Onko kukaan ostanu Lidlin tamponeja: On muuten halpoja ja hyviä!
(Nyt sitten odotan tähän yhtä tiettyä vastausta. Katsotaan kauan menee.)
Kommentit (23)
En ole vielä maistanu.. Joten en osaa sanoa onko hyviä.
ollut vannoutunut OB:n käyttäjä.
Nyt sitten järkytyin niiden tosi kalliista hinnasta ja ostin noita Lidlin tamppooneja ja ne oli ihan tosi hyvä laatusia ja mielettömän halpoja.
En meinaa muita enää ostaa.
kolahti noi yhdyssanat kohilleen ja silleen.
Sorry.
En ole nimittäin koskaan käyttänyt... Joskus teininä yritin niitä sisälleni survoa, onnistumatta.
Mielenkiinto heräsi, jos kerta lidlissä ovat halpoja.
Palkintona kilpailussa on kuukuppi, jonka voit ostaa nettikaupoista tai esimerkiksi ruohonjuuresta.
Onnea!
Minä kans aina ob:n vannoutunut kannattaja mutta nyt ostin noita lidlin ja yllätyin. Ankeinta niissä on se, että se naru pitää kaivaa, mutta siihenkin jo tottunut.
Käytin itse niitä ennen kuin siirryin kuukuppiin ;) Myös dailyn tamponit halpoja ja hyviä!
Jos esimerkiksi lehti jaetaan esim. edellisiltana (tai päivällä) ja menee seuraavan päivän iltana (tai samana päivänä) Lidliin ostamaan jotain tiettyä lehdessä mainittua tuotetta, sitä ei taatusti enää ole siellä - jos on yleensä ollutkaan! Näin on meille käynyt jo muutaman kerran. Kysyimme kassalta, miksi näin, niin kuulema niitä tilataan vain ihan muutama kappale ja ovella jo jono odottamassa aamulla ennen kaupan avaamista ja ko. tuote on siten jo valmiiksi loppuunmyyty. Mielestäni tuollainen jo selvästi huijaamista! Että ei paljon enää kiinnosta koko huijari-Lidl, niiden mainoslehti (millekkähän käytetylle vessapaperille ne oikein painavat sen??) jo haiseekin niin pahalle, että yököttää jo konkreettisesti koko pulju!!
Peset kädet. Sitten avaat pakkauksen. Oiot narut ja laitat sisälle. Itse etusormella tuuppaan siitä narujen kohdalta pohjasta.
Olikohan tarpeeksi yksinkertaisesti ja sivistyneesti selvitetty.
En ole ikinä myöskään ymmärtänyt sitä asetin asiaa.
Kun kädet pesee huolella ennen ja jälkeen niin ei varmasti ole mitään hygienia ongelmaakaan.
Daily-merkkisiä, onko ne Lidlin vielä halvempia???
On niin helppo laittaa, eikä tarvi sormia tunkea minnekään...
Saa sekä asetimella että ilman. Enää en muita käytä. Dailyn tamponeja halvempia, ja en ymmärrä miksi, mutta Dailyt eivät itselleni sopineet. Ne aina jotenkin " valuivat" vaikka samanlaisia ovat kun muutkin...???
OB:n maksaa kuin paljon ja paljonko on paketeissa?
Ja samat tiedot Lidlin tamppooneille?
t. tietämätön kun kuukautisia ei ole ollut kuin parit-kolmet kohta viiteen vuoteen..
(raskauksia peräkanaa)
en muista ihan tarkkaan, mutta Lidlin tamponeja saa lähes tuplaten samaan hintaan mitä kaupassa maksaa Tampax paketti, jossa...ööö... 16klp(?) tamponeja.
Itsellä riittää yksi paketti Lidlin Tamponeja kaksiin menkkoihin (en käytä siteitä lainkaan) ja Tampaxeja menee paketti/menkat, siitä päättelen+paketin koosta että noin puolet enemmän Lindlin pakkauksessa. Ja tosiaan, hinta on sama (ellei peräti pienempi?) mitä Tampax-paketilla.
Olen vuosia ostanut pelkkiä Lidlin tamponeja. Laatikko on kätevän kokoinen, halpa hinta ja niitä on paljon.
En vaihtaisi muihin.
Naurettavaa kun esim. ob:lla sama määrä tamponeja maksaisi varmaan kolminkertaisen hinnan.
Tarkistin hinnan. Lidlin paketissa on 80 tamponia, maksaa 5e.
ei ole! mulle ei ainakaan toiminut, vuos ohi koko ajan ja joutu olla vaihtamassa ihan jatkuvasti!
En ole!
Olen uusi tampinin käyttä ja halusin kysyy et onks lidlin tamponit hyviä tai imeviä ku lidlin tamponit o nii halpoja :)