Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
tavarapaljous :(
22.04.2014 |
ahdistaa tämä tavaramäärä täällä asunnossa. 50neliöinen kaksio, 3 henkilöä, joista yksi alle 1v. yööööhhhh. miten tavaraa vois vähentää. olen vielä niin hamsteriluonne :/
Kommentit (20675)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä isännän mielestä pitäisi heittää ainakin puolet pois. Mutta mä säästäisin taas vaikka mitä, joskus kyllä käy niinkin että isäntä sanoo jostain että hävitetään että tuskin tarvitaan mä kuitenkin olen säästänyt viel kyseisen jutun vaikka vaatehuoneeseeni, kuinka ollakaan isäntä kun rupeaa harmittelemaan että voi nyt olisikin tarvinnut
pois "heitettyä" tuolloin voin ilmoittaa olevani jälleen "hamsteri" en vielä vienyt poisMutta voin kyllä myöntää että säästän kaikkea turhaa, ja yritän piilottaa ylimääräistä tavaraa noihin huoneisiin joissa isäntä ei käy.
Tässä kannattaa miettiä että mitä vaikutuksia on sillä että säilöö tavaraa joista ehkä prosenttia vielä joskus tarvitsee. Mun mielestä on pienempi paha asiallisesti laittaa eteenpäin ja kierrättää turha roipe ja sitten kun tarve tulee, hankkia tai lainata se tarvittava tavara. Mua siis enemmän häiritsee se kaikki turha kuin se, että joskus kaipaisi jotain hävitettyä. Vielä ei muuten ole käynyt niin että olisin kaivannut tai tarvinnut jotain hävittämääni. Useasti keksii vaikka jonkin korvaavan esineen tai käyttötavan korvaajaksi tai huomaa että ei sitä tarvetta ihan oikeasti olekaan, ainakaan niin merkittävää että haluaisi sen tavaran uudelleen hankkia.
No tuohon prosenttia noista tavaroista, mä kyllä vähän väliä haen tavaroita tuolta joita tuonne olen säilönyt. Ja tuohon että voin lainata jostakin mistähän niitäkin voisi lainata, meidän tapauksessa ei lainaaminen onnistu, kun naapureita ei pahemmin ole ja niiltä lainaaminen ei varmasti löydy muuta kuin ehkä kahvia uskaltaa lainata kun tuntuu olevan niin että se lainaaminen onnistuu vain toisinpäin, ja kaupasta en noin äkkiseltään viitsi mitään käydä hakemassa kun siihen menee kokopäivä kun matkoihin jo menee se kolmetuntia ja sitten vielä kieppua ympäri kauppoja, jos asuisimme kaupungissa niin silloin nuo vaihtoehdot voisi toimia. Ja olen niin kyllästynyt odottamaan koska posti tuo jos tilaan jotain netin kautta.
Tuo kierrätys on ihan kiva idea mutta meillä lähtee kiertämään nuo tavarat aina sekajätteenä (sinnekin moloksäiliöön pilkottuna kun sinne mitään muuten mahdu) tai metalli jätteenä ei se toimi muuten täällä korvessa, ennen täälläkin oli kaikkia "kierrätys laatikoita" mutta ne poistettiin kun ei kunta nähnyt järkeä pitää niitä täällä, kun ei kuulemma käyttäjiä mutta kyllä huomasin kun sinne jotain vein, joku aina kävi tekemässä löytöjä, no olen kyllä joskus itse ihan normi roskiksesta roskapussia viedessä ottanut ainakin moottorisahan kun laippa törötti niin kutsuvasti pakko oli koittaa onko tuo toimiva ja olihan se kunhan terotti ketjun ja putsasi tuolla puuvarastossa tuo edelleen on ja toimii.
Ja kyllä monesti voi kyllä korvaavan tavaran tehdä mutta yleensä olisi helpompaa ettei tarvisi aina kaikkea tehdä ihan itse se vasta ketjuttaa kun tietää että olihan meillä tälläinen jo ennen valmiina mutta piti heittää pois kun on liikaa tavaraa.Muuttaminen oli meillä paras tavaran vähennys keino, viimeksi kun muutettiin kaupungista isommasta 600km maalle pienempään, mutta paljon sinne jätettyjä romuja olen kaivannut tänne, onneksi niitä voi pikkuhiljaa kuljettaa tänne ja tältä viedä taas sinne taas säilöön myöhempää varten.
