Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Uraäitien jaksamisketjusta napattuna: Jaksaisitko tälläistä elämää? Arvostatko ihmisiä, joille elämä= työssä menestyminen?
20.01.2008 |
[quote]
-palkattu lastenhoitoapu 1xvko, koko ilta, jolloin teen pitkän päivän ja kirin kiinni ne hommat, jotka on mahdollisesti jääneet virastoaikaan kesken
-seuraavan viikon aikataulutus viikonlopun aikana; töiden valmistelu, kalenterin päivitys, viikon aikataulun sumpliminen paitsi työasioissa, myös kotijutuissa
------
-kauppalaput, " to do" -listat
-kurinalainen organisointi ja se, ettei päätetyistä aikatauluista luisteta
-pikasiivoukset pari kertaa viikossa, tyyliin imurointi yhtenä päivänä, luuttuaminen toisena, pölyt kolmantena, ja sitten taas alusta
-pyykin pesu pienissäkin erissä - kuivatus kuivauskaapissa
Mulle on sanottu joskus aiemmin, että sellainen työ, jota tehdään vain se 40 tuntia viikossa, on näköalaton. Olen tätä uskonut ja hyväksyn täysin sen, että töihin menee parhaimmillaan 60 tuntia viikossa ja sen ajan ulkopuolellakin työt on koko ajan mielessä. Nautin lapsen kanssa olemisesta, mutta yhteisen hyvän kannalta minun on myös panostettava töihin. Mies tekee samanlaista työtä kuin minä itse, joten yritetään molemmat tehdä ja jaksaa vaan mahdollisimman paljon.
Kommentit (31)
työ ei ole elämässä tärkeintä. Sen huomaa joskus jokainen, viimeistään sitten kun on liian myöhäistä :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ulkoisesti ajatellen, eli tuon organisoinnin kannalta, voisin jaksaakin ja ymmärrän, että joku sitä jaksaa. Mietin enemmänkin sitä, että miksi joku noin tekee? Mikä on se perimmäinen motiivi? Liian usein se on se, että juoksee jotain karkuu eikä kestä omaa itseään - sitten mennään hakoteille. Pitäisi osata rauhoittua, mutta tuollainen ihminen ei sitä osaa.
Meitä yhdistänee se, että lasten lisäksi meillä on elämässä muitakin intressejä ja intohimoja - 60 tunnin työviikkoa ei kovinkaan pitkään jaksa, jollei todella ole työstään kiinnostunut ja siitä myös tyydytystä, onnistumisen iloa, jne.
Kullakin meistä on omat selviytymiskeinomme, joillekin kurinalainen järjestyksen ja aikataulujun pitäminen itse asiassa luo turvallisuutta (vaikken itse siihen joukkoon kuulukaan).
t. pahapaha uraäiti
Uaeammin se vain on isä. Isän uralle omistautumisesta vaan kuulee harvemmin arvostelua tai kritiikkiä saatika että isien pitäisi pystyä perustelemaan tapaansa elää.
Välillä mietin, onko asennemaailmassa tapahtunut 50 vuodessa yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikä meillä kumpikaan tuolla tavalle elä.
Mieheni on korkeassa asemassa ja itsekin luen ehkä itseni jossain määrin " uraihmiseksi" (=olen edennyt säännöllisessä tahdissa " urallani" ja mulla on tällä hetkellä tosi mielenkiintoinen ja hyvin palkattu työ). Ei meillä kumpikaan tee ylitöitä kuin satunnaisesti.
Ehkä täällä " maalla" eli ei pk-seudulla on vähän rennompaa.
Lapsettomina espoolaisina kyllä tehtiin enemmän töitä, mutta lasten tultua ja muuton jälkeen on työelämä ollut silti aina ehdoton kakkonen.
Itsestäni ei olisi sen enempää uraäidiksi kuin kotiäidiksikään, minulle sopii parhaiten mielenkiintoinen osa-aikatyö (30h/vko) jonka voin unohtaa kokoanaan sukiessani työpaikan oven. Sitten jää mukavasti aikaa perheelle iltaisin ja viikonloppuisin.
Enkä oleta kenenkään minuakaan tästä arvostavan, riittää kun itse tiedän tämän olevan meille hyvä ratkaisu. Sama pätee varmasti niin ura- kuin kotiäiteihinkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
- mistä asiasta minulla on siis vähäinen kokemus?! tässä oli kysymys uraäidin elämän eri osa-aluiden arvotuksista ja aikatauluttamisista, ja siitä minulla on kyllä erittäin paljon kokemusta!
t. pahapaha uraäiti
Aika usein vaan noin elävät " pitäisi" -ihmiset, joiden kaikki oleminen perustuu, siihen mitä olettavat muiden arvostavan. Ja he hakevat hyväksyntään kaikkialta muualta paitsi omasta itsestään; heille on kauhistus ajatella edes mahdollisuutta istua alas 10minuutiksi tekemättä mitään; väsytti kuinka paljon tahansa.
Harva jaksaa vuosikymmeniä kurinalaista " to do" lista-" sovitusta aikataulusta ei voi/saa joustaa" -elämää. Ja kun mikään työpaikka ei nykymaailmassa ole vakituinen, ainoa mikä pelastaa on oma sosiaalinen verkosto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ja hänkin hyvin pieni, ei nyt varsinaisesti vielä tiedä yhtään mistään mitään...
