisaruksen tai sisaruksia? Ja kuinka pian?
Muutamankin down-lapsiperheen kohdalla olen törmännyt siihen että he ovat pian lapsen syntymän jälkeen olleet jo suunnittelemassa tälle sisarusta. Perusteina on etteivät halua lapsen jäävän ainokaiseksi ja jos terve sisarus syntyy pienellä ikäerolla niin hän on pian oppimisen mallina kehitysvammaisellee esikoiselle.
Mutta onko tuo oikein sitä toista lasta kohtaan? Hän joutuu elämään ikänäs vammaisen sisaruksen varjossa, hänet on tehtykin tätä varten. Vielä aikuisena hän joutruu ottamaan vastuuta sisaruksesta kun vanhempien voimat ei enää riitä. Tuo pieni ikäero tekee asioita vielä monimutkaisemmaksi, down-vauva on vasta puolivuotias, ehkä allekin kun sisarusta aletaan yrittämään. Tuolloin voidaan vielä olla onnekkaita ja vaikuttaa siltä että lapsi on terve ja helppo, mitä usein tuossa vaiheessa ovat. Mutta sitten sisaruksen syntymän aikaan on jo sairastelut käynnissä, terapia- ja kauntoutuskäyntejä, lääkäreitä ja sairaalajaksoja löytyy vähänväliä. Väkisinkin uusi vauva jää siinä vähemmälle huomiolle. Eräskin äiti ketoi opettaneensa alle 2kk ikäisen vauvan pullolle vaikka imetys olisi onnistunut, koska oli mahdollista että olisi joutunut lähtemään isomman sisaruksen kanssa sairaalaan niin että isä jäisi vauvan kanssa kotiin. Julmalta kuulostaa.
Olen omalta kohdaltani miettinyt tuoota ja tullut siihen lopputulokseen että alle 5v ikäerolla en toista lasta edes ajattelisi. Haluaisin että esikoinen olisi ensin kasvanut, oppinut asioita ja päässyt päiväkodissa tai koulussa niin pitkälle että minulla olisi aikaa keskittyä vauvaan täysillä.
Kommentit (51)
saaneet tahtoaan läpi niin nyt täytyy sitten uudella tavalla alkaa kritisoida vammaisten lasten perheitä. Miksi vanhempien täytyisi luopua lapsihaaveistaan vammaisen lapsen vuoksi, ikäänkuin kuolla siltä osalta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ilmaannuttua. Eli toimisin ihan samalla tavalla jos esikoinen olisi terve.
jos ei ole perinnöllinen kehitysvamma-
riippuu myös siitä miten vaikeahoitoinen esikoisen vamma on ja auttaaka suku, mies, lastenhoidossa, saako kehitysvammaiselle lapselle vammaisavustajaa jne
Hassua miten yksinkertaisia monet down-vauvaojen vanhemmat tuntuvat olevan. Nuo downithan ovat yleisesti helpompia mitä terveet lapset. Nukkuvat hyvin eivätkä kitise turhia, hyväntuulisia vauvoja. Huvittaa kun siinä vaiheessa vanhemmat kuvittelevat olevansa niin paljon parempia vanhempia kun muut koska eivät valita arkeaan raskaaksi niin kuin koliikkivauvojen äidit. Siinä täydellisyyden huumassa sitten keksitään hankkia toinen lapsi perään, mutta auta armias kun toinen aikanaan syntyy.
Sitten on hoidossa down ja vauva vuoronperään tai molemmat kerralla. Down laitetaan hyvin pienenä päiväkotiin " kuntoutusmielessä" ja elämä on sitten niin raskasta mitä vaan kuvitella voi.
Oikeasti lapsia ajatellen ainakin 1,5v vammaisen lapsen syntymän jälkeen pitäisi olla vanhemmilla vauvan hankkimiskielto päällä. Vasta tuossa vaiheessa voisi alkaa miettiä onko voimia toiseen lapseen.
