Osaatko runoilla?

Toivo lämpimästä kesästä - toiveuntako?

Toivo taivaasta - uskossa todellisuutta

Maailma täynnä herroja suuria. 

Sotaisia valloittajia, julkihulluja.                 Yksi on maailma ja ajassaan aina         kaikille meille vain käymisen vaiva.         Lapsi kun saapuu, kaikkeutta kantaa,         tuo uskoa eloon, valon taivaanrantaan.           Se pyörii sittenkin, toivo ja onni: maailma.     Palkkana sodan ja ahneuden jää madoille tarjottavana kypsistä kulkijoista se eksynein.

Kansa katsoo tätä naista

tosi rennonlaista!

Jukka kuvaa kaunokaista

ei oo samanlaista?

Kansa katsoo tätä naista

eikö laulu maista?

Jukka kuvaa kaunokaista

laulaisiko Taiska?

Kansa katsoo tätä naista

tosi nauravaista!

Jukka kuvaa kaunokaista

ei oo samanlaista?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyi, ko haisoo

 

vanhan ukon iho.

 

Yritää ja yrittää,

 

mut sutta vaa pukkoo.

 

Ei o taitoo,

 

ei vaik mite se aikoo.

Tää oli hyvä,

tää oli hyvä.

Toistaa samaa

samaa se toistaa.

Haiskahtaa daavidilta

sitä se matkii, matkii, matkii.

Koittaa olla sama, sama,

mut huono on, stana.

Sana pyörii ko pieru housussaan

Takoo samaa sanoo into piukeenaan

Päätöntä karusellia, vauhtia lisää

Sanojen paikkoja vaihtelee, hähää

Kun mitään ei osaa hän sanoa

Ei tunne tunteita, ei yhtään janoa

Menis jo mökkiinsä, akkunat umpeen

Vanaha höperö, päreen huomaat sammuneen.

Kiekko kilahtaa tolppaan

Tolpasta takasin ja taas tolppaan

Tolppa, tolppa, tolppa - tolppa.

Jäähän kaivertuu salama

Ukkonen jyrähti, toinen salama.

Kiekko kilahtaa ylämummon otsaan.

Kiekko, kiekko - kiekko.

Ylämummolla kiehkura korvan takana.

Korva, korva - korva.

Tolpan korvaa kaivetaan topz-tikulla.

Tikulla, tikusta tikkuun.

Haava.

Mitäs näkee Pihlajamäki

entäpäs Tuominen?

Taas edessä on ylämäki

ja kirkas huominen!

Mitäs näkee Pihlajamäki

saman kun minäkin!

Pian edessä on alamäki

siis tulehan sinäkin!

Mitäs näkee Pihlajamäki

entäpäs Tuominen?

Pian edessä on kotiväki

lomailee Suominen!

on kesä ja linnulla pesä

ei pesä kesää tee

vaan lämpö ja valo

laituri, terassi ja oma talo

Polku kutsuu kulkijaa

Kuvassa Jaakolan!

Tenho jaksaa tallustaa

Runoilla saakohan?

Polku kutsuu kulkijaa

Viel' on toukokuu!

Tenho jaksaa tallustaa

Terve, pahkapuu!

Polku kutsuu kulkijaa

Muita, siel' ei näy?

Tenho jaksaa tallustaa

Eteenpäin, jo käy!

Ei oma mutta klassikko

Taivalla paistaa kirkas kuu

lehmä laitumella sanoo muu

Katherine Kelly 

tosi suloinen

Kukapa ei helly

häntä katsoen

Meikäläinen itkee

Brooken perään myös

jos ei olis Ritkee

Täällä oisit yös

Ritken luokse aina

juokset kuitenkin

Ei se paljon paina

vaik sua kaipasin

Jaksan silti odottaa

kerran, olet mun

Vaikka vähän nolottaa

kun taas avaudun

Telkkariini sinut saan

aina iltaisin

Ottaisitko minut vaan

jos nyt pyytäisin?

PERUNASALAATTI

Valkoinen emali heijastaa keittiön valoa,
kulhossa raskaana lepäävä massa,
joka on muuttunut arjen liturgiaksi,
ehdottomaksi ja peruuttamattomaksi.