Olen siis hamstraaja ja pystyn asumaan romujen keskellä, isäntä ei kyllä pidä tälläistä mutta ahtaudesta
Yksi hamstraajan merkki on se, että muistetaan ne kolme asiaa, jotka sieltä tavaroista on laitettu pois, sen sijaan, että nähdään ne kasat jotka joka päivä vaikeuttavat elämää. Kuinka paljon aikaa ja vaivaa säästäisi, kun ei joka päivä joutuisi niitä tavarakasoja siirtelenään, kaivelemaan ja väistelemään? Varmaankin vähemmän, kuin sen jonkun asian hakureissu, vaikka missä korvessa asuisi.
Kannattaisi välillä miettiä asiaa myös puolison kannalta. Jos et ole valmis tavaroista luopumaan, mikä on ihan ymmärrettävää, koska se on pitkä prosessi, niin yritä edes olla hankkimatta uutta ja käytä sen sijaan joka päivä aikaa siihen, että laitat olemassa olevat tavarat järjestykseen. Niin, että kaikki työkalut ovat yhdessä paikassa, kaikki ompelujutut yhdessä, astiat keittiössä, toimistotarvikkeet yhdessä, lapsuusmuistot yhdessä jne. Sitten sen jälkeen kun kaikki pääosin omissa kasoissaan, järjestät ne paremmin: vasarat, ruuvimeisselit, moottorisahan osat jne.
Aina jos tulee vastaan jotain josta voit helposti luopua laita pois. Helpottaa kun huomaa, että kappas meillähän on 7 vasaraa ympäri taloa, laitanpa niistä yhden puuhuoneeseen, yhden sisälle, kaksi verstaalle ja lopuista voi luopua. Kannattaa myös kirjoittaa laatikoiden tms. päälle mitä niissä on. Näin puolisokin löytää helpommin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On kamala ajatus, että tavaran säilöminen menee puolison hyvinvoinnin ja viihtymisen edelle.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon koko lapsuuteni elänyt eripari kuppien kanssa. Mun vanhempia ei kiinnostanut.
Kun muutin pois kotona, sain vanhemmilta pakettiautollisen tarpeellista käyttötavaraa.
Kävin kesäisin kirppiksellä myymässä näitä pois.
Halusin Pentikin vanilija astioita.
Menin kirppikselle fillari täynnä ja kun vähensin paikkamaksun, hain kaupasta myynnillä pari astiaa ja viikon päästä uudestaan.
Vuoden sisällä oli asunto lähes minimalistinen ja mm kaikki astiat olivat vanilijaa.
Kyllästyin niihin aikanaan, myin ne kaikki kerralla ja ostin tilalle Runoa.
Onneksi vanhemmat pitävät kotinsa kunnossa.
Siellä on paljon tavaraa, mutta kun käyn, saan aina mukaani myytävää.
Tänä päivänä yrittäjillä on raha tiukassa.
Olen vuoden aikana myynyt vanhempieni retroa ja vuoden päästä on toivottavasti summa koossa keittiöremonttiin,
Minä halusin laittaa puutarhaa ja aloitin myymään tavaroitani. Aina kun jotain meni kaupaksi ostin säkkejä multaa, taimia, lannoitteita, työvälineitä. Tuli sellainen tunne kuin olisi ilmaiseksi saanut puutarhan. Satoakin saan pakastimen nyt täyteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä oon koko lapsuuteni elänyt eripari kuppien kanssa. Mun vanhempia ei kiinnostanut.
Kun muutin pois kotona, sain vanhemmilta pakettiautollisen tarpeellista käyttötavaraa.
Kävin kesäisin kirppiksellä myymässä näitä pois.
Halusin Pentikin vanilija astioita.
Menin kirppikselle fillari täynnä ja kun vähensin paikkamaksun, hain kaupasta myynnillä pari astiaa ja viikon päästä uudestaan.
Vuoden sisällä oli asunto lähes minimalistinen ja mm kaikki astiat olivat vanilijaa.
Kyllästyin niihin aikanaan, myin ne kaikki kerralla ja ostin tilalle Runoa.
Onneksi vanhemmat pitävät kotinsa kunnossa.
