Anopin ankeet neuvot! Argh!

Ei niinkään tuollaisia " neuvoja" ole täällä tullut, mutta anoppia, joka siis nyt saamassa ensimmäisen lapsenlapsensa, ei voisi asiaa vähempää kiinnostaa. Asutaan toisella paikkakunnalla, ja kun vauvauutisen jälkeen ekan kerran minut näki, olin jo viikoilla 28, niin kysyi vaan että olenko varma etten ole vain lihonut..!!!!!



aika ikävästi sanottu että hormonit eivät mukamas aiheuta mielialanmuutoksia, eipä tarvitse kuin jokin lääketieteellinen opus lukaista, niin kyllä tutkimukset selvästi todistavat ns. hormonimyrskyt. Ja keskenmenon pelko on aivan normaalia alkuraskaudessa, oman neuvolantätini mukaan se saa tulevat äidit esim varomaan kaikenlaisia vaaratekijöitä alkuraskaudessa.



Kertaakaan muuten tuon minun visiittini anoppilaan jälkeen ei ole edes pojalleen soittanut ja kysynyt vointiani. Ja tietää kyllä että la on parin viikon päästä, mutta ilmoitti jo silloin aiemmin ettei sitten " voi" tulla kylään, kun on niin iso välimatka. joka muuten on 120km...!!!!!



Iloitse nyt vaan raskaudestasi,älä murehdi tuollaisia tietämättömiä ihmisiä. Tsemppiä tulevaisuuteen!





Valentine rv 38+1

... jos näissä asioissa osaisi olla niin että toisesta korvasta sisään ja samalla toisesta korvasta ulos. Itse en niinkään ole kuullut anopin suusta mitään törkeätä vaan aviomieheni mummo on yksi painajainen. Meinasi silloin kun esikkoa odotin että sulla se varmaan on helppo synnyttää ku omaat noin isot luut :)) (en ole koskaan ollut laiha tai liian lihava vaan sanotaanko pyöreä..) No sitten ku vauva syntyi, moitti minua huonoksi äidiksi kun en nukuttanut lasta tarpeeksi vaunuissa...(minkäs tein kun lapsi syntyi kesää vasten, kesä oli kuuma ja ainoa paikka missä vauva sai unen oli viileä makuuhuone.) Kun en kuulemma kuunellut hänen viisaita neuvojaan, niin meillä meni välit. Ei käy tyttöäkään katsomassa kuin pakolliset kaksi kertaa vuodessa, vaikka asuu naapurissa. Ja kun käy, moittii että lapsi on yliherkkä kun mummoansa itkee. (tottakai itkee aivan uppoouto ihminen kun nuin harvoin näkee) Asuu muuten tuossa n.kilometrin päässä. Levittelee minusta juoruja että oon huono äiti, otan vielä lapset ja mieheni rahat ja muutan takaisin kaupunkiin, sillä kaupunkilainen on aina kaupunkilainen. Noh kun tämä raskaus tuli hälle ilmi oli vain todennut että olihan se jo aikakin..se on vain kaupunkilaisten kuukkeita ettei tehdä lapsia pienin aikavälein.. minua suututti sillä olen kokenut näiden kahden raskauden välillä myöhäisen keskenmenon, joten yritetty on.

Niin no siinäkin olin huono äiti kun tyttäreni ei oppinut konttaamaan ennen kuin oppi kävelemään, meni sillai istuma asennossa eteenpäin. Ei kuulemma lapsen aivot kasva oikein jos ei konttaa....tuli kerran meillä ja väkisin piti tyttöä konttaus asennossa ja yritti pakottaa konttaamaan kunnes estin sen..tyttö huusi kuin palosireeni.

Huh. tulipa purettua :)

tsemppiä teille kaikille ankeitten neuvojen saajille.

Itselläni on ihan hyvät välit anopin kanssa ja esikoisemme on hänelle todella tärkeä - sen näkee kaikesta (=



Silti anopin suusta välillä tulee sellaisia *huh huh* ja *hohhoijaa* kommentteja, että annan mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.



