Miksi synnytyssairaaloista on poistettu vauvalat?
Ymmärrän vierihoidon idean, mutta en sitä, että synnytyksen jälkeen ei saa levätä yhtään vaan pitää koko ajan hoitaa vauvaansa ja kuunnella toisten vauvojen itkua. Hienoa olla rättiväsynyt jo kotiin tultaessa.
Kommentit (71)
Vierailija:
Vauvalla ei ollut mitään ongelmaa, mutta halusivat silti seurata vauvan vointia.
vaikka maito ei varsinaisesti olisi vielä noussut. Näin me tehtiin esikoisen kanssa (siis sairaalasta lähettivät kotiin), ja ensimmäisen kotona nukutun yön jälkeen maito nousi.
Vierailija:
Vierailija:
Äiti pystyy oikeasti lepäämään kotona paljon paremmin, kun itkeviä vauvoja on samassa huoneessa korkeintaan yksi. Kunhan synnytys lähtee käyntiin niin kotona pärjää paremmin, vaikkei vielä pystyisi edes istumaan.
palkkaa sinne synnyshenkilökunta.
Ihan oikeasti, en minäkään tahdo paluuta 70-luvun meininkiin, mutta kai tässä nyt joku kultainen keskitie voisi olla?
Te ette selvästikään pysty käsittämään sitä kuinka synnytys voidaan kokea monin eri tavoin ja monet ovat sen jälkeen todella väsyneitä.
Ihanko tosissanne te kuvittelette olevanne toisten yläpuolella? Ihanko tosissanne olette sitä mieltä, että jos lapsi annetaan sairaalassa yöksi hoitoon niin on huono äiti? Ja vielä kuvittelette, että te sitten pystytte opettamaan lapselle niitä oikeita arvoja? Hah.
kuitenkin synnytettyäni, otin lapseni vierihoitoon, vaikka olin kuolemanväsynyt, ja hirveä olo muutenkin, olisin voinut antaa taivaspaikkani muutaman tunnin unesta, mutta lapsi tarvitsi minua enemmän kuin minä unta... ajattelin asian näin.
teki mieli pyytää, että saisin nukkua vaikka pari tuntia, mutta en.
kotiin päästyäni olin 100 kertaa väsyneempi, kuin synnyttämään mennessäni..
nyt lapsi on 2,5vuotias, ja nyt alan saada nukkua suht ehjiä öitä:))
herätys vain pari kertaa yössä.
se on kyllä totta, että kun turvallisesti saa Suomessa synnyttää ilmatteeksi, niin ei pidä urputtaa, MUTTA ei ole itsekkyyttä tai laiskuutta se, että myöntää olevansa aivan sekaisin ja tuskissaan jos synnytyksen päälle ei saa yhtään huilata vaan joutuu vieraiden ihmisten kanssa meluisaan ja vieraaseen ympräistöön sellaisessa tilanteessa. Siihen ei liity mitkään nykyajan laiskuudet tai kylmyydet lasta kohtaan, että se on aivan helvetillistä!!! Ne jotka sellaista väittää, ei ole itse kokeneet samaa!!
Muistan kuinka olin kateellinen niille äideille, joilla vauva oli vieressä. Ja Pusuttelivat ja muutenkin hellivät lapsia ja saivat tutustua uuteen tulokkaaseen ihan rauhassa. Itselläni aina kun vauva oli luonani, oli siinä myös joku henkilökuntaa kuuluva :-(
Itse olin juuri kytkettynä katetriin ja tippaan, jonka takia jouduin pyytämään apua kaikkiin vauvan vaatimiin toimenpiteisiin.
Esikoisella apuna oli mies, mutta kuopuksen aikana mies joutui olemaan kotona.
Minua ei haitannut muiden lasten itkut, kun olin niin huonossa kunnossa, että nukahdin aina kun se vaan oli mahdollista. Mutta kuopuksen aikana huoneessa oli yksi " superäiti" , jonka tehtävänä tuntui olevan saattaa minun tietoisuuteeni, kuinka epäonnistunut olin, kun en pystynyt itse lastani hoitamaan.
Mutta onneksi kaikki on hyvin ja ihan luja suhde meille on lasten kanssa, vaikka alun joutuivatkin olemaan " yksin" .
Saako koulujen toimintaa kritisoida? Entä päiväkotien tai vanhainkotien?
et ole verovaroin hankkiutunut raskaaksikaan, vaan ihan yksityisesti nus*imalla.
MIKSI siitä, että yhteiskunta tarjoaa palvelut sinun yksityissekstailujen seurauksille, olisi oikeus vielä valittaa?
Vierailija:
Sairaalasta kannattaa pyytää päästä kotiin, heti kun se vain onnistuu.
Äiti pystyy oikeasti lepäämään kotona paljon paremmin, kun itkeviä vauvoja on samassa huoneessa korkeintaan yksi.
Minä olen ollut joka kerta vauvan syntymän jälkeen sairaalassa nimenomaan lepäämässä ja vauvaan tutustumassa kaikkien viiden synnytyksen jälkeen. Ekoilla kerroilla oli ns. vauvala, johon tarpeen mukaan sai viedä esim. suihkun ajaksi, mutta ei mitään lasiseinää? Kyseessä Tays.
