tavarapaljous :(

Luulin jo että enää ei nurkissa ole turhaa mutta eilen kertyi taas muuttolaatikollinen astioita kiertoon. Yhden hengen taloudessa en tarvitse neljää kattilaa vaan kaksi riittää. Mukeja jää kaksi ja poistuu neljä. Kulhoja, vuokia, haarukoita, veitsiä. En leivo, en laita ruokaa, ei käy vieraita :( :D Elämä muuttunut kummalliseksi, kun vielä kaksikymmentä vuotta sitten ystäviä kävi lapsiensa kanssa kaffittelemassa. Kolme käyttämätöntä talvitakkia roikkunut kaapissa jonkin varalta vuosikaudet, eilen pesin niistä ummehtuneen kaapintuoksun ja vien hyväntekeväisyyskirppikselle. Ei niitä kukaan ole halunnut tai pystynyt ostamaan vaikka yrittänyt myydä. Kaikki tavarat tai vaatteet joita en käytä ärsyttää suunnattomasti. Tosiaan päätin että tänä syksynä hävitän loputkin turhat tavarat vaikka vähän kipeää tekisikin. Hävitin myös sohvan ja se vähän kaduttaa, mutta todennut että pärjään ilmankin (ainakin toistaiseksi).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Konmarittaja1 kirjoitti:

Kirjoihin on itselläni jännä suhde ja ajatusten muuttuminen säilyttäjästä karsijaksi.

Kirjat ovat kehittäneet minussa ja elämässäni monia hyviä asioita. Mielikuvitus ja empatiakyky on kehittynyt, koska kirjojen henkilöiden kautta on tavallaan elänyt monta elämää ja ajatellut toisella lailla. Samalla kirjahylly oli myös vahva symboli sivistyksestä ja välillisesti myös keskiluokkaan ja/tai sivistyneistöön kuulumisesta. Nuoruudessa kirjahylly oli eka asia, joka kylässä tsekattiin ja siitä pääteltiin kaikenlaista.

Entäs nyt? Vähitellen olen karsinut kirjahyllyni minimiin. Olen alkanut suhtautua kriittisemmin sekä kirjoihin että tuohon symboliikkaan. Jotkut klassikot ovat alkaneet tuntua niin vanhentuneista etten ymmärrä miksi ne on nostettu asemaansa. Yleensä näkökulma on niin läpeensä miehinen, egoustinen yms. Eivät ne minua, naista, enää puhuttele. Nämä kirjat ovat menneet kierrätykseen.

Kirjoja saa nyt halvalla kierrätyskeskuksesta ja ilmaiseksi kirjastosta. Haen luettavaa ja vien toisia kirjoja sinne, kirja on minulle kulutustavaraa ja ajatttelun väline. Se on tehnyt tehtävänsä, kun olen sen lukenut. Ehkä se herätti ajatuksia, tunteita enkä tarvitse sitä ainakaan itsekorostukseen.

Tässäkin näkyy se, että monia tavaroita säilytetään, jotta muut saisi sinusta tietynlaisen kuvan. Tai, koska tämmöisellä henkilöllä pitää olla tämmöisiä tavaroita. Samalla tavalla kuin muutamissa edellisissä viesteissä on naiseus ja kauneus liitetty kosmetiikkaan. Äly ja lukeminen liitetään kirjahyllyyn.

Toki on ihmisiä jotka jatkuvasti lukevat hyllyssään olevia kirjoja, käyttävät kosmetiikkaa, nikkaroivat työkaluillaan, järjestevät kutsuja astiastoillaan ja niin edelleen. Mutta moni vaan haalii noita tavaroita, koska niitä kuuluu olla tai haluaa viestiä muille olevansa tällainen tyyppi. Monesti myös sitä minuutta ruokitaan tavaroilla, vaikka niitä ei edes tarvitse tai käytä. Tätä kannattaa jokaisen omassa elämässään miettiä, ennen kuin taas ostaa jotain. Jotenkin ainakin omassa mielessä miellän tämän vielä enemmän miesten ongelmaksi.

Miesystäväni kanssa en halunnut koskaan muuttaa yhteen, mutta hänellä vasta fantasiami olikin. Kuvitteellinen soittoharrastus, työkaluja rakennusfirman tarpeiksi, koti täynnä kirjoja vaikkei lukenut koskaan, retkeily- ja urheiluvarusteita. Tällaiset nähdään varmaan jotenkin parempina kuin naisten hömpät kosmetiikka- ja sisustustavarat. Riippuu ihmisen todellisesta elämäntyylistä, ovatko ne turhia vai ei.

