Lue keskustelun säännöt.
Masentunut puoliso ja kotityöt
09.02.2008 |
Meillä mies on masentunut, lääkitys ja terapia löytyy ja sairaslomalla. Minä hoidan vauvan ja isomman lapsen, koiran ja kodin. Alan olla aika väsynyt, sukulaisiakaan ei viitsisi koko ajan apuun pyytää. Mies ei tee kotona mitään, ei edes hoida roskiaan roskikseen. Jaksaa kyllä roikkua netissä koko päivän ja tavata kavereitaan. Kaupassa käy, mutta ostaa vain itselleen, tuo ehkä maidon jos pyydän. En ole patistellut auttamaan, kun toinen on sairas, mutta silti välillä kypsyttää kun toinen ei voi edes vauvaa pitää että saisin imuroitua. Pitääkö vain yrittää jaksaa vai voisiko vaatia jotain osallistumista mieheltäkin? Eh vain tiedä kauanko jaksan, pahaa vaihetta on nyt jatkunut yli 3kk.
Kommentit (20)
Tai puhu edes neuvolassa. Tsemppiä - ei vaan kestää, vaan hakea apua ja tukea sinulle itsellesikin, perheenne tarvitsee sitä nyt!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
hae itsellesi keskusteluapua. Mulla on samantapainen tilanne, mies kärsii ahdistus- ja paniikkihäiriöstä, maannut sohvalla 3 kk lääkityksestä huolimatta, minä hoidan kodin, lapset, kaupassa käynnit ja kaiken. Olen käynyt juttelemassa perheneuvolassamuutamia kertoja ja aina tuntuu, että on hetkisen helpompi hengittää sen jälkeen kun on saanut puhua ulkopuolisen ihmisen kanssa. Tsemppiä ja jaksamista!
mies on myös masentunut. Minun täytyy kyllä tunnustaa, että minun on joskus tosi vaikea ymmärtää masentunutta mieltä. Yritän pitää muistaa, että kyseessä on sairaus, ei se mies laiskuuttaan sohvalla makaa.
Ymmärrän uupumuksesi todella hyvin. Minä hoidin meillä kaiken ja väsyin. Siinä vaiheessa, kun aloin itse jo miettiä vaunujen jättämistä tien varteen, oli nostettava kissa pöydälle ja puhuttava miehelle.
Lienenkö sitten kauhean julma, en tiedä. Mutta sen jälkeen olen mieheltä hieman jopa apua saanut.
Pyydä sukulaisilta häpeilemättä apua, meillä ei valitettavasti heitäkään täällä lähellä ole.
Ja voimia!
Ei miehesi kovin masentuneelta edes kuulosta, jos jaksaa tavata kavereitaankin.. käyttää sua hyväkseen. Nyt lopetat sen passaamisen, ettet vallan katkeroidu!
Usko mua.
Ei sitä niin vaan nousta ylös ja toimita, vaikeetahan se on sellasen ymmärtää joka ei tiedä asiasta. Masennus on eritäin vakava sairaus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
niin totta hitossa se pystyy ostaan sullekkin, kun lykkäät lapun kouraan tai käytte yhdessä, oletteko käyneet millo viimeksi yhdessä kaupassa? miten se siellä toimii. Ja mitä se tääl netissä tekee, kysele ja seuraa, kyseenalaista sen tekemiset, oikeesti, vai onko vaikee puhua
Tai sitten on valikoivasti masentunut eli silloin kun pitäisi auttaa kotitöissä yms. Sitten kun on ns. parempi kausi voi ravata tapaamaan ystäviään, mutta edelleen ei tule mieleen auttaa kotitöissä.
