Miten jaksatte kannatella kulisseja? Elämässä on niin h*lvetisti nykyään näitä
asioita, joita "pitää olla" tietyllä tavalla. Pitää olla tietyn näköinen, tietynlainen koulutus, asunto, avioliitto, keskivertolapset jne. Tunteita ei saa näyttää, ainakaan negatiivisia tai muuten ihmiset kääntävät selkänsä. Ainoa mikä hyväksytään on että vetää pään täyteen, mutta jos se ei kiinnosta?
Välillä tuntuu että elämä on pelkkää näyttelemistä, niin kenelle?
Kommentit (21)
Kannattaisiko sinun miettiä ketä varten pidät ylä noita kulisseja? Entä miksi et voi olla oma itsesi? Miksi on tärkeää olla jossain roolissa?
Mä en jaksa olla kiinnostunut siitä, mitä joku muu ajattelee mun ja mun perheeni tavasta elää. Mä olen epäilyttävä, naisena, äitinä ja vaimona. Mä nauran isoon ääneen ja itken silloin kun siltä tuntuu. Suutun näyttävästi ja halaan lähistöllä olevat kun tilanne mun mielestä sitä vaatii. Mä en osaa pelata (naisvaltaisen) duunipaikan pelejä. Mä pukeudun kummallisesti viehättääkseni itseäni, en miehiä. Mä leikin lapseni kanssa kaikenlaisia roolileikkejä metrossa, jos se meistä on kivaa. Vähät siitä, mitä muut ajattelee. Mä en osaa olla mustasukkainen, mä vaadin tasa-arvoista kohtelua niin parisuhteessa kuin muissakin suhteissa.
Mä oon mä enkä jaksa näytellä mitään muuta.
Ainoa mikä hyväksytään on että vetää pään täyteen, mutta jos se ei kiinnosta?
i]Millaisessa seurassa liikut?
Muutenkaan en ymmärrä kulissien kannattelua. Kyllä me eletään ihan omina itsenämme. Jos ei jollekin kelpaa, niin voi hakea seuraa ja ystäviä jostain muualta.
vaikka on uraa ja taloa ja lapsia ja 2 autoa
Ei mitään väliä sillä, mitä lähipiiri ajattelee tai tekee? En kyllä usko tuota.
Tämä on minun aito elämäni, jossa olen onnellinen näin.
Missä on ongelma?
Enkä enää jaksa. Mulla on opiskelujen aikana muodostunut sellainen kaveripiiri, jossa asiat tehdään yhdellä tietyllä tavalla, ja muu on jotenkin kummallista. Jaksoin tuota aikani, mutta en enää. Nyt teen mitä huvittaa ja annan muiden ihmetellä.
Tämä siis voi koskea ihan pieniä, tyhmiä asioita kuten sitä, millä tyylillä otan ystäviä vastaan kotona. Enää en pyri tarjoamaan gourmeeta, kun taidot ja aika riittää suunnilleen sika-nautaan...vähän kärjistäen.
Uusien ystävieni kanssa, kun on pystynyt aloittamaan puhtaalta pöydältä, olen ottanut sen linjan, että sanon asiat niin kuin ne on ja näytän miltä tuntuu. Muodostuu aidommiksi nuo suhteet alusta lähtien.
mutta ei tuohon ole pakko mennä mukaan. Olen huomannut, että kun ei teekään, kuten "pitäisi" eivät muuta jaksa kovin kauaa ihmetellä. Meillä ei ole "oikeaa" koulutusta, asunto "väärän" tyyppinen ja "väärältä" alueelta, ruosteinen auto, naimisissa emme vielä ole jne. Mutta ei ihmisiä se jaksa kovin kauan ihmetyttää ainakaan niin, että me sitä huomaisimme. Osa ei ihmettele näitä asioita ollenkaan.
Helpottaa elämää hurjasti, kun ei lopettaa välittämästä niin paljoa mitä muut ajattelevat. Ja sen seurauksena muutkaan eivät ajattele asiaa niin paljoa, kun itse pitää asioita luonnollisina.
Lähipiiriini ei kuulu ihmisiä, joille pitäisi ylläpitää kulisseja. Sellaiset karsiutuvat nopeasti, jos ei vain suostu mukaan leikkiin. Tapaan paljon ihmisiä esim. työni puolesta ja näitä kulissi-ihmisiä on paljon, mutta niiden kanssa ei vaan koskaan synkkaa, joten miksi haluaisian lähipiiriini sellaisia?
Joskus lapsena ja teininä ylläpidin kulisseja ja jopa valehtelin kavereille, että esim. ratsastin (kaikkien tyttöjen piti). Sen jälkeen olen onneksi aikuistunut.
