Asiasta tietävät! Täytyykö uskonnonopetuksen tosiaan olla tunnustuksetonta?
jos näin on, milloin tällainen sääntö on astunut voimaan?
Kommentit (11)
Se, mikä on muuttunut on, ettei esimerkiksi päivänavaukset saa olla tunnustuksellisia enää tai koulujen ja päiväkotien juhlat. Poikkeuksina mainitaan esimerkiksi kulttuurilliset erikoispiirteet, kuten joulujuhlan evankeliumi tai kevätjuhlan suvivirsi.
Vierailija:
Se, mikä on muuttunut on, ettei esimerkiksi päivänavaukset saa olla tunnustuksellisia enää tai koulujen ja päiväkotien juhlat. Poikkeuksina mainitaan esimerkiksi kulttuurilliset erikoispiirteet, kuten joulujuhlan evankeliumi tai kevätjuhlan suvivirsi.
Perusopetus- ja lukiolaeissa käsite " tunnustuksellinen uskonnonopetus" korvataan käsitteellä " oman uskonnon opetus" . Oppilaalla on edelleen oikeus saada oman uskontonsa opetusta ja toisaalta myös velvollisuus osallistua tähän opetukseen.
Jatkossa oppilaiden enemmistön mukaiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas osallistuu enemmistön uskonnonopetukseen vain, jos hän ilmoittautuu siihen erikseen.
Evankelis-luterilaista ja ortodoksista uskonnonopetusta antavalta opettajalta ei enää edellytetä asianomaisen kirkon jäsenyyttä. Häneltä edellytetään kuitenkin kyseisen aineen hallintaa.
Kaiken kaikkiaan uusi uskonnonvapauslaki painottaa perustuslain hengen mukaisesti positiivista oikeutta saada uskonnon opetusta. Aiempi laki lähti negatiivisesta oikeudesta vapautua uskonnon opetuksesta.
Lakiuudistuksella ei puututa kouluperinteisiin. Eduskunnan linjausten mukaan esimerkiksi perinteisten virsien laulaminen koulujen kevät- ja joulujuhlissa ei ole uskonnon harjoittamista uskonnonvapauslain tarkoittamassa merkityksessä. Juhlilla katsotaan olevan kulttuuria säilyttävä ja välittävä merkitys; siten kaikki oppilaat voivat osallistua niihin uskontokunnasta riippumatta.
Lisätietoa saa Opetushallituksen kouluille lähettämästä tiedotteesta 20/2003. Siinä kerrotaan perusopetuslain ja lukiolain muutosten vaikutuksista uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan.
Uskonnonvapauslaki takaa vain suuremman vapauden valita, millaiseen opetukseen haluaa lapsensa osallistuvan. Perusopetuslaki sanoo asiasta seuraavaa:
Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää oppilaiden enemmistön uskonnon mukaista uskonnon opetusta. Opetus järjestetään tällöin sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhdyskuntaan oppilaiden enemmistö kuuluu. Tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvat oppilaat osallistuvat oman uskontonsa opetukseen. Oppilas, joka ei kuulu tähän uskonnolliseen yhdyskuntaan, voi huoltajan ilmoitettua asiasta perusopetuksen järjestäjälle osallistua mainittuun uskonnonopetukseen.
Vähintään kolmelle evankelis-luterilaiseen kirkkoon tai vähintään kolmelle ortodoksiseen kirkkokuntaan kuuluvalle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnon opetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta.
Muuhun kuin 2 momentissa mainittuihin uskonnollisiin yhdyskuntiin kuuluvalle vähintään kolmelle oppilaalle, jotka eivät osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, järjestetään heidän oman uskontonsa opetusta, jos heidän huoltajansa sitä pyytävät.
Jos oppilas kuuluu useampaan kuin yhteen uskonnolliseen yhdyskuntaan, oppilaan huoltaja päättää, minkä uskonnon opetukseen oppilas osallistuu.
Uskonnollisiin yhdyskuntiin kuulumattomalle oppilaalle, joka ei osallistu 1 momentissa tarkoitettuun uskonnonopetukseen, opetetaan elämänkatsomustietoa. Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuuluvalle oppilaalle, jolle ei järjestetä hänen oman uskontonsa opetusta, opetetaan huoltajan pyynnöstä elämänkatsomustietoa. Perusopetuksen järjestäjän tulee järjestää elämänkatsomustiedon opetusta, jos opetukseen oikeutettuja oppilaita on vähintään kolme.
Uskonnolliseen yhdyskuntaan kuulumaton oppilas voi huoltajan pyynnöstä osallistua myös sellaiseen perusopetuksen järjestäjän järjestämään uskonnon opetukseen, joka oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella ilmeisesti vastaa hänen uskonnollista katsomustaan.
Lähde http: //www. finlex. fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628
Uskonnonpetus on sen sijaan tunnustuksetonta, kuten kuuluu.
Vierailija:
Se, mikä on muuttunut on, ettei esimerkiksi päivänavaukset saa olla tunnustuksellisia enää tai koulujen ja päiväkotien juhlat. Poikkeuksina mainitaan esimerkiksi kulttuurilliset erikoispiirteet, kuten joulujuhlan evankeliumi tai kevätjuhlan suvivirsi.
Kyllä näitä uskonnollisia tilaisuuksia saa järjestää, mutta niistä pitää ajoissa tiedottaa ja tarvittaessa järjestää tilaisuudesta poisjääville korvaavaa toimintaa.
Ilmoitus rehtorille, jos uskonnonope " julistamaan" rupeaa...
Vaan jokainen saa oman uskontokuntansa mukaista opetusta tunnustuksellisena tai tunnustuksetonta et-opetusta. Näin meille takaa perusopetuslaki.
saa täällä puhua uskonnostakin! Jätä lukematta jos ei kiinnosta.
Vierailija:
Vaan jokainen saa oman uskontokuntansa mukaista opetusta tunnustuksellisena tai tunnustuksetonta et-opetusta. Näin meille takaa perusopetuslaki.
Tosin me opettajatkin olemme vain ihmisiä, eli oma vakaumus varmasti paistaa jonkin verran opetuksesta, vaikkakin tahattomasti.