Odotan toista lastamme alkupuolella, esikko 1v 3kk. Esikoista tehtiin pitkään ja lääkkeidenkin avulla, joten ilomme on suuri, kun nyt raskauduin helposti ja " luomusti" .



Anoppi pian vauvauutiset kuultuaan kuitenkin minulle ihmetteli, kun rupesin toista lasta odottamaan. " Minä kun olen aina pitänyt teitä yhden lapsen ihmisinä..." Ja oli vielä mieheltäni kahden kesken kysynyt, että sanoo nyt suoraan, oliko tämä vauva ns. vahinko, kun me (hänen mielestään) ollaan yhden lapsen ihmisiä.



Ristiriitaista sinänsä, että hän on jo hetken aikaa meitä patistellut " Eikös esikkokin kohta jo tarvisi leikkikaveria" ja " Ettekös tekin sitä poikaa jo rupea tekemään" -kommenteilla. Kun toinen poikansa sai vasta toisen lapsen, niin kommentti meille oli " Tuliko paineita?"



Kaipa noista vois vetää herneen syvällekin kitusiinsa, mutta oikeasti olen sitä mieltä, että anoppi ei tarkoita pahaa. On vaan välillä ihan oikeasti tahditon, eikä ajattele, mitä sanoo. Tai ainakaan niin pitkälle, miten hänen sanomisensa voidaan tulkita tai miltä ne muiden korvissa kuulostaa. Toiseen miniäänsä hänellä on huomattavasti huonommat välit osin juuri tämän asian takia.

neuvojaan ja lausahduksiaan. Osassa ei ole järjellä ajateltuna päätä eikä häntää ja osa oli ihan hulluja neuvoja. Ennen minulla oli aika huonot välit äitini kanssa, kun näitä möläytyksiä sateli joka väliin ja asiaan, puuttui siis suomeksi sanottuna ihan kaikkeen ja kaikki asiat olisi pitänyt tehdä juuri niinkuin hän sanoi. Otti hyvin henkilökohtaisesti kun teinkin toisella tavalla.



Ensimmäisen lapsen synnyttyä, tämä asia nousi todellakin tapetille ja siitä väänsin peistä jonkun verran äitini kanssa. Tein selväksi että minä ja mieheni ollaan aikuisia ihmisiä ja kaikilla mittareilla mitattuna normaalin ihmisen kirjoissa, osataan kyllä omaa järkeä käyttäen hoitaa ja kasvattaa lapsemme. Edelleen " neuvoja" tulee toisinaan mutta ne ovat aika maltillisia entiseen verrattuna, sellaisia että voin antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Mulla on keskimäärin ihan mukava anoppi ja tulemme suht' hyvin toimeen keskemämme, mutta nämä lapset ja niiden kasvatus aiheuttavat välillä " kuumenevia" tunteita.



Anoppi on aina nostanut esikoisemme jalustalle (meidän kaksi poikaa ainoat lapsenlapset) ja hän koki pienen järkytyksen, kun aikanaan ilmoitimme, että toinen on tulossa. Vasta nyt, kun poika on jo melkein viisi, mummu on alkanut viettämään aikaa enemmän myös tämän kakkosen kanssa, mutta huomaan kohtelussa hieman eroja (esikoinen saa tehdä ja touhuta mitä haluaa ja pienempää komennetaan välillä pienestäkin asiasta). Minua tuo epätasa-arvoinen kohtelu surettaa, sillä neljä-vuotias on jo sen verran välkky, että alkaa huomaamaan erilaisen kohtelun :-(