Siellä on paljon tavaraa, mutta kun käyn, saan aina mukaani myytävää.
Tänä päivänä yrittäjillä on raha tiukassa.
Olen vuoden aikana myynyt vanhempieni retroa ja vuoden päästä on toivottavasti summa koossa keittiöremonttiin,
Minä halusin laittaa puutarhaa ja aloitin myymään tavaroitani. Aina kun jotain meni kaupaksi ostin säkkejä multaa, taimia, lannoitteita, työvälineitä. Tuli sellainen tunne kuin olisi ilmaiseksi saanut puutarhan. Satoakin saan pakastimen nyt täyteen.
Näistä tuli mieleen, että pikkuisen harmittaa, että en aikoinaan laittanut myynnistä saamiani rahoja omalle tililleen. Olisi ollut hauska seurata saldon karttumista ja jossain vaiheessa ostaa esimerkiksi mieluinen taulu, tehdä pieni reissu tms kertyneellä rahalla.
Kun tyttö muutti pois kotoa hänen huoneestaan tuli lähes tyhjä varmaan puoli vuotta kun meni rupesi huoneeseen kertyä vaatekaappeja ja mä valtasin tuonkin huoneen, nyt näyttää jo varastolta tuokin huone. Mutta kunhan saadaan vierashuoneen, remontointi joskus tehty olen toiveikas että tuo toinen huone tyhjenee no ainakin yhdellä kulmasohvalla.
Ja yritän kuitenkin vähentää kokoajan turhaa tavaraa, vaikka se onkin niin vaikeaa minulle olen kyllä sanonut että jos hommataan pari kaappia joihin voin tavarat laittaa siististi tuonne tytön vanhaan huoneeseen niin eihän niitä sieltä näe ja kun ei tuota huonetta muuten mihinkään enää käytetä, miksi pitää olla niin autio tuo huone jos sekin vain on?[/quote]
==========
Tein aikuisen tyttäreni huoneesta työhuoneeni. Siellä ovat nyt opiskelu- ja harrastustavarani.
Jos meillä olisi monta lasta ja näitten huoneet (vaikka 4 kpl) jäisivät tyhjiksi, niin varmaankin muuttaisimme pienempään asuntoon, emmekä pitäisi niitä tyhjiä huoneita varastoina turhalle tavaralle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Akai kirjoitti:
Oivoi. Tavara ei maailmasta lopu, eikä ainakaan meidän huushollista. Eikä kahdestakaan. Kaupunkikaksioon kertynyt vuosien mittaan vaatteita yli oman tarpeen, puolisolla vähemmän. Osa mulle nyt naftia kokoa, mut sitten joskus... osa laatutuotteita, ei kai niistä voi luopua??? 5v ollut loma-asunto, mies ihmettelee tavarapaljoutta, molemmissa paikoissa liikaa. Itse tykkään vanhasta arabiasta, emalista yms.
Yleensä sovussa selvitään, joskus kommentti: kun sopis edes aamukaffen juomaan pöydän ääressä. Saattaa olla kirjani tai kaks, sanomalehti, käsityö yms siinä, "kun ihan kohta jatkan" . . . Näin meillä. Joskus kirpparilla oon myynyt jotain, usein silloinkin tulee ostettua samalla. Nyttemmin oon hillinnyt itseäni, paitsi jos löytyy jotain ihanaa...
Etkö tykkää miehestä kuitenkin enemmän? Niin voisi hänellekin tehdä vähän tilaa.
No, nyt en painanut speksejä mieleeni...
Joku kuitenkin kertoi miehestään: hamsteri joka näytti mieheltä..., että tavarat alkoivat täyttää jo lattiapintojakin. Miehen mielestä perhe olisi tarvinnut isomman asunnon jne.
Entä kun asetelma onkin toisin päin? Uskotteko, arvon palstalaiset leidit, että se on mahdollista?!!! Kun on käynyt niin, että MIES on selvinnyt aivan järjettömästä tavaraholismista ja on vauhdilla tervehtymässä! Mutta rouva on täydellisessä sumussa.
Ja kun tilanteeseen liittyy muitakin "ongelmia"; rouvan kyvyttömyys nähdä ja myöntää omia virheitään... En nyt mene siihen enempää, koska se ei kuulu tämän palstan aiheeseen.
