Kumman haluaisitte mieluummin, pojan vai tytön?

Minulla on 2 tyttöä ja 3 poikaa. Pojat ovat helpompia.

en voi sietää karjuvia, aggressiivisia, meluavia poikia.

tyttöä toivoin ja tytön sain.



nyt tästä toisesta toivoimme yhdessä tyttäreni kanssa tyttöä, mutt ultra väittää, että parin viikon kuluttua olisi poika tulossa. olemme yrittäneet totutella ajatukseen. . .



ei sillä kai periaatteessa niin kauheasti ole väliä, mutta olisihan se ollut kiva saada kaksi tyttöä. . .

Heti kun oma poikani vähän koittaa painia, aletaan itkeä. Ei tarvi kun tökkästä niin itku alkaa. Ja koskee ihan kaikkia tyttölapsia.

totta puhuen kaikki pienet lapset ovat rasittavia. Pojat juuri tuon kukkoilun vuoksi. Tytön sen vuoksi, että he kitisevät, naitsevat, valittavat ja itkevät jatkuvasti.

Muuten tytöt on kyllä ihania, olis ihanaa pukea pientä prinsessaa.

ja olen hänestä ikionnellinen. Olisin pojastakin. Tytön kanssa minulla on luultavasti kuitenkin enemmän yhteistä. Mies toivoi aikoinaan hitusen enemmän tyttölasta, niin että hyvin on asiat meillä.



P.S. Meidän tyttö ei ole vinkuja, kitisijä eikä selkäänpuukottaja - kun joku sellaisistakin ominaisuuksista huolta kantoi :)



P.P.S. Onkohan tuo yleistäkin, että toinen lapsi on toista rakkaampi? Aika kurja tilanne. Harvoin näkee moista kommentoitavan...

Ehdottomasti. Mulla on molemmat.

En todellakaan kumpaakaan... kolmas lapsi olisi musertava isku, en ikinä jaksaisi.

Mä en vain jaksa poikia jotka huutavat ja riehuvat ja painivat ja ja ja...



Tytöt ovat niin ihania ja suloisia ja niin kaikkea sitä mitä voin toivoa. Minulla on kaksi lasta ja molemmat tyttöjä. Kun kuopus syntyi olin niin onnesta soikeana, kun tyttö tuli.

Sanon näin koska meillä on jo kaksi poikaa ja yksi tyttö, olisi sitten molempia sukupuolia yhtä monta.



Mutta ihan aikuisten oikeesti jos vielä neljännen lapsen saisin niin ei sillä sukupuolella oikeasti olisi niin mitään väliä.

Raskausaikana toivoin tyttöä. Saatiin poika. Rakastuin poikaan niin sydänjuuriani myöten, että aloin ihmetellä, mistä ne tyttöhaaveet oikein kumpusivat.

Jos joskus toinen tulee, toivoisin hänenkin olevan poika=)



Toisaalta omaa lasta rakastaa niin paljon, että ihan sama kumpi tulee. Oikea se kuitenkin on!

Ja sama vastaus kuin 18. Jos tyttö saa joskus lapsen niin vauvan äidinäitinä saattaisin ollan enempi tekemisissä kuin vauvan isänäitinä.



Surullista lukea että toinen on rakkaampi kuin toinen. Minä olisin onnellinen kummasta lapsesta vain, rakastaisin kumpaakin pohjattomasti mutta olen aina kuvitellut olevani tytön äiti.

koska ne palvoo äitiään

Minulla on tytär, ja mielelläni kasvattaisin perhettämme toisella tyttärellä. En osaa pukea sanoiksi miksi haluaisin toisen tytön. Ei ainakaan prinsessamekot ole se juttu :)

toivon aina että jos edes yhden tytön saisin. Tyttö tuli ja nyt on tulossa myös poika, olen hyvin onnellinen. :)

toivoisin ehkä tyttöä.

Kolme poikaa jo on. Toisaalta poikien elämään tottuneena, tuntuu tytön maailma aika kaukaiselta. Mutta vaihteluksi siis tyttö jos jompi kumpi pitää valita..

Selkeämpiä, jos joku asia puhutaan, se on sillä selvä, kun on asia perusteltu. Tyttäreni saa minut pakahtumaan onnesta, myös raivosta. Juuri sitä emotionaalista ihme veivaamista, ollaan jonkun kanssa, joku ei tykkää, mitä ystävät ajattelee, kitinää, manipulointia, jankuttamista, narinaa. Se on niin piinaavaa. Minun on henkisesti paljon helpompi olla poikien kanssa. Ymmärrän niitä helpommin. Kotona on kahden pojan kanssa rauhallisempaa. Tyttö on kuin terrieri, koko aika kintussa kiinni ja aiheuttamassa poikia kohtaan konflikteja. Uuvuttavaa. Mutta poikani ei ikinä paijaa tukkaani ja kerro kuinka paljon minua rakastaa, kuinka olen maailman paras äiti, jne.

Siksi koko kysymyksen asettelu on hyvin epäreilu. Rehellisyyden nimissä, poikien kanssa on helpompaa, mutta tarviiko elon olla aina niin silkoista.

En ikinä enkä koskaan voisi vaihtaa omaa Pikku Myytäni kolmanteen poikaan. Oma pieni prinsessani.

eli vastaan tyttö siitä syystä että olisi kivaa saada kumpaakin sukupuolta talon lapsiin... sen näkee sitte ensi kesänä kuinka käy...

Selkeämpiä, jos joku asia puhutaan, se on sillä selvä, kun on asia perusteltu. Tyttäreni saa minut pakahtumaan onnesta, myös raivosta. Juuri sitä emotionaalista ihme veivaamista, ollaan jonkun kanssa, joku ei tykkää, mitä ystävät ajattelee, kitinää, manipulointia, jankuttamista, narinaa. Se on niin piinaavaa. Minun on henkisesti paljon helpompi olla poikien kanssa. Ymmärrän niitä helpommin. Kotona on kahden pojan kanssa rauhallisempaa. Tyttö on kuin terrieri, koko aika kintussa kiinni ja aiheuttamassa poikia kohtaan konflikteja. Uuvuttavaa. Mutta poikani ei ikinä paijaa tukkaani ja kerro kuinka paljon minua rakastaa, kuinka olen maailman paras äiti, jne.

Siksi koko kysymyksen asettelu on hyvin epäreilu. Rehellisyyden nimissä, poikien kanssa on helpompaa, mutta tarviiko elon olla aina niin silkoista.

En ikinä enkä koskaan voisi vaihtaa omaa Pikku Myytäni kolmanteen poikaan. Oma pieni prinsessani.

LOL.

Lapsettomana ajattelin että tyttö. Tälleen kahden pojan äitinä en vaan voisi kuvitellakaan muuta kuin poikaa.