Mitäköhän se ainoa lapsi joka on äidin työn syrjäyttämänä saanut kasvaa, tekee kun äiti makaa vanhainkodissa. Käykö useinkin kuulemassa äidin muisteluja siitä, kuinka silloin ja silloin se ja se projekti oli aivan mahtava juttu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
ja hänkin hyvin pieni, ei nyt varsinaisesti vielä tiedä yhtään mistään mitään...
jos sinulla ei ole lapsia, et tiedä elämästä mitään
jos sinulla on vain yksi lapsi, tiedät elämästä ehkä jotain, mutta organisoinnista et tiedä mitään
jos sinulla on viisi lasta, tiedät elämästä kaiken ja kaiken kaikesta
näin tämä av-logiikka taitaa mennä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...silti mietityttää se, et nauttiiko ihminen tuollaisessa oravanpyörässä elämísessä? Miksi pitää se elämä vetää niin hektiseksi? Toki on olemassa aloja joissa ei voi katsoa välttämättä sitä tiukkaa työaikaa 8-16 ja aina välillä varmaan millä tahansa alalla tulee ylipitkiä päiviä ja välilllä on voitava joustaa ja työ menee perhe-elämän edelle...Silti mietityttää, et onko kaikki vaivanarvoista? Onko se elämän tarkoitus se, et silloin kun lapset erityisesti tarvitsisivat vanhempiaan eikä heitä pidetä kuin heittopusseina päiväkodin ja kodinvälillä...Miksi ihmiset jotka hyväksyvät tällaisen arkielämän edes hankkivat lapsia kun tuntuu, että lapsien kanssa ei ehditä olla ja tuntuu, että ei edes välttämättä haluta olla kun se " työ antaa niin paljon haasteita ja se on niin mukavaa, voi toteuttaa itseään jne" :....
Maailmassa on oikeasti liian paljon perheitä joissa vanhemmat vain jatkuvasti kellottavat päivittävät kalentereitaan ja yrittävät saada arjesta kaiken hyödyn irti...Ei ihmekkään kun aletaan puhua hyvinvointperheiden ongelmista jne...
...
Minä pidän haastavasta, hyvinpalkatusta työstäni paljon, mutta paljon tärkeämpi on kuitenkin perhe ja sen hyvinvointi. Minä teen hommia 37 tuntia viikossa ja se on ihan tarpeeksi. Joka joutuu enemmän tekemään, ei osaa organisoida hommiaan tai sitten on ylikiltti tahdoton sätkynukke, joka suostuu palkattomaan orjatyöhön työnsä menettämisen pelosta.
Itse asiassa minä olen sitä mieltä, että jos osaa hoitaa hommansa nopeasti ja tehokkaasti, on paljon parempi työntekijä kuin sellainen joka istuu työpaikallaan iltaisin myöhään ja antaa perheen odotta... t. päällikkötason töitä tekevä suurperheen äiti
Ja silloin on ihan aiheellista kysyä miksi lapsia on hankittu jos kummallekin vanhemmalle oma työ on elämän ykkösasia aina ja joka tilanteessa.
Pitäisi varmaan puhua niistä uraperheistä eikä -äideistä; lapsi kärsii varmasti jos kumpitahansa vanhempi on " läsnä, mutta poissa" . Eli lapsi kokee olevansa toiseksi tai kolmanneksi tärkein asia vanhemmilleen. Kaikkein surkein asema on varmaan yksinhuoltajauravanhemman lapsella....
Vierailija:
Minä pidän haastavasta, hyvinpalkatusta työstäni paljon, mutta paljon tärkeämpi on kuitenkin perhe ja sen hyvinvointi. Minä teen hommia 37 tuntia viikossa ja se on ihan tarpeeksi. Joka joutuu enemmän tekemään, ei osaa organisoida hommiaan tai sitten on ylikiltti tahdoton sätkynukke, joka suostuu palkattomaan orjatyöhön työnsä menettämisen pelosta.
Itse asiassa minä olen sitä mieltä, että jos osaa hoitaa hommansa nopeasti ja tehokkaasti, on paljon parempi työntekijä kuin sellainen joka istuu työpaikallaan iltaisin myöhään ja antaa perheen odotta... t. päällikkötason töitä tekevä suurperheen äiti
Tuon alkuperäisen lainauksen takana oli kuitenkin äiti, joka selitti hänen jaksamis- ja selviytymiskeinojaan, ja suurin osa tuntuu tulkinneen hänen kurinalaisuutensa jotenkin ahdistavana.
Toki 60 tuntia viikossa on aivan älyttömän paljon, mutta hänkään ei väittänyt sen olevan jatkuvaa, ja allekirjoitan myös sen, että aina joskus pitää joustaa, jos aikoo menestyä. Se, miten tärkeäksi työn sitten kokee, onkin jokaisen henkilökohtainen asia, mutta kuiten jo aikaisemmin kirjoitin, osalle meistä MYÖS työ on tärkeä osa elämää - se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että lapset EIVÄT olisi tärkeitä.
Itse teen sata kertaa mieluummin haastavaa, ja jouskus vähän joustamista vaativaa työtä, josta itse nautin, kuin puuduttavan tylsää, mutta takuuvarmasti 8-4 työtä, jossa näivetyn pystyyn (vähän nyt karrikoiden..)
t. pahapaha uraäiti
Lapsi vaatii hoitoa myös synnyttämisen jälkeen!
ja sen päälle viikonloppunakin vielä lisää, ei oikeasti ole kyse siitä että jokin muu on MYÖS tärkeää. Silloin VAIN työ on tärkeää. Ihan jo siksi, että valveillaolotunnit loppuu kesken.
Alue: Aihe vapaa
Minua vähän säälittää tuollaisessa pyörässä oleva. Ymmärrän kyllä miten siihen joutuu ja miksi siellä on.