No, nyt sitten pudotettiin oikein kunnon pommi, kun kerrottiin, että kolmas on tulossa kesällä! Eka kysymys oli: " Oliko se vahinko?" . Jotain tuollaista odotinkin, mutta kyllä se vähän itseä harmittaa, kun lapsi on tarkkaan harkittu ja haluttu, vaikka ikäeroa tuleekin viisi vuotta. Yhtään vointikysymystä ei ole tullut ja jos pojat mainitsee vauvan, anopin suu piirtyy viivaksi. Hänellä on itselläänkin kolme lasta, joten en ymmärrä mikä tässä on niin kamalaa. Tokihan esikoisemme on erityislapsi (Asperger), mutta ei se sitä tarkoita ettemmekö antaisi kaikille lapsille heidän tarvitsemaansa huomiota, mutta anoppi ei sitä tunnu aina oikein ymmärtävän. Kyllä me ainakin rakastamme jokaista lasta ihan yhtä paljon, vaikka ovatkin luonteeltaan ihan erilaisia ja vaativat erilaista huomiota.



Mutta tuo neuvo " toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos" on oikein käypä anoppien kanssa. Ja mitä vanhempi niin sitä enemmän taitaa tulla niitä sammakoita suusta (mun anoppi jo 75v) ;-)



Terkuin,

Tinttis

Taitaa olla siis aika yleistä, vai ;) ?



Minulla on ihan hyvät välit anoppiini, ja puolestaan miehelläni omaan äitiini. Hyvin usein kuitenkin loukkaannut anoppini sanomisista ja taas mieheni oman äitini vastaavista möläytyksistä. Ehkäpä sitä vuosien saatossa on tullut ns. kuuroksi omien vanhempiensa sanomisiin ja sitten ns. nämä vieraat herättävät enemmän tunteita. Olen kyllä jo anoppini kohta 15 vuotta tuntenut, mutta silti...



Jo pelkästään ihan arkisetkin kommentit laihtumisesta, masun pyöristymisestä tms. herättävät tunteita, vaikkeivat meillä ainakaan ne ole tahallisia loukkauksia (kai). Jotenkin sitä vain on tiettyjen ihmisten kanssa hiukan varpaillaan. Esim. esikoisen odotuksesta kun ilmoitettiin, niin anopin ensimmäinen kommentti oli, että voi kun se syntyy niin loppuvuodesta. On koulussa sitten aina pienin... Ei edes onnitteluja siis, argh! Meilläkin oli takana kaikenlaista terveydellistä juttua ennen esikoista, joten koko lähipiirikin tiesi, kuinka tärkeä tulokas olisi meille, vaikka syntyisikin loppuvuodesta tai ei ihan terve olisikaan...





Näiden juttujen kanssa on kyllä oppinut elämään, on siinä vain meillä ainakin vissi ero, kun kyse on omasta äidistä ja anopista. Omalle äidille voit tiuskia tai pauhata ja sanoa suoraan jotenkin helpommin, mutta vieraalle et....



Voimia kaikille näihinkin koettelumuksiin!



Pahnu, joka kolmatta odottelee

anoppi ilmoitti keskenmenon jälkeen, että se oli mun oma vika ja johtui siitä, että halusin sitä lasta ja olin ihan peräti TOIVONUT tulevani raskaaksi. Hänen mielestään lapsia ei saisi toivoa, eikä varsinkaan yrittää tulla raskaaksi, pitäis vaan odotella ja katsella sattuuko niitä tulemaan vai ei... Jos toivoo raskautta, niin se menee melko varmasti kesken. Et näin.

Voi Amria miten kamala kommentti !! Anopillasi on päässyt suusta aikamoinen sammakko.

Oma anoppini on hienotunteisuudessaan juuri samanlainen... neljännen keskenmenomme jälkeen hän sanoi minulle erittäin vihaisesti (hän inhoaa minua ja on osoittanut sen 6 vuotta erittäin selvästi) että

" LAPSIA EI TEHDÄ, NE SAADAAN !!" ja " VAIKKA SINÄ MARIKA KUINKA HALUAISIT LAPSIA, NIIN SINÄ ET NIITÄ SAA!!

