Miten paljon lasten pitää oikein saada huomiota?
Yhden keskustelun tiimoilta tuli mieleen, jossa sanottiin, että kaksi lasta ei enää välttämättä saa riittävästi huomiota työssäkäyvien aikuisten perheessä. Miten hirveästi sitä huomiota oikein pitäisi saada osakseen? Eikö lasten pidä kuitenkin oppia, että kaikkea ei voi saada, eikä kaikki asiat tapahdu samalla sekunnilla kuin haluaa. Mikähän meillä on oikein vikana, kun minusta ei ole koskaan työssäkäyvänä vanhempana tuntunut, että meidän viisi lasta jäisi jotenkin liian vähälle huomiolle.
Kommentit (17)
Jos huomioi lapsen aina kun hän sitä tarvitsee, hän vähä vähältä alkaa tarvita sitä vähemmän - luottaa siihen, että JOS tarve tulee niin äiti/isi huomioi.
Eikä se tarkoita periksi antamista kaikille maailman vaatimuksille tai ympärivuorokautista palvelua, vaan vaikka sitä, että jos lapsi huutaa " lisää maitooooo!" niin vastaa sille edes jotain, kuten " pyydä nätisti."
väitteelles, vai heiluttaako tuuli huulia?
Mitä isommaksi ja taitavammaksi yksilö kasvaa, sitä vähemmän hänen olemassaolonsa ja eloonjäämisensä riippuu vanhempien huomiosta. Jos lapsi kokee tulevansa jo toimeen ja jäävänsä eloon ilman huomiotakin, huomion tarve vähenee. Riippuu siis paljon lapsen taidoista ja " sisäistetystä äidistä" , eli siitä kuinka hyvin lapsi on pystynyt integroimaan primäärihuolehtijan hyviä puolia itseensä.
mutta vanhempien aikaa ja rakkautta en laittaisi kortille. En tarkoita, että esim. tiskaaminen pitäs jättää kesken, koska kullannuppu haluaa näyttää oppimansa kärrynpyörän just sillä sekunnilla. Mutta läsnäoloa, hyväksymistä, sylittelyä, keskustelua, huomioimista, kahden kesken oloa...
Ja ne murkut eivät kaipaa sitä syliä yhtään vähemmän kuin vauvat, vaikka pistäisivät vastaankin
Oman lapseni eskariryhmässä on poika, joka ei selvästikään saa kotona tarpeeksi huomiota. Hankkii sitä sitten kaikin keinoin muilta. Yleensä pahoin.
Ja vanhemmat on varmaan tähän asti olleet sitä mieltä, että kovinkin on tilanne ollut hyvä. Nyt vaan sitten muut saavat kärsiä.
Nuorimman kanssa käydään pulkkamäessä, seuraava viihtyy koirien kanssa metsässä, kolmannen kanssa rempataan autoa, neljännen kanssa tehdään kaikkea kauneudenhoitoon liittyvää ja viidennen kanssa pelataan korttia.
Onkohan sinulla monta lasta? Jos vanhemmat käyvät töissä niin on hienoa, että jokaisen lapsen kanssa tehdään edes kerran viikossa kahdenkesken jotain! Terveisin 4 lapsen äiti jolla tuo ei toteudu
Miksi hankit enemmän lapsia kuin mitä pystyt kunnolla hoitamaan?
11
täydy olla mitään supererikoista. Meillä se voi olla vaikkapa se, kun autan esikoista (atoopikko) rasvaamaan itsensä iltaisin. Siinä voi samalla jutella, miten päivä meni. Hetkinen jakamatonta huomiota omilta vanhemmiltaan päivittäin.
ihan joka päivä kummaltakin vanhemmalta, koska toinen vie ja toinen hakee. Sitten sen päälle hoivahetkiä ja kirjan lukemista ja sellaista. Mutta se puoli tuntia on nimenomaan juttelua ja sellaista varten.
Itsestään selvyyshän on, että jokapäivä jutellaan lapsen kanssa päivän kuulumiset. Luetaan iltasadut ja jos on kahvinjuonti iässä niin kahvitellaan rauhassa. Tehdään yhdessä ruokaa ja nautitaan arjesta.
ja toteaa, että kyllä meillä riittää kahdenkeskistä aikaa joka lapselle ihan tarpeeksi, ei ole tuntunut ongelmaiselta järjestää.
teinin kanssa käydään ehkä ostamassa farkut ja siinä samassa käydään vaikka hampurilaisella. Yhden lapsen kanssa käydään kirjastossa ja yhden lapsen kanssa ihan vain ruoka-ostoksilla. Joku saattaa lähteä mukaan kävelylle ja toinen taas jonnekin muualle. Ei sen aina tarvitse tarkoittaa huvipuistoreissuja.
Niistä on paljon seuraa ja iloa. :)
pienillä on oma iltasatuhetki, jokainen peitellään, halitaan ja pusutellaan, sen jälkeen isoilla on aikaa valvoa vanhempien kanssa, jolloin jutellaan, pelataan jotain tai katsellaan jotain elokuvaa.
Useimmiten on niin, että lapset haluaakin tehdä yhdessä kaikkea, eli jos lähdetään retkelle ja joku on jossain muualla, niin kyselevät mihin x jäi, harmi kun se ei pääse.
Tasapuolisuus on isossa porukassa vaikea ja haastava tehtävä, mutta tärkein, ettei kukaan tunne kärsivänsä vääryyttä. Lapset huolehtii itsekin siitä, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti. Kodin ulkopuolella lapsilla ei ole ollut vaikeuksia, pärjäävät erittäin hyvin ja sopeutuvat eri ryhmiin, vaikkei ehditäkään antaa jakamatonta huomiota niin paljon kuin yhden-kahden lapsen perheissä.
Jos huomioi lapsen aina kun hän sitä tarvitsee, hän vähä vähältä alkaa tarvita sitä vähemmän
Ei lapsi mitään huomiota tarvitse. Huomion kipeys on seurausta siitä että lasta ei ole ns. kohdattu.
Huomionkipeys on siis seuraus ja pahimmillaan sairaus kuten alkoholismikin. Mutta siitä voi onneksi parantua ja tilannetta helpottaa jos on vanhemmat joilla ei itsellä ole pahoja huomionkipeysongelmia.
Ongelma on mahdotonta käsitellä tässä tyhjentävästi, mutta tuo sinun maitoepisodisi ja sen hoito on kyllä ihan oikean suuntainen.
Summasummarum: huomionkipeän lapsen 'hoitaminen' paapomalla tai rankaisemalla on virhe. Pitää vain katsoa peiliin ja kysyä itseltään mistä tuo on oppinut tuollaisen käyttäytymismallin.
Sisarukset ovat parasta mitä lapsille voi antaa.