Syy se on tuokin sitoutumiskammoa 🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Konmarittaja1 kirjoitti:

Kirjoihin on itselläni jännä suhde ja ajatusten muuttuminen säilyttäjästä karsijaksi.

Kirjat ovat kehittäneet minussa ja elämässäni monia hyviä asioita. Mielikuvitus ja empatiakyky on kehittynyt, koska kirjojen henkilöiden kautta on tavallaan elänyt monta elämää ja ajatellut toisella lailla. Samalla kirjahylly oli myös vahva symboli sivistyksestä ja välillisesti myös keskiluokkaan ja/tai sivistyneistöön kuulumisesta. Nuoruudessa kirjahylly oli eka asia, joka kylässä tsekattiin ja siitä pääteltiin kaikenlaista.

Entäs nyt? Vähitellen olen karsinut kirjahyllyni minimiin. Olen alkanut suhtautua kriittisemmin sekä kirjoihin että tuohon symboliikkaan. Jotkut klassikot ovat alkaneet tuntua niin vanhentuneista etten ymmärrä miksi ne on nostettu asemaansa. Yleensä näkökulma on niin läpeensä miehinen, egoustinen yms. Eivät ne minua, naista, enää puhuttele. Nämä kirjat ovat menneet kierrätykseen.

Kirjoja saa nyt halvalla kierrätyskeskuksesta ja ilmaiseksi kirjastosta. Haen luettavaa ja vien toisia kirjoja sinne, kirja on minulle kulutustavaraa ja ajatttelun väline. Se on tehnyt tehtävänsä, kun olen sen lukenut. Ehkä se herätti ajatuksia, tunteita enkä tarvitse sitä ainakaan itsekorostukseen.

Tässäkin näkyy se, että monia tavaroita säilytetään, jotta muut saisi sinusta tietynlaisen kuvan. Tai, koska tämmöisellä henkilöllä pitää olla tämmöisiä tavaroita. Samalla tavalla kuin muutamissa edellisissä viesteissä on naiseus ja kauneus liitetty kosmetiikkaan. Äly ja lukeminen liitetään kirjahyllyyn.

Toki on ihmisiä jotka jatkuvasti lukevat hyllyssään olevia kirjoja, käyttävät kosmetiikkaa, nikkaroivat työkaluillaan, järjestevät kutsuja astiastoillaan ja niin edelleen. Mutta moni vaan haalii noita tavaroita, koska niitä kuuluu olla tai haluaa viestiä muille olevansa tällainen tyyppi. Monesti myös sitä minuutta ruokitaan tavaroilla, vaikka niitä ei edes tarvitse tai käytä. Tätä kannattaa jokaisen omassa elämässään miettiä, ennen kuin taas ostaa jotain. Jotenkin ainakin omassa mielessä miellän tämän vielä enemmän miesten ongelmaksi.

Miesystäväni kanssa en halunnut koskaan muuttaa yhteen, mutta hänellä vasta fantasiami olikin. Kuvitteellinen soittoharrastus, työkaluja rakennusfirman tarpeiksi, koti täynnä kirjoja vaikkei lukenut koskaan, retkeily- ja urheiluvarusteita. Tällaiset nähdään varmaan jotenkin parempina kuin naisten hömpät kosmetiikka- ja sisustustavarat. Riippuu ihmisen todellisesta elämäntyylistä, ovatko ne turhia vai ei.

Valitettavasti kuvaus sopii itseeni. Yritän myydä tavaroita pois ja aika hyvin on Torila mennyt kaupaksi. Yhden ostajan kanssa puhuttiin että jos ostaa tavaraa niin sen pitää tulla käyttöön eikä vain säilytykseen. Koskee ihan vaatteita, astioita, työkaluja ja muita tavaroita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli mieleen kysymys: mistä erotatte, että onko karsiminen lähtenyt teillä miltei pakkomielteiseen suuntaan?

Yhtäkkiä aloin nauttimaan siitä väljyydestä, siivoamisen helpottumisesta ja muista positiivisista puolista, mitä karsiminen on tuonut tullessaan. Mutta mistä sen sitten tietää, milloin kannattaisi ns. stopata? Huomaan miltei jatkuvasti tonkivani kaappeja ja miettimässä, että mistä voisin vielä karsia.