Noh onneks uskon lääkäreitä enkä anoppia ja nyt poika potkii masussa, meneillään on viikko 22+3 :) :)

Tsemppiä kaikille joiden anopeilta tulee sammakoita suusta. Me olemme ratkaisseet ongelman niin, että olemme anopin kanssa tekemisissä 2-3 kertaa vuodessa maksimissaan. Meidän kotona hän on käynyt viimeksi 3 vuotta sitten.

Tietysti minä toivon että kun lapsi toukokuussa syntyy, niin hän voisi käydä meillä, ja me heillä useammin. Mutta jos käytös jatkuu samanlaisena, kanssakäyminen on yhtä mahdotonta kuin aina ennenkin.

Täytyy kyllä myöntää, että kaikki, jotka saavat tuollaiset " ei hormoonit aiheuta mielialavaihteluita" tai " toivoit liikaa lasta ja siksi keskenmeno" tai " lapsen aivot kasvaa väärin jos ei konttaa" -kommentit menemään toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos ilman että hätkähtää, ovat kyllä aika kovia sissejä. Oma myötätuntoni on täysin teidän puolellanne.



Itse odotan vasta ensimmäistä, eikä raskaudesta ole vielä kerrottu anopeille tai omalle äidillä, mutta toivottavasti kommentit eivät ole kovin raadollisia. Tuntuu, että molemmat naiset ovat järkeviä, mutta ei kai sitä koskaan tiedä ennen kuin se tilanne on käynnissä. Monesta järkevästäkin naisesta saattaa tullasammakkoja suustaan päästävä noita-akka mitä kummallisimmista töistä...



Ovatko kaikki pahasti sanoneet anopit tai äidit aikaisemmin antaneet olettaa, että kommentit voivat olla mitä sattuu vai tuliko aivan puskista kaikki mitä on sanottu?

mulla ex-suhteesta 1 lapsi, ja tästä nykyisestä liitosta kaksi lasta, ja kolmatta yhteistä odotetaan.



Anopilleni taisi olla järkytys, pitkän yhdessäolomme jälkeen, kun aloin odottaa ekaa yhteistämme.

Ei silloin tosin sammakoita päästellyt suustaan, mutta vaistosin kyllä aikalailla aatoksensa.



Kun sitten nykyistä kuopusta aloin odottamaan, edellisen ollessa vasta 10 kk ikäinen (toivottu ja yritetty raskaus), anoppi oli täysin tyrmistynyt :(

Tuumasi, että " oletko ihan varma, että olet raskaana, ettet vaan kuvittele?" ;O

Ja tuumasipa tuo pokkana, mun kuullen ja nähden, että " jestas, ettekai te lisää lapsia meinaa hankkia?" :(

Tulossa oli jo, ja onnemme kukkuloilla olimme.



" Onkohan kaikki ihan kunnossa, kun olet niin pahoinvoiva?" - oli hyvin yleinen ja useinkuultu kysymys kuopusta odottaessani :(

Kerroin, että on pikemminkin _yleistä_ voida pahoin alkuraskaudessa, kuin voida täysin normaalisti.



Kun käytiin ultrassa, kuittailin vähän anopille takaisin, ja tuumasin, että " tässä on todistusaineistoa, että odotan ihan oikeasti, enkä vain kuvittele" ;), heilutellen ultrakuvaviuhkaa kädessäni ;)

Tuo nappasi ne kädestäni, ja katsoi tovin, ja tuumasi, että " vaikeahan näistä on sanoa, kumman näköinen on" ;O / :D

Senhän takia sinne ultraan juuri mennäänkin, jep jep ;)



Oh, noita kommentteja on vuosien saatossa sadellut tasaiseen tahtiin, enkä voi sille mitään, mutta kipeimmät kommentit eivät kyllä mielestäni pyyhkiydy :(

