Pelkään omaa lastani.

Ai että äiti saa purra 4-vuotiasta, jos tämä tekee niin pienemmälle sisarelle? Fyysistä koskemattomuutta ei koskaan luovuteta pois millään omalla toiminnalla. Fyysinen koskemattomuus on itsestäänselviö, johon lapsen tulee kasvaa, mutta ei oman fyysisen koskemattomuutensa kustannuksella. Jos isä lyö äitiä saako äiti lyödä takaisin? Jos lapsi rikkoo äidin kukkavaasin, rikkooko äiti lapsen lelun? Jos lapsi kiljuu kurkku suorana, rupeaako äitikin kiljumaan? Vajoaminen lapsen tasolle ei ole mitään kasvatusta!



Johdonmukainen rangaistus ja selvät säännöt. Lapsi tietää, mikä on väärin (toisen fyysinen satuttaminen kaikkien puolelta ja kaikissa tilanteissa) ja mitä siitä seuraa (jokin rangaistus, joka EI TIETENKÄÄN ole sama kuin lapsen tekemä vääryys).



Kyllä minusta 38 ratkaisu on ihan yhtä " avuton" kuin ap:n. 4-vuotias ei todellakaan ole kyvykäs ymmärtämään, miksi äiti saa purra häntä opettaessaan hänelle, että purra ei saa. Eikä 4-vuotiaalle todellakaan opeteta, että fyysinen koskemattomuus on jotain, josta luovutaan, kun tehdään tuhmaa.

:)



Jos et ole koskaan tytön tekemisiin " kovemmin" puuttunut niin nyt on sen aika! LOPULTAKIN!



Annat YHDEN varoituksen ja kerrot mitän seuraa jos ei tehoa. Eli esimerkkinä nyt tuo partsille jäähtymään: " Minä varoitan sinua nyt yhden kerran. Lopetat tai lähdet jäähylle"

Kun huuto ja räiskäminen jatkuu, nostat tytöt nätisti mutta päättäväisesti parvekkeelle seisomaan ja ovi kiinni. Kun huuto ja räiskäminen loppuu niin pääsee sisälle.



Saattais säikäyttää tyttöä sen verran että oppi menisi perille!



Meillä tuo on äärimmäinen keino ja todellakin tehoaa. Huuto ja riehuminen loppuu saman tien ja asia muistetaan myös.



Lyömistä ei pidä koskaan hyväksyä myöskään lapsen taholta!

LÄSSYN LÄSSYN.

Meillä ei käytetä fyysisiä rankaisukeinoja KOSKA me vanhemmat osaamme kasvattaa lapsiamme muutenkin. Ap:n perheessä sen sijaan tuo vanhemmuus on niin hukassa, että siitä kärsii täysin viaton vauvakin. Vauva ei todellakaan ole mikään ison 4-vuotiaan purulelu ja raivon purkamisen kohde, ja jos äiti on niin tossukka, ettei pysty sitä muuten estämään, niin puree vaikka takaisin.

Lapset muuten ON oikeasti hyviä oppimaan siitä, miltä se tuntuu, kun joku tekee itselle kuten itse tekee muille. Siihenhän kaikki lasten keskinäinen sosiaalistuminenkin perustuu. En mä ainakaan ole traumoja saanut, kun lyötyäni toista lasta tämä tinttasi takaisin. Opin ettei kannata lyödä. IHan samalla lailla se 4-vuotias ymmärtää, jos hänelle tekee täysin selväksi ,että se pureminen on kiellettyä ja mitä siitä seuraa. Ihan samalla laillase 4-vuotias sitten menee hämilleen, jos hänet viedään jäähylle kun hän on purrut toista, eihän hän voi ymmärtää tuollasia vaikeita asiayhteyksiä.

Vierailija:

Ai että äiti saa purra 4-vuotiasta, jos tämä tekee niin pienemmälle sisarelle? Fyysistä koskemattomuutta ei koskaan luovuteta pois millään omalla toiminnalla. Fyysinen koskemattomuus on itsestäänselviö, johon lapsen tulee kasvaa, mutta ei oman fyysisen koskemattomuutensa kustannuksella. Jos isä lyö äitiä saako äiti lyödä takaisin? Jos lapsi rikkoo äidin kukkavaasin, rikkooko äiti lapsen lelun? Jos lapsi kiljuu kurkku suorana, rupeaako äitikin kiljumaan? Vajoaminen lapsen tasolle ei ole mitään kasvatusta!