Oon välillä myös miettinyt, että mitä jos kadun jossain vaiheessa tiettyjen tavaroiden myymistä/heittämistä. Toisaalta olen karsinut jo monta vuotta, enkä oikeasti huomaa kaivanneeni yhtään mitään niistä. Muistan, että jo silloin kun muutin ensimmäiseen omaan asuntoon niin eipä mulla silloinkaan ollut paljoa roinaa verrattuna moniin kavereihin. Ehkä tulen oikeasti toimeen vähällä? Yhteenmuutto ym. kuviot saivat jotenkin sitä tavaraa kertymään.

Olen itse havahtunut siihen, että joskus on vähän ankea fiilis ja joku pienikin asia voi vaikuttaa siihen. On ollut esim niin että en ole pitkään aikaan ostanut uutta kynsilakkaa, vaan käyttänyt niitä muutamaa mitä mulla on tai ollut käyttämättä. Sitten olen ostanut jonkun aivan upean sävyisen lakan ja ollut ihan fiiliksissä siitä ja katsellut ihania kynsiäni ja muistanut, että hei kamoon, tämä on pieni asia, joka ilahduttaa itseäni ja kivoja kynsilakkoja voi aivan hyvin olla vaikka 7-10 erilaista eikä 2 tai 3. Joskus liika karsiminen on ikäänkuin vahingossa poistanut tai vähentänyt asioita, joista nautin ja joista tulee hyvä fiilis ja näin ollen nykyään muistan myös välillä ostaa jonkun kivan uuden vaatteen tai sen kynsilakan ja nauttia siitä. Pitää ymmärtää että se yksi uusi tuote voi tuoda valtavasti hyvää mieltä ja ei lisää tavaroiden määrää juuri ollenkaan kun pitää vaan muuten järjestyksen kunnossa ja käyttää esim loppuun vanhoja vaatteita. Kohtuus kaikessa.

Minä karsin joitakin vuosia sitten paljon pois ja kokeilin minimalistista asumistakin sillä olin toisessa kaupungissa vain välttämättömillä tavaroilla loppujen jäädessä kotiin. Nyt on siitä jo aikaa kulunut mutta olen tyytyväinen valitsemaani tiehen: en ole enää minimalisti, minulla on runsaasti harrastuksiini liittyvää tavaraa mutta ei mitään turhaa. 

Minimalisteilla joita seurasin taannoin oli ohjeita: kysy tuoko tämä esine lisäarvoa elämääsi? Toiset tuo, toiset ovat vain riesana. Lisäksi heillä oli joku boksi metodi, kaikki tavarat laitettiin laatikoihin joista otettiin esille vain tarvittavat. Tätä taidan sovitella ensi kerralla kun muutan. Tosin järkeä tähänkin mukaan, joitakin juttuja voi tarvita vain useiden vuosien välein. Esim. säähän liittyvät jutut, talvi- ja kesävaatteet, ilmastoinitilaite, kesät ja talvet kun näyttävät vaihtelevan. 

Vierailija kirjoitti:

Valokuvat ovat itselleni varsinainen murheenkryyni. Oman karsimisoperaationi aikana olen monta kertaa yrittänyt tarttua valokuviin, mutta voimat tuntuvat loppuvan samantien kun näen ne kymmenet albumit hyllyissä ja tuhannet irtokuvat laatikoissa. (Minulla on siis sekä omia että kahdesta kuolinpesästä tulleita kuvia todellakin tuhansittain.)

Joskus tulee mieleen, että heittäisin kaikki pois sen enempiä miettimättä. Mutta vaikka 90 % kuvista onkin niitä tympeitä perhejuhlakuvia tai vinoon menneitä mitäänsanomattomia maisemakuvia, on joukossa kuitenkin myös tärkeitä kuvia, jotka haluaisin säästää.

Tuntuu ylitsepääsemättömältä urakalta.

Itse tein useamman kierroksen, ensin tärkeimmät talteen ja sitten muutaman päivän tauko ja uusi kierros ja taas löytyi säästettäviä. Toistin useamman kerran. Tuntemattomien kuvat erikseen ja huutelin sukulaisille haluaako joku katsoa jos tunnistaisi. Sukujuhlista ja tapahtumista saatoin säästää 2-4 parasta kuvaa ja loput pois. Säästin myös joitain kuvia joissa näkyi esim. lapsuuden kaupunkia tai muuten ajastaan kertovaa. Tärkeimmät laitoin albumiin ja muut kenkälaatikkoon josta niitä on helppo katsella halutessaan ja eivät vie paljoa tilaa.