Mutta tämä ketju ON AIVAN SANOINKUVAAMATTOMAN VOIMAN LÄHDE! Ennen kuin alan toimeen omassa tavarahelvetissämme, käyn aina lukemassa muutaman sivun tätä keskusteluketjua. Aivan ihmeellisesti löytyy motivaatiota ja uskoa siihen, että tämä vielä kääntyy voitoksi. KIITOS!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitenkö päästä rumista astioista eroon?
Yksinkertaisesti. "Niille sattui pieni `vahinko` eikä niitä enää voi käyttää..."
Suurimmalla osalla tämän ketjun osallistujista suurin ongelma on se nainen, eli kirjoittaja itse. :)
Toisaalta sitä mukaa kun itse karsii tavaroita, alkaa ne toisen tavarat ahdistaa. Samalla on itse heittänyt ne turhat tavarat pois ja ihmettelee miksi se puoliso hilloaa jotain iänikuisia tiliotteita yms. kun itselle oli niin helppoa vihdoin luopua niistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tavarapaljouteen on pari tosi helppoa vinkkiä: lopeta ostaminen ja tavaran haaliminen, älä keksi itsellesi väkisin uusia tarpeita. Toinen vinkki: vie tavaraa pois, kierrätä, lahjoita myy. Olen itse noudattamut jo monta vuotta ja elämä on tosi paljon helpompaa, kun siivoaminen on nopeaa eikä tavaroita tarvitse järjestellä. Toimii myös lapsiperheessä. Edelliset ulos, kun tarvitsee hankkia uutta kasvun vuoksi.
Lapsiperheessä tosin ei ole järkevää heittää haalareita, luistimia, jms. pois, kun kasvuikäiset eivät ehdi edes kuluttaa niitä, kun jo tarvitaan isompaa. Ihan ok, joskin tilaavievää, että taas nuorempi käyttää ja kenties vielä nuorinkin. Ei oo meillä varaakaan hankkia joka vuosi kaikille uusia esim. suksia. Oon kumminkin onnistunut siinä, etten joka paitaa ja riemua lapsilla kierrätä.
Olin päivällä lukenut tätä ketjua ja illalla mies ilakoi mulle, että jos vielä yritettäisiin vähän lapsia lisää, niin voitais saada " seitsemän veljestä". Mun päässä suorastaan sumeni, etten edes ehtaa huumoria huomannut. Hyvä, etten menny sentään sohvalle nukkumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ystävillemme lukuisia kertoja sanonut, että irtaimistosta VÄHINTÄÄN 2/3 on ns. rouvan hallinnassa. On olemassa ikään kuin kummankin "omat" tavarat ja sitten on suuri "harmaa alue", jossa omistusosuus vaihtelee eli kumpi pitääkin tavaraa "enemmän" omanaan tai on siihen enemmän kiintynyt.
Omistani [suuresta osasta omiani] olen valmis luopumaan - melkein millä keinolla hyvänsä, mutta KUN SE EI RIITÄ!
Ai niin, ja on ehdottomasti mainittava kirja, joka LOPULLISESTI HERÄTTI minut. Donna Smallin: Koti siistiksi. Neuvot ovat niin lapsellisen yksinkertaisia, ettei niitä tule edes ajatelleeksi. On siinä kirjassa sitten ämerikalaistyylistä saivarteluakin, mutta se tulee onneksi vasta myöhemmin ettei enää haittaa kun kirjan alkuosa on jo tempaissut mukaansa.
Huhhuh varmasti sitä tavaran määrää, kun on enemmän lapsia. Pitää olla kaikille sopivat käyttötavarat, jemmassa välikokoja, jatkuvasti pitää ostaa niitä mitä ei jo kaapissa ole ja jossain välissä myydä/lahjoittaa kaikille pieniä.
Yhden lapsenkin kanssa välillä tuntuu, että ainakin yhden tutkinnon verran on on aivokapasiteettia syöty pelkkään tavaran hallintaan, kodin ylläpitoon ja menojen seurantaan.
Parisuhteessa on juuri se haaste, että pitää molempien tehdä kompromissejä ja sen joka pääsee ensin jyvälle turhan tavaran poistosta odottaa, josko se toinenkin innostuisi.