Johdonmukainen rangaistus ja selvät säännöt. Lapsi tietää, mikä on väärin (toisen fyysinen satuttaminen kaikkien puolelta ja kaikissa tilanteissa) ja mitä siitä seuraa (jokin rangaistus, joka EI TIETENKÄÄN ole sama kuin lapsen tekemä vääryys).

Kyllä minusta 38 ratkaisu on ihan yhtä " avuton" kuin ap:n. 4-vuotias ei todellakaan ole kyvykäs ymmärtämään, miksi äiti saa purra häntä opettaessaan hänelle, että purra ei saa. Eikä 4-vuotiaalle todellakaan opeteta, että fyysinen koskemattomuus on jotain, josta luovutaan, kun tehdään tuhmaa.

Et saa sitä kertarysäyksellä kuntoon. Mutta valitse ongelmista yksi suurin, ja keskity sen hoitoon. Kolmen viikon päästä se homma toimii, ja voit siirtyä seuraavaan. Keskittymällä yhteen asiaan kerrallaan saat hoidettua sen kunnolla ja homma pysyy kasassa.



Ja miten sitten hoidat sen valitsemasi ongelman. Ensinnäkin minä oon kanssa sitä mieltä, että sun on kovennettava otettasi. Sulle ei oo sattunut sellaista helppoa lasta, joka vaan tottelee kun kerran sanotaan. Ja sitten äiti voi silitellä päätä, että hyvin meni. Ei riitä teillä. Sun on oltava tiukempi. Enkä tietenkään tarkoita, että sunkin pitäis alkaa läpsyttelemään - ei! Mutta sun on vaan ajateltava kovemmin lapsesta. Et voi heltyä, kun lapsi parkuu, sillä hän on oppinut juuri sen, että kun tässä vähän parkuu, niin äiti antaa periksi. Opeta, että huutamalla ei saa mitään. Älä anna huutamiselle periksi, vaan anna lapsen huutaa. Hanki itsellesi vaikka kuulosuojaimet, ettei huuto ole niin kiduttavaa kuunneltavaa. Tai ala hyräilemään, kun lapsi parkuu. Mutta älä välitä huudosta, jos se johtuu vain lapsen kiukusta. Anna lapsen purkaa kiukkunsa huutamalla.



Toiseksi, minäkin kannatan positiivista kannustamista enemmän kuin rangaistusta. Nelivuotias on aivan sopivan ikäinen tarrataulukon käyttöön. Tarrataulukko toimii kovapäiselläkin, kun palkintona on jotain, mistä lapsi varmasti tykkää. Palkinto voi olla yksi esine lisää johonkin lelusarjaan, joka on lapsen lemppari. Palkinto voi olla uusi dvd, uimahallireissu, mäkkärireissu, tai ihan mitä vain, mikä on riittävän houkuttelevaa tarrojen kasaamiseen. Tarrataulukko kannattaa olla aina näkyvillä esim. jääkaapin ovessa, jolloin lapsi voi ohimennessään vilkaista missä mennään ja mikä se palkinto olikaan. Ja jos olet valinnut suurimmaksi ongelmaksi vaikkapa syömisestä kiukuttelun, niin tarran saa aina siitä, kun menee kiukuttelematta syömään.



Kolmanneksi siihen positiiviseen kannustamiseen voi lisätä muunkin kehumisen. Toki lasta tulee aina kehua onnistumisesta. Mutta ettei se vaan jää tekemättä, niin kehumisen voi ottaa mukaan vaikka iltarutiineihin, jolloin se tulee varmasti hoidettua. Meillä lapselle on ollut hyvin mieleistä se, kun iltasadun jälkeen äiti vielä kehuu lapsen. Kertaan päivän onnistumiset ja kerron, mistä olen ollut lapsessa tänään ylpeä ja mikä meni hyvin. Ja lisäksi kerron vielä kuinka suurenmoinen ja rakas lapsi hän on.



