3,5-vuotiaan aamupalavetkuttelut kypsentäää. Onko hyviä ideoita ongelman ratkaisemiseksi?

Uhkailu on ainoa mikä meillä tepsii ja viimeset murut lykkään sille suuhun kun tarpeeksi ärsyttää

ja seuraavaksi antaa sitten vasta sitä ruokaa ja vasta ruoka-aikana.



Ja illan syömisiä voisi hieman miettiä... Tuleeko syötyä runsaasti illalla? Ehkä siksi ei maistu?

Yksi vaihtoehto on sanoa vaikka kaksi kertaa, että nyt syödään eikä pelleillä ja jos ei tehoa, toisen kerran jälkeen viedään ruoka pois - aamupala päättyi tähän. Raakaa menoa ranualla mutta parin kerran jälkeen kehotukset alkavat toimia. Mieluiten ehkä niin, että lapselle jo selittää ed.päivänä, että nyt sitten muuten toimitaan näin: kehotan kaksi kertaa ja jos ei syödä vaan höpötellään, ruokailu loppuu siihen.



Jos et halua olla näin ikävä, sitten täytyy ehkä asennoitua vaan siihen, että tämä on yhden sortin laatuaikaa lapselle. Koska sekin on totta. Hulvattomimmat jutut meillä ainakin tulee usein aamuisin. Itse en kyllä kestä sitä loputonta "syös nyt".

Uhkailu on ainoa mikä meillä tepsii ja viimeset murut lykkään sille suuhun kun tarpeeksi ärsyttää

Meillä on aamuisin tarjolla maitoa, leipää ja jogurttia ja niistä lapset syö sen verran kuin haluaa. Sitten siivoan pöydän ja katetaan seuraavan kerran lounas (joko kotona tai päiväkodissa).

Kun on ruoka-aika, tullaan pöytään, syödään ja istutaan nätisti ja kun on syönyt, viedään tiskit tiskipöydälle. Jos aletaan riehumaan tai ruoka ei maistu, varoitan muutamaan kertaan ja sitten saa lähteä pois, jos ei osaa käyttäytyä. Ruoka-ajoista pidetään kiinni ja jos ei syö ruoka-aikaan, on välipaloja turha kinuta. Näillä säännöillä ollaan pärjätty. 2- ja 4-vuotiaat tietävät vallan hyvin että jos on nälkä, kannattaa syödä. Muutamaan kertaan ovat vitkutelleet tai jättäneet syömättä, mutta nyt ruokailut sujuu kivasti.



Jos teillä on ongelmana pitkittynyt syöminen, näytä kellosta, kuinka pitkään on aikaa syödä. Kun aika on kulunut, siivoat pöydän. Kyllä lapsi oppii ja nälkään ei kuole jos joskus jää syöminen vähemmälle!

miten viisari vaan etenee eikä odotele yhtään eikä ketään meistä.