Sinunkin lähipiirissäsi on joku, joka on käyttänyt lasta seksuaalisesti hyväkseen.
Heitä on niin paljon, että on mahdotonta, että juuri sinun tuttavapiirisi olisi säästynyt ilmiöltä.
Kommentit (18)
on käytetty hyväksi lapsena. Ei tosin pahinta lajia, mutta kyllä siitä käpälöinnistäkin jäi henkisiä arpia.
Sitä kun ei voi tietää. Äitini epäilee, että isäni olisi ollut tällainen, mutta ei ole todisteita. Äidillä mielenterveysongelmia, joten ei voi tietää houriiko vain...
Lähipiirissäni ei sellaisia ole, mutta minäkin voin kyllä tuntea hyväksikäytetyn.
Siis saatan tuntea hyväksikäyttäjän.
ja olen vasta aikuisena tajunnut mistä (koskettelussa, sohvalle " lepäämään" pakottamisessa jne.) oli kysymys. Rankkaa tajuta tuollaista, kun on seurannut vierestä ja monet aikuiset ovat tienneet eikä kukaan ole tehnyt silloin mitään. En tiedä onko asia edelleen salassa.
Tänän asti olen yrittänyt unohtaa. Omien tyttöjeni synnyttyä asia on alkanut vaikuttamaan jopa minun ja mieheni seksielämään. Kenellekään en asiasta pysty kertomaan, en edes miehelleni. Hänellä ja isälläni on yhteisiä juttuja ja tulevat hyvin toimeen keskenään, ei varmaan voisi edes kuvilella isästäni sellaista. Välillä olen todella ahdistunut, kyttään haukkana kun olemme vanhempieni luona..
Tunnen kyllä kaksi ihmistä joita on hyväksi käytetty lapsena mutta hyväksi käyttäjät eivät kuulu lähipiiriini.
Oli aikamoinen limanuljaska jo lapsuudessa. Muistan, miten aina " flirttaili" pikkutyttöjen (10-14 -vuotiaiden) kanssa ja iski silmää. Vanhemmat piti jo silloin outona, mutta vasta sitten myöhemmin jäi lapsipornosta ja pitkään kestäneestä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kiinni. Ei kai sitä oikeasti silti kukaan uskonut muuten menestyvästä miehestä... Taipumus nuoriin naisiin (yritti tosissaan vietellä kaikkia 17-18 -vuotiaita, nuorempien kanssa enemmän huumoria mukana) oli selvä, mutta oli se silti monille yllätys, että oli tositoimiinkin ryhtynyt. Pieni yhteisö suojeli.:(
Isäni oli vaan 100% tilanteesta, mutta ei sitä kukaan uskonut paitsi mun äiti. Poliisitkin vaan naureskeli. Myöhemmin kyseinen henkilö jäi pedofiliasta kiinni ja sai ehdottoman vankilatuomion.
mutta teini-ikäisenä olin varhain kehittynyt ja sain kyllä vanhojen setien lääppimistä ja ehdotuksia osakseni. Kaikkein törkein tapaus sattui kun 14-vuotiaana olin junassa yksin ja eräs vanhempi mies kyttäsi minua koko ajan. Sitten se ehdotti lähempää kanssakäymistä junan vessassa ja tarjosi rahaa. Olin hämmentynyt ja kaverien kanssa naureskeltiin, en kehdannut kertoa aikuisille. Varmasti joku muukin täpötäydessä paikallisjunassa huomasi asian muttei puuttunut.
että isäsi varmaan yhä käyttää hyväksi lapsia?
Ja tiedän Pohjois-Pohjanmaalla vanhemman pariskunnan, joka muutti " skandaalin" takia toiselle pikkupaikkakunnalle. Emäntä selitti, että minkäs teet, kun se 8-v oli tyrkyttänyt itseään. Minun ymmärryskykyni siihen, mitä ihminen voi itselleen valehdella, ylittyy tuossa.
Siihen ei kai ikinä kukaan sen kummemmin puuttunut. Vanhempana mietitytti, mitähän siinäkin perheessä tapahtui suljettujen ovien takana. Perheessä oli tyttö ja poika.
käyttänyt hyväksi omaa tytärtään ja tyttärentytärtään. Tosin ei mikään läheinen ihminen. Koskaan ei mihinkään edesvastuuseen ole asiasta joutunut, en voi ymmärtää koko kuviota. Tyttärentytärkin on edelleen yhteyksissä vaariinsa.
Samoin yksi tuttu on, jonka veli on käyttänyt hyväksi. Siinä on kyllä ihminen ihan haperoa sisältä.
Itsekkin olen joutunut teininä kaikenmaailman käpälöitsijöiden ja muiden kosketeltaviksi. Paras oli setäni joka aina halusi kokeilla kuinka tissit ovat kasvaneet. Pari vuotta sitten omissa häissäni puristeli takapuolesta jne... Hälläkin kaksi tyttöä,mutta en usko että heihin on sekaantunut,enemmän tälläistä " vieraiden" tyttöjen koskettelua... Toinen samanlainen löytyy kans ihan läheltä, kosketteli jo ala-aste ikäisenä, ja kaikki,myös omat vanhempani katselivat vain vierestä, itse en tuollaiseen meinaa suostua omien lasteni kohdalla.
Pari vuotta sitten sukujuhlissa humalassa ollut viiskymppinen jahtasi " leikillään" sellasta nelivuotiasta ja käänäili koko illan tytön lähettyvillä. Kun siinä ei tavallaan mitään tapahtunut, niin ei siihen kukaan isolla kädellä puuttunut. Tytön äiti kyllä heti huomattuaan ukot elkeet piti tyttönsä lähellään tiiviisti loppujuhlien ajan.
Muistan, että sama ukko oli sairaalloisen kiinnostunut minustakin, kun olin noin yhdeksän-kymmenvuotias. Koko ajan hoki tissien kasvamisesta ja muutakin pikkulääpintää yritti. Välttelin sitten aina koko ukkoa. Silläkin oli omia lapsia, toivottavasti ei heille ikinä mitään tehnyt.
Lähipiirissä ei ole, mutta tuttavapiirissä voi olla.
(itse käsitän lähipiiriksi oman perheen ja omat vanhemmat ja puolison vanhemmat)