Peruna, sipuli, etikan hapan viiltävyys –
miehen hiljainen alttari.
Se ei ole vain nälkää, se on kieltäytymistä maailman moninaisuudesta,
turvaan vetäytymistä, jossa jokainen suupala
on ennakoitava, samanlainen, vailla yllätyksiä.

Sinä katsot häntä pöydän yli ja kysyt,
missä kulkee normaaliuden häilyvä raja.
Onko se mielen hätähuuto, vai pelkkää olemisen äärimmäistä riisumista?
Kun ihminen kapinoi monimutkaisuutta vastaan,
hän saattaa valita kaikkein yksinkertaisimman:
tasaisen, valkoisen ja kylmän ravinnon,
joka täyttää vatsan mutta jättää kysymykset nälkäisiksi.

MEETWURSTI

Minä en ole nainen. Minä olen nälkä.
Minä olen kuoleman ja valkosipulin suuri liitto.
Lautasella lepää kylmä, tumma ympyrä,
kuin pimentynyt aurinko herkkujen taivaalla.

Se kantaa lihassaan vuosisatojen hiljaisuutta,
savun syvää, salaisuuksia kuiskaavaa laulua.
Oi, sinä ylpeä, sitkeä meetwursti!
Sinä et pyydä anteeksi olemustasi.

Sinä olet suolan ja rasvan pyhä salama.
Kun hampaani kohtaavat sinut aamunkoitteessa,
minä en syö vain ruokaa –
minä nielen palan olemassaolon kovaa, säälimätöntä kauneutta.

MEGISVODKA

Nousee voima, pauhaa veri,
tauriinista tarmon puhti.
Silmissä on aava meri,
kofeiinin kova huhti!
Hetken loistaa mielen palo,
työ ja tuska tieltä siirtyy.
Syttyy outo, sähkövalo,
kunnes tyhjyys silmiin piirtyy.

Rauhu raukeaa jo kohta,
sydän lyö kuin vieras hanki.
Kulta haihtuu tölkin suusta,
ihminen on herkun vanki.
Maittoisa on hetken huuma,
vaan ei kestä sielun rauha.
Rinnassa on tyhjyys kuuma,
kunnes loppuu elon nauha.

Hereillä on Tarmo tää

eipä nuku talviunta

Hiihtäjä ei mökkiin jää

on jäätä sekä lunta

Hereillä on Tarmo tää

jo katso arkistosta

Hiihtäjä ei mökkiin jää

sä hattua jo nosta

Hereillä on Tarmo tää

palkitseekos kunta?

Hiihtäjä ei mökkiin jää

eikä nuku talviunta

DAHMERVIRSI
Jo joutui armas aika ja suvi suloinen, tuo kadonneen ajan korvike, joka herättää muistoissamme menneiden kesien mätänevän loiston.
Makuuhuoneeni hämärässä, orjanruusujen ja kiihkeiden muistojen katveessa, talven pitkä kalpeus sulaa hitaasti kuin viileä vaha, ja minä, tuskaisen herkkänä jokaiselle kosketukselle,maistan lehmusten tuoksussa nuoruuden kielletyt, salatut halut.
Niityt puhkeavat kukkaan kuin varjot rannalla, heidän ihonsa tuoksuu makealta, hieman pilaantuneelta hunajalta. Linnut laulavat lakkaamatta, niiden viserrys on piinaavaa, jokainen nuotti repii auki vanhan haavan, makean ja verisen, kun sadistinen aurinko pakottaa luonnon alastomaan loistoonsa.
Oi Herra, sinä puet maan ruohoilla ja koristat sen kukilla, kuten minä pukisin salaisen rakastajani, hitaasti, ennen kuin riisun häneltä kaiken valheen ja annan vääjäämättömän tapahtua.
Me laulamme kiitostasi, mutta äänemme värisee halusta, sillä tämä suvi ei ole pelkkää valoa, se on lihaa ja hikeä, kuumaa unta, josta emme koskaan halua herätä puhtaina.

Nauti, nauti maisemasta

Maken kuvaamasta!

Jo värit löydät taivahasta

On tietoa laulajasta!

Nauti, nauti maisemasta

Mä kiittelen ideasta!

Ja värit löydät taivahasta

Laulat sini valkeasta!