Tätä nyt mahassani alkuviikoilla (rv 6+) olevaa vauvaa kerettiin yrittämään (hoitojenkin avuin, mutta lopulta tärppäsi " luomusti" ) reilun 2 v, ja tuo aika oli äärimmäisen raskasta :(

Anoppini (joka ei tosin tiennyt vauvahaaveistamme) tuumasi kerran, että " pitäkäähän huolta ehkäisystä, ettei satu vahinkoa" :(

Silloin meinasin sanoa tosi rumasti, mutta hillitsin itseni :/



On tuumannut meidän kahdelle lapselle, kun ovat näyttäneet vauva-aikaisia lelujaan mummolle, että " niin, ne taitavat olla kirpputorille menossa, kun ei teille enempää lapsia tule" :(

Oh, kaikkea kanssa.



Nyt kyllä tietää jo, että vauva on tulossa, ja oli vaan tuumannut, että " te sitten osaatte yllättää" ;)



Kaikenmoisia lastenhoitovinkkejä olenkin saanut tässä vuosien saatossa, " paras" niistä on se, että " vauvanvaatteita ei saa pestä millään pesuaineilla, vaan pelkkä vesipesu riittää" ;O

No, jos hänen lapsilleen riittänyt, niin kivat sille, mutta meidän lasten vaatteet kyllä pestään _ihan pesuaineella_, myös tulevan vauvan ;)



Ah, nuo " rakkaat" ja niin kaikentietävät anopit, jestas, tuostakin eukosta voisin kirjoittaa kirjan, " Anopin kootut ärsytykset" ;)



Pitkää pinnaa anoppienne kanssa! ;)

että ymmärrän ajatuksesi erityislapsen äitinä oikein hyvin, sillä meilläkin on 2 erityislasta (unohdin mainita tuossa äskeisessä viestissäni).

5,5 v pojalla on dysfasia, ja mielestäni asperger-piirteitä (ei diagnosoitua eikä epäilystä " ammatti-ihmisten" silmissä, mutta tiedän mitä ko. diagnoosi " koskee" , ja tunnistan pojassani _joitakin piirteitä_ siitä).

4 v pojalla on dyspraksia, sekä synnynnäinen selkärankapoikkeama (iso leikkaus tehty taannoin).



Mun puolen sukulaiset " teilasivat" vauvakuumemme täysin taannoin, perustellen juuri noihin poikiemme " poikkeavuuksiin" :(

Mä kyllä sanoin aika ärhäkkäästi takaisin, että " itsehän tiedämme mitä jaksamme ja mitä emme, sekä mitä haluamme ja mitä emme" .

Ja toisekseen totesin senkin, että " ei se tee xxx:stä eikä yyy:stä (tarkoittaen poikiamme) sen terveempiä tai sairaampia, vaikka saisivatkin pienen sisaruksen, pikemminkin sisarukset ovat rikkauksia elämässä" .

Mutta...me ihmiset ajattelemme/tunnemme niin erilailla.



Yritän olla välittämättä ikävistä kommenteista ja päivittelyistä, mitä asioihin tulee, sillä mun ja mieheni silmissä/sydämissä meidän poikamme ovat _mitä ihanimpia omine piirteinensä_ :)

Pakko avautua..!

Mulla ja miehelläni on viitisentoista vuotta ikäeroa, ja tämähän on aina hermostuttanut anoppiani. Kun kerroimme puolitoista vuotta sitten hänelle aikeistamme mennä naimisiin, hän ei suinkaan onnitellut tai sanonut " ai kuinka ihanaa" , totesi vain, että " te teette mitä teette, niin kuin parhaaksi näette, en minä siihen rupea puuttumaan" .