Uskoisin, että keskimäärin naisilla on tässä helpompaa. Useimmin naiset ovat kuitenkin se joka on kiinnostuneempi kodin sisustuksesta, miehet taas ovat niitä jotka sanovat, että kunhan sohva osoittaa tv:tä kohti, enkä pidä vihreästä. Minä ainakin sisustusintoilijana olen muutaman miehen kanssa asuessa ja kavereiden kanssa puhuessa törmännyt tähän. Osa miehistä on sillä tavalla tarkempia, että mitä eivät halua ja osalle kaikki on ok. Toki poikkeuksia on myös paljon, oma isänikin tykkää kierrellä kirpputoreja ja etsiä antiikkikalusteita ja hän on hyvin tarkka siitä mitä haluaa.
Näin ollen useimmin lähtötilanne on se, että miehellä on joku varasto ja sisällä muutama kaappi täynnä omia tavaroitaan ja nainen saa kohtuu vapaasti karsia muut. Taas toisin päin, kun karsimista tekee mies, niin lähes mihinkään näkyvillä olevaan ei hän saa koskea. Eli vaikka miten karsii, niin silti olohuone on täynnä turhaa koriste-esinettä ja sisustustyynyä, keittiön kaapit tursuvat mummojen vanhoja kuppeja ja arabian keräilysarjoja, eikä elämä helpotu lainkaan.
Itsekin tavaroiden karsimisesta innostuneena olisin hyvin skeptinen, jos mies alkaisi yksin tekemään sitä hommaa, vaikka itse olen vuosia yksin hoitanut. Tosin kaiken poistettavan olen ensin laittanut laatikkoon ja kysynyt onko siellä mitään hänelle tärkeää ja jos on sieltä jotain halunnut säästää, on sille tehty tilaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aika hyvin on yksiö tyhjentynyt. Löytyi avattu paketti kertakäyttömukeja ja mietin nakkaanko roskiin (muovikeräykseen). Päätin että voinhan minä näistäkin juoda ja ei tarvi sitten tiskata laseja tällä viikolla.
Muutama juliste on rullalla nurkassa, niiden kanssa vähän kiikun kaakun kehtaanko viedä kirpparille. Hyväkuntoisia ne ovat, mutta en tykkää niistä enää omilla seinillä. Kävisivät mancaveen, mutta ikävä kyllä tämä asunto on vain yksi tila ja se nyt vaan ei voi olla "luola". Ehkä pari kesympää voisin ainakin alkuun laittaa pois.
Yksi pienoismalliprojekti pitäisi nakata roskiin, mutta se on ollut kova pala. Maksoi muutaman kympin ja en vaan tykännyt siitä väsäämisestä, vaikka hieno onkin. Kuusi vuotta se on ollut tuossa pöytälaatikossa syyllistämässä minua.
Mitähän tässä vielä onkaan. Nuottikansiot pitää käydä läpi. Tykkään kyllä soitella kun on vapaata, mutta pari kansiota on todennäköisesti 99% roskaa. Muutama mielenkiintoinen juttu siellä saattaa olla. Samoin "tärkeiden paperien laatikko" on pursuamassa yli. Pitää sekin perkata.
Kun nämä saan nyt tehtyä niin sitten vielä koko kirjoituspöytä lähtee vaihtoon ja mieluisampi tilalle kirpparilta.
Oliskin yksiö raivattavana, huoh. Meillä on viisi huonetta ja keittiö , iso vaatehuone, parveke, autotalli, vinttikomero ja kellarikomero. Ja iso kesämökki. Mut on porukkaakin. Ja kaikilla rompetta joka lähtöön. Elämäntilanne on nyt tämä meillä. Ollaan joskus puhuttu miehen kanssa, että kun toi jälkikasvu on tukevasti omillaan, me kaksi mennään asumaan kaksioon, joka pidettäis aina tyylikkäästi siistinä. En sit tiedä, jos he hommaavat omia lapsia, niin täytyyhän mummolasta taas löytyä kaikenmoista.
Vierailija kirjoitti:
Kun tyttö muutti pois kotoa hänen huoneestaan tuli lähes tyhjä varmaan puoli vuotta kun meni rupesi huoneeseen kertyä vaatekaappeja ja mä valtasin tuonkin huoneen, nyt näyttää jo varastolta tuokin huone. Mutta kunhan saadaan vierashuoneen, remontointi joskus tehty olen toiveikas että tuo toinen huone tyhjenee no ainakin yhdellä kulmasohvalla.
