Miksi synnytyssairaaloista on poistettu vauvalat?

Mitä jos jotain sattuu sillä välin, kun äiti on suihkussa ja toinen potilas vahtii lasta?

eli tekivät itsarit

Halusin toiselle lapselle poliklinisen synnytyksen ja sen sain. häivyin kun lapsi oli 6 tunnin ikäinen..



t. kotkalainen

Ja 62 on varmaa sit joku kateellinen ja vihasta katkeroitunut mamma joka ei muuta osaa kuin puhua lestoista pahaa. Huoh.

Itse ehdotti että ottaa vauvan vauvalaan yöksi. Sain unilääkkeen ja pääsin yksinään nukkumaan jonnekin toimenpidehuoneeseen.

Aivan loistava juttu.

Aamulla tulivat herättelemään 7 aikaan ja Olin tosi pirteä ja oli mukava alkaa hoitamaan uutta vauvaa.

Mulle se on todella tärkeetä että saan nukkua sen ensimmäisen yön kunnolla.

Kiitos Naistenklinikalle. Oon siellä synnyttänyt kaikki 4

Vierailija:

sen vauvankin elämän rankimman kokemuksen jälkeen valmiit lykkäämään sen kauas tutusta äidin äänestä, tuoksusta jne. jonkun täysin tuntemattoman hoidettavaksi. Enkä mä edes tajua kuinka jollain ei ole sen vertaa äidinvaistoa, että pystyy edes nukkumaan ilman vauvaa, kun on juuri sen avuttoman nyytin synnyttänyt.

Sairaaloissa toki täytyisi panostaa entistä paremmin perhehuoneisiin, että isätkin voisivat olla siellä, ja hoitaa esim. vauvan vaippojen vaihdon, jotta äidin ei tarvitsisi muuta tehdä kuin olla vauvan kanssa ja imettää.

Jorvissa ainakin 2 vuotta sitten oli vain 2 yökköä, jotka olivat käytännössä huoneissa juoksemassa kun tuli koko ajan hälyytyksiä. Ne pienet vastasyntyneet sitten itkivät yksin siellä kansliassa. Tiedän tämän siksi, että kävin pumppaamassa maitoa huoneen vieressa missä vauvat olivat . Mua itketti niiden pienten vauvojen vuoksi:' ( kävin välillä heiluttelemassa sänkykärryjä ja itku lakkasi siksi aikaa, mutta enhän minä siihen voinut jäädä, kun oli omakin vauva hoidettavana.



Me olimme perhehuoneessa, mutta silti en saanut sairaalassa nukuttua. Vasta kun saatiin lupa mennä kotiin. Nyt kauhistuttaa se että pitää mennä johonkin yhteishuoneeseen, koska emme halua esikoista sairaalaan ja isän pitää olla hänen kanssaan kotona. Silloin on niin väsynyt, että en halua edes omia vieraita sairaalaan. JOko sitten vierustoverien vieraita. Toivottavasti kaikki menee hyvin ja voidaan kotitua mahdollisimman nopeasti.

eli toisena päivänä synnytyksestä. Olisin lähtenyt jo ensimmäisenä, mutta vauvan lämpöjä piti seurata. Musta oli ihan turhaa olla siellä, kun vauva vain nukkui ja välillä yritin imettää (eikä maitoakaan vielä tullut). Olisin minä kotonakin osannut sille vaipan vaihtaa. Omassa huoneessa en jaksanut olla, kun huonetoverin vauva itki ja itki ja itki, oltiin sitten miehen ja oman vauvan kanssa käytävällä kiikkustuolissa tai sohvalla. Yhden yön pidin vauvan vieressä, toiseksi yöksi vein kansliaan hoitoon. Ajattelin, että käytän nyt sen pakollisen sairaala-ajan hyödyksi ja nukun, kun huonekaverinkin rääkyvä vauva vietiin pois.



No sittenhän ne ongelmat tulivatkin vasta kotona, kun maito nousi. :) Itkin vauvan kanssa kilpaa kun vauva ei osannut syödä mun turvonneista ja kovista nänneistä... Onneksi apu löytyi naapurista jne.