Vanhempani kustansivat käytännössä häämme, ja anoppi kehtasi paikanpäällä arvostella äidilleni pöytäkoristeita " halvoiksi" . Muuta kommenttia isoista ja hyvin onnistuneista häistämme ei olekaan kuulunut. Sen sijaan anoppi saattaa kysellä minulta suoraan, paljonko vuodessa saan rahallista avustusta vanhemmiltani, antavatko he joululahjat rahana vai tavarana, kuinka paljon olen elämäni aikana heiltä rahaa saanut, kuinka suuri tontti vanhemmillani on, onko heillä maata tai metsää, minkä suuruisen perinnön he ovat saaneet...



Kun sitten rupesin odottamaan vauvaa, onnitteli hän sentään, mutta saman tien alkoi surkuttelu minun ja mieheni ikäerosta. Hänen mielestään poikansa on liian vanha tulemaan uudelleen isäksi. Viimeksi hän kommentoi: " Kyllä sinä sen ikäeron vielä tässä vaiheessa kestät, mutta katsotaanpa 10 vuoden kuluttua uudelleen" , antaen ymmärtää että hänen poikansa on suurinpiirtein toinen jalka haudassa siinä vaiheessa ja minä katson parhaaksi lempata hänet siinä kohtaa.



Hän myös ilmoitti, ettei rupea hössöttämään ja kutomaan mitään sukkia tai tumppuja, kun minun äitini kuitenkin kutoo niin paljon. (Äitini ei kuitenkaan ole kudontaihmisiä).



Olen ollut myös poikkeuksellisen huonokuntoinen koko raskauden ajan, mm. kovaa pahoinvointia, ennenaikaisia supistuksia, todella kivuliaita liitoskipuja... Anopiltani en sääliä ole saanut, sanoi vain että " itsepä olet päättänyt lapsia tehdä, ja kyllä sinä vielä kestät, mutta ajattelepa niitä jotka tulevat nelikymppisenä äidiksi." .



Minulle hän ei ole koskaan soittanut henk.koht. tai pyytänyt puhelimessa mieheltäni saada puhua kanssani. Eikä muutenkaan ole kiinnostunut raskaudesta. Mieheni isä on halvautunut ja jo vanhainkodissa, joten ymmärrän kyllä, että anoppini ajatukset ovat tietenkin hänessä. Silti olisi kiva joskus jutella tulevasta vauvasta ja raskaudesta edes jotain, eikä aina kuunnella anopin pitkiä luentoja siitä, minkä väristä kakkaa hänen miehensä on nyt päästänyt, ja kuinka paljon hän on yskinyt limaa.



Sinä aikana kun olemme mieheni kanssa yhdessä olleet, anoppi on ehtinyt kylään KERRAN, miehen tyttäreni ylioppilasjuhliin viime kesänä. Edellisen kerran hän kävi tyttären rippijuhlissa. Kun muutin mieheni asuntoon, organisoin huusholliin mm. keittiö- ja pintaremontin ja vaihdoin sisustuksen täysin uusiksi. Anoppi näki siis asunnon ensi kertaa täysin uudessa asussa ylioppilasjuhlissa, mutta ei kommentoinut asunnon uutta ilmettä millään lailla, ei edes kiertänyt huoneissa. Minun suunnittelemaa ja toteuttamaa kahvitarjoilua hän kommentoi sen verran että sanoi " olet sitten tehnyt kahta eri sorttia kuivakakkuja. Eihän niitä syö nykypäivänä enää kukaan" . Lisäksi hän jälkikäteen äimisteli, ettei minulla ollut Arabiaa kahvipöydässä.



Itse olen salaa onnellinen, että anoppi on jo sen verran iäkäs ja asuu yli 200km:n päässä, ettei ehtimiseen pääse meillä vierailemaan...

On hyvä muistaa että anoppimme ovat aikansa lapsia, lasten saaminen, kasvattaminen ym. oli hyvin erilaista ja tietous myös. Hyvä muistaa myös että jos kyse olisi esim. omasta äidistä, tavat ja jutut olisivat tutumpia ja ymmärtäisi paremmin taustaansa vasten kuin taas anopin juttuja joita ehkä sitten se mies tajuaa paremmin (tai vaikkapa miehen sisko). Jonkunhan äiteja ne anopitkin on ja kuitenkin suurin osan arvosteluista saa osakseen anopit, ei äidit.