Ja yritän kuitenkin vähentää kokoajan turhaa tavaraa, vaikka se onkin niin vaikeaa minulle olen kyllä sanonut että jos hommataan pari kaappia joihin voin tavarat laittaa siististi tuonne tytön vanhaan huoneeseen niin eihän niitä sieltä näe ja kun ei tuota huonetta muuten mihinkään enää käytetä, miksi pitää olla niin autio tuo huone jos sekin vain on?
==========
Tein aikuisen tyttäreni huoneesta työhuoneeni. Siellä ovat nyt opiskelu- ja harrastustavarani.
Jos meillä olisi monta lasta ja näitten huoneet (vaikka 4 kpl) jäisivät tyhjiksi, niin varmaankin muuttaisimme pienempään asuntoon, emmekä pitäisi niitä tyhjiä huoneita varastoina turhalle tavaralle.
Me asutaan 2 aikuista ja 2 teiniä 4h+k asunnossa (nukkuma)lähiössä. Vielä alkuvuodesta 2020 suunnitelma oli, että kun teinit muutaman vuoden kuluttua muuttaa omilleen, me muutetaan pienempään asuntoon lähemmäs keskustaa. Sitten tuli korona, etätyöt ja kaikki. Nyt ajatus on, että vaikka lapset lähtee, me ei ainakaan ihan heti lähdetäkään. Kummallekin oma työ/harrastehuone tuntuu tosi hyvältä ajatukselta nyt. Mutta yhtän sen enempää en tilaa kaipaisi. Toki siis tässä kohtaa pari lisähuonetta kelpaisi, kun lapset on vielä kotona, mutta en jotenkin osaa ajatella, että pitäisi olla useampi oleskelutila ja työhuone ja vierashuone vielä erikseen. Joskus rapakontakaiset kodinetsintäohjelmat on tosi häkellyttäviä siinä, kun lapseton nuoripari on sitä mieltä, että pitää olla kolme olohuonetta, viisi makuuhuonetta ja kuusi vessaa.
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh varmasti sitä tavaran määrää, kun on enemmän lapsia. Pitää olla kaikille sopivat käyttötavarat, jemmassa välikokoja, jatkuvasti pitää ostaa niitä mitä ei jo kaapissa ole ja jossain välissä myydä/lahjoittaa kaikille pieniä.
Yhden lapsenkin kanssa välillä tuntuu, että ainakin yhden tutkinnon verran on on aivokapasiteettia syöty pelkkään tavaran hallintaan, kodin ylläpitoon ja menojen seurantaan.Parisuhteessa on juuri se haaste, että pitää molempien tehdä kompromissejä ja sen joka pääsee ensin jyvälle turhan tavaran poistosta odottaa, josko se toinenkin innostuisi.
Uskoisin, että keskimäärin naisilla on tässä helpompaa. Useimmin naiset ovat kuitenkin se joka on kiinnostuneempi kodin sisustuksesta, miehet taas ovat niitä jotka sanovat, että kunhan sohva osoittaa tv:tä kohti, enkä pidä vihreästä. Minä ainakin sisustusintoilijana olen muutaman miehen kanssa asuessa ja kavereiden kanssa puhuessa törmännyt tähän. Osa miehistä on sillä tavalla tarkempia, että mitä eivät halua ja osalle kaikki on ok. Toki poikkeuksia on myös paljon, oma isänikin tykkää kierrellä kirpputoreja ja etsiä antiikkikalusteita ja hän on hyvin tarkka siitä mitä haluaa.
Näin ollen useimmin lähtötilanne on se, että miehellä on joku varasto ja sisällä muutama kaappi täynnä omia tavaroitaan ja nainen saa kohtuu vapaasti karsia muut. Taas toisin päin, kun karsimista tekee mies, niin lähes mihinkään näkyvillä olevaan ei hän saa koskea. Eli vaikka miten karsii, niin silti olohuone on täynnä turhaa koriste-esinettä ja sisustustyynyä, keittiön kaapit tursuvat mummojen vanhoja kuppeja ja arabian keräilysarjoja, eikä elämä helpotu lainkaan.Itsekin tavaroiden karsimisesta innostuneena olisin hyvin skeptinen, jos mies alkaisi yksin tekemään sitä hommaa, vaikka itse olen vuosia yksin hoitanut. Tosin kaiken poistettavan olen ensin laittanut laatikkoon ja kysynyt onko siellä mitään hänelle tärkeää ja jos on sieltä jotain halunnut säästää, on sille tehty tilaa.