Kolmen nuorimman kanssa mulla on ollut vauva vieressä ihan koko ajan, mutta kyllä se silti lepoa on, kun kotona on innokkaat isosisarukset koko ajan auttamassa ja oman osansa tietenkin vaatimassa. :-D Keskimmäisen kanssa olin 3 hlön huoneessa ja kahden nuorimman kanssa 2 hlön huoneessa, ja korvatulppien avulla huonekaverin vauvan huutelut ei haitanneet, mutta omansa äänet kuulu hyvin.
oltiin sairaalassa 5 päivää ja oikein nautin siitä ajasta. mutta mulle sattuikin hyvä tuuri, sain nimittäin olla kahden hengen huoneessa koko ajan yksin ja vauvakin oli sellainen, joka nukkui lähes koko ajan. ymmärrän kuitenkin todella hyvin niitä, jotka joutuu jakamaan huoneen monen muunkin kanssa ja kuuntelemaan toisten itkuja - siitä on kyllä lepo kaukana.
Siis totta kai voi ja monesti pitääkin valittaa verovaroilla maksetuista palveluista. Tuo joka tuossa puhuu tuosta yksityisestä nussimisesta on ihan pelle, sillä tavallahan näitä uusia veronmaksajiakin tulee. Mutta siis miettikää mitä maksaisi tehdä kaikille äideille ja vauvoille omat huoneet synnytyssairaaloihin? Ja onhan muillakin kuin synnyttäneillä epäinhimillisiä oloja sairaaloissa ja muissa laitoksissa. Pitäisi maksaa enemmän veroja, mutta sitäkään moni ei halua tehdä ja lisäksi änestetään ties mitä idiootteja jotka ei välitä äideistä ja lapsista ja muista apua tarvitsevista päättämään valtion budjetista.
Lisäksi kun syntyvyys vähenee ja sairaita vanhuksia on aina vaan enemmän, niin sairaaloissa on paineita entisestään vähentää synnyttäneille varattuja tiloja. Mielestäni nykyinen suuntaus vierihoidosta ainoana vaihtoehtona riippumatta äidin kunnosta ja väsymyksestä ei ole hyvä. Yhtenä vaihtoehtona voisi olla ongelmattomien tapausten aikaisempi kotiutus. Silloin vain pitäisi hoitaa jotenkin lapsen kunnon tarkkailu. Ei helppoa sekään.
Eikö se mielestäsi ole itsekkyyttä? Vaarantaisit ehkä vauvan terveyden vain siksi että et halua antaa lasta muiden hoitoon jotta pääsisit nukkumaan. Jos vauvan vointia halutaan tarkkailla, siihen on varmasti ollut joku syy. Vauvalla on esimerkiksi saattanut olla jotain pieniä infektion oireita, hengityksessä on saattanut olla poikkeavan pitkiä katkoksia tai voinnissa jotain muuta tavallisuudesta poikeavaa. Hengitys- ja verenkiertoelimistön sopeutuminen kohdunulkopuoliseen elämään ei tapahdu välittömästi syntymän jälkeen vaan siihen usein kuluu muutama päivä.
Esim. kun menin suihkuun.
Lepäämisen kanssa on ollut niin ja näin. Esikoisen jälkeen joudin eristykseen, koska nousi kuume. Silloin valvotti vain oma vauva, ja hän oli mutaman tunnin toisena aamuyönä hoitajilla, että sain nukkua.
tokalla ja kolmannella kerralla 3 hengen huoneissa ei paljon nukkua tarvinnut: jos jonkun vauva ei parkunut, niin äitinsä kuorsasi. Lähdin kahden huonosti nukutun yön jälkeen kotiin. Tuossakaan tilanteessa ei olisi vauvalasta ollut mitään hyötyä.
Minusta tuo vierihoito on todella hyvä juttu, vauvaloita ei tarvita. Jos äiti on sairas tai kuoleman väsynyt niin sit vie kansliaan tai isä tulee hoitaa vauvaa.
Noitten ahtaitten huoneitten ja täyteen pakattujen huoneitten takia olen yrittänyt lähteä sairaalasta heti vaan pois kun mahdollista. Viimesimmän kanssa saman vuorokauden aikana. Sit muutaman päivän päästä käynyt näyttää vauvaa sairaalassa, punnitukset yms. Tietysti kotona täytyy isän kans seurata että vauvalla on kaiki hyvin, ei keltasuutta, syö ja kakkaa ja pissaa.
Mikä pakko sinne sairaalaan on jäädä valvomaan kun toisten vauvat rääkyy.
Olen synnyttänyt vuonna 2004 Kotkassa ja vuonna 2007 Hyvinkäällä.
Kummassakin sairaalassa on käsittääkseni saman verran synnyttäjiä/vuosi.
Siltikin sairaaloiden välillä oli paljon eroa. Mm kansliaan/vauvalaan/hoitohuoneeseen (mikä se nyt onkin) sai Kotkassa viedä vauvan kätilöiden vahdittavaksi vain ihan pakkotilanteessa. Esim jos meni suihkuun, huonekavereiden piti katsoa vauvaa.
Hyvinkäällä taas kätilö suorastaan suuttui, kun olin menossa suihkuun ja sanoin vauvan olevan huoneessa. Vauva kuulemma oli vietevä heidän vahdittavaksi.
39 ja 41 on varmaankin niitä lestoja jotka ovat olevinaan niitä superäitejä jotka jaksaa mitä vaan!
Se pieni ja avuton lapsesi on 9kk ollut sisälläsi. Kokoajan mukanasi.
Sitten lapsi syntyy, mikä sekin on jo hänelle suuri järkytys ja elämmuutos.
Ja sitten vielä pitäisi nukkua heti yksin ilman sitä tuttua ja turvallista äitiä.
Ja vain sen takia että äiskää nyt sattuu väsyttämään....
Millaisia äitejä teistä on tullut jo jos synnärillä asetatte itsenne lapsenne edelle? Ei kuulosta kyllä yhtään hyvälle alulle.....