Lue keskustelun säännöt.
Miten miehesi huomioi sinua vai huomioiko mitenkään?
01.02.2008 |
Kiinnostaa tietää, onko kaikkien miehet yhtä juntteja, et ei mitään huomiota tunnu tippuvan. Tänäänkin toivoin vain et oltas juteltu hetki ja köllötelty yhdessä. Alotteen tälläiseen teen aina minä, miestä lähinnä kiinnostaa telkkari. Seksiä meillä kyllä on, molempien aloitteesta ja se on molempia tyydyttävää (olemme jutelleet). Ei kuiteskaan ihan riitä mulle, haluan muutakin kohtaamista, keskustelua, läheisyyttä!
Tunnen itseni välillä aika surulliseksi...Tästä on puhuttu moneen otteeseen, on aina pahoillaan ja tiedostaa et kaipaan muutakin, mut ei auta mitään, mikään ei muutu. Naimisissa ollaan oltu nyt kuus vuotta. Vaadinko ihan liikoja vai mitkä mättää?
Miten teillä? Haluisin kuulla teidän ajatuksia, kokemuksia jne, ja mieluiten asiallisia(!)
Kommentit (21)
mieheni oli laittanut pöytään tortilla-vermeet ja lämmitteli niitä tortilla-kuoria kun astuin ovesta sisään. Tuo myös joskus aamiaisen sänkyyn, niin kuin minäkin hänelle. Entinen poikaystävä ei huomioinu juuri mitenkään ja se olikin yksi suurimmista syistä eroon. Meikäläiselle ei ainakaan riitä pelkkä seksi sillon tällön vaan on saatava halausta, pussausta ja hyvänäpitämistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mieheni kasvot valaistuvat joka aamu, kun hän katsoo minua. Minä huomioin häntä ja hän minua. Tänäänkin hän ehdotti, että menisimme romanttiselle retkelle Motonetiin. Ajatus oli minusta niin huvittava (en ole koskaan käynyt Motonetissä kun en ole pätkääkään kiinnostunut autoista enkä muttereista) että suostuin. Oli oikein kivaa. Ajeltiin ja juteltiin - lapsi oli omin päin kirjastossa sillä välin.
En jaksaisi yhtään jos meillä ei semmoista olisi. Mitä järkeä edes olisi silloin olla yhdessä. En halua kämppistä vaan kumppanin.
Minulla mies aika lailla kuten seiskalla, eli keskustellaan kaikesta.
Hän on kyllä tosi monella tavalla rinnallani. Saan hellyyttä, jos vain pystyn ottamaan vastaan. Mies on hellä ja huomaavainen, mutta minä välillä niin tarkka reviiristäni, että tulen torjutuneeksi hänen hellyydenosoituksensa. Silti hän jaksaa. Kaipaa kai itsekin sitä hellyyttä aika paljon. Jos joskus ohimennen vaikikapa hipaisen häntä, hän sanoo: kiitos. Suloinen ihana mies.
Myös keskustelee ja kuuntelee. Jos olisimme kaksin, puhuisimme koko ajan. Ja ihan kaikesta. Tavallisista, helpoista asioista, ja yhtä hyvin vaikeista. Pystymme puhumaan, ja nautimme siitä molemmat. Kahden vilkkaan lapsen vanhempina yhteistä aikaa on vain iltaisin lasten mentyä nukkumaan, ja usein keskustelumme venyykin pitkälle.
Joskus olen ajatellut, olenko saanut miehekseni aivan ainutlaatuisen yksilön. Varmasti olenkin. Silti on hienoa kuulla, että on muitakin huomaavaisia ja huomioivia miehiä.
ja totean myös, että jos ei ole oppinut läheisyyttä niin ei sitä enää aikuisena opi. Olen todennut tämän oman mieheni kanssa, yhdessä ollaan oltu kohta 20 vuotta. Tyhmä olen ollut kun olen suhteessa jatkanut ja uskonut että kyllä se vielä oppii...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
siivoaa, pitää huolta arkisista asioista. Vie usein lapsia illalla harrastuksiin, hoitaa neuvola yms. käynnit.
Iltaisin katselemme usein yhdessä vierekkäin telkkaria, hierotaan ja rapsutellaan toisiamme, pusutellaan joka päivä. Jutellaan ja saunotaan yhdessä kun lapset ovat nukkumassa.
Kannustaa minua omiin menoihin, jumppaan ja ulkoilemaan.
