Lentäminen ja ilmaston lämpeneminen
Onko ketään joka olisi tehnyt tietoisen valinnan vältellä ylimääräistä lentokonematkustusta? Eli että valitsisi lentämisen sijasta jonkin lähemmän matkakohteen tai energiaa säästävämmän liikkumistavan?
Meillä nelivuotias kysyi koska mennään Uuteen Seelantiin. Sanoin että sitten kun lentokoneet kulee vedyllä.
Mutta oon vasta äskettäin heräännyt huomaamaan että nykyinen lentely ympäriinsä on ihan samaa kuin parikymmentä vuotta sitten kun tehtaat laski kaikki likavetensä suoraan järviin. Eli että ihan tahallaan pilataan maapalloa.
Kommentit (24)
Eli omalta osaltamme liitymme ympäristötalkoisiin tällä tavalla, emme joudu luopumaan mistään. Kotisuomessa matkustamme ahkerasti junalla, bussilla tai omalla autolla, riippuen kohteesta.
Sun tai mun lentäminen ei vaikuta mitenkään. Kaikkien pitäis jättää lentäminen sitten.
Mites sit työpaikat ja ruuan saanti toisilla ihmisillä?? Moni ulkomailla saa elantonsa meistä matkustavista ihmisistä.
Me reissataan lentäen ja hyvillä mielin reissaammekin.
Lapset nähneet monet maat ja tyytyväisinä muistelevat koko perheen matkoja.
Ai nin, maalaiskuussa nousee taas kone missä olemme mutta nyt vain suomen sisällä ;)
Korjaan itse ennenkuin joku kielipoliisi ehtii paikalle.
Me lennämme kerran vuodessa. Mutta maksamme siitä " veroa" tänne. Seuraavan sukupolven tulee olla tiedostavampi, matkustaneempi ja maailman kansalaisia, jotta he voisivat rakastaa koko planeettaa.
Tekee elämästä paljon helpompaa. Ekoteot ei ole kaikki tai ei mitään. Jokainen päätös on parempaan on hyvä.
Ihme mustavalkoista ajattelua.
Ap palasi katsomaan ja
- oon myös sitä mieltä että matkustelu avartaa,
- en käsitä tota " kun ei muutkaan niin en minäkään" .
Mites tosiaan kun 10 -20 vuoden jälkeen meidän lapset kysyy meiltä, että Miksi? Miksi te lensitte vaikka te tiesitte?
Mutta ehkä se ei kuitenkaan tunnu vielä kolahtavan tarpeeksi omalle kohdalle. Että jos mökkirantaan ajautuu jotkut myrkyt vastarannalta, niin se on suht helppo osoitella sormella, tää lentojuttu on vähän erilainen.
Eli kyllä se tietoinen valinta on käyttää vaihtoehtoisia liikkumismuotoja. Mukavaahan se lentäminen varmaan olisi, ja nopsempaan lentsikalla pääsee, mutta en tosiaan halua antaa yhtään ropoa ilmastonpilaamistyöhön.
Vierailija:
Sun tai mun lentäminen ei vaikuta mitenkään. Kaikkien pitäis jättää lentäminen sitten.
Mites sit työpaikat ja ruuan saanti toisilla ihmisillä?? Moni ulkomailla saa elantonsa meistä matkustavista ihmisistä.
Me reissataan lentäen ja hyvillä mielin reissaammekin.
Lapset nähneet monet maat ja tyytyväisinä muistelevat koko perheen matkoja.
Ai nin, maalaiskuussa nousee taas kone missä olemme mutta nyt vain suomen sisällä ;)
Mitä jos kaikki ajattelisivat noin? Sulla ei varmaan (toivottavasti) ole lapsia, kun et huolehdi lasten tulevista elinmahdollisuuksista.
Lennot ovat nykyään niin halpoja että kerran kuussa käymme jossain viikonloppulomalla.
Lihansyöminen on ihan yhtä epäekologista kuin lentäminen, mutta siitäpä ei saa niin helppoa mölistä. Itse lennän niin pitkään kuin se on laillista ja nautin joka matkasta. Nautin myös lämpimistä talvista ja kesistä Suomessa, sillä kun Golf-virta pysähtyy saadaan taas täälläkin hytistä. Ja siihen on liian myöhäistä vaikuttaa nyt mitenkään.
Jotenkin tuli vain ajatus, että et tuota ymmärrä, kun kaikesta huolimatta jatkat matkailua lentokoneella..
on tosiaan. Junamatkailussa on varmaan luomu-lisä, kun se on jopa kalliimpaa kuin lentäminen. Eli ei tee ekologista valintaa yhtään helpommaksi tuo hinta.
Juna - hidas kallis ekologinen
Lentokone - nopea, edullinen, epäekologinen
Valitettavasti.
