Lue keskustelun säännöt.
tavarapaljous :(
22.04.2014 |
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (20758)
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa aiheesta hyvä kirjoitus, ainakin vielä kaikkien luettavissa:
Tarpeellisesta tuli törkyä - Anopin ja äidin ”säästäminen” näyttäytyy nykyisin liiallisena hamstrauksena ja puutteellisena elämänhallintana, kirjoittaa kolumnissaan Päivi Ängeslevä.
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Toisaalta naureskellaan, pyöritellään silmiä ja kauhistellaan, kuinka vanhempi sukupolvi on säästänyt aivan kaiken - ja samalla itse ostetaan tavaraa ihan yhtä paljon, mutta vanhat pistetään kiertoon tai vielä pahempi suoraan roskiin. Onko se yhtään sen parempi vaihtoehto? Milloin opitaan kuluttamaan se, mitä oikeasti tarvitaan? Toki en voi väittää olevani yhtään sen parempi. Haluan olla, mutta vielä siihen on matkaa. Yritän olla ostamatta mitään turhaa ja yritän myös pistää eteenpäin tavaran, jota en tarvitse. En kuitenkaan halua heittää käyttökelpoista tavaraa roskiinkaan ja tuntuu tosiaan, että alkaa olla vaikea löytää tavaralle muutakaan paikkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Kirjakeskusteluun: mielestäni koti ei ole koti ilman kirjahyllyä. En voisi kuvitellakaan antavani kaikkia kirjojani pois. Kaikkia ei tarvitse ostaa, eikä kaikkia tarvitse säilöä, mutta kyllä on paljon sellaisia teoksia, jotka ehdottomasti haluan omaan hyllyyni. Joitain kirjoja luen useampaan kertaan ja joistain katson yksittäisiä asioita. Haluan myös pystyä lainaamaan parhaita kirjoja eteenpäin, jotta kirjaa suositellessani voin heti tarjota sitä luettavaksi ystävälle tai perheenjäsenelle, jos se heitä kiinnostaa. Tällä olen saanut parille henkilölle lukuintoa ja myöskin innostusta oman taloudenhallinnan opetteluun yhdelle. Nämä asiat on korvaamattomia.
Haluan, että kun tilaa on, kodissani on huone, jonka voin pyhittää lukemiselle ja välillä nostaa katseeni kirjahyllyihin, joissa on paljon toinen toistaan parempia kirjoja. Sitä tunnelmaa ei voi voittaa!
Vierailija kirjoitti:
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Oletko kertonut toiveista näille lahjojen antajille? Tietävätkö he, että nuorin tyttö nimenomaan haluaa leikkiä vain junalla eikä kyse ole siitä, että muita ei vain ole? Kannattaisi myös paukuttaa miehen päähän, että sanoo suoraan mitä lahjaksi toivotaan. Toki sen tulee olla yhteisellä päätöksellä, että mitä toivotaan, jos lahjat on yhteiseen käyttöön.
Siinä olen eri mieltä, että lahjan pitäisi olla henkilökohtainen, eikä yhteiseen käyttöön. Miksi? Toki onhan se kiva, että jos vaikkapa puolisoista toinen saa itselleen jotain ja niin sitten toinenkin saa. Mutta mielestäni on ihan normaalia että esim. mieheni vanhemmat antavat jotain miehelle henkilökohtaiseen käyttöön ja minulle jotain yhteiseen käyttöön. Sitten taas omien vanhempieni kohdalla toisinpäin: minulle henkilökohtaista ja miehelle yhteistä. Mutta eipä haittaa sekään, jos on kaikki yhteistä, niinkuin meillä on suurin osa lahjoista jo vuosien ajan ollut. Tai sitten ollut molemmille samat esim. perinteisenä esimerkkinä villasukat. Jos ostellaan jotain henkilökohtaiseksi tarkoitettua aikuiselle, olen huomannut että se menee noin 90% varmuudella huti. Nimenomaan siitä kertyy sitä turhaa rojua. Lapset vähän eri asia tietysti, mutta mielestäni yhteinen peli on lapsille hyvä idea. Jos ei ole itse päässyt pelejä testailemaan, niinkuin harva pääsee, niin voi myös olla vaikea valikoida juuri sitä lapsille mieleistä peliä, jos ei ole toiveita etukäteen kerrottu. Toki sen verran pystynee katsomaan, että kohderyhmä on oikean ikäiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Oletko kertonut toiveista näille lahjojen antajille? Tietävätkö he, että nuorin tyttö nimenomaan haluaa leikkiä vain junalla eikä kyse ole siitä, että muita ei vain ole? Kannattaisi myös paukuttaa miehen päähän, että sanoo suoraan mitä lahjaksi toivotaan. Toki sen tulee olla yhteisellä päätöksellä, että mitä toivotaan, jos lahjat on yhteiseen käyttöön.
