Lue keskustelun säännöt.
Lapsi " terapeuttina" toiselle lapselle?
15.01.2008 |
Mitenhän tämän kauniisti kirjoittaisi... Oma tyttöni on 5-vuotias, kaverilla vuotta nuorempi tyttö. KAverin tytöllä on todella haastava luonne, hän on monelle asialle yliherkkä, mutta tutkimusten mukaan kuitenkin vielä normaalin rajoissa.
Kaverin tytöllä ei ole kavereita. HÄn on ollut pari vuotta päiväkodissa, mutta varsinaisia kavereita ei ole saanut, myöskään muiden kaveriperheiden lasten kanssa ei tule toimeen. Sen tähden hän on leikkinyt koko elämänsä aikuisten kanssa, ja tottunut siten aina määräämään miten leikit menevät. Tämä tietysti vaikeuttaa toiste lasten kanssa leikkimistä lisää.
Oma tyttöni on todella kiltti ja reilu kaveri, ja onkin ainoa, jonka kanssa hommat edes jossain määrin sujuu... ainakin jos omani on se, joka aina joustaa ja ymmärtää. Kaverin tyttö saa hillittömiä raivareita asiasta kuin asiasta, ja tiedän että oma lapseni kokee ne todella ahdistaviksi, vaikka aina tietysti selitän, että kaverin lapsi ei ole omalleni vihainen, vaan joitain lapsia vaan joskus suututtaa niin, että ei enää pysty hillitsemään itseään jne.
Me siis ollaan äärimmäisen tärkeitä tuolla kaveriperheelle, kaverini on aina onnesta soikeana kun mennään käymään, ja oma tyttönsä pitää omaani parhaana kaverinaan jne.
Mutta totuus on se, että omani ei haluaisi useinkaan tuonne leikkimään lähteä, kun kaikki on niin arvaamatonta. Mä en oikein enää tiedä mitä tehdä. Olisiko ehdotuksia miten tästä edetä?
Kommentit (4)
luontevastihan silloin tapailette ja lapset myös.
mutta jos oikeasti ajattelet enemmän kaverisi lasta ja omasi toiveista huolimatta viet hänet sinne, niin huh huh!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
1) voit opettaa omalle lapsellesi vähitellen vastuuta ja antaa hänelle hänen tarvitsemaansa tukea kestää tuo arvaamattomuus jne. Teidän tukenne on kaverin perheelle oikeasti ensiarvoisen tärkeää ja se, kasvaako näiden lapsi jatkossa normaalin rajojen sisä- vai ulkopuolelle on myös osittain kiinni siitä, syrjäytyvätkö he nyt sosiaalisista suhteista vaikeuksiensa takia vai eivät. Tuki omalle lapsellesi tarkoittaa esim rauhallista kotia, hiljaista sadunlukuhetkeä sylikkäin kotiin tultua, avointa keskustelua siitä, miksi kaverin lapsi on sellainen kuin on ja kuinka kanssaihmisiin suhtaudutaan kunhan se kunnolla opitaan. Kun tyttärelläsi on muutakin elämää, se kaverin lapsen vaikeudet haittaa häntä pahasti.
2) voit ajatella, että oma lapsesi on sinulle tärkein ja hoidat hänet helpoimmalla mahdollisella tavalla eikä todellakaan ole teidän kummankaan ongelma jos kaverin tyär ei opi käyttäytymään kunnolla. Ette vaan mene sinne enää. Mahdolliset omantunnon vaivat voi korjata haukkumalla kaveria ja kaikkia erityislapsia av-palstalla. Aika monet tällä näyttävät tekevän niin.
Mä tiedän, että me olemme ystävälleni ja hänen lapselleen todella tärkeitä, ja NIIN MYÖS HE MEILLE, jos se jäi alussa sanomatta. Mulla vaan on keinot välillä niin vähissä noissa tilanteissa, enkä oikeasti tiedä miten perustelen lapselle sitä että hän joutuu jatkuvasti noihin melko stressaaviin tilanteisiin, vaikka hän siis selviää niistä ihan hienosti.
Ja siis tämän toisen lapsen kohdalla kyse ei ole millään tapaa huonosta kasvatuksesta tms. vaan kyseinen lapsi on aina ollut äärimmäisne herkkä ja hänellä on todellisia hankaluuksia hallita impulssejaan. Hän ei kuitenkaan ole siis esim. väkivaltainen omaa lastani kohtaan ikinä, ja osaa periaatteessa kuinka käyttäydytään ja kuinka ollaan reiluja jne.
Ehkä tässä on suurin ongelma se, kuinka saisin tuettua noiden kahden ystävyyttä niin, että siitä tulisi normaali ystävyyssuhde, eikä sellainen, että omani aina joustaa asiassa kuin asiassa, ja sitten toteaa jälkikäteen, että ei enää haluaisi leikkiä tuon toisen lapsen kanssa. Apua, ketäköhän tässä eniten ahdistaa, lasta vai lapsen äitiä.
Vierailija:
1) voit opettaa omalle lapsellesi vähitellen vastuuta ja antaa hänelle hänen tarvitsemaansa tukea kestää tuo arvaamattomuus jne. Teidän tukenne on kaverin perheelle oikeasti ensiarvoisen tärkeää ja se, kasvaako näiden lapsi jatkossa normaalin rajojen sisä- vai ulkopuolelle on myös osittain kiinni siitä, syrjäytyvätkö he nyt sosiaalisista suhteista vaikeuksiensa takia vai eivät. Tuki omalle lapsellesi tarkoittaa esim rauhallista kotia, hiljaista sadunlukuhetkeä sylikkäin kotiin tultua, avointa keskustelua siitä, miksi kaverin lapsi on sellainen kuin on ja kuinka kanssaihmisiin suhtaudutaan kunhan se kunnolla opitaan. Kun tyttärelläsi on muutakin elämää, se kaverin lapsen vaikeudet haittaa häntä pahasti.2) voit ajatella, että oma lapsesi on sinulle tärkein ja hoidat hänet helpoimmalla mahdollisella tavalla eikä todellakaan ole teidän kummankaan ongelma jos kaverin tyär ei opi käyttäytymään kunnolla. Ette vaan mene sinne enää. Mahdolliset omantunnon vaivat voi korjata haukkumalla kaveria ja kaikkia erityislapsia av-palstalla. Aika monet tällä näyttävät tekevän niin.
Varmaan olis hyvä oman lapsesi kannalta jos aikuinen olisi koko ajan sivustatukena lähistöllä kun he ovat yhdessä. Voi tehdä pelisääntöjä ulkopuolelta tai puuttua jos menee liian hurjaksi.