Usein käymme koko perhe pienillä lomilla, kylpylässä tms. ja siellä koko perhe rentoudumme ja pidämme hauskaa.
Ei ostele lahjoja tai tuo kukkia, mutta tuo ylläkuvattu onkin aika paljon tärkeämpää.
mutta kai miehet ovat tollaisia. Hän ei ole mikään vetäytyvä ja seurassa hyvinkin puhelias, ehkä hän on vaan oma itsensä minun seurassani.
Hän ostelee lahjoja minulle ja tuo kukkia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaipaisin sellaista arkipäivän huomioimista enemmän. Olen kotiäitinä ja mies työssä. Teen suurimmalta osin kaiken kotona. Talon lämmityksestä ruoanlaittoon. Miestäni huomioin esim. keittämällä aamukahvit, kun on kotona. Joskus teen eväitä. Käytän auton miehelle huollossa, vaikka mies on vapaapäivällä. Käyn ostamassa kaupasta, jos tarvitsee jotain. Meillä on 100 kilometrin kierros, kun lähtee kauppaa tai tankille. :)
Miehen kanssa kaikki on aika vääntöä. Jos haluan yksin kunnon kävelylenkille, mies aina sanoo että eihän se ole kuin mennä. Mutta kun lähtöä teen " mihin menet, jaa, eikö ruokaa laiteta, minun piti juuri..." Eli tuntuu, etten kuitenkaan saisi mennä. Mies taas pukee ja menee minne on mennäkseen. Nykyään olen alkanut kyseenalaistaa tätä systeemiä. Kysyn aina mieheltä mihin menet, kauanko olet ja niin edelleen. Ja miestä se raivostuttaa, mutta kun minunkin pitää perustella...
Jaa, meni vissin muille poluille tai onhan tuo oman ajan antaminenkin sitä huomioimista.
Teemme tasantarkkaa päivisin vain rutiinit ja painumme pehkuun eriaikoihin. keksustelua syntyy vain jos elämässä on jotain epäkohtia, lasten kasvatus saattaa keskusteluttaa, mutta muuten ei toisillemme juuri puhuta.
Mieheni kyllä yrittää keskustella, mutta kun aiheet ovat vain autoissa ja mönkijöissä tai hänen työasioissaan en jaksa kauaa olla kiinnostunut. Itse olen lopettanut keskustelujen avaukset kun huomaan ettei mieheni ole mukana puheenaiheissa.
Yhtään yllärilhjaa en ole koskaan mieheltäni saanut. Joinakin vuosina on syntymäpäivälahjakin jäänyt saamatta, kun miehelläni ei ole kuulemma ollut aikaa ostaa sellaista.
Itse huomioin miestäni lahjoilla silloin kun minusta siltä tuntuu. Esimerkikis jos lähden yksin shoppailemaan tuon yleensä aina jotain miehelleni palkkioksi lasten vahtimisesta. Ostan hänelle vaatteita, herkkuja ja joskus arkipäiväisesti bensaa tai jonkinmoisen lahjakortin esim hierontaan.
Halailut kuuluvat vain erityisiin hetkiin, eli yhteisiin matkoihin pois kotoa. Suukottelua emme harrasta, seksiä on nyt rajoitetusti kun yhdynnän jälkeen supistelee niin kovasti. Ja muutenkin rakastelukerrat voi laskea yhden käden sormilla per vuosi.
Tähän pisteeseen on parisuhteemme mennyt kymmenessä vuodessa. Yhdessä olo jatkunee kuitenkin vielä sen 18v kunhan nuorimmainen muuttaa kotoa. Pakko sinnitellä.
Enne lapsia olimme oikeita kyyhkyläisiä, suukottelimme joka paikassa ja kuljimme käsikädessä. Huomiota lahjojen muodossa kyllä en koskaan ole saanut ja keskustelut ovat olleet pakkopullaa minua vähemmän kiinnostavista asioista.