Siinä olen eri mieltä, että lahjan pitäisi olla henkilökohtainen, eikä yhteiseen käyttöön. Miksi? Toki onhan se kiva, että jos vaikkapa puolisoista toinen saa itselleen jotain ja niin sitten toinenkin saa. Mutta mielestäni on ihan normaalia että esim. mieheni vanhemmat antavat jotain miehelle henkilökohtaiseen käyttöön ja minulle jotain yhteiseen käyttöön. Sitten taas omien vanhempieni kohdalla toisinpäin: minulle henkilökohtaista ja miehelle yhteistä. Mutta eipä haittaa sekään, jos on kaikki yhteistä, niinkuin meillä on suurin osa lahjoista jo vuosien ajan ollut. Tai sitten ollut molemmille samat esim. perinteisenä esimerkkinä villasukat. Jos ostellaan jotain henkilökohtaiseksi tarkoitettua aikuiselle, olen huomannut että se menee noin 90% varmuudella huti. Nimenomaan siitä kertyy sitä turhaa rojua. Lapset vähän eri asia tietysti, mutta mielestäni yhteinen peli on lapsille hyvä idea. Jos ei ole itse päässyt pelejä testailemaan, niinkuin harva pääsee, niin voi myös olla vaikea valikoida juuri sitä lapsille mieleistä peliä, jos ei ole toiveita etukäteen kerrottu. Toki sen verran pystynee katsomaan, että kohderyhmä on oikean ikäiset.
Tietävät kyllä, tuossa ylempänä laitoinkin, että tietävät. He eivät vain suostu ostamaan ns. väärän sukupuolen leluja. Aikaan oli ongelma kun kaksoset ovat poikia ja he pitivät keittiöleikestä paljon, eivät ikinä autoilla leikkineet. Silti heille tuotiin autoja, vaikka kysyessään toivoimme leikkihedelmiä, leikkiastioita ym.
Pelejä meillä on kaapit vääränään täynnä ja mitäänhän ei saa poiskaan laittaa. Nyt tosin sanoin, että pakko laittaa pois, jotta mahtuu niille varattuun paikkaan.
Mutta joo, nämä hutilahjat on jo lahjoitettu pois. Sinne meni yhteensä parinsadan euron edestä ilmaiseksi jollekin toiselle. Olisihan se kiva, että jos meille halutaan antaa jotain, se olisi meitä ajatellen annettu. Huvittavinta on, että nämä sukulaiset valittavat, että meillä on liikaa kaikkea, silti kannetaan lisää. Ja joku vuosi sitten sanottiin, että ei lahjoja meille kiitos kun saimme yhden todella kalliin lahjan. Tästä suuttuivat verisesti, meni vuosi ennenkuin puhuivatkaan meille enää. Heidän mielestään lahjan pitää tuottaa iloa antajalle, ei saajalle.
Mutta ehkä vielä joskus saan tämänkin asunnon näyttämään kivalta kodilta. Sellainen meidän kaikkien mielestä olisi kiva. Eikä itseäni lasten tavarat heidän huoneissaan ahdista vaan se kaikki muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä ainakin on tavaraa,kampetta ja rompetta.Meillä eletään ,harrastetaan ja touhutaan jatkuvasti jotain.On kirjoja,vaatteita,kippoja ja kuppeja.Välillä aina käymme toki kaikki läpi ja järkkäämme ne paikoilleen.Aika hyvin on säilytyslipastoja ja kaappeja hankittu. Kaikki ystävät sanovay,että meillä on viihtyisä ja elämänmakuinen koti eikä mikään steriili sairaalaympäristö.Ostelen toki kirpparilta suuren osan ja myös helpolla annan tavaroita eteenpäin,mitä meillä ei enää käytetä.Mutta kirjahyllyni on best,paljon eri ajoilta kirjoja,joitakin luen aina uudelleen.Niistä en luovu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin on tavaraa,kampetta ja rompetta.Meillä eletään ,harrastetaan ja touhutaan jatkuvasti jotain.On kirjoja,vaatteita,kippoja ja kuppeja.Välillä aina käymme toki kaikki läpi ja järkkäämme ne paikoilleen.Aika hyvin on säilytyslipastoja ja kaappeja hankittu. Kaikki ystävät sanovay,että meillä on viihtyisä ja elämänmakuinen koti eikä mikään steriili sairaalaympäristö.Ostelen toki kirpparilta suuren osan ja myös helpolla annan tavaroita eteenpäin,mitä meillä ei enää käytetä.Mutta kirjahyllyni on best,paljon eri ajoilta kirjoja,joitakin luen aina uudelleen.Niistä en luovu.