Enkä kyllä koe jääneeni mistään paitsi - pikkulapsiaikoja en tietysti muista, mutta mitään traumoja ei ainakaan ole jäänyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
-riippuu myös siitä miten vaikeahoitoinen esikoisen vamma on ja auttaaka suku, mies, lastenhoidossa, saako kehitysvammaiselle lapselle vammaisavustajaa jne
Laskea sukulaiset lapsenhoitoreservin siinä vaiheessa kun ollaan lisää lapsia suunnittelemassa. Kyllä minusta jokaisen tulee itse huolehtia omistaan. Kehitysvammaisen lapsen hoito on raskasta jo vanhemmille ja todella väärin jos isovanhemmat velvoitetaan siihen. Vammaisen lapsenlapsen syntymä voi olla isovanhemmille jo kova paikka eikä kaikista todellakaan ole tätä hotamaan.
Hienoa että yhteiskunta tarjoaa tukea ja avustajia, mutta noiden ajateleminen tilanteessa kun suunnitellaan lisää lapsia on myös aika väärin. Ihan sama kun että joku rupeaisi terveelle vauvalle väsäämään sisarusta todeten että laitetaan reilun vuoden ikäinen lapsi sitten päiväkotiin vauvan synnyttyä.
Perheet ratkaisevat nämä asiat omalla tavallaan. Minä halusin lapset pienellä ikäerolla siitä syystä että on leikkiseuraa ja sisarus on parasta mitä lapselleen voi antaa.
Meillä terveet lapset.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten se eskoisen kehitysvamma asiaan vaikuttaa? Tunnen pari perhettä, joissa down eikä lapsista haaveillaan ole miettineet että " tehdään nyt toinen, että on sitten joku joka hoitaa tuota vammaista" :o
Eipä taida kirjoittajalla olla kokemusta asiasta ? Totta on että he voivat olla myös helppoja mutta aika monella downilla on jo synnynnäisiä sairauksia perusvammansa lisäksi !
Sydänsairaudet , hengitysvaikeudet , korvakierteet ( yleensä normaalia pienemmät ja ahtaammat korvakäytävät ) jne . Voisin jatkaa listaani vaikka kuinka !
Ja useat lääkärit suosittelevat ( jos vanhemmat vain jaksavat ) sisarusta pienellä ikäerolla juuri siksi , että vammainen lapsi saa siitä mallia ja voi näin oppia asioita sisarukselta .
Mutta minusta tämä on aina perheen sisäinen päätös . Turha arvostella !
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun et päässyt johonkin sisaruksesi takia? Vaikea uskoa, ihan erilaista tarinaa olen kuullut niiltä ihmisiltä joilla on vammaisia tai vakavasti sairaita sisaruksia.
Vierailija:
Ja useat lääkärit suosittelevat ( jos vanhemmat vain jaksavat ) sisarusta pienellä ikäerolla juuri siksi , että vammainen lapsi saa siitä mallia ja voi näin oppia asioita sisarukselta .
!
Siis että sisarus tehtäisiin ennestäänkin raskaaseen tilanteeseen vain malliksi vammaiselle lapselle???!!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
nro 6:lle vastaan,
minulla on vaikeasti sairas lapsi, eikä kukaan auta...en suosittele kenellekään-eilen makson lastenhoiajalle 70 e...yhden lauantain muutaman tunnin vapaasta...
T: kokeile itse, niin ehkä olet samaa mieltä
Vierailija:
kun et päässyt johonkin sisaruksesi takia?
Nytkin kun yksi kuumeessa ja mies töissä, kaikki " kärsivät" siitä että joudumme olemaan sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
saaneet tahtoaan läpi niin nyt täytyy sitten uudella tavalla alkaa kritisoida vammaisten lasten perheitä. Miksi vanhempien täytyisi luopua lapsihaaveistaan vammaisen lapsen vuoksi, ikäänkuin kuolla siltä osalta?
vain rypevät itsesäälissä TAI koska " se vammaisuus kuitenkin on periytyvää" . " Tai siis niinku mä oon joskus lukenu et vois niinku olla" .