Miehen masennus on laiskuutta ja puhdasta itsekkyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen. Puolisoni on ollut masentunut ja kärsinyt uupumuksesta jo vuosia. On hakenut itselleen apua kerran ja sai lääkityksen, joka ei tehonnut (käytti puoli vuotta). Ei ole hakeutunut enää uudestaan avun piiriin. Saa juuri ja juuri palkkatyönsä tehtyä. Kotona ei tee käytännössä mitään ellen minä pyydä/käske. Videopelejä jaksaa pelata tuntikausia, alkoholia tissutella ja roskaruokaa syödä. Lapset koululaisia, että eivät niin paljon perään katsomista enää vaadi. Lasten kanssa viettää kyllä aikaa jonkin verran. Lapset on miehelle todella tärkeitä, mutta pinna heidän kanssa on kireällä ja yleensä vain tiuskii ja käskyttää lapsia, kun jotain pitää tehdä. Olen totaalisen loppu tämän ihmisen kanssa elämiseen. Pysyn liitossa 100% vain lasten vuoksi. Tiedän, että osittain masennus on osasyynä hänen käytökseen, mutta paljon tuossa on takana hänen omia arvoja ja valintoja. Mies ei missään tapauksessa halua erota. Uskon, että mies romahtaa täysin jos eroamme ja olisin sen jälkeen totaali yh.
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen. Puolisoni on ollut masentunut ja kärsinyt uupumuksesta jo vuosia. On hakenut itselleen apua kerran ja sai lääkityksen, joka ei tehonnut (käytti puoli vuotta). Ei ole hakeutunut enää uudestaan avun piiriin. Saa juuri ja juuri palkkatyönsä tehtyä. Kotona ei tee käytännössä mitään ellen minä pyydä/käske. Videopelejä jaksaa pelata tuntikausia, alkoholia tissutella ja roskaruokaa syödä. Lapset koululaisia, että eivät niin paljon perään katsomista enää vaadi. Lasten kanssa viettää kyllä aikaa jonkin verran. Lapset on miehelle todella tärkeitä, mutta pinna heidän kanssa on kireällä ja yleensä vain tiuskii ja käskyttää lapsia, kun jotain pitää tehdä. Olen totaalisen loppu tämän ihmisen kanssa elämiseen. Pysyn liitossa 100% vain lasten vuoksi. Tiedän, että osittain masennus on osasyynä hänen käytökseen, mutta paljon tuossa on takana hänen omia arvoja ja valintoja. Mies ei missään tapaukses
Eikös tämä ole ihan normi-iskä, ehkä vähän keskimääräistä kiinnostuneempi lapsistaan? Millaista teillä oli ennen masennusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen. Puolisoni on ollut masentunut ja kärsinyt uupumuksesta jo vuosia. On hakenut itselleen apua kerran ja sai lääkityksen, joka ei tehonnut (käytti puoli vuotta). Ei ole hakeutunut enää uudestaan avun piiriin. Saa juuri ja juuri palkkatyönsä tehtyä. Kotona ei tee käytännössä mitään ellen minä pyydä/käske. Videopelejä jaksaa pelata tuntikausia, alkoholia tissutella ja roskaruokaa syödä. Lapset koululaisia, että eivät niin paljon perään katsomista enää vaadi. Lasten kanssa viettää kyllä aikaa jonkin verran. Lapset on miehelle todella tärkeitä, mutta pinna heidän kanssa on kireällä ja yleensä vain tiuskii ja käskyttää lapsia, kun jotain pitää tehdä. Olen totaalisen loppu tämän ihmisen kanssa elämiseen. Pysyn liitossa 100% vain lasten vuoksi. Tiedän, että osittain masennus on osasyynä hänen käytökseen, mutta paljon tuossa on takana hänen omia arvoja ja valintoja. Mies ei missään tapaukses
Aikuisen masennusta hoidettaessa ei yleensä se perheen osuus ole koettu tärkeäksi, vaikka se masennus on koko perheen haaste diagnoosin jälkeen. Se ei ole oikein, koska puolisokin tarvitsisi vähän vinkkiä, neuvoa, miten selvitä yhdessä arjesta. Pelkkä ymmärrys ei riitä ja usein käy niin, että kaikki uupuvat ja tilanne kärjistyy. Jotkut jopa eroavat saadakseen voimansa takaisin elää omaa elämäänsä.