Taas tämä iänikuinen sairaalavertaus. Mulla on vain yksi irrallinen säilytyskaluste ja kiinteissä kaapeissa tyhjää tilaa mutta enpä ole yhdessäkään tämännäköisessä sairaalassa käynyt. Tällaisina aikoina koko elämä pyörii neljän seinän sisällä, ja kivasti jää aikaa kaikkeen mieluisaan tekemiseen, kun käsillä on vain tarpeelliset jutut eikä järjestelyyn ja siivoamiseen kulu juuri yhtään aikaa. Kotona on myös helppo keskittyä töihin ja harrastuksiin, kun on siisti ja visuaalisesti rauhallinen ympäristö. (En myöskään ikinä desinfioi kotona. Kotona ei tarvitse olla steriiliä.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hesarissa aiheesta hyvä kirjoitus, ainakin vielä kaikkien luettavissa:
Tarpeellisesta tuli törkyä - Anopin ja äidin ”säästäminen” näyttäytyy nykyisin liiallisena hamstrauksena ja puutteellisena elämänhallintana, kirjoittaa kolumnissaan Päivi Ängeslevä.
Tämä on mielenkiintoinen aihe. Toisaalta naureskellaan, pyöritellään silmiä ja kauhistellaan, kuinka vanhempi sukupolvi on säästänyt aivan kaiken - ja samalla itse ostetaan tavaraa ihan yhtä paljon, mutta vanhat pistetään kiertoon tai vielä pahempi suoraan roskiin. Onko se yhtään sen parempi vaihtoehto? Milloin opitaan kuluttamaan se, mitä oikeasti tarvitaan? Toki en voi väittää olevani yhtään sen parempi. Haluan olla, mutta vielä siihen on matkaa. Yritän olla ostamatta mitään turhaa ja yritän myös pistää eteenpäin tavaran, jota en tarvitse. En kuitenkaan halua heittää käyttökelpoista tavaraa roskiinkaan ja tuntuu tosiaan, että alkaa olla vaikea löytää tavaralle muutakaan paikkaa.
Kyllä minulla riittää toivoa meille ja seuraaville sukupolville. Todella paljon tavarakeskusteluissa pohditaan ostamisen vähentämistä, moni pitää älä osta mitään -kausia, vanhaa tavaraa kunnostetaan ja mietitään kierrätysvaihtoehtoja.
Siinä pitää vaan löytää se raja, missä elämä on edelleen kivaa, mutta ei silti kuluta tajuttomasti. Rikkinäisen saa heittää kierrättää, mutta ostaako uutta, jos se on vanhaa ehjää parempi? Tässähän kuluttamisessa on kyse, halutaan parempi ja uusi. Jos on 90 luvun kuvaputki tv, koska sen saa uusia?
Tavaran ostamisista pitää pohtia mielestäni tuhat kertaa enemmän, kuin vanhasta luopumista. Näin turha kulutus vähenee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin on tavaraa,kampetta ja rompetta.Meillä eletään ,harrastetaan ja touhutaan jatkuvasti jotain.On kirjoja,vaatteita,kippoja ja kuppeja.Välillä aina käymme toki kaikki läpi ja järkkäämme ne paikoilleen.Aika hyvin on säilytyslipastoja ja kaappeja hankittu. Kaikki ystävät sanovay,että meillä on viihtyisä ja elämänmakuinen koti eikä mikään steriili sairaalaympäristö.Ostelen toki kirpparilta suuren osan ja myös helpolla annan tavaroita eteenpäin,mitä meillä ei enää käytetä.Mutta kirjahyllyni on best,paljon eri ajoilta kirjoja,joitakin luen aina uudelleen.Niistä en luovu.