Ja tiettyjen ihmisten ympärillä tulee tarve ylläpitää kulisseja. Esim. miehen veli ja hänen vaimonsa ovat sellaisia: heillä näyttää olevan (materialisesti) täydellinen elämä; uusi Volvo, täysrempattu maalaistalo, täydelliset lapset ja avioliitto, kalliit vaatteet ja sisustus jne.
Näiden ihmisten ympärillä tulee kyllä toisaalta vähän tarve näyttää että pitääkö kaiken olla näin täydellistä? Ehkä vähemmälläkin pärjäisi? Esim. miksi emme voisi ajaa vanhalla romuautolla jos haluamme? Vaikeaa se toisaalta on kun huomaa että jotkut ihmiset todellakin vain mittaavat kaiken rahassa! (eli juuri nuo kaksi).
Lisäksi he ovat just näitä jotka eivät tunteita näytä eivätkä ikinä esim. kertoisi ovatko riidelleet tms. Kaikki on niiiin täydellistä että!
Itse olen huomannut että mieluummin seurustelenkin vähän vaatimattomamman porukan kanssa. Sellaisten joille materia ja ura ei ole niin tärkeää.
Ja koska tietyistä syistä, meistä itsestämme riippumattomistakin, meillä on keskimääräistä enemmän rahaa käytössämme, niin kulissia minusta olisi piilotella niitä jossain, eikä hankkia sitä isoa taloa ja autoja, mitä isossa perheessä tarvitaan.
Ja itse ainakin puhun kaikenlaisista tunteista ystävilleni, myös negatiivisista ja ahdistavista. Ja on ihanaa saada tukea, kun on oikein raskas hetki.
Mutta jos olemme varakkaista kodeista, ja meille opiskelut olivat helppoja, eli meillä on hyvät tutkinnot, niin miten meille materia olisi tärkeämpää, kuin niille, jotka ovat syntyneet hieman vähemmän varakkaisiin koteihin? Emmehän me ole nähneet varakkuutemme eteen sen enempää vaivaa?
Vai onko kyse kuitenkin vain kateudesta, että joidenkin on pakko luokitella joillakin mittareilla menestyneemmät ihmiset joiksikin kulissi-ihmiksi, koska ei voi myöntää itselleen, että haluaisi todellisuudessa elää juuri sellaista elämää?
Nyt voi taas keskustella asiasta.
joksikin kortiksi.
Ihan vakavasti ottaen, jos minusta syyttää niitä, joilla menee taloudellisesti paremmin kuin itsellä materian tavoittelusta, niin kumpikohan sitä materiaa tavoittelee enemmän, se, jolle sitä on sattunut tulemaan, vai se, joka sitä toisten elämässä ajattelee.
En minä ainakaan mieti pätkääkään sitä, miten paljon materiaa muilla ihmisillä on, minä olen ihan tyytyväinen omaan elämääni.
t. kateuskortin käyttäjä
Vaan siitä asenteesta mitä joillain ihmisillä on mitä tulee materiaan. Esim. juuri miehen veljen perheellä. Että pitää oikein korostamalla korostaa jonkin tavaran hintaa"me ostimme tämän taulutelevision ja se oli markkinoiden kallein kun se maksoi 1700 €". Ja vaimo ostelee uusia sisustustavaroita ja esittelee niitä joka kerta kun käymme heillä. Eivätkä ole edes mitenkään rikkaita vaan seuraavassa lauseessa sitten valittavat kun rahat eivät riitä...
Vaikea selittää. Mutta jotenkin tulee vain mieleen että noille ihmisille ois kamala paikka jos joutuisivat täysin karsimaan kulutustaan. Koska tavarat ovat tietty kulissi heille.
t. en nyt muista numeroani
rahaa käytössä, kuin ystäväpiirillä. Enemmänkin sitä pitää vähätellä ja 'piilotella' kulutustaan. Asumistaan ei tietenkään voi peitellä, mutta itse olen kyllä enemmänkin vaivaantunut asiasta kuin mitään muuta. Tietysti itse olen tyytyväinen siitä, että meillä on asiat kunnossa taloudellisesti, eikä mitään huolia ja pelkoja sen suhteen.
Mutta verrattuna aikaan, jolloin olimme opiskelijoita, eikä miellä ollut hirveästi varallisuutta, ei se sen kummempaa silloinkaan ollut. Tietysti kotitausta vaikutti siihen, ettei ollut mitään huolta tulevaisuudesta, ja kuukausirahan ansioista sai opiskella rauhassa, eikä tarvinnut opiskeluaikana käydä töissä. Mutta ei se silti mitään kulissia ole, vaan ihan vaan elämää.