Kyllä on muutamilla äideillä sitten kirkkaat kruunut täällä, kun sairauksistaan huolimatta uhrautuvat lapsensa vuoksi ja ottavat hymyillen vastaan kaiken univelan ja väsymyksen mitä ikinä annetaan. Ei kai sellainen ole hyvä äiti, joka elää uupumuksensa äärirajoilla, pääasia että lapsi saa nyhrätä kainalossa 24 t vuorokaudessa??



Minä yritin epätoivoisesti ottaa esikoisen vierihoitoon mutta olin niin uupunut ja kipeä (pyörtyilin matkalla vessaan jne.), ettei siitä tullut mitään. Silloin ei kukaan auttanut vaan piti sinnitellä hammasta purren sen vauvan kanssa. Onneksi toisen vauvan saatuani osasin oikeasti levätä sairaalassa ja vein vauvan useimmiten yöksi kansliaan, suurin piirtein eka yönä klo 23-6 ja nukuin KORVATULPAT KORVISSANI (mikä ihmeen pakko on kuunnella sitä muiden kätinää??) ja seuraavana yönä muistaakseni klo 24-05 tai jotain, ja sain nukuttua pitemmät pätkät. Meillä kotona se ei ollutkaan enää niin helppoa, joten ajattelin että jos jo valmiiksi olen kuolemanväsynyt, niin mistään ei tule mitään.



Olen ilman muuta tosi hyvä äiti vaikka tyttömme nukkuikin pari ensimmäistä yötä hoitajien huomassa. Kolmivuotiaana puristaa lujaa illalla ja sanoo, että " olet maailman rakkain äiti" eikä kauheasti tunnu saaneen elinikäisiä traumoja siitä, että äiti älysi levätä ennen kuin lähti kotiin sairaalasta.



Maalaisjärkeä ja normaalia itsekkyyttä, naiset!



p.s. Minä myös uhmasin kaikkia yöpaidoissa kulkevia mammoja sairaalassa laittamalla päälleni oman teepaidan ja verkkarit, ja sitäkös ihmeteltiin. Mutta että oli kiva olla. :-)

Ei mulla ainakaan tosiaankaan ollut mitään tunteita sitä lasta kohtaan siinä alussa. Se oli kuin joku avaruusolento, ihan vieras ja outo. Ei multa tullut maitoakaan, pullosta sen piti joka tapauksessa ruokansa saada. Enkä usko vauvan tienneen kuka sitä syötti. Suurimman osan aikaa se sitä paitsi nukkui, ainakin päivällä.



Niille, jotka ihmettelevät miten voi hylätä avuttoman juuri synnyttämänsä nyytin vieraiden hoitoon. Ei mitään väliä.



Se kiintymys lapseen on syntynyt vasta myöhemmin...

tarjosin 5 minuutiksi että kävisin suihkussa, mulla ei sillä hetkellä ollut huonekaveria, enkä olisi millään hennonnut jättää säpsähtelevää ja hermostuneen oloista vastasyntynyttä yksin (olen hirveä nöösi). nauroivat vaan mulle ja opastivat että " sellaista se äitinä oleminen kuule on" , minkä kyllä tiesinkin koska kyseessä ei ollut ensimmäinen lapseni. en vaan tykkää jättää vauvaa niin ettei kukaan kuule jos se itkee.



no, jätin kuitenkin ja otin minuuttisuihkun. viivyttiin reilu vrk sairaalassa.

synnytykseni oli fyysisesti hyvin rankka (vaikka olikin suht lyhyt kestoltaan), ja minä myös pyörtyilin ja mm. nukahdin kesken kun kätilöt ja hoitajat puhuivat minulle.

Vauvamme ei myöskään itkenyt vain nälkäänsä ja minä stressaannuin siitä, kun viereisen pedin äidin vauva ei ollut äitinsä luona kun vaan käymässä ja äiti nukkui koko ajan, ja meidän poika " häiritsi" häntä..



Pyysin hoitajia ottamaan vauvamme edes tunniksi, että saisin rauhassa nukkua. Kieltäytyivät.

Kun pyysin uudestaan sain heidät ottamaan vauvan, mutta puhuivat minulle kyllä niin, että tuli erittäin syyllinen olo. Ja todellakin pystyivät katsomaan vauvaa vain tunnin, vaikka eivät edes meinanneet saada minua hereille kun yrittivät...



Ei tullut kovinkaan hyvä mieli... Halusin sairaalasta vain nopeasti kotiin, jossa äitini sitten kävi hoitamassa häntä hetken, että sain nukuttua.