Olimme mieheni kanssa toistemme vastakohtia kun tapasimme, luulin että parisuhde tasoittaa eroja mutta eipä näy tasoittavan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juu, kyllä se huomioi ja hellii. Tänäaamuna laittoi aamiaisen eteen kun syötin vauvaa, teki sitä jo ennen junioria. Kaipaa läheisyyttä, jutellaan paljon monenmoisista asioista....
suukotellaan ja ollaan yhdessä koko ajan, lähetellään viestejä ja jutellaan kaikesta mahdollisesta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paitsi mun ukko jaksaa välillä yllättää. Todella harvoin tosin. Tänään jätti mut yksin kotiin, vaikka näki että on ihan kauhee olo ja kaipaan halia. Toivottavasti kohta kotiutuu. Koiraa ole sylitellyt korvikkeena =)
ja se tarvii itekin läheisyyttä ja hellyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosin se seksikin on aika vähissä:/
no, tuolla aiemmin kirjoitinkin...hän joko katselee TV:tä kaikki illat tai pelaa tietokonepelejä. Jaarittelee kyllä työkavereiden kanssa puhelimessa ja chattaa niiden kanssa. Minun kanssani ei vaihda puolta sanaa. Eikä kuuntele, vaikka puhuisin. Minua ei kuulemma tarvitse kuunnella, koska puhun niin paljon.
Kerran toi anteeksipyynnöksi ison riidan jälkeen kukkia ja pullon kuohuvaa, jotka nakkasi eteeni ja sanoi vihaisesti " Tosson."
Kaipaisin tosiaan läheisyyttä, kumppanuutta, keskustelua...mieheni ei keskustele mistään muusta kuin TVstä...ja siitäkin ikävä kyllä kuin totuudentorvena :" TV:ssä sanottiin että pälä pälä..." .
Jos yritän keskustella esim. lukemastani kirjasta, lasten kasvatuksesta, parisuhde-asioista niin minulle joko nauretaan (kaikki harrastukseni ovat mieheni mielestä tyhmiä), pilkataan (olen kuulemma ylihysteerinen lastenkasvattaja) tai suututaan (hän ei halua keskustella parisuhteesta koko ajan).
Hän ei suostu katsomaan mitään ehdottamaani elokuvaa, vain hänen ehdottamansa käy...
Olen ihan hilkulla hakea avioeroa. Tämä yksinäisyys tappaa minut. Ketään muuta minulla ei ole (toista miestä) enkä haluakaan. Olen menettänyt uskoni siihen, että mies osaisi rakastaa.
Välillä tuntuu, että minun täytyy olla niin viallinen, ettei minua kukaan edes halua rakastaa tai huomioida. En minä täydellinen ole, mutta...jotain joskus...
Halailee, suukottelee, koskettelee. Usein istutaan töiden jälkeen sohvalla ja kertoillaan toisillemme näkemiämme juttuja ja hassuja sattumuksia, jutellaan suhteestamme ja elämästä. Puhutaan ajankohtaisista asioista, mut ei politiikkaa kun ei olla kauheen kiinnostuneita siitä, jos ympäristöasioita ei lasketa. Mieheni ei kyllä ole niin puhelias kuin minä, mutta kuuntelee ainakin osan jutuistani, ja osallistuu myös :) Meillä ei ole lapsia, mutta yhdessä ollaan oltu vajaa 10 vuotta.
vaadinko liikoja, kun kaipaisin seuraa ja keskustelua...mieheni mielestä vaadin ja sanoo, että " ole tyytyväinen kun en ryyppää ja hakkaa" .
Mutta ei kai siinä voi olla ainoa ylitettävä rima? ettei ryyppää ja hakkaa?
Ihaninta olisi, jos olisin löytänyt itselleni ihmisen, joka jakaisi haaveeni, tapani ja tarpeeni kommunikoida, arvoni ja lastenkasvatustapani. Kaikki tämä jälkiviisaus ei auta yhtään. Mutta en haluaisi olla onneton loppuelämäänikään. Ja niin pohjattoman yksinäinen. Niin että tuntuu että tukehdun. Välillä syön ja juon ihan yksinäisyyteeni.
Meillä on yksi yhteinen lapsi. Vain hänen takiaan olen enää mieheni kanssa. Mutta en tiedä kauanko kestän. Olen niin yksinäinen. Ja olen puhunut miehelleni asiasta sen tuhannen kertaa. Mikään ei muutu.
Tänäänkin sanoin, että toivon, ettei pelaisi taas koko iltaa tietokoneella pokeria. Meni kuitenkin. Ja suuttui minulle tietysti.
ei meilläkään ole " täydellistä" (mitä se täydellisyys sitten ikinä onkaan....). Kyllä välillä kiukkuan että minua ei huomata tarpeeksi, minua ei kuunnella, etc. Ei ole aina helppoa. Mutta sitten taas tajuan että tosi paljon on kyllä hyvää. Arvostamme kuitenkin molemmat toisiamme ja tiedämme sen kyllä. Ehkä olen tottunut liiankin hyvään kohteluun?
pista