Olen historiafriikki ja rakastan vanhoja valokuvia, erityisesti niitä arkisia tavallisista hetkistä ja tavallisten suomalaisten joulun vietosta ja syntymäpäiviltä, vaikka en ihmisiä tunnekaan. On kiehtovaa nähdä miltä tavallisten ihmisten arkinen elämä näytti aikoina jota en ole itse elänyt.

Voisinpa jotenkin pelastaa vanhat turhat valokuvanne. Kävisin mielellään ne läpi ja toimittaisin vaikkapa kansallisarkistoon sinne sopivat kuvat. Taitaisi vain olla haastavaa sellaisen organisointi palstan kautta.

Tavaramäärän vähentyessä sietokyky ylimääräiselle tavaralle on vähentynyt huomattavasti.

Ostin uuden peiton ja annoin pois muutaman tuolin, ylimääräiseksi jäi vanha peitto ja tuolinpäällyksiä. Oli tarkotus tarjota tuolinpäällyksiä Facebookissa ja peittoa esim eläinsuojeluyhdistykselle, mutta arki on ollut niin täynnä kaikenlaista ylimääräistä hoidettavaa ettei aikaa ja energiaa ole ollut.

Paikkaa näille ei ole ja lopulta kyllästyin tiellä pyöriviin tavaroihin ja kannoin ne tekstiilikeräykseen. Tuli helpottunut olo, paljon säästettyä aikaa ja stressiä. Olen kierrättänyt tavaraa käyttöön varmasti keskivertoihmistä enemmän, välillä on ok ajatella myös omaa jaksamista.

Muutenkin vaikeassa elämässä omaa jaksamista koettelee entisestään kodin jatkuva likaisuus ja sotkuisuus. Mikään määrä kotitöitä ei tunnu riittävän ja raivostuttaa entisestään kun kaikki jää omalle vastuulle. Mielessäni olen ratkaissut asian sillä, että ryhtyisin osittaiseen minimalismiin. Kun kuitenkin joutuu asumaan toisen ihmisen kanssa, joka ei tätä halua ei se onnistu. Tämä toinen ihminen kuitenkin sotkee hirveästi, eikä kotitöitä tee. Omaa mielialaani kohentaisi varmasti valtavasti siisti ja puhdas koti, jossa en nykyisellään viihdy, mutta se ei vaan ole mahdollista. Suurin ongelma on tiskin suuri määrä. En vaan jaksa olla joka päivä paria tuntia tiskaamassa kun toinen ihminen sotkee astioita tehdessään ruokaa ja jättää sotkut siivoamatta. Ehkä pitäisi aluksi vaan kylmästi hankkiutua eroon edes ns. eri paria olevista astioista ja isosta määrästä kylläkin jo naarmuisia ruokailuvälineitä ja ostaa tilalle yksi 24 kappaleen aterinsetti, jossa on 6 samanlaista haarukkaa, veistä, ruokalusikkaa ja pientä lusikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin vaikeassa elämässä omaa jaksamista koettelee entisestään kodin jatkuva likaisuus ja sotkuisuus. Mikään määrä kotitöitä ei tunnu riittävän ja raivostuttaa entisestään kun kaikki jää omalle vastuulle. Mielessäni olen ratkaissut asian sillä, että ryhtyisin osittaiseen minimalismiin. Kun kuitenkin joutuu asumaan toisen ihmisen kanssa, joka ei tätä halua ei se onnistu. Tämä toinen ihminen kuitenkin sotkee hirveästi, eikä kotitöitä tee. Omaa mielialaani kohentaisi varmasti valtavasti siisti ja puhdas koti, jossa en nykyisellään viihdy, mutta se ei vaan ole mahdollista. Suurin ongelma on tiskin suuri määrä. En vaan jaksa olla joka päivä paria tuntia tiskaamassa kun toinen ihminen sotkee astioita tehdessään ruokaa ja jättää sotkut siivoamatta. Ehkä pitäisi aluksi vaan kylmästi hankkiutua eroon edes ns. eri paria olevista astioista ja isosta määrästä kylläkin jo naarmuisia ruokailuvälineitä ja ostaa tilalle yksi 24 kappaleen aterinsetti, jossa on 6 samanlaista haarukkaa, veistä, ruokalusikkaa ja pientä lusikkaa.

