2.5 vuotias, uusi koti ja pk:n vaihto

ja uudelle paikkakunnalle. Kuopus (tyttö) oli silloin 2 v 4 kk. Neiti on topakka tapaus, ts. ei pienistä hätkähdä. Sopeutui uuteen kotiin ja hoitopaikkaan ihan tuosta vaan, ei mitään ongelmia enkä huomannut minkäänlaisia muutoksia käytöksessä tms. Mutta luulen, että on kovinkin persoonakohtaista, miten reagoidaan.



En lukenut mitään kirjoja muuttamisesta puhumisesta, juttelimme kyllä asiasta paljon - meillä esikoinen oli muutettaessa melkein 5 v., joten hänelle piti asiaa selittää kyllä moneen kertaan. Molemmat lapset olivat kovin innoissaan muutosta, muuton jälkeen esikoinen jossain vaiheessa pari kertaa sanoi, että haluaisi takaisin vanhaan kotiin, mutta hetken päästä totesi jo, että ei haluaisikaan, ts. uusi koti on kivempi. Luulen, että sopeutumiseen ja muuttointoon vaikuttivat aika paljon meidän vanhempien asenne, ts. kun itse olimme muutosta innoissamme ja odotimme sitä, niin se vaikutti myös lapsiin. Meillä vielä muutto tarkoitti sitä, että pääsimme lähemmäs isovanhempia ja monia kaveriperheitä, joten oli siksikin positiivinen juttu koko perheelle.



Mutta en osaa tämän enempää oikein neuvoa. Lapset kyllä sopeutuvat hirveän hyvin. Itse koetin olla mahdollisimman paljon lasten käytettävissä siinä muuton molemmin puolin, pidin ekstrapaljon sylissä ja juttelin asiasta jne. Meillä muutto meni tosiaan tosi hyvin, toivottavasti teilläkin!

loppukesällä 2007 ja samalla oli päiväkodin aloitus, ei siis vaihto. Hyvin molemmat sujuivat. Muuton yhteydessä poika (2 v silloin) sai myös oman huoneen ja siellä omassa sängyssä (pinnasänkykin jäi tässä vaiheessa) uni maistui ihan hyvin.