18
varallisuuseroja? Esim meilläkin on rahaa ihan riittävästi, sijoituskohteita etsitään nyt kun asuntolainat (oma ja sijoitusasunto) on maksettu.
Emme kuitenkaan esim. omista autoa.
En vaan jaksa ihmisiä, jotka aina puhuvat rahasta ja joilla on hyvin tarkat kriteerit millainen ihminen on ok, pitää olla tietyt harrastukset jne. Näillä samoilla ihmisillä on yleensä myös hyvin selvät mielipiteet miten työttömyys, mielenterveysongelmat jne ovat aina vain omaa syytä. Vaikka siis itse ovat syntyneet ns. kultalusikka suussa, eivätkä omaa mitään käsitystä siitä millaista elämää se toinen puoli elää.
Ja koska tietyistä syistä, meistä itsestämme riippumattomistakin, meillä on keskimääräistä enemmän rahaa käytössämme, niin kulissia minusta olisi piilotella niitä jossain, eikä hankkia sitä isoa taloa ja autoja, mitä isossa perheessä tarvitaan.
Ja itse ainakin puhun kaikenlaisista tunteista ystävilleni, myös negatiivisista ja ahdistavista. Ja on ihanaa saada tukea, kun on oikein raskas hetki.
Mutta jos olemme varakkaista kodeista, ja meille opiskelut olivat helppoja, eli meillä on hyvät tutkinnot, niin miten meille materia olisi tärkeämpää, kuin niille, jotka ovat syntyneet hieman vähemmän varakkaisiin koteihin? Emmehän me ole nähneet varakkuutemme eteen sen enempää vaivaa?
Vai onko kyse kuitenkin vain kateudesta, että joidenkin on pakko luokitella joillakin mittareilla menestyneemmät ihmiset joiksikin kulissi-ihmiksi, koska ei voi myöntää itselleen, että haluaisi todellisuudessa elää juuri sellaista elämää?
Toki paineita tuntee. Vähemmän nyt kun törkeästi työnsin puolitoistavuotiaan hoitoon ja menin takaisin opiskelemaan, mutta tuo hiekkalaatikkomarimekkoreimatecporukka sai olon joskus epävarmaksi äitiyslomalla.
Ulkoa ohjatut pakot ahdistaa, joten en suostu niitä itselleni ottamaan.
Eli sulla ei ole tarvetta ylläpitää mitään kulisseja. Mutta joillain ihmisillä tuntuu olevan! Heille voi esim. olla suuri häpeä jos joutuvatkin ajamaan jollain vanhalla autolla kun "kaikilla muilla on uusi auto".
Entäs me joilla on telkku vm -95? Ihan piruuttainkin tekis mieli vielä pitää tuo vanha telkku kun kaikilla muilla on jo hienot uudet vempaimet:))).
asioita, joita "pitää olla" tietyllä tavalla. Pitää olla tietyn näköinen, tietynlainen koulutus, asunto, avioliitto, keskivertolapset jne. Tunteita ei saa näyttää, ainakaan negatiivisia tai muuten ihmiset kääntävät selkänsä. Ainoa mikä hyväksytään on että vetää pään täyteen, mutta jos se ei kiinnosta?
Välillä tuntuu että elämä on pelkkää näyttelemistä, niin kenelle?
Mitään ei ole pakko tehdä tietyllä tavalla, eikä ole pakko olla. Ei tarvi näytellä. Mutta jos sä lähdet mukaan tuohon, niin itse sinä ne pakot luot. Meitä on paljon, jotka emme jaksa moista leikkiä. Mä luulen, että tuo on tietyn ikäpolven juttu. Ehkä nuorempien? Itse olen 60-luvulla syntynyt ja elän tasan tarkkaan niin, kuin mulle (tai meille) sopii. Me ollaan onnellisia :).
Just eilen puhuttiin tuosta miehen kanssa, kuinka hyvin meillä on kaikki - ja kuinka se pitäisi joka päivä muistaa. Muista, että tämä on SINUN elämäsi. Mieti, elätkö sen itseäsi vai muita varten? Mitä sinä haluat elämältäsi?
kulisseihin, olen itse oman elämäni päänäyttämöllä, tulipa vastaan mitä tahansa. Mulla on sen verran hyvä itsetunto, että en kyllä piittaa juurikaan siitä mitä muut ihmiset sattuvat omasta elämästäni ajattelemaan - ja muuten, eipä ne muut ihmiset oikeasti ajattele kenenkään muun elämästä mitään, kun niillä on niin kiire ajatella sitä, mitä muut heistä ajattelevat :-)