Mistä lähtien kissat ovat olleet sisäkissoja? Niiden luonto kuitenkin vetää tuonne ulos.
Eikö se ole eläinrääkkäystä, että telkeää kissan sisälle ja estää tämän pääsyn ulos (monet kerrostaloasujat eivät päästä kuin parvekkeelle oleilemaan).
Sitten ihmetellään kissojen ongelmakäyttäytymistä...
Kommentit (27)
Eivät muuten liiku omalta tontilta minnekään, naapurin kissat kilometrien päästä käyvät kyllä meillä syömässä. Toki tonttimme on noin 70 ha.
Autojen alle jää varmasti enemmän eläimiä kuin on vapaana kulkevia kissoja. Ihmiset on lukittava samoin perustein sisätiloihin.
harvoin olen nähnyt kissan suojatiellä vilkuilemassa ensin vasemmalle, sittten oikealle ja taas vasemmalle...
Muut kaksi tarraavat kynsillä nahkaan kiinni ja säntäilevät kauhusta kankeana sinne tänne jos joutuvat ulos. Enää ei edes yritetä niitä viedä, se on eläinrääkkäystä kun toiset ei tahdo.
Mutta tuota yhtä kissaa kyllä ulkoilutetaan kesäisin, talvella ei viihdy ulkona mutta kesällä tykkää kävellä ja haistella ja katsella ympärilleen.
Eli ottavat vain välttämättömän. Ihminen se pitäis lukita jonnekin saastuttamasta. T: 30
tuo mun kissa oli hylätty pihalle kesänjälkeen. oli vielä aika pieni kun sen pelasti. ulkona se ei enää suostu olemaan. valjaissa oon sitä vieny mutta ei,pelkää ja haluaa sisälle. kait se on kissakohtaista sekin. eläinrääkkäystä on aivan muut asiat.
Kissa ei ole villieläin eikä kuulu Suomen luontoon. Kysykää keneltä tahansa kissa-aktivistilta, kissa kuuluu sisälle ja vain valjailla ulos. Kaikki eläinsuojeluyhdistykset ovat sitä mieltä, että kissa ei kuulu vapaana ulos, jossa se voi jäädä auton alle, kadota, joutua loukkuun ja kuolla tuskallisesti. On välinpitämättömyyttä ja laiskuutta jättää kissa ulos vaaroille alttiina. Kissat sisälle!