Hyvä muistaa omat kokemukset kun itse on anoppi. Mua ainakin kauhistuttaa kolmen pojan äitinä tulevat miniäni. MIten ihmeessä osaan olla mieliksi. Jos et kommentoi, et välitä ja jos kommentoit kommentoit kuitenkin väärin. Ostat lahjan se on liian kallis ja jos ostat halvemman niin se oli sitten liian halpa. Anna rahaa niin olet laiska etkä välitä ees ostaa lahjaa, käy kylässä niin kyttäät ja käyt liian usein ja jos yrität antaa lasten olla enemmän omissa oloissaan niin et taaskaan välitä.

Sanojensa asettelussa se varmaan sitten lopulta välit menee :)



Anoppi on minullakin ja kyllähän hän ärsyttää välillä, puhumattakaan apesta. Uskon kuitenkin vilpittömästi että tarkoittavat hyvää, ilmaisevat sen vaan niin erilailla etten omaa taustaani vasten sitä jaksa aina käsittää. Mieheni näkee asian ihan erilailla. Oma äitini ei ärsytä ollenkaan niin paljoa taas minua (vaikka osaa hänkin).



Ja toki uskon että hirviöanoppejakin on olemassa, niinkuin samanmoisia miniöitä ja äitejä.

Soilioilin kommentti oli kyllä mainio. Musta varmaan tulee aivan kauhea anoppi...



Mulla on oikeasti aivan superihanat vanhemmat ja appivanhemmat.



Silti on pakko heittää muutama pieni. Mutsin eka kysymys kun aloimme odottaa ekaamme oli

" milloin sitten pidätte häät" (kysymyksellä hän varmisti sen, että häitä ei vietetty ennen vauvan syntymää). Nyt kun aloimme odottaa kolmatta, meni noin 5 minuuttia kun sukulaiseni alkoivat määrätä tulevalle vauvalle kummeja. Äitini on lisäksi kommentoinut suoraan mulle ja muille sukulaislle mahaani (oletko varma ettei ole kaksosia kun olet noin noin iso----olen normaalistikin pienikokoinen ja nyt edelleen loppuraskaudesta pieni).



Appiukko taas muistaa säännöllisesti kommentoida siitä, että viinin juominen on kielletty (juon juhlina 1 lasin). Kakkosen aikana mulle ei esim.katettu eikä tarjottu jouluna viinilasia (jonka kävin tosin hakemassa).



Kokonaisuutena kuitenkin tiedän, että jokainen päästelee sammakoita. Kyllä niistä omistakin sammakoista saisi joku kerättyä listan.

ei mun mielestäni KENENKÄÄN tarvitse olla mieliksi.

Saa olla ihan aidosti _oma itsensä_, mutta voisi jokainen toki miettiä mitä suustaan päästää, tai eipä tarvitse sitten anoppien ihmetellä miksi miniät ovat niin " happamia" heitä kohtaan ;)



Oma anoppini ei ainakaan oo empaattisuuden huippu, niin paljon on vuosien saatossa tullut " lokaa niskaan" ihan muihinkin asioihin liittyen.

Joillakin ihmistyypeillä kun tuppaa unohtumaan se, että _on asioita, joihin ei sovi omaa nenukkiansa tunkea_, kuten lastensa henk.koht. asiat.



Mä en haastamalla haasta riitaa anoppini kanssa, mutta toki " takaisin annan" , en ala kynnysmatokseen.

Ja kylläpä tuo miehenikin pitää puoliani, ja sanoo kun siltä tuntuu, että äitinsä " raja on ylitetty" .



Kaikkien kanssa ei vaan kemiat mene yksiin, mulla meni kauan hyväksyä se asia, etten voi väittää tykkääväni anopistani.