Eli kaikkien kannattaisi tuolla logiikalla miettiä ikäeroja sen mukaan, että vanhempi lapsi (tai nuorempi) voi olla sairas.
Downeja on myös helppoja ja vaikeita luonteita ja mistä sitä vauvana vielä osaa kertoa mihin lapsen luonne kehittyy?
Eiköhän anneta jokaisen tehdä oma perhesuunnittelunsa ihan itse.
Ja musta on kyllä ihan hullua, kun moni kaveri tekee lapset vuoden kahden ikäerolla, että ne yövalvomiset on sitten äkkiä ohi ja lapsista on seuraa toisilleen. Itse ajattelen, että jokainen lapsi ansaitsee vanhempiensa aikaa ja huomiota samassa määrin ja sen vuoksi olen pitempien ikäerojen kannattaja. Mutta. Jos tuo esikko olisi ollut down ja jos minulle olisi kerrottu, että hänen kehityksensä kannalta olisi parempi, jos olisi sisarus pienellä ikäerolla, niin varmasti joustaisin periaatteestani, koska kuitenkin toisen jossain vaiheessa tekisin. Miksi en siis heti perään, niin jos siitä kerran on ensimmäiselle apua?
Kun tietää että jo terveidenkin lasten kohdalla sisarukset joutuvat toistensa vuoksi luopumaan monista asioista niin sairaan tai vammaisen sisaruksen kohdalla tuota luopumista on huomattavasti enemmän. Siksi vaikea uskoa ettei joku näkisi siinä mitään ongelmaa.
Tai sitten vanhemmat ovat aivopesseen terveen alpsen siihen ettei hänellä ole mitään okeuksia vaan koko maailma pyörii vammaisen sisaruksen ympärillä.
koska halusimme terveen lapsen. Ja tätä saavat arvostella VAIN ja AINOASTAAN ne vanhemmat, jotka EIVÄT ole sanoneet: " ei mitään väliä, kunhan on terve" .
Vierailija:
Ja musta on kyllä ihan hullua, kun moni kaveri tekee lapset vuoden kahden ikäerolla, että ne yövalvomiset on sitten äkkiä ohi ja lapsista on seuraa toisilleen. Itse ajattelen, että jokainen lapsi ansaitsee vanhempiensa aikaa ja huomiota samassa määrin ja sen vuoksi olen pitempien ikäerojen kannattaja. Mutta. Jos tuo esikko olisi ollut down ja jos minulle olisi kerrottu, että hänen kehityksensä kannalta olisi parempi, jos olisi sisarus pienellä ikäerolla, niin varmasti joustaisin periaatteestani, koska kuitenkin toisen jossain vaiheessa tekisin. Miksi en siis heti perään, niin jos siitä kerran on ensimmäiselle apua?
Siis silloin kun perheessä on terveitä lapsia, jokainen ansaitsee sitä vanhempien aikaa ja huomioa niine ettet tesisi sisarusta lyhyellä ikäerolla?
Mutta jos esikoinen on vammainen ja vaatii vanhemmiltaan jo siksi enemmän, niin hänelle olisit valmis tekemään sisaruksen jos se edistäisi lapsen kehitystä. Mitkä tässä ovat sisaruksen oikudet? Tekisit hänet vielä vaikeampaan tilnateeseen ja pienemmälle huomiolle mitä nämä tuttavasi joita kummastelet.
Vierailija:
Kun tietää että jo terveidenkin lasten kohdalla sisarukset joutuvat toistensa vuoksi luopumaan monista asioista niin sairaan tai vammaisen sisaruksen kohdalla tuota luopumista on huomattavasti enemmän. Siksi vaikea uskoa ettei joku näkisi siinä mitään ongelmaa.Tai sitten vanhemmat ovat aivopesseen terveen alpsen siihen ettei hänellä ole mitään okeuksia vaan koko maailma pyörii vammaisen sisaruksen ympärillä.