Kuulostaa todella turhauttavalta. Jos tiskaaminen vie valtavasti aikaa, niin tiskikone auttaisi. Ainakin sinne saa nopeasti likaiset astiat piiloon ja keittiö on siistimpi.

Vierailija kirjoitti:

Olen historiafriikki ja rakastan vanhoja valokuvia, erityisesti niitä arkisia tavallisista hetkistä ja tavallisten suomalaisten joulun vietosta ja syntymäpäiviltä, vaikka en ihmisiä tunnekaan. On kiehtovaa nähdä miltä tavallisten ihmisten arkinen elämä näytti aikoina jota en ole itse elänyt.

Voisinpa jotenkin pelastaa vanhat turhat valokuvanne. Kävisin mielellään ne läpi ja toimittaisin vaikkapa kansallisarkistoon sinne sopivat kuvat. Taitaisi vain olla haastavaa sellaisen organisointi palstan kautta.

Jos vaikka kertoisit miten tämä toimittaminen onnistuisi. Neuvo miten toimitaan. Me tavaraan uupuneet ei jakseta googletella.

AHISTAA!

Nyt on kirpparipöydät varattu ja osto- ja myyntiliikekin katsottu. Miten täältä sängynpohjalta jaksaisi nousta ja lähteä raivaamaan? Apua!

Nyt minä nousen. N Y T nyt.

Vierailija kirjoitti:

Muutenkin vaikeassa elämässä omaa jaksamista koettelee entisestään kodin jatkuva likaisuus ja sotkuisuus. Mikään määrä kotitöitä ei tunnu riittävän ja raivostuttaa entisestään kun kaikki jää omalle vastuulle. Mielessäni olen ratkaissut asian sillä, että ryhtyisin osittaiseen minimalismiin. Kun kuitenkin joutuu asumaan toisen ihmisen kanssa, joka ei tätä halua ei se onnistu. Tämä toinen ihminen kuitenkin sotkee hirveästi, eikä kotitöitä tee. Omaa mielialaani kohentaisi varmasti valtavasti siisti ja puhdas koti, jossa en nykyisellään viihdy, mutta se ei vaan ole mahdollista. Suurin ongelma on tiskin suuri määrä. En vaan jaksa olla joka päivä paria tuntia tiskaamassa kun toinen ihminen sotkee astioita tehdessään ruokaa ja jättää sotkut siivoamatta. Ehkä pitäisi aluksi vaan kylmästi hankkiutua eroon edes ns. eri paria olevista astioista ja isosta määrästä kylläkin jo naarmuisia ruokailuvälineitä ja ostaa tilalle yksi 24 kappaleen aterinsetti, jossa on 6 samanlaista haarukkaa, veistä, ruokalusikkaa ja pientä lusikkaa.

Epäilen, että olet tiskaamisesta sanonut moneen kertaa, eikä auta.

Näin ollen minä kylmästi veisin kaikki astiat pois, en roskiin vaan varastoon. Jokaiselle perheenjäsenelle jäisi yksi omansa, muki, kulho, veitsi, haarukka ja lusikka. Yksi kauha, yksi pannu, yksi kattila yksi lasta, yksi iso kulho, yksi veitsi, yksi vuoka. Nuo mahtuu tiskialtaaseen kerralla, ei tartte tiskata. Jos puoliso hakee takaisin varastosta tai uusia, eikä tiskaa, niin en tiskaisi niitä, vaan veisin ne tiskaamatta hänen kaappiinsa.

Tuo toivottavasti herättäisi puolisoa keskusteluun siitä miten kotityöt jaetaan ja mikä on hyvä kompromissi tavaran määrälle ja siisteystasolle. Esim. Meillä puolisoa ei pöly haittaa, niin minä pyyhin pölyt, koska minua haittaa. Mutta hänen kirjahylly vaihdettiin sellaiseen jossa on ovet, ettei tarvitse niitä pyyhkiä. Hänellä lapsuuden tottumuksesta esillä olleet koristeet laitettiin pois, ei ollut niihin edes kiintynyt, olivat vaan kertyneet siihen hyllyyn. Näin pölyjen pyyhkiminen on nopeaa ja minä hoidan mielelläni. Hän tykkää siivota keittiön aamulla ja vaikka minua se välillä ärsyttää, että iltaisin on likainen keittiö, niin siivoan sitten itse hänen vuorolla tai odotan aamuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen historiafriikki ja rakastan vanhoja valokuvia, erityisesti niitä arkisia tavallisista hetkistä ja tavallisten suomalaisten joulun vietosta ja syntymäpäiviltä, vaikka en ihmisiä tunnekaan. On kiehtovaa nähdä miltä tavallisten ihmisten arkinen elämä näytti aikoina jota en ole itse elänyt.