" Kestän" häntä, kunhan välimme pysyvät " sopivan etäisinä" , mutta " sydänystäviä" meistä ei koskaan tule, sille ei voi mitään.

Rakastan poikaansa, se riittänee mulle ;)

Mun anoppi asuu aika lähellä, n. 5km päässä. Hän kuitenkin käy todella harvoin meillä, eikä mua oikeestaan huvita aina käydä siellä, vaikken pistäisi vastaan jos hän piipahtaisi täällä. En vain aina jaksa mennä sinne!



Olemme ihan hyvissä väleissä vaikkei meistäkään ikinä tule sydänystäviä. Anoppini on puheliasta sorttia, tosin puhelee niitä näitä naapurin Paavosta ja kivikautisista sukulaisistaan, ja nämä jutut eivät oikeestaan kiinnosta, mutta kuuntelen ihan kohteliaisuuden vuoksi.



Tiedän, ettei hän pidä minusta ainakaan liiaksiin, mutta hänen on pakko pitää välejä yllä, jotta hän tapaisi lapsenlastaan.

Sama koskee mieheni siskoa.

Todella lapsellista on kun anoppini ja mieheni sisko supisevat selkäni takana jotakin! Se ottaa aivoon ja mielummin kuulisin suoraan mitä heillä on sanottavaa kun katselisin tollasta selän takana kuiskuttelua! Toisaalta, olen aivan varma siitä, että he eivät voi sietää minua, mutta heidän vain on pakko olla väleissä jotta välit tyttäreeni säilyisivät...



Anoppini on tehnyt muutaman anteeksiantamattoman teon, josta aikoinaan kirjoittelinkin tänne. Sitä en unohda ikinä! Ja pidän tapahtuneen aina mielessäni kun mietimme tyttärellemme hoitopaikkaa. Nimittäin kerran tyttöni ollessa n.4kk ikäisenä hoidossa anopillani, tämä lähti ajelemaan autolla isolle tielle niin, että tyttöni makasi siis ilman mitään turvakaukaloa tai muuta kiinnitystä apukuskin paikalla !!!!!!!!!!!!



Anoppini ei ole minulle suoraan mitään sellaista sanonut josta olisin loukkaantunut, mutta otan jotenkin itseeni sellaiset neuvot, jotka ovat itsestään selvyyksiä. Jotenkin tuntuu, ettei hän usko minun osaavan hoitaa tyttöä kunnolla, vaan hänen on pakko neuvoa, esim. siinä että tuttipullot ja tutit on keitettävä ennen kuin ne ottaa käyttöön. Hän varmasti pitää minua tyhmänä.

Kaikki eivät varmasti tätä tiedä itsestään, mutta kyllä sitten jokainen äiti lukea osaa käyttöohjeet jossa mainitaan kyllä keittäminen!



Kerran syötin tyttömme anopin läheisyydessä. Ruokana oli jotain omatekoista porkkanalaatikkoa. Tiedätte kai, että kuiva ruoka niinkuin juuri porkkanalaatikko jää ikävästi kiinni naamaan kun se kuivahtaa, eikä sitä saa kunnolla edes märällä paperilla pois. No kun oltiin syöty niin pyyhin paperilla tyttömme naaman ja heti anoppi alkoi supista miehelleni että naama täytyy tuputtaa, ei pyyhkiä. Voi jeesus että otti aivoon. Ja saa tulla kyllä mullekin sanomaan suoraan jos on jostain eri mieltä. Toiseksi, kyllä minä tunnen tyttömme paremmin kuin kukaan muu ja tiedän, että hän vähät välittää siitä pyyhinkö naaman vai tuputanko sitä paperilla. Tottakai asia olisi aivan toinen jos tyttö huutaisi pyyhkimisen ajan siksi, että se tuntuu epämiellyttävältä.



Ehkä nämä olivat vähän lievempiä juttuja kuin teillä joillain, mutta sainpahan ainakin kerrottua :D