Taas tämä iänikuinen sairaalavertaus. Mulla on vain yksi irrallinen säilytyskaluste ja kiinteissä kaapeissa tyhjää tilaa mutta enpä ole yhdessäkään tämännäköisessä sairaalassa käynyt. Tällaisina aikoina koko elämä pyörii neljän seinän sisällä, ja kivasti jää aikaa kaikkeen mieluisaan tekemiseen, kun käsillä on vain tarpeelliset jutut eikä järjestelyyn ja siivoamiseen kulu juuri yhtään aikaa. Kotona on myös helppo keskittyä töihin ja harrastuksiin, kun on siisti ja visuaalisesti rauhallinen ympäristö. (En myöskään ikinä desinfioi kotona. Kotona ei tarvitse olla steriiliä.)
Samaa mieltä, ihan kuin ainoa vaihtoehto tavaran haalimiselle olisi valkoinen kylmä laatikko. Meillä on värejä, perintöhuonekaluja, kasveja, sisustettu muistoilla ja hyvin kotoisa tunnelma. Silti kaikille tavaroille on paikka, turhista on luovuttu ja suurimman osan aikaa tavarat ovat paikoillaan. Toki joskus on sotkuista, mutta siivoaminen käy nopeasti, kun kaikelle on oma paikka, eikä mitään tarvitse vain sulloa johonkin piiloon, josta sitä ei sitten enää koskaan löydä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä ainakin on tavaraa,kampetta ja rompetta.Meillä eletään ,harrastetaan ja touhutaan jatkuvasti jotain.On kirjoja,vaatteita,kippoja ja kuppeja.Välillä aina käymme toki kaikki läpi ja järkkäämme ne paikoilleen.Aika hyvin on säilytyslipastoja ja kaappeja hankittu. Kaikki ystävät sanovay,että meillä on viihtyisä ja elämänmakuinen koti eikä mikään steriili sairaalaympäristö.Ostelen toki kirpparilta suuren osan ja myös helpolla annan tavaroita eteenpäin,mitä meillä ei enää käytetä.Mutta kirjahyllyni on best,paljon eri ajoilta kirjoja,joitakin luen aina uudelleen.Niistä en luovu.
Makuja on monia. Itse juuri viihdyn sairaalassa, koska siellä ei ole mitään turhia roinia ja värisävyt ovat yleensä hyvin hillittyjä. Ei siis ollenkaan haittaisi, vaikka kotona olisi sairaalamaista.
Vierailija kirjoitti:
Tuolla oli elokuvista aiemmin keskustelua, joka sopii tähän kirja-aiheeseen myös. Kannattaa välillä miettiä miksi niitä kirjoja kerää? Onko se sitä varten, että niitä haluaa lukea uudelleen tai sisustus elementtinä? Vai siksi, että se kirjahylly on persoonan jatkeena? olen näin hyvä ihminen ja lukenut kaikki nämä teokset ja se kuvaa minua. Minulla oli kyse jälkimmäisestä, mielsin kuva fiksusta ihmisestä sellaiseksi joka asuu hämyisessä, hieman sotkuisessa kirjastossa. Ja halusin näyttää kuvaa, että olen fiksu ja erikoinen. Sitten tajusin, että minä olen fiksu ja erikoinen vaikka en käyttäisi kymmeniä tunteja viikossa pölyjen pyyhkimiseen kirjoista, joita tuskin luen enää koskaan. Astman takia kotonani pitää olla siistiä, eikä 1800-luvun kirjaston pölyistä tunnelmaa.
Nyt minulla on Bookbeat ja yksi ovellinen kirjahylly, niitä kirjoja joita oikeasti luen uudelleen tai en ole vielä lukenut. Jos kirjat eivät sinne mahdu, niin lähtevät kiertoon. Elokuville ja musiikille kävi sama homma. Siivoaminen on paljon helpompaa ja sisustuskin on nyt paljon omaa silmää miellyttävämpi, vaikka siitä kirjastotunnelmasta edelleen pidänkin.