Että jos lapsella on sisaruksia, hän joutuu vain luopumaan? Ettei sisaruksista ole mitään onnea ja iloa?
ja tuon jälkimmäisen asian voit varmasti sanoa sille ystävälleni, jolla on neljä lasta ja esikoinen kehitysvammainen. Voin kertoa, ettei kukaan ole aivopessyt ketään eikä elämä pyöri vain down-lapsen ympärillä.
joten he eivät osaa arvioida, mitä " myönteistä" lapsesta olisi. Mutta joo. Mulla on yksi kehitysvammainen lapsi. Hänessä on paljon työtä. Paljon pettymyksiä. Paljon pelkoa ja itkuja. Mutta ei vain sitä. Kliseenomaisesti sanoen " ilman häntä en olisi kasvanut täksi ihmiseksi joka nyt olen" - ja siis myönteisessä mielessä. Lapsi on kuitenkin oma ja rakas, vaikkakin samalla myös raskas (" rakas, raskas taakkani" ).
Jostain syystä nämä tämän tapaisia aloituksia kirjoittelevat haluaisivat, että vammaisten lasten vanhemmat kirjoittaisivat joko yksinomaan myönteisiä kirjoituksia " ihan sikasiistiä olla vammaisen lapsen vanhempia, haluaisimme ehkä näitä vittu miljoona lisää, suosittelemme jokaiselle omaa keharia, siinä voimat testataan, tajuntaa laajennetaan, tuttavat koetellaan ja sisaruksille lisää empatiakykyä" .
Tai sitten yksinomaan negatiivisia (erityisesti näitä, koska KAIKKI negatiivinen on AINA sitä rehellisintä!): " Ihan paskaa olla keharin vanhempi. Siis armomurha käynyt mielessä koko ajan, tuo saatanan sekasikiö paska vie meidät vararikkoon, koko arki menee pelkkään sairaaloissa ravaamiseen ja terapioihin, olisi pitänyt tehdä varmaan abortti aikaa sitten. Sisaruksetkin ovat psykoosin partaalla ja mustasukkaisuuksissaan käyvät potkimassa sisarusta päähän. Kusevat yöllä vielä kouluiässäkin ja koulupsykologin mukaan ovat traumaperäisen stressireaktion kourissa 24h. Harmi ettei näille ole palautusoikeutta!"
Mutta JOO! Jos mä nyt olisin raskaana, niin tottakai mun mielestä olisi " kivempi" saada terve lapsi kuin vammainen. Mutta ei se nyt sitä tarkoita, että koska minun mielestäni olisi nyt ikäänkuin hauskaa, ihanaa, mukavaa ja omalla tavallaan stressivapaata päästä kiinni terveen lapsen vanhempana olemiseen, ajattelisin tällä jälkimmäisellä tavalla vammaisesta esikoisestani. Että voi-voi kun pitää olla tämä taakka, voi voi.
Se kun vain yleensä on niin, että vammaisia lapsia syntyy. Sitä ei yleensä voi valita, tuleeko lapsi olemaan vammainen vai ei. Sairas vai ei. Tuskin kovin moni vanhempi nyt tilaamalla haluaa tilata lapsilleen vaikeuksia, mutta ei siltikään halua päästää päiviltä näitä lapsia, joilla vamma/sairaus on.
On jotenkin kummallista, miten joidenkin ihmisten mielestä ajatukset pitäisi aina olla joko - tai. Ikäänkuin ei voisi olla ikinä näitä toisaalta - ja taas toisaalta -tuntemuksia. En mä nyt miksikään vammaistehtaaksi haluaisi ryhtyä MUTTA en katso tätä vammaista esikoista automaattisesti toisille lapsille niin traumatisoivaksi tekijäksi, että pidättäytyisin tulevaisuudessakin lapsiperhe-elämästä (ts. toisen lapsen " hankkimisesta" ).
Vierailija: