Kannattaakohan ihmissuhteissaan varoivaisen satsata tällaiseen orastavaan ystävyyteen?

Olen muuttanut uudelle paikkakunnalle ja kaipaan ystäviä. Olen kuitenkin tosi varovainen, sillä olen saanut ns turpiini monen monta kertaa, enkä jaksaisi enää pettyä.



Olen tutustunut muskarissa naiseen, jolla minun kanssa samanikäinen lapsi ja on tosi mukavan ja rennon oloinen. Ollaan pari kertaa käyty muskarin jälkeen kahvilla ja nyt pyysi kotiinsa minua ja muksua ns leikkitreffeille.



Nyt vain alkoi arveluttaa se, että voikohan tällainen ystävyys pidemmän päälle onnistua, kun otin tästä kaverista enemmän selvää. Hän on vasta 26-vuotias ja hänellä siis yksi lapsi ja toinen tulossa. Hänelle on oma yritys. Kun googletin hänet (moukkamaista tiedän kyllä...) sain selville, että hänellä on myös maisterin tutkinto ja hän on menetynyt eräässä harrastuksessa niin hyvin, että on noissa piireissä arvostettu.



Aloin nyt sitten miettiä, että mistä tällaisen ihmisen kanssa oikein voi puhua, kun oma elämä on niin tylsää eikä mulla ole mistään mitään meriittejä. Että kauanko tätä kaveria kiinnostaa mun jutut, kun mulla ei ole muuta kerrottavaa, kuin oman lapsen kuulumisia ja sitä kotiin-kerhoon-kauppaan- rutiinia, missä ei mitään elämää suurempaa tapahdu. Jos tämä tyyppi pian kyllästyykin minuun, kun huomaa ettei mulla ole enempää annettavaa. Mä olen kuitenkin ihan kiva persoona, mutta siinä se kaikki sitten onkin.



Ei huvita tehdä sijoituksia sellaiseen ystävyyteen, millä ei ole tulevaisuutta, enkä jaksa enää pettyä.



Pidänkö varovaista etäisyyttä, vai kutsunko heti meille vastavierailulle, yms?