Jos puolisosi ei osaa sopia asioista kanssasi ja vetoaa masennukseen, mutta on ottanut mittavan tilan tehdä mitä itse huvittaa, ehdota että menette yhdessä tapaamaan hänen terapeuttiaan/diagnoosin tehnyttä lääkäri (psykiatria) tai muuta tahoa, joka osaisi auttaa myös sinua pärjäämään miehesi kanssa. Sinun vastuulla ei ole olla asiantuntija ja tietää, miten masennuspotilasta hoidetaan etenkin kun ei ole muuta apua saanut kuin puolen vuoden lääkityksen. Mitä enemmän hänen tilansa on kroonistunut sitä pitempi on parantuminen.
Älä jää yksin. Puhu siitä reilusti, suoraan miehellesi,ja miten aiot edetä asian kanssa. Et sinä voi elää niin ja todennäköisesti sinustakin saisi helposti diagnosoitua uupumuksen.
Miksi te katselette tommosia vässyköitä.
En ymmärrä henkisesti heikkoja ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Masennus on ihan oikea sairaus, vaikkei se päälle päin näy. Kotityöt on monelle siinä tilassa täysi mahdottomuus. Ei vain pysty, vaikka tahtoa olisi. Monelle pelkkä suihkussa käyminen on sellainen suoritus, että siihen pitää pitkään tsempata itseään. Se on tavallaan harmi ettei mielen sairaudet tahdo näkyä ulospäin. Tällöin ajatellaan että henkilö ei vain viitsi tehdä jotain. Se on vähän kuin alkoholismi. Ei alkoholistikaan "päätä" juoda, vaan tauti ajaa hänet siihen. Nämä on tosi tosi vaikeita juttuja ulkopuolisen ymmärtää, jos ei ole itse koskaan mieleltään sairastunut vakavasti.
Itse näen asian niin että jokainen on vastuussa omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan.
Jos arki on kuormittavaa niin silloin pitää tehdä jotain. On se sitten liikunta tai muu millä saat hyvänolontunnetta mielelle ja kropalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vanha ketju, mutta itselleni ajankohtainen. Puolisoni on ollut masentunut ja kärsinyt uupumuksesta jo vuosia. On hakenut itselleen apua kerran ja sai lääkityksen, joka ei tehonnut (käytti puoli vuotta). Ei ole hakeutunut enää uudestaan avun piiriin. Saa juuri ja juuri palkkatyönsä tehtyä. Kotona ei tee käytännössä mitään ellen minä pyydä/käske. Videopelejä jaksaa pelata tuntikausia, alkoholia tissutella ja roskaruokaa syödä. Lapset koululaisia, että eivät niin paljon perään katsomista enää vaadi. Lasten kanssa viettää kyllä aikaa jonkin verran. Lapset on miehelle todella tärkeitä, mutta pinna heidän kanssa on kireällä ja yleensä vain tiuskii ja käskyttää lapsia, kun jotain pitää tehdä. Olen totaalisen loppu tämän ihmisen kanssa elämiseen. Pysyn liitossa 100% vain lasten vuoksi. Tiedän, että osittain masennus on osasyynä hänen käytökseen, mutta paljon tuossa on takana hänen omia arvoja ja valintoja. Mies ei missään tapaukses
Ihan oikeasti ero tämmöisestä tyypistä. Kaksi syytä ainakin löytyy: ensinnäkin, et halua antaa lapsille tällaista mallia perhe-elämästä. Toiseksi, mahdollistat masennustilan ja sen jatkumisen. Et ole vastuussa aikuisesta ihmisestä. Olet vastuussa itsestäsi ja lapsistasi.
Mies varmaan on masentunut, mutta valitettavasti masennus on usein tekosyy olla tekemättä mitään velvollisuuksia. Jos jaksaa olka netissä, tapaa kavereita ja käy kaupassa niin jaksaa tehdä muutakin.