Näillä keinoilla meidän hirveä villikko on rauhoittunut aivan todella ihanaksi ja kivaksi lapseksi. Nykyään hän tottelee jo joskus pelkällä sanomisella. Ja kyllä meillä rangaistuksiakin on käytetty, ettei toki tää maailma niin ruusuinen ole, että kun kehuu vain kovasti, niin kaikki muuttuu hyväksi. Mutta rangaistukset on olleet käytössä vain sellaisissa asioissa, jotka satuttavat toisia. Eli pikkuveljen puremisesta ja tavaroiden heittelemisestä on joutunut jäähylle. Ja jäähyn jälkeen on keskustelu, että mikä meni pieleen. Nyt viimeisestä jäähystä on jo muutama viikko aikaa.



Eli tsemppiä vaan teille. Asia vaatii sitkeää ja pitkäjänteistä työtä. Itse pitää tietää mitkä on omat tavoitteet ja mitkä keinot käytössä niiden tavoitteiden saavuttamiseksi. Mutta kun nää saa päätettyä, niin sit se on vain raakaa työtä siitä eteenpäin. Mutta sitä työtä kun aikansa tekee, niin sieltä ne tuloksetkin tulee.

juuri päinvastoin.

Vierailija:

. En mä ainakaan ole traumoja saanut, kun lyötyäni toista lasta tämä tinttasi takaisin. Opin ettei kannata lyödä.

Meillä on ihan saman lainen pieni tuittupää, 2 vuotias tyttö. Aivan ihana enkeli tämä prinsessamme on, mutta saa raivareita, aivan hullun laisia välillä. Pukeminen ja ulos lähteminen on ollut ihan hirveetä. Tyttö huutaa ja menee ihan jäykäksi , tuijottaa suoraan eteensä eikä siihen saa mitään kontaktia. Tai puistoon lähteminen. Hampaiden pesu oli myös vähän aikaa samanlaista. Nyukkumaan meneminen voi olla hankalaa, ja on usein hankalaa. Nyt kokeilee ruokailun kanssa samaa. Jos on vieraita hän voi olla vaikea varsinkin kun kylässä on mummo.



Isä lupasi että lähetään hampurilaiselle viime perjantaina että tyttö taas aloitti raivoomisen pukemisen yhteydessä. Ei tuu hamurilaista jos et osaa pukea nätisti tytölle sanottiin. Pukeminen meni suht ok, ja tyttö sai todella paljon kehuja. Suukotin ja sanoin että äiti on tosi ylpeä että tyttö osasi niin hienosti pukea. Tyttö loisti kuin naantalin aurinko. Sen jälkeen pukemisesta ei ole taisteltu. Hampaiden pesu käy hyvin taas. Mutta ruokailu on nyt sitten se vaikeampi osuus, ollut pari päivää. Ruoka ei maistu tai ruokapöydässä kiukutellaan. Tyttö tietää että joutuu pois ruokapöydästä ja joutuu odottaa seuraavaa ruokailua.



Tiedän tuon tilanteen josta kirjoitat. Tulee voimaton olo ja tuntuu ettei tiedä mitä tehdä tai missä on tehnyt virheen vanhempana. Kaikki ystävien lapset osaa olla nätisti eikä heillä ole ollut tällaisi ongelmia. Katsovat vierestä ja antavat neuvoja, mutta eivät tiedä yhtään mitä tämä on kun ei itsellään ole tällaista ongelmaa.



Tyttäreni on aivan ihana, ja rakastan häntä aivan älyttömaästi, täysin toivottu ja tekemällä tehty. Vaan haastavampi lapsi kuin moni muu jonka tiedän. Pieni ja itsepäinen hän on. Mutta rakkain päällä maan, niin kuin on hänen pikkusiskonsa joka on nyt 1,5 kk.



Toivon teille paljon voimia ja pitkää pinnaa. Kyllä se hyväksi muuttuu. Äläkä missään nimessä soimaa itseäsi äitinä koskaan. Tedän että raksastat lapsiasi niinkuin mieheskin rakastaa.