Voisinpa jotenkin pelastaa vanhat turhat valokuvanne. Kävisin mielellään ne läpi ja toimittaisin vaikkapa kansallisarkistoon sinne sopivat kuvat. Taitaisi vain olla haastavaa sellaisen organisointi palstan kautta.

Jos vaikka kertoisit miten tämä toimittaminen onnistuisi. Neuvo miten toimitaan. Me tavaraan uupuneet ei jakseta googletella.

Valitettavasti en jaksa itsekään googlettaa muiden puolesta kun itselläni ei kuvia ole ja voimavarat menevät omissa nurkissa olevien tavaroiden selvittelyyn. Mutta selvitän asian mikäli joku päivä minulle päätyy vanhoja kuvia ja kerron sitten täällä muillekin.

Tsemppiä järjestelyyn!

Itse en ole säästänyt yhtään kuvaa itsestäni. Edes ylioppilaskuvaani en ole säästänyt. Sukulainen toki otti sen itse eli missään valokuvaamossa en edes käynyt. Ylioppilaaksi pääsystä alkoi niin kamala vaihe elämässäni, että sitä en halua muistella, joten tuosta muistuttava ylioppilaskuva lensi jo vuosia sitten roskiin. Lisäksi olin ruma ja lihava lapsi, eikä lapsuuteni edes ollut onnellinen ja muutenkin noita kuvia taisi olla lopulta aika vähän. Vanhat valokuvat ovat vain taakka, eikä tuo mennyt aika koskaan enää edes palaa. Vanhoista valokuvista eroon pääseminen poistaa oikeasti taakkaa harteilta. Jos nyt haluaa jotain kuitenkin säästää niin kannattaa hankkia noita varten muistitikku ja toinen varakopioille ja skannata ja tallentaa ne tuolle ja paperikuvista nyt ainakin hankkiutua eroon.

Katsokaa TV:n Himohamstraajia

Paperikuvat ovat  ainoa valokuvan muoto joka toimii myös yhteiskunnan romahtaessa. Toimivat ilman sähköä  ja laitetta joka vanhenee  eikä muistikortti enää käy uudempaan laitteeseen tai laite menee rikki. Siksi käytän paperi valokuvia tärkeimpänä varmuuskopio muotona

Seuraava sukupolvi ei välttämättä tunnista ketään vanhoista kuvista, joten kannattaa tehdä sukukuvakirja menneistä polvista (1800-luvun lopusta lähtien jos kuvia löytyy) kuvatekstien kera ja sukupuineen jokaiselle lapselle tai lapsenlapselle lahjaksi. Valokuvakirjat eivät paljoa maksa ja kenenkään ei silloin tarvitse riidellä, kuka minkäkin kuvan saa. Jälkipolvien on turhauttavaa katsella sadoittain kuvia, joista ei tunne ketään ja sitten ne säilöää jonnekin kaapin perukoille tai hävittää ne tietämättä oliko niissä esivanhempia.

On hyvä raivata ja hankkiutua turhasta eroon, mutta kannattaa tehdä se harkiten ja sopivan ajan kanssa. Ei kannata tempautua mukaan liioiteltuun minimalismiin, ja kun jotain on hävittänyt, se on sitten mennyttä

Vierailija kirjoitti:

Olen historiafriikki ja rakastan vanhoja valokuvia, erityisesti niitä arkisia tavallisista hetkistä ja tavallisten suomalaisten joulun vietosta ja syntymäpäiviltä, vaikka en ihmisiä tunnekaan. On kiehtovaa nähdä miltä tavallisten ihmisten arkinen elämä näytti aikoina jota en ole itse elänyt.

Voisinpa jotenkin pelastaa vanhat turhat valokuvanne. Kävisin mielellään ne läpi ja toimittaisin vaikkapa kansallisarkistoon sinne sopivat kuvat. Taitaisi vain olla haastavaa sellaisen organisointi palstan kautta.

Joo kyllä valokuvan arvostus saisi palata. Ne ovat oikeasti korvaamattomia eivätkä vie tilaakaan juuri lainkaan.