Miten lasten pahoinvointi näkyy, kun äidin ja isän välit eivät ole kunnossa?

Saattavat samalla ripustautua vanhempaan kaikin mahdollisin keinoin. Ja yrittää olla mahdollisimman suloisia ja suorittaa kaikenlaisia " temppuja" , jotta saisivat vanhemman nauramaan ja hoitamaan heitä hyvin.



Samalla he ovat itse tosi surullisia, mutta vanhempi ei välttämättä tätä huomaa, koska lapset pyrkivät ilostuttamaan häntä koko ajan telmimällä " suloisesti" ja hauskuuttamalla. Vanhempi ei vain oman surunsa ja kaaoksensa keskellä huomaa sitä, että koko ilonpito on teeskentelyä, ja sen tarkoitus on saada vanhemmat pois tukkanuottasilta, jotta he olisivat lasten kanssa. Tai mikäli vanhemmat eivät riitele aktiivisesti, niin huomion tarkoitus on saada vanhempi pois omista ajatuksistaan, jotta hän huomioisi lasta.



Varsinkin erittäin älykkäät lapset ovat nimenomaan tällaisia kilttejä ja reippaita, ehkä yliaktiivisia vanhempansa ilostuttajia. Heidän tunne-elämänsä ei kuitenkaan oikein kehity samalla, koska he joutuvat hoitamaan vanhempaa.



Myöhemmin heille voi tulla levottomia öitä ja pelkoja, jotka ovat vähän hysteerisiä. Samoin heillä voi olla jotain ihmeellisiä käsityksiä siitä, millaisia ihmisten väliset suhteet ovat, ja millainen pitäisi olla kahden aikuisen välinen parisuhde. Hoivattuaan vanhempaa he eivät ehkä ole kovin empaattisia ketään kohtaan, ja koska he eivät itse ole saaneet riittävästi hoivaa kehitykseensä, he voivat olla äärettömän egoistisia. Empatia leikkikavereita kohtaan puuttuu ehkä kokonaan.



Todennäköisesti, mikäli tilanne on jatkunut pitkään kotona, heillä ei ole mitään kunnioitusta vanhemman asettamia rajoja kohtaan siinä vaiheessa, kun vanhempi ns. voimaantuu niitä asettamaan. Sitten siinä ollaan ihmeessä, kun (jo isot) lapset tottelevat vain mikäli heitä huvittaa. Ehkä todella voimakasta auktoriteettia uskotaan, mutta silloinkin vain siitä pelosta, että jäädään kiinni. Mikään sisäinen moraali ei ole sanomassa, mikä on oikein tai mikä on väärin, koska lapsi on joutunut niin monta vuotta luomaan säännöt ihan itse. Tässä vaiheessa vanhempi voi alkaa käyttää esim. piiskaa ja lyömistä, koska on aivan epätoivoinen, kun ei saa kakaroita järjestykseen. Hän ei itse tajua sitä, että vaikka on selvinnytkin (ehkä avioerosta), niin lapsia on emotionaalisesti laiminlyöty niin monta vuotta, että he ovat ottaneet vallan itsestään käsiinsä, eivätkä turvaudu kuin itseensä.



Niin, ja kerron lapsipuolistani. Heillä ei ole tässä maailmassa mitään arvoja eikä mitään ihanteita. He eivät kunnioita mitään eivätkä ketään. He lyöttäytyvät yksiin sen kanssa, jonka uskovat olevan vahvin. Heillä sanelee villin lännen lait ja moraali, mitään kaunista siinä ei ole.

Olen myös varhaisessa vaiheessa saanut läksyn, että tässä elämässä voi luottaa vain itseensä. Ammatti on valittu sillä perusteella että sillä taatusti elättää itsensä. Muita voi auttaa kun on ensin varmistanut että omat edut ei siitä kärsi.



Parisuhteessa ongelma on se että en osaa olla rehellinen. Tutkin vain jatkuvasti, miten toimimalla saan tilanteen pidettyä siedettävänä ja hallinnassa. Omia tunteita en tunnista ollenkaan, ne ovat vain tuntemuksia jotka sysätään sivuun.



Myöskin ihmistuntemus on nolla, tai sen ymmärtäminen mikä on hyväksyttävää tai normaalia. Kun lapsena koki kaikkea mikä ei ollut hyväksyttävää tai normaalia, ei tunnista siinä mitään outoa jos ihmiset käyttäytyy niin. Eli hälytyskellot ei soi, ja joutuu outoihin hyväksikäyttötilanteisiin ja sairaisiin ihmissuhteisiin.



Luottamus kaikkeen ja kaikkiin tietysti puuttuu.