Juuri tällaisten muista ja ympäristöstään oiittaamattomien länsimaisten ihmisten takia, joiden elämä pyörii vain sen oman nöyhtäisen navan ympärillä.
Vierailija:
Lihansyöminen on ihan yhtä epäekologista kuin lentäminen, mutta siitäpä ei saa niin helppoa mölistä. Itse lennän niin pitkään kuin se on laillista ja nautin joka matkasta. Nautin myös lämpimistä talvista ja kesistä Suomessa, sillä kun Golf-virta pysähtyy saadaan taas täälläkin hytistä. Ja siihen on liian myöhäistä vaikuttaa nyt mitenkään.
IIlmastonmuutosta on pidetty vakavana ongelmana, koska se vaikuttaa alueisiin, joilla ihmiskunta on jo ennestään heikoilla. Vaikka ilmastonmuutos saattaa ensialkuun hyödyttää tiettyjä alueita, toisilla alueilla haitat tulevat olemaan erittäin suuria.
Trooppisilla ja subtrooppisilla seuduilla ilmastonmuutos vaikeuttaa ravinnontuotantoa, vähentää makean veden riittävyyttä, lisää tartuntatautien leviämistä ja kuivattaa ja polttaa subtrooppisia metsiä.
Pohjoisilla alueilla ilmastonmuutos muuttaa ja häiritsee metsäekosysteemejä, aiheuttaa myrskyjä ja tulvia sekä hukuttaa rannikkoseutuja veden alle. Se parantaa useiden kasvien kasvua ja vähentää lämmitysenergian tarvetta, mutta lisää toisaalta tartuntatautien leviämistä ja uhkaa maaperän vakautta roudan vähentyessä. (IPCC 2007)
Ilmastonmuutos maksaa 5,5 biljoonaa euroa vuoteen 2050 mennessä väittää Maailmanpankin entinen pääekonomisti Nicholas Stern raportissaan (engl., Wp).
Hänen mukaansa maailmantaloutta uhkaa " suurta lamaakin" suurempi lama, tulvia, aavikoitumista, nälänhätää, kuolemaa ja kurjuutta.
Joillakin se on vain minä, minä, minä, minä, minä.
Vierailija:
IIlmastonmuutosta on pidetty vakavana ongelmana, koska se vaikuttaa alueisiin, joilla ihmiskunta on jo ennestään heikoilla. Vaikka ilmastonmuutos saattaa ensialkuun hyödyttää tiettyjä alueita, toisilla alueilla haitat tulevat olemaan erittäin suuria.Trooppisilla ja subtrooppisilla seuduilla ilmastonmuutos vaikeuttaa ravinnontuotantoa, vähentää makean veden riittävyyttä, lisää tartuntatautien leviämistä ja kuivattaa ja polttaa subtrooppisia metsiä.
Pohjoisilla alueilla ilmastonmuutos muuttaa ja häiritsee metsäekosysteemejä, aiheuttaa myrskyjä ja tulvia sekä hukuttaa rannikkoseutuja veden alle. Se parantaa useiden kasvien kasvua ja vähentää lämmitysenergian tarvetta, mutta lisää toisaalta tartuntatautien leviämistä ja uhkaa maaperän vakautta roudan vähentyessä. (IPCC 2007)
minä lopetan lentomatkailun jotenkin estää Golf-virran hidastumisen ja lopullisen pysähtymisen. I' m all ears. Ilmakehä - tai tarkemmin Atlantti - on jo nyt niin lämmin, että Golf-virran hidastumiselle ei voida tehdä yhtään mitään. Vai ajattelitko jäähdyttää sitä jollain tavalla? Jos kyllä, miten?
Olen ensi kesänä lähdössä lasten kanssa bussilla Ruotsiin, ensin menemme täältä Itä-Suomesta Pohjois-Ruotsiin bussilla ja sieltä sitten junalla/linja-autolla kohti etelää, käymme myös Tanskassa ja pikaisesti Saksassa ennen kuin tulemme laivalla Suomeen. Hintaa reissulle tulee huomattavasti enemmän kuin jos lentäisimme suoraan Tanskaan/Saksaan ja takaisin mutta näemmehän sentään maisemia ja matkan varrella tietenkin pysähdymme monta kertaa ja yövymme eri paikoissa.
Seuraavalle kesälle suunnittelen Mongolian matkaa, sinne juna tuleekin jo huomattavasti halvemmaksi kuin lentäen matkustaminen, junassa menopaluu Suomesta Mongoliaan noin 400 euroa kun taas lento 700-800 ¿.
mutta kaikkea turhaa etelänkohteisiin lentämistä ja muuta sellaista vältämme tietoisesti. Vaan saapa nähdä, saako perheet noin kymmenen vuoden päästä enää lentää lomamatkoille...