Lue keskustelun säännöt.
Nyt lähtee kyllä kohta järki (" ystävä" asiaa)
20.01.2008 |
Siis minun hyvä ystävä asuu 200km päästä meistä. Sen jälkeen kun muutettiin tänne niin joka kerta kun puhutaan puhelimessa niin sanoo et sopiiko jos tullaan silloin ja silloin käymään, sitten se aika menee ja taas kysyy et jos tultais kuukauden päästä. Minä aina et joo, oispa kiva. Tätä siis jatkunut jo vuoden. Itse ollaan käyty siellä pari kertaa.
Meillä on kummilapsi tässä perheessä ja tietty nähdään harvoin kun on välimatkaa. Nyt on varmaan 5 kertaa aina puhelimessa kysynyt sähköpostia kun aina (muka) hukkaa sen että jos laittaisi kuvia lapsesta. Kertaakaan niitä ei ole tullut.
Esimerkkejä on vaikka kuinka mutta tässä nyt pari.
Siis täynnä pyyteettömiä lupauksia. Tätä oli jo silloin kun asuttiin lähekkäin mutta nyt sen vasta huomaa. Tekisi mieli jo sanoa ja laittaa välit poikki mutta tämä ihminen on muuten niin sydämellinen/ystävällinen että ei kehtaa.
Kommentit (3)
Itse käyn aina, kun kyseisellä paikkakunnalla käyn, ystäviä myös katsomassa. Joskus menen juuri ystävieni vuoksi sinne. Mutta mietin usein sitä, että kuinka yksipuolista tämä onkaan. Aina meillä riittää tarinaa, kun tavataan. Mutta se olen minä, joka soittaa, kirjoittaa ja käy. Surettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saamattomuutta se on!
Sitten kun vihdoin saan lähdettyä niin voi että kun olikin mukavaa nähdä!
Tässä vinkki mikä toimii meillä:
Sovimme ystävän kanssa konkreettisen viikonlopun milloin nähdään. Viikonloppu voi olla aika kaukana tulevaisuudessa mutta kun sen kerran sopii, niin sitten se varmemmin tapahtuu.
Sinulle sanoisin että älä ihmeessä laita välejä poikki. Kerro ystävällesi että sinua harmittaa kun hän ei ikinä saa aikaiseksi tulla ja ehdota että lyötte nyt heti jonkun viikonlopun lukkoon, vaikka helmikuuksi :-)
todella oikeasti tahtoisi lähettää niitä kuvia ja tulla kylään, mutta ei sitten vaan osaa ruhtyä aikeista ja sanoista tekoihin.
En usko että hän tarkoittaa mitään pahaa, ei ehkä itsekään huomaa, tai sitten häntä itseäänkin harmittaa oma saamattomuus.
Kärsivällisyyttä sinulle! Ota hänen lupauksensa ja kyselynsä huumorilla jo etukäteen arvaten ettei mitään tapahdu... ehkä joku kerta hän todella saapuu tai laittaa ne kuvat.
Itse olen vähän samanlainen vaikken noin konkreettisesti --> puhelimessa tai sattumalta tavatessa olen aidosti iloinen ja pirteä ja sanon " joo meidän täytyy joku kerta mennä kahville" tm. mutta en sitten kuitenkaan koskaan soita tai saa aikaiseksi, ja se vaan unohtuu ja jää. Jotenkin oma arki hukuttaa niin ettei pääse sen ulkopuolelle, vaikken mitään pahaa tarkoita ja aidostikin on kiva nähdä tuttavia. Tuntuu että monella on vähän samaa vikaa, ja usein nuo puheet ovatkin vain puheita. Noi ietysti aivan eri asia kuin jos jo sopii joknun tietyn päivän..