Se, onko tavarasta pääsemisen tarpeen oivaltaminen helpompaa naiselle vai miehelle, vähän riippuu...
Tavaraholismi on kuin peliriippuvuus. Se voi ottaa valtaansa niin miehen kuin naisenkin. Se on kuin aineiden vaikutuksessa oleminen [josta itselläni ei - onneksi - ole kokemusta]. Pystyn ymmärtämään sen, että henkilö jonka tuo riippuvuus on ottanut valtaansa, on samankaltaisessa tilassa kuin olisi mömmöissä: ei kykene ajattelemaan selkeästi eikä järkevästi eikä SUHTEUTTAMAAN asioita.
Ja tavaraholismi ei ole irrallinen asia, vaan se on OIRE jostakin muusta. Jokin tunnetasolla oleva tarve, joka pakottaa etsimään jonkinlaista "turvaa". turvallisuudentunnetta tavarasta.
Mutta toivon sydämestäni, että nämäkin sivut olisivat monille herätyksenä... Ihminen tulee toimeen yllättävän vähillä tavaroilla.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="12.08.2014 klo 18:39"]
Hanki varasto, siirrä kaikki tavara sinne, vie tyhjään kotiisi vain se mitä jaksat kantaa kerralla. Toista muutaman päivän välein, kunnes et enää jaksa / näe tarpeelliseksi. Vuoden päästä anna jollekin tehtäväksi tyhjentää/hävittää/myydä/kierrättää varasto.
Ilmeisesti kellään ei tarvitsisi olla huonekaluja? Eikä käynyt mielessä että varastoa ei ehkä saisi ihan kodin läheltä, kuka lähtee roudaamaan selässään kamaa jostain kymmenen kilometrin päästä?
Ja vielä huonoksi lopuksi dumppaisit varaston tyhjentämisen jonkun muun harteille...
Vähän voisi ajatella ennen kuin laittaa näppiksen laulamaan ;)
Jos ihminen/perhe tarvitsee "ylimääräisen" varaston, ongelma on jossakin määrin karannut käsistä. Ei terve ihminen lisävarastoa tarvitse!
Käyttäjä38638 Hajurohmo kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huhhuh varmasti sitä tavaran määrää, kun on enemmän lapsia. Pitää olla kaikille sopivat käyttötavarat, jemmassa välikokoja, jatkuvasti pitää ostaa niitä mitä ei jo kaapissa ole ja jossain välissä myydä/lahjoittaa kaikille pieniä.
Yhden lapsenkin kanssa välillä tuntuu, että ainakin yhden tutkinnon verran on on aivokapasiteettia syöty pelkkään tavaran hallintaan, kodin ylläpitoon ja menojen seurantaan.Parisuhteessa on juuri se haaste, että pitää molempien tehdä kompromissejä ja sen joka pääsee ensin jyvälle turhan tavaran poistosta odottaa, josko se toinenkin innostuisi.
Uskoisin, että keskimäärin naisilla on tässä helpompaa. Useimmin naiset ovat kuitenkin se joka on kiinnostuneempi kodin sisustuksesta, miehet taas ovat niitä jotka sanovat, että kunhan sohva osoittaa tv:tä kohti, enkä pidä vihreästä. Minä ainakin sisustusintoilijana olen muutaman miehen kanssa asuessa ja kavereiden kanssa puhuessa törmännyt tähän. Osa miehistä on sillä tavalla tarkempia, että mitä eivät halua ja osalle kaikki on ok. Toki poikkeuksia on myös paljon, oma isänikin tykkää kierrellä kirpputoreja ja etsiä antiikkikalusteita ja hän on hyvin tarkka siitä mitä haluaa.