Luen paljon ja usein englannin kielellä. Minua kiinnostaa uudet sanat. Kun sellainen tulee vastaan, tarkistan merkityksen. Siksi kirjat ja kirjallisuus ovat minulle kuin aarreaitta. En voisi kuvitellakaan, että siirtyisin kuuntelemaan tekstejä. Minun täytyy nähdä ne. Ja hyviin kirjoihin palaan useasti uudelleen. Kattiakaan välitän mitä muut "ajattelevat" sisustuksestani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on perheen kanssa aloitettu viime marraskuussa 500 tavaran haaste. Eli yhdessä kasaamme 500 turhaa tavaraa. Joulu vähän sotki tätä hommaa, mutta kirjasin ylös kaikki lahjat ja vähensimme niiden verran tavaraa ensin ja nyt jatkamme taas sitä jo aloitettua listaa. Eli tyylillä yksi tavara sisään ja yksi ulos noiden lahjojen suhteen. Nyt on taas pelkkää miinusta, enää puuttuu 150 tavaraa.
Kohta on muutto ja löytyy onneksi hyvin poistoon menevää. Muutamme kyllä isompaan, mutta en halua ottaa mitään turhaa mukaan. Pikkuhiljaa alkaa tulemaan jo toivonkipinää tähän kaaokseen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuolla oli elokuvista aiemmin keskustelua, joka sopii tähän kirja-aiheeseen myös. Kannattaa välillä miettiä miksi niitä kirjoja kerää? Onko se sitä varten, että niitä haluaa lukea uudelleen tai sisustus elementtinä? Vai siksi, että se kirjahylly on persoonan jatkeena? olen näin hyvä ihminen ja lukenut kaikki nämä teokset ja se kuvaa minua. Minulla oli kyse jälkimmäisestä, mielsin kuva fiksusta ihmisestä sellaiseksi joka asuu hämyisessä, hieman sotkuisessa kirjastossa. Ja halusin näyttää kuvaa, että olen fiksu ja erikoinen. Sitten tajusin, että minä olen fiksu ja erikoinen vaikka en käyttäisi kymmeniä tunteja viikossa pölyjen pyyhkimiseen kirjoista, joita tuskin luen enää koskaan. Astman takia kotonani pitää olla siistiä, eikä 1800-luvun kirjaston pölyistä tunnelmaa.
Nyt minulla on Bookbeat ja yksi ovellinen kirjahylly, niitä kirjoja joita oikeasti luen uudelleen tai en ole vielä lukenut. Jos kirjat eivät sinne mahdu, niin lähtevät kiertoon. Elokuville ja musiikille kävi sama homma. Siivoaminen on paljon helpompaa ja sisustuskin on nyt paljon omaa silmää miellyttävämpi, vaikka siitä kirjastotunnelmasta edelleen pidänkin.
Luen paljon ja usein englannin kielellä. Minua kiinnostaa uudet sanat. Kun sellainen tulee vastaan, tarkistan merkityksen. Siksi kirjat ja kirjallisuus ovat minulle kuin aarreaitta. En voisi kuvitellakaan, että siirtyisin kuuntelemaan tekstejä. Minun täytyy nähdä ne. Ja hyviin kirjoihin palaan useasti uudelleen. Kattiakaan välitän mitä muut "ajattelevat" sisustuksestani.
Eiköhän kaikissa noissa sovelluksissa voi kuuntelun lisäksi myös lukea kirjoja. Ja valikoima on todella laaja, joiltain osin jopa parempi kuin kaupassa. Toki nettikaupoista saa mitä vaan.
Usein ihmiset eivät pysähdy ajattelemaan miksi tavaraa on kerännyt. Ja usein syy on joku seuraavista:
1. "kun kuuluu olla", niin on sohva olohuoneessa tv:tä vastapäätä, vaikka ei edes ikänä katso telkkaa tai pidä sohvista. Ja omaan makuun olisi parempi jos siinä olisi tilaa jumpata.
2. "tahtoisin olla tämä tyyppi" kuntopyörä joka on lähinnä naulakko ja tyylikäs jakkupuku kaapissa, kun istut verkkareissa sohvalla. On vaikea myöntää itselleen, ettei olekaan joku muu kuin on.
3. "tämä tavara edustaa juuri minua" minä olen popkulttuurin asiantuntija, joten minulla on kaikki zombie elokuvat, joita on ikinä julkaistu. Halutaan korostaa omaa persoonaa ja tietämystä, vaikka ei sitten siitä itse asiasta nauti enää.
