Uskotko pysyväsi naimisissa nykyisen miehesi kanssa, kunnes kuolema teidät erottaa?

Elämää olemme molemmat sen verran nähneet, että nyt kun tällainen onni ja sopusointu sattui kohdalle, kyllä sen erottaa perussuhteista heti. Olemme molemmat toisistamme kiitollisia ja osaamme arvostaa toisiamme ja vieläpä olemme hurrrjan rakastuneita!

Nyt 8v naimisissa, 11 yhdessä ja edelleen erittäin rakastuneita. Lapsia 3.

Ja lisäksi ollaan molemmat sitä mieltä,e ttä mitä tahansa tulee eteen niin siitä on selvittävä yhdessä yli.



Ja varmuuden vakuudeksi olemnme sitä mieltä, että onni löytyy arjesta... Ei MISTÄÄN muusta, ei bielistä ei huumasta ei rahasta, ei mistään.....

En olisi uskonut vielä ennen naimisiinmenoamme. Mutta niin onnellisia olemme olleet ja olemme, niin kiitollisia toisistamme ja edelleen niin monen vuoden jälkeen rakastuneita, että uskon - haluan uskoa - ettemme koskaan eroa.

Ne, jotka sanovat ketjussa, että ei muuten ole järkeä edes olla yhdessä, ovat ilmeisesti niitä, jotka hakevat eroa heti ensimmäisen vastoinkäymisen tultua eteen.

Sen verran elämää nähnyt, että koskaan ei voi vannoa tulevasta. Mistä sen tietää, josko jomman kumman kohdalle sattuu tulemaan ihminen, jota sillä hetkellä huomaa rakastavansa enemmän.

Toisaalta, olemme näiden vuosien aikana muuttuneet kumpikin niin paljon. En voi tietää mihin suuntaan muutun ja kehityn ihmisenä itse, mihin suuntaan mieheni. Voin kuvitella, että mieheni kehitys vie kohti sellaista itsenäisyyttä, ettei siihen elämään mahdu toinen ihminen.

Koskaan ei voi tulevasta tietää. En ole pessimisti, olen realisti.



Tällä hetkellä näen tulevaisuutemme yhdessä. Vietämme leppoisia eläkepäiviä ja matkustelemme sen minkä terveys ja varat periksi antaa. Tottakai toivon, että tämä illuusio tulevasta toteutuu!

Mutta jo kerran eroneena tiedän myös senkin, että elämässä on kaikki mahdollista.

erosta haaveileva

aina ei ole helppoa, mutta olemme luvanneet toisillemme viettää loppuelämämme yhdessä.

Vaikka asia ei olekaan 100 % varmaa, mutta se ei poista sitä, ettenkö uskoisi.

me olemme luodut toisillemme vaikka mies onkin muslimi ja minä krisitty (mutta en luterilainen).. ja ollaan vielä uskovia molemmat.

Samat elämänarvot on kuitenkin.

jo ollaan koettu ylä ja alamäkiä ja käyty terapiasasakin...



18vuotta yhdessä ollaan kuljettu joten eiköhän ne loputkin vuodet mene..

Uskon että eroamme vielä tämän vuoden aikana.

Avioeroon en usko ja olen sitä mieltä että kerran kun naimisiin menee niin se on sitten siinä.

Mutta kukapa sitä tietää tulevaisuudesta.

En ole koskaan ladannut suuria odotuksia avioliittoani kohtaan ja naimisiinkin menimme heppoisin perustein. Pettymyksiä ei ole tullut kun ei ole ollut mitään ruusunpunaisia unelmiakaan. Rakastan miestäni todella ja olemme kasvaneet yhteen ja kasvamme edelleen, koko ajan oppii toisesta uusia puolia oppii tekemään kompromisseja yhteisen hyvän eteen. Ja seksikin sujuu koko ajan paremmin ;)

Nyt on hyvä näin, tulevaisuus näyttää mitä tulee.

että kun on kerran naimisiin paukautettu niin siinä sitä sitten ollaan loppuelämä. Entä jos elämä muuttuu totaalisesti lasten aikuistumisen myöstä? Mitä jos ei osaakaan olla miehen kanssa vaan kahden tai elämänarvot ja odotukset ovatkin ihan erillaiset? Mutta kun kerran on luvattu niin sitten kärvistellään ;)