Näin ollen useimmin lähtötilanne on se, että miehellä on joku varasto ja sisällä muutama kaappi täynnä omia tavaroitaan ja nainen saa kohtuu vapaasti karsia muut. Taas toisin päin, kun karsimista tekee mies, niin lähes mihinkään näkyvillä olevaan ei hän saa koskea. Eli vaikka miten karsii, niin silti olohuone on täynnä turhaa koriste-esinettä ja sisustustyynyä, keittiön kaapit tursuvat mummojen vanhoja kuppeja ja arabian keräilysarjoja, eikä elämä helpotu lainkaan.Itsekin tavaroiden karsimisesta innostuneena olisin hyvin skeptinen, jos mies alkaisi yksin tekemään sitä hommaa, vaikka itse olen vuosia yksin hoitanut. Tosin kaiken poistettavan olen ensin laittanut laatikkoon ja kysynyt onko siellä mitään hänelle tärkeää ja jos on sieltä jotain halunnut säästää, on sille tehty tilaa.
Se, onko tavarasta pääsemisen tarpeen oivaltaminen helpompaa naiselle vai miehelle, vähän riippuu...
Tavaraholismi on kuin peliriippuvuus. Se voi ottaa valtaansa niin miehen kuin naisenkin. Se on kuin aineiden vaikutuksessa oleminen [josta itselläni ei - onneksi - ole kokemusta]. Pystyn ymmärtämään sen, että henkilö jonka tuo riippuvuus on ottanut valtaansa, on samankaltaisessa tilassa kuin olisi mömmöissä: ei kykene ajattelemaan selkeästi eikä järkevästi eikä SUHTEUTTAMAAN asioita.
Ja tavaraholismi ei ole irrallinen asia, vaan se on OIRE jostakin muusta. Jokin tunnetasolla oleva tarve, joka pakottaa etsimään jonkinlaista "turvaa". turvallisuudentunnetta tavarasta.
Mutta toivon sydämestäni, että nämäkin sivut olisivat monille herätyksenä... Ihminen tulee toimeen yllättävän vähillä tavaroilla.
Tämä tunnejuttu on aivan totta. En ole koskaan ollut innokas keräämään tavaraa, mutta muutama vuosi sitten ero havahdutti siihen, että tavaralla ei ole mitään väliä. Nopeassa ajassa piti järjestää koko elämä uusiksi ja löytää uusi mielekkyys ja tavoitteet elämälle eikä tavarasta ollut siinä yhtään apua. Minun piti itse opetella uudenlaiseen elämään ja löytää voimat siihen itsestäni ja läheisistä ihmisistä. Joku toinen ehkä menetyksen jälkeen tarrautuu kahta tiukemmin tavaraan, koska se omalla päätöksellään lähde ja hylkää, mutta minulla kävi päinvastoin.
Tulipa vain mieleen että karmeimpia lahjoja mitä voi toisen riesaksi antaa on tinasta valmistetut lahjatavarat joihin kaiverretaan lahjan saajan nimi, kastelahjana vauvan mitat yms. Tällaisia tinalahjoja olen saanut itselleni vauvasta asti esim juurikin kastelahjana ja sen jälkeen aina valmistujaisissa, häälahjaksi jne. Nyt samat mummot ja vaarit kerää näitä minun lapsilleni. Ovat niin vanhoja etten viitsi sanoa etten pidä näistä. Kiitän ja laitan kaappiin. Siellä niitä on nyt kasoittain. Myydäkään ei voi kun kaiverrukset. Myös hopeiset sokerikko ja kermakko yms hopeaesineet ovat ihan järkyttäviä. Myös niitä olen saanut eikä niitä voi tai edes jaksa käyttää kun joutuu ensin niitä kiillottamaan ja puhdistamaan ja onhan se rumia.
Alue: Aihe vapaa
Meillä on siskojen ja isovanhempien kanssa systeemi, että suvun nuoret/lapset saavat kukin esim. tärkeänä juhlanaan jonkin isomman, itse toivomansa lahjan. Ostetaan se siis kimpassa. Me aikuiset emme ole toisiamme lahjoneet enää pitkään aikaan. Tiedetään, että jokainen inhoaa koriste-esineitä. Mä olen ope, ja jos olisin säästänyt jokaisen opettamani tuovan kynttiläkipon tai seinälautasen, niin olis niitä kauhea määrä liki kahdenkymmenen vuoden jälkeen.