Toki on monia jotka ihan oikeasti nauttivat kirjojen näkemisestä, koskettamisesta ja lukemisesta fyysisessä muodossa. En millään tarkoita, että se olisi väärin. Vaan sitä, että silloin tällöin on hyvä katsoa omaa käytöstään eri näkökulmasta ja miettiä tekeekö asioita, jotka oikeasti saavat sinut onnelliseksi? Vai hamstraako turhaa tavaraa, joka aiheuttaa vain stressiä? Siihen tämän kaltaiset keskustelupalstat, jossa on erilaisia ajatuksia, ovat juuri parhaimmillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.
Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.
Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.
Olen niin kyllästynyt tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.
Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.
Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.
Olen niin kyllästynyt tähän.
Nostat ne tavarat ulos sieltä, lajittele eri kasoihin (pelit, laitteet, vaatteet), vaikka miehen puolelle sängyn viereen. Laitat työpisteen komeroon ja kysyt mieheltä, että mitäs näille tavaroille tehtäisiin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.
Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.
Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.
Olen niin kyllästynyt tähän.
Juuri näitä samoja asioita itse myös tuskailen! Meillä on myös vaatehuone täynnä kaikkea tarpeellista ja osiltaan kyllä ihan tarpeetonta, sillä ei sieltä kaikkea kukaan koskaan kaipaa. Miehellä on täälläkin vanhoja koneita, puhelimia ym elektroniikkaa, jotka eivät vaan toimi. Mutta ei saa poiskaan laittaa.. Taidan tehdä tuon neuvon, että vain kippaan ne yhteen kasaan ja pyydän selvittämään ne!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.
Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.
Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.
Olen niin kyllästynyt tähän.
Nostat ne tavarat ulos sieltä, lajittele eri kasoihin (pelit, laitteet, vaatteet), vaikka miehen puolelle sängyn viereen. Laitat työpisteen komeroon ja kysyt mieheltä, että mitäs näille tavaroille tehtäisiin?
Olen tätä kokeillut, kun lapsen huoneesta piti kaappi tyhjnetää lapsen tavaroille tämän kasvettua. Aiemmin kaapissa oli miehen tavaroita. Nostin ne hänen työpisteeseensä ja ympäristöön. Ensin mies sai raivarin, koska koskin hänen tavaroihinsa. Puolen vuoden kuluttua siirsin itse ne tuohon mainittuun varastoon, koska siivoaminen oli niin hankalaa. Siellä oli just näitä diskettejä, elektroniikkaan sun muuta. Mies asetteli ne niin, että niiden joukossa kulki polku ovelle, ikkunalle jne. Ei sellaisen kanssa voi elää.
Ehdotin jopa pienvaraston hankintaa, mutta se jäi, koska miehen mielestä minun pitäisi maksaa siitä puolet. En suostunut, koska tuo roina on kaikki miehen.
Ymmärtäisin vielä jotenkin jos mies keräilisi jotain yhtä loogista asiaa. Jos vaikka kaikki tuo elektroniikka olisi vanhoja pelikonsoleita, joilla välillä pelailee ja fiilistelee, se olisi jotenkin helpompi käsittää. Nyt se on vain satunnaista tavaraa.
Useammankin kuin kerran olen meinannut vetää jonkun "tavarat tai minä"-tyylisen itkupotkuraivarikohtauksen, mutta en usko siitä syntyvän mitään kovin rakentavaa jatkoa. En mä nyt tällaisen syyn takia ala perhettä rikkoa. Kyse on selkeästi jostain psykologisesta ongelmasta, ei laiskuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä voi nyt joku tunnistaa, jos joku tuttu lukee, mutta en jaksa välittää.
Itse olen vuosia karsinut tavaraa pois, meitä on 5 ja asumme pienessä asunnossa, oikeasti tarve olisi kaksi makuuhuonetta lisää, mutta se ei ole nyt mahdollista. Olen käytännössä karsinut yksin, mies höpöttää vain aina, että täytyy karsia, täytyy karsia, että saamme tilaa. No en apuja saa ja itse en käsivammani takia pysty nostelemaan mitään painavaa.
Nyt jouluna sitten sain totaalisen raivon miehelleni tavarapaljouden ja lahjojen vuoksi. Hän oli oikein kertonut auliisti anopilleen, että meillä on tämän ja tämän sarjan astiaa, pyyhettä, lakanaa jne. Olen vuosia niistäkin puhunut, että näitä on LIIKAA jokaista sorttia. No enkös minä lahjaksi saa sitten näitä.. Ja mielestäni lahjan kuuluu olla henkilökohtainen, ei kaikille yhteinen kuten parisängyn lakanat ja astiat joita sain. Mieskin tosin sai tarpeetonta rojua ja häntä harmitti omalta osaltaan se myös.
