Mikä neuvoksi?
Ei tämä taida mennä ohitse itsekseen, kun tätä kestänyt jo pari vuotta. Toisen lapsen raskausaikana alkoi. En jaksa juuri mitään kotona, käyn töissä mutta työni ei ollut tehtävän kuvaltaan sellaista, millaista sen piti olla vaan joudun todella tekemään hanttihommia, vaikka minulla on näyttöä siitä, että minusta on parempaankin.
Toisena päivänä jaksan siivota, lapsia enemmän ja kaikkea muutakin. Toiset päivät itken ja hermostun vähästä asioista. Mies pakenee tätä kaikkea lähtemällä jonnekin harrastuksiinsa.
Parisuhteesta ei ole mihinkään. Mies osallistuu kyllä, mutta ei osoita tunteitaan minua kohtaan milloinkaan, seksissä ei välitä miltä minusta tuntuu eikä tarpeistani. Tänäänkin kävimme yhdessä syömässä, silti tällainen olo. En tiedä miten muuttaisin tätä surkeaa elämääni. Senkin aterian minä maksoin ja sen jälkeen surkeaa seksiä ja nyt ilta keskenään lasten kanssa itkien kaikki kolme yhdessä. Ystäviä ei ole, eikä tällä menolla tulekaan. Mikä neuvoksi?
Kommentit (5)
yritykset päätyivät sektioon ja sekin oli " ystäväni " mukaan omaa syytäni. Lapset viihtyvät isänsä kanssa paremmin kuin minun kanssani. Mies lähti ulos ja sanoi nukuta lapset, tulen takaisin kun he nukkuvat, kun ei sua taas kiinnosta mikään.
Olen siivonnut, leikkinyt lasten kanssa. Illasta iski taas tällainen kamala olo, huomenna töihin paluu.
Liian masentunut, liian katkera ja kyllästynyt. Yritä löytää itsellesi parempi hoitomuoto/terapeutti. Heti aamulla soitto neuvolaan/terveyskeskukseen...En mä osaa auttaa tän paremmin vaikka haluaisinkin. Tee palvelus lapsillesi ja yritä auttaa itseäsi.
Voimia!
Muistathan, että sä oot arvokas! Sä et oo ihminen, jolle saa sysätä kaiken paskaduunin. Sä oot taatusti hyvä äiti ja hyvä vaimo, mutta kukaan meistä ei jaksa olla ihana ihminen silloin kun tuntuu pahalta ja elämä ahdistaa.
Mun mielestä sun mies tekee väärin jättäessään sut yksin tuon olon keskelle eikä kestä sitä, ettet jaksa olla kiinnostunut asioista. Teillä on yhteinen yritys, jota nimitetään perheeksi, ja siihen kuuluu myös se, et ollaan tukena ku menee päin persettä.
Kenelläkään ei ole myöskään oikeutta syyttää sua siitä, miten oot lapsesi synnyttänyt. Se on sinun oma asiasi eikä kuulu muille.
Itse kävin kerran juttelemassa henkilöllä, joka sai oloni entistä kurjemaksi ja jonko luota lähdin itkien pois. Seuraava ammattiauttaja olikin jo huomattavasti parempi. Voitko sinä kokeilla toista ammattiauttajaa? Kaikki ei sovi kaikille, joten älä tyydy tähän yhteen.
Paljon voimia ja haleja
Varmaankin täytyisi käydä jossain puhumassa ja miettimässä tätä elämääni vähän lävitse, jotain kriisiä tässä kait on taas meneillään. Välillä ehdin luulla jo, että tämä olotila olisi voitettu ja kaikki ohitse, kunnes illasta tänään se palasi pitkästä aikaa.
On ollut kummallista huomata, kuinka oloni on mennyt parempaan päin jatkuvasti, silti välillä tulee takapakkia kumman pienistä asioista. Tällaista kait tämä masennus sitten on.
En jotenkin jaksaisi tätä parisuhdetta yksin hoitaa, kun tuntuu ettei minulla loppujen lopuksi kuitenkaan ole merkitystä aidosti toiselle ihmisenä.
itse koin, että minulle tuli siitä ainoastaan vielä surkeampi olo ja säälin itseäni vain vielä enemmän niiden keskustelujen jälkeen...Tunnen olevani surkea vaimo, vielä huonompi äiti ja työntekijänä sellainen, jota ei tarvitsekaan arvostaa, vaan jolle voidaan sysätä kaikki se paskaduuni, jota kukaan muu ei halua tehdä. Elän tätä elämääni ihan jonkun muun ehdoilla. Ikääkin on pian 30v. enkä mitään nuoruuden baarireissuja tai haihatteluja kaipaa, mutta tuntuu vain niin pahalta tää. ap