Usein perheissä miehet jättäytyy kodin ja lastenhoidon ulkopuolelle, vaikka ei mitään masennusta ole, vaan kun ei vain haluta tehdä mitään.
Vakava keskustelu ja miehelle päivittäinen tehtävärutiini nyt. Vauvaa ja isompaa lasta on hoidettava. Siitä kärsii muuten isä-lapsisuhde. Jos mies ei suostu niin silloin voit jo miettiä onko helpompaa ilman yhtä ylumääräistä hoidettavaa.
En ole ehkä ollut lääketieteellisesti masentunut, mutta ahdistun välillä elämäntilanteesta. Silloin ainakin on hyvä, jos tulee ulkopuolelta jotain virikkeitä, tai muuten herkästi jää pyörimään paniikissa ympyrää. Mikä tahansa tekeminen kuitenkin parantaa selvästi oloa.
Mutta se aivokemia on varmaan vähän eri kuin masennuksessa
Olen itsekin erittäin ahdistunut, masentunut ja kaikkea muutakin. Pari diagnoosiakin löytyy. Kuitenkin olen itse se, joka joutuu hoitamaan kaiken ja käytännössä toimimaan omaishoitajana, vaikka en pysty huolehtimaan edes itsestäni. Vointini on todella huono. Olen oikeasti jo pitkään harkinnut vaan häipymistä ja välien katkaisemista kokonaan kun toinen ihminen vaan tuhoaa senkin vähän mitä itsestäni on enää jäljellä. Se häipyminen taakseen katsomatta on vain käytännössä mahdotonta. Tiedän kuitenkin silti, että oma toipumiseni ei voi oikeasti alkaa ennen kun olen jotenkin ihmeen kaupalla pystynyt tämän tekemään.
Meillä minä (nainen) olen ollut masentunut ja uupunut 10 vuotta. Minä olen se joka hoitaa kotityöt vaikka viimeisillä voimilla, usein teenkin vain pakolliset. Ensimmäinen burnout tuli kun olin lasten kanssa kotona, sen jälkeen en ole koskaan toipunut ennalleen. Puoliso henkisesti terve vaan ei kiinnosta kotityöt. Minun tukeminen kiinnostaa vielä vähemmän. Taitaa ap:n miehellä olla miesmasennus eli kun olo on vähänkin huono niin maatan ketarat ojossa sohvalla. Vertaa miesflunssaan. Nainen hoitaa kodin oli sitten uupunut, masentunut tai 40 asteen kuumeessa.
Älä ole liian kiltti.
Jos minä olisin sinä sanoisin, että nyt joko minä tai terveet elintavat. Puhelin pois ja ulos edes hetkeksi.
Olen ollut masentunut ja tiedän mitä se on. Nykyajan masennus on pitkälti itse hankittua.
Saatte vapaasti suuttua. Meillä on liian hyvin asiat, kun voimme jäädä sänkyyn potemaan masennusta ja selaamaan puhelinta kunnes olemme turtuttaneet aivomme entistä huonompaan kuntoon.
Meillä mies ei ymmärrä ollenkaan jos mulla huonompi päivä tämän sairauden kanssa joten itse on vaan pakko jaksaa ja hoitaa kaikki asiat vaikka kuinka masentaisi, pelkään että joku päivä ei enää oikeesti pääse ylös sängystä, tänään meni jalat aivan voimattomiksi ihan yhtäkkiä, (nyt kyllä kuukauden päivät ollut taas huonompaa aikaa).
Ymmärrä vaan sitä miestä ja koita jaksaa saattaa olla niin että miestäsi ahdistaa nuo kotiasiat, mutta toisaalta en tunne miestäsi että onko mistä syystä tuo masennus tullut jne... mulla oli jossain vaiheessa niin etten kestänyt olla kotona olisi ollut pakko päästä pois, mutta en päässyt...