Lapsemme sai turhaa rojua. Meillä on vanhimmat lapset kaksoset ja ovat jo niin isoja etteivät enää leiki pahemmin, mutta eivät ole teinejäkään. He saavat aina jonkun tylsän pelin, joka on suunnattu aikuisille.
Nuorimmainen on tyttö, joka ei leiki muilla kuin Brion junilla. Sen tietävät sukulaiset hyvin ja mitä hän saikaan lahjaksi? Nuken tarvikkeita.
Ja nämä kaikki perheeltä, joiden mukaan lahja on lahja. Eli sen ei tarvitse olla lähellekään mieluista vai? Olen todella tyrmistynyt ja pettynyt. Ja me otettaisiin jokainen mieluiten vastaan vaikka lahjakortti S ryhmänkauppaan, K kauppoihin jne tai vaikka vain suklaalevykin riittäisi muistamiseen, mutta ei.
Ja tämän viestin ei todellakaan ollut tarkoitus olla vain narinaa lahjoista vaan pointtina se, että olen niin uupunut yksin järkkäämään ja karsimaan. Olen niin uupunut jotenkin. Onko ketään samallalailla tuntevaa, josta tuntuu, että tavarat vain valtaa kaiken ja hukut niiden alle (oikeasti ei hukuta, ei olla kuitenkaan pahimpia hoardereita, mutta vertauskuvallisesti), siivoaminen on aina yksi iso projekti kun kukaan muu ei saa paikoilleen tavaraa jne..
Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.
Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.
Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.
Olen niin kyllästynyt tähän.
Nostat ne tavarat ulos sieltä, lajittele eri kasoihin (pelit, laitteet, vaatteet), vaikka miehen puolelle sängyn viereen. Laitat työpisteen komeroon ja kysyt mieheltä, että mitäs näille tavaroille tehtäisiin?
Olen tätä kokeillut, kun lapsen huoneesta piti kaappi tyhjnetää lapsen tavaroille tämän kasvettua. Aiemmin kaapissa oli miehen tavaroita. Nostin ne hänen työpisteeseensä ja ympäristöön. Ensin mies sai raivarin, koska koskin hänen tavaroihinsa. Puolen vuoden kuluttua siirsin itse ne tuohon mainittuun varastoon, koska siivoaminen oli niin hankalaa. Siellä oli just näitä diskettejä, elektroniikkaan sun muuta. Mies asetteli ne niin, että niiden joukossa kulki polku ovelle, ikkunalle jne. Ei sellaisen kanssa voi elää.
Ehdotin jopa pienvaraston hankintaa, mutta se jäi, koska miehen mielestä minun pitäisi maksaa siitä puolet. En suostunut, koska tuo roina on kaikki miehen.
Ymmärtäisin vielä jotenkin jos mies keräilisi jotain yhtä loogista asiaa. Jos vaikka kaikki tuo elektroniikka olisi vanhoja pelikonsoleita, joilla välillä pelailee ja fiilistelee, se olisi jotenkin helpompi käsittää. Nyt se on vain satunnaista tavaraa.
Useammankin kuin kerran olen meinannut vetää jonkun "tavarat tai minä"-tyylisen itkupotkuraivarikohtauksen, mutta en usko siitä syntyvän mitään kovin rakentavaa jatkoa. En mä nyt tällaisen syyn takia ala perhettä rikkoa. Kyse on selkeästi jostain psykologisesta ongelmasta, ei laiskuudesta.
Lasten huoneissa paras tapa siivota on tyhjentää koko huone kerralla.
Kaikki kestokasseihin ja olohuoneeseen.
Kun huone on tyhjä, imuroidaan koko huone, katto, pestään ikkunat, käydään kaappi läpi nihkeällä.
Takaisin sänky ja muut huonekalut, imuroidaan, pyyhitään jne.
Viimeksi patjat vietiin ekana ulos ja tuotiin takas, kun kaikki oli käyty läpi.
Esikoiselta ei tule enää juurikaan ylimääräistä.
Myi viime vuonna legot. Pieniä muistoesineitä on äitiyspakkauksen verran.
Siellä on pari vauvavaatetta, valokuvakansioita, lempileluja, rippilahjoja, eli muistoja koko elämän varrelta.
Kuopuksella on enemmän kaikkea, mutta on myös ollut aina enemmän. Ja hän on nuorempi. Omaan tahtiin luopuvat.
Ei teiltä löyty kellarikomeroa ?
Itse aloin karsintavaiheessa käymään kaikki tavarat läpi uudestaan ja uudestaan.
Meni muutama vuosi ja nyt on laitettu säilytyskaappeja kiertoon, koska ovat tarpeettomia.
Ainoa, mitä oikeasti jemmaan, on lapsilleni ja itselleni tulevaan kotiin ostettuja astioita.
Mutta keittiön kaapistoissa on kivasti tilaa. Ovat siellä poissa.
Ehdottomasti tyhjennä huone. Hae kaupasta banaanilaatikoita ja laita kasoja esim makuuhuoneen nurkkiin. Sivussa, mutta näköisällä.
Ja ehdota voitte yhdessä myydä niitä esim alueen fb.ssä.
Hölmöä pitää tilaa varattuna tavaroille, jos on niille oikeaakin käyttöä.
Meilläkin tuntuu, että hukun. Me tarvittaisiin kipeästi toinen kiinteä työpiste kotiin ja meillä on ihan valtava vaatehuonetila, jossa on ikkunakin. Sen työpisteen saisi helposti tuonne, jos tavarasta vähennettäisiin puolet ja mies myös myöntää tämän. Osa tavarasta on ihan tarpeellista, kuten vaikka harrastustarvikkeet ja käyttövaatteet.
Mua alkaa melkei itkettää siellä tilassa, kun siellä on vaan niin paljon kaikkea mitä kukaan ei tarvi tai käytä, mutta josta mies ei vaan voi luopua. On vanhoja läppäreitä 6, laatikollinen puhelimia, minidisc-laite, vanhoja modeemeja. Kasa levymuodossa olevia pelejä, vaikka talossa ei ole ollut vuosiin toimivaa laitetta, jolla niitä käyttää. Lehtien vuosikertoja, DVD-levyjä joissa on muovit päällä. Yhdessä pahvilaatikossa oli satoja diskettejä, joissa oli ilmeisesti jotain kopioituja pelejä nimien perusteella. Hänellä on vissiin 30 t-paitaa, joista ehkä 5 on sellaisia, että niissä voi liikkua ihmisten ilmoilla. Loput odottaa jotain remppaa tai "voihan niitä käyttää vaikka treeneissä", joissa tosin käyttää vain teknisiä paitoja. Osa on teksteistä päätellen jostain 80-luvun lopulta, mutta pois ei voi laittaa, vaikka ei se niitä ikinä käytäkkään. Miehen opiskelumateriaalit 1980-luvulta.
Olen ehdottanut siivoamista yhdessä. Perheenä. Tai, että hän vaan valitsee mitä laitetaan pois ja minä hoidan kaiken muun, mutta mies vaan suuttuu. Olen koittanut järkeilyä, että olisi oikeasti tärkeää saada se toinen työpiste, mutta tavaroista ei vaan voi keskustella.
Olen niin kyllästynyt tähän.
==============
Täällä joku jo ehdottikin, mutta ehdotan minäkin:
1. ilmoitat että otat vaatehuoneen käyttöösi, tarvitset työtilan.
2. kippaat vaatehuoneesta raivaamasi tavarat miehen sängyn päälle/ sängyn viereen. Pyydä häntä hoitamaan nämä kierrätykseen. Tai sitten ne vain jäävät siihen, ja sinä kömmit omalle puolellesi petiä ja vähät välität roinakasasta. Jos makuuhuoneessa ei voi nukkua, kun alkaa olla liian pölyistä, kun roinat eivät ole häipyneet, niin sitten siirryt vaikka olohuoneen sohvalle nukkumaan.
3. vaihtoehto miehen turhille roinille Pelican Self Storage tai vastaava säilytyspalvelu ja rojujen omistaja maksaa vuokran.
Aina välillä päädytään tilanteeseen, jossa keskustelu ja neuvottelu ei ole mahdollista vaan tarvitaan toimintaa.
PS. pidä huolta että sinulla ei ole ylettömästi turhaa tavaraa, turhia vaatteita, koruja, meikkejä jne ettei niistä tule henkistä lyömäasetta.
Kyllä. Harvassa on ne, jotka oikeasti vuosikymmeniä